<![CDATA[ETUSIVULLE

<![CDATA[ETUSIVULLE - Blogi]]>Fri, 28 Aug 2026 02:50:33 +0300Weebly<![CDATA[Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n lausunto hallituksen esitykseen laeiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain, sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain sekä Lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (15 ja 20 §) muuttamisesta]]>Thu, 27 Aug 2026 18:27:41 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sosiaalityontekijoiden-seura-ryn-lausunto-hallituksen-esitykseen-laeiksi-terveydenhuollon-ammattihenkiloista-annetun-lain-sosiaalihuollon-ammattihenkiloista-annetun-lain-seka-lupa-ja-valvontavirastosta-annetun-lain-15-ja-20-muuttamisestaJätimme 17.8.2026 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopalveluun lausuntomme hallituksen esitykseen laeiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain, sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain sekä Lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (15 ja 20 §) muuttamisesta. Lausunto on luettavissa myös alla tässä blogissa.

1) Näkemyksenne muutoksiin, joilla vahvistetaan ammattioikeutta hakevan sekä ammattihenkilön kielitaitoa koskevia säännöksiä

Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa esitettyjä muutoksia sosiaalihuollon ammattihenkilön kielitaitoa koskeviin säännöksiin. On tärkeää, että pykälässä 6a täsmennetään esitetyn mukaisesti, että työnantajan on varmistettava riittävä kielitaito koko palvelussuhteen ajan. Kielitaidon vaatimukset voivat vaihtua työn arjessa työsuhteen aikana, jos esimerkiksi työntekijän rooli tiimissä muuttuu kokeneemmaksi ja hänelle keskittyy siten toisenlaisia työtehtäviä, tai työyhteisön sisäinen dynamiikka ja kokoonpano muuttuvat siten, että toisten kielitaito ei muuttuneissa tilanteissa tue ammattihenkilöä samoin kuin aiemmin.

Sosiaalihuollossa, kuten muissakin viranomaistehtävissä, tulisi olla moninaisista taustoista tulevia ammattilaisia. Tämä edellyttää sitä, että työnantajat mahdollistavat tarvittaviin kieliopintoihin osallistumisen.

2) Näkemyksenne muutoksiin, joilla laajennetaan Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuuksia puuttua ammattihenkilön ammattioikeuteen ammattitoiminnan ulkopuolella tehdyn rikoksen perusteella sekä toisen EU/ETA-valtion tekemän, ammattioikeutta rajoittavan tai poistavan päätöksen perusteella

Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa esitettyjä muutoksia.

Kysymyksen 3) johdantoteksti:
Lausuntopalautteen perusteella tehtävässä jatkovalmistelussa tullaan arvioimaan mahdollisia muutostarpeita laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtävissä toimimista koskevaan sääntelyyn avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:ään vuonna 2025 voimaan tulleella muutoksella annettiin myös muille kuin ammattiin opiskeleville mahdollisuus toimia tilapäisesti laillistetun sosiaalityöntekijän tehtävissä sosiaalityöntekijöitä koskeneen akuutin henkilöstöpulan tilanteessa. Eduskunta on edellyttänyt, että sosiaali- ja terveysministeriö arvioi sosiaalityöntekijän tehtävissä toimimisen edellytysten lieventämistä koskeneen lakimuutoksen vaikutuksia ja kokemuksia ja ottaa ne huomioon ammattihenkilölainsäädännön uudistamisessa. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut asiaa hallituksen esityksessä tarkemmin kuvatulla tavalla ja ehdottanut esityksessä useita muutoksia sosiaalihuollon ammattihenkilöiden työnjaon joustavuuden parantamiseksi ja tehtävärakenteiden kehittämiseksi. Ehdotetut muutokset muodostavat kokonaisuuden, jossa samanaikaisesti yhdenmukaistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon säänneltyyn ammattiin opiskelevien tutkinto-opiskelijoiden edellytyksiä toimia laillistetun ammattihenkilön tehtävissä sekä mahdollistetaan sosiaalihuollon ammattihenkilöille joustava toimiminen toistensa tehtävissä laissa tarkemmin säädetyin edellytyksin. Ehdotettujen muutosten myötä ne sosiaalihuollon ammattihenkilöt, jotka olisivat suorittaneet sosiaalityön opintoja avoimessa yliopistossa, saisivat toimia jatkossakin niissä sosiaalityöntekijän tehtävissä kuin nykyisinkin, mutta pysyvämmällä tavalla. Esityksen mukaan sosiaalihuollon ammattihenkilölaissa säädettäisiin terveydenhuollon ammattihenkilölakia vastaavasti erikseen ammattiin opiskelevien mahdollisuudesta toimia laillistetun ammattihenkilön tehtävissä (12 §) ja sosiaalihuollon ammattihenkilöiden mahdollisuudesta toimia muiden sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tehtävissä (3 §). Ehdotetuilla muutoksilla tuettaisiin sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskittymistä koulutustaan (tutkintokoulutus sekä mahdolliset lisä- ja täydennyskoulutukset) ja osaamistaan vastaaviin tehtäviin sekä turvattaisiin sosiaalihuollon ammattihenkilöille pysyvämmät tehtäväjärjestelyt poistamalla toisen ammattihenkilön tehtävissä toimimiseen liittyvät aikarajat ja vaatimus toimia johdon ja valvonnan alaisena. Muutoksilla luotaisiin pysyvät lainsäädännölliset rakenteet vastata eri aikoina muuttuviin palvelutarpeisiin ja henkilöstön riittävyyteen ja saatavuuteen liittyviin vaihteluihin. Lausunnonantajia pyydetään ottamaan kantaa lausuttavana olevan esityksen ehdotukseen, joka koskee laillistetun sosiaalityöntekijän tehtävissä tilapäisesti toimimisen edellytyksiä ja ottaen huomioon sosiaalihuollon ammattihenkilöiden riittävyyden ja saatavuuden näkökulman (3 A ja 3 B).

3A) Näkemyksenne muutokseen, jolla joustavoitetaan sosiaalihuollon ammattihenkilöiden työnjakoa mahdollistamalla sosiaalihuollon ammattihenkilöiden toimiminen toistensa tehtävissä laissa tarkemmin säädetyin edellytyksin terveydenhuollon ammattihenkilöiden mahdollisuuksia vastaaviksi (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 3 §)

Valtioneuvoston asetusta, johon esitetyssä pykälässä viitataan, ei ole nähtävissä lakiesitystä kommentoitaessa. Sosiaalityöntekijän tehtävän tulee olla nimikesuojattu ja sosiaalityöntekijän tehtävässä ei tule voida toimia muu kuin laillistettu sosiaalityöntekijä tai tilapäisesti 12§ mukainen sosiaalityön tutkinto-opiskelija. Tämä on välttämätöntä sosiaalityön merkittävän tahdosta riippumattoman vallankäytön, perusoikeuksiin ulottuvan erittäin vaativan arvioinnin ja työn pitkäjänteisten yksilöllisten ja yhteiskunnallisten, inhimillisten, sosiaalisten ja taloudellisten seurauksien vuoksi.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden määrittelyä koskevaa sosiaalihuollon ammattihenkilölain 3 §:n 2 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että sosiaalihuollon laillistetut ja nimikesuojatut ammattihenkilöt voisivat toimia toistensa tehtävissä koulutuksensa, kokemuksensa ja ammattitaitonsa mukaisesti, mikä olisi perusteltua. Muutosehdotusta perustellaan yhdenmukaistamispyrkimyksillä terveydenhuollon rakenteita ja toimintaa vastaavaksi. Käytännöt eivät ole kuitenkaan sellaisenaan siirrettävissä sosiaalihuoltoon.

Sosiaalihuollossa on tunnistettu tarve eri ammattiryhmien tehtäväkuvien tarkentamiselle ja käytäntöjen yhdenmukaistamiselle valtakunnallisesti. Tämä ei kuitenkaan saa tapahtua asiakasturvallisuuden kustannuksella. Työnkuvien tarkentamisen perusteena tulisi olla asiakkaiden etu ja sosiaalityön vaikuttavuus, ei työntekijöiden saatavuuteen tai taloudellisiin säästöihin perustuvat syyt. Sosiaalihuoltolain lakimuutosehdotuksessa taloudelliset säästöt ovat lain perusteluissa keskeisiä. Tämä ei saa olla tämän lain muutosten perusteluna.

3B) Näkemyksenne muutokseen, jolla yhdenmukaistetaan laillistetun ammattihenkilön tehtävissä tilapäisesti toimimista koskevaa sääntelyä sosiaali- ja terveydenhuollossa (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 12 §)

Esitetty muotoilu poistaa nykyisen epäselvyyden opiskelija-käsitteen tulkinnasta ja siltä osin kannatamme esitystä pykäläksi 12. Se, että pykälässä määritetään, että laillistetun sosiaalityöntekijän tulee johtaa ja valvoa tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävää hoitavan opiskelijan työtä, asettaa kuitenkin laillistetun sosiaalityöntekijän hyvin vaativaan ja raskaaseen asemaan. Vastuuta opiskelijan työn valvomisesta tulisi säännellä selkeämmin, ja tämä vaativa ylimääräinen tehtävä tulisi toisaalta jakaa yksittäisen laillistetun sosiaalityöntekijän lisäksi myös työnantajan vastuulle laajemmin, ja laillistetun sosiaalityöntekijän tulisi saada ylimääräisestä tehtävästä aina asianmukainen korvaus.

Työnjaon joustavoittaminen sinänsä on hyvä tavoite, mutta sen ei tule tapahtua osaamisvaatimuksia madaltamalla. Sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus laadukkaisiin palveluihin ja osaaviin työntekijöihin. Eri koulutuspolut tuottavat erilaista osaamista, joista kaikki ovat keskeisiä. Esitysluonnoksessa esitetään, että työnjaon joustavoittaminen parantaisi mahdollisuuksia keskittyä koulutusta ja osaamista parhaiten vastaaviin tehtäviin sosiaalihuollossa, mutta esityksen perusteella jää epäselväksi, miten.

Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n puolesta,
puheenjohtaja Veera Niemi

]]><![CDATA[Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n lausunto hallituksen esitykseen laiksi lapsen erityisestä suojelusta ja siihen liittyvistä laeista (VN/18098/2025)]]>Thu, 27 Aug 2026 17:34:47 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sosiaalityontekijoiden-seura-ryn-lausunto-hallituksen-esitykseen-laiksi-lapsen-erityisesta-suojelusta-ja-siihen-liittyvista-laeista-vn180982025Jätimme 7.6.2026 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopalveluun lausuntomme hallituksen esitykseen laiksi lapsen erityisestä suojelusta ja siihen liittyvistä laeista. Lausunto on luettavissa myös alla tässä blogissa.

Lausunnonantajan lausunto

1. Onko ehdotus kokonaisuudessaan kannatettava?

Osittain.

Perustelut tiiviisti
Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa ehdotusta osittain. Alla eritelty kohdat, joita ehdotamme tarkennettaviksi tai toisin muotoiltaviksi. Keskeisin riski lakiesityksessä on se, että jos sijaishuollon tarvetta ehkäisevää lastensuojelun suojelutyötä siirretään voimakkaasti sosiaalihuoltolaissa toteutettavaksi, menetetään lastensuojelulain piirissä toteutettavaan työhön sisältyvät mahdollisuudet intensiiviseen tahdosta riippumattomien toimenpiteiden arviointiin. Lastensuojelun avohuollossa sama työntekijä tai työryhmä voi toteuttaa sekä tukea että lapsen suojelutarpeen arviointia rinnakkain. Tämä mahdollistaa lapsen tilanteen kokonaisvaltaisen seurannan sekä oikea-aikaisen reagoinnin tilanteen mahdolliseen heikkenemiseen. Sosiaalityöntekijöiden seura pitää tärkeänä, että lainsäädäntöuudistus ei heikennä näitä lapsen oikeuksien ja suojelun toteutumisen kannalta keskeisiä rakenteita.

2. Vastaavatko ehdotukset esityksen tavoitteita?

Ei.

Perustelut tiiviisti
Ehdotetut muutokset edellyttävät laajasti taloudellisia panostuksia, jotta ennaltaehkäisevyyteen liittyvä tavoite voisi toteutua. Lakiesityksessä on kuitenkin sisällä säästötavoite, joten on epäselvää, miten tämä ristiriita tavoitteiden ja osoitettujen resurssien välillä voidaan ratkaista. Mikäli lähes 10 000 lasta siirtyy sosiaalihuoltolain mukaiseen asiakkuuteen, riskinä on että suojelua tarvitsevien lasten avunsaanti viivästyy. Lakiesityksen mukaan avohuollon tukitoimiin sisältyvää päätösvaltaa laajennettaisiin muiden ammattilaisten kuin lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtäviksi. Tällainen muutos on perustavanlaatuinen ja merkittävä, ja tähän nähden muutosesityksen perustelut jäävät esityksessä niukoiksi.

3. Mikä seuraavista vaihtoehdoista olisi mielestänne tarkoituksenmukaisin tapa järjestää sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välinen rajapinta? Valitkaa yksi ja perustelkaa vastauksenne.

Rajatumpi uudistus (esim. pelkkä ilmoitus- ja arviointikäytäntöjen täsmentäminen).

5. Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla muutoksella olevan lastensuojelun asiakkuuden alkamiseen ja päättymiseen?

Lakiesityksessä nostetaan kynnystä lastensuojelun asiakkuudelle. Lastensuojelun asiakkuudessa olevien lasten kanssa tulisi kuitenkin pystyä työskentelemään tavoitteellisesti ja pyrkiä ehkäisemään sijoituksia ja huostaanottoa. Jos raja asiakkuudelle on kovin korkea, ei muutostyö ole oikea-aikaista eikä realistista, ja lastensuojelun tehtäväksi jää lähinnä sijoitusprosessien valmistelu. Tämä ei ole lasten etu eikä lapsen oikeuksien kannalta toivottava suunta.

6. Onko ehdotus lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää koskevan asiakasmitoituksen joustavoittamisesta mielestänne kannatettava?

Ei.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Säästöpaineissa olevilla hyvinvointialueille on riskinä, että tästä tulee lakiehdotuksen tarkoituksesta huolimatta pysyvä käytäntö, jolla haetaan säästöjä.

7. Onko ehdotus lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävistä kannatettava?

Osittain.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Seura kannattaa ehdotettuja tehtäviä pykälässä 10 §. Emme pidä perusteltuna, että kohta 7 on muita lievempi verbin pyrkiä muodossa. Muotoilu voi heikentää perheen jälleenyhdistämiseen liittyvän työskentelyn velvoittavuutta käytännössä.

Prosessin johtaminen ja palvelujen hakeminen, kuten pykälässä on nyt muotoiltu, edellyttävät riittäviä toimintaedellytyksiä sille, että perheet saavat myös lastensuojelun ulkopuolisesta sote-järjestelmästä tarvitsemansa palvelut. Prosessin johtaminen ja palvelujen yhteensovittaminen eivät yksin riitä tilanteissa, joissa tarvittavia palveluja ei ole tosiasiallisesti saatavilla tai niitä ei voida järjestää lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin riittävän joustavasti.

Sosiaalityön roolin ja merkityksen nostaminen on kannatettava ajatus, mutta se ei saa johtaa siihen että oikeus muihin palveluihin kapenee. Tavoite siitä, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän rinnalla voi työskennellä muita ammattiryhmiä esimerkiksi vanhempien työskentelyyn motivoimisen tukemiseksi on kannatettava, ja voi vapauttaa sosiaalityöntekijän työpanoksen kohdentumista riittävästi myös suoraan lapsen kanssa tehtävään työhön.

8. Lausuntopalaute luvusta 3 (Lastensuojelun järjestäminen ja kustannusvastuu): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 3 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta sekä vaikutuksista.

Lakiluonnoksen tavoitteet ovat osin kannatettavia, erityisesti pyrkimys:

vahvistaa varhaista tukea,
ehkäistä tarpeettomia sijoituksia,
mahdollistaa kotiuttaminen silloin, kun se on lapsen edun mukaista.

Pidämme kuitenkin riskinä, että ehdotetut sääntelymuutokset käytännössä:

nostavat lastensuojeluasiakkuuden kynnystä liian korkeaksi,
siirtävät suojelun painopistettä liian myöhäiseen vaiheeseen,
heikentävät mahdollisuuksia varhaiseen puuttumiseen,
kaventavat lastensuojelun sisältöä vain sijaishuolloksi.

Lastensuojelutilanteet ovat usein monimutkaisia ja edellyttävät pitkäjänteistä, moniammatillista sekä riittävän varhain toteutuvaa tukea. Esityksessä lastensuojeluasiakkuuden kynnys näyttäytyy siirtyvän lähemmäs nykyisiä huostaanoton edellytyksiä. Tämä voi johtaa siihen, että lapset ja perheet saavat erityisen suojelun palveluja vasta tilanteessa, jossa ongelmat ovat jo vakavasti kärjistyneet.

Pidämme myönteisenä tavoitetta siitä, että lapsi palaa kotiin, jos sijaishuolto ei ole lapsen edun mukainen tai kun avohuollon keinot ovat riittäviä. Käytännössä jo nykyisin esiintyy tilanteita, joissa sijaishuollon arvioidaan olevan lapselle hyödytöntä tai haitallista.

Lakiluonnos jättää kuitenkin epäselväksi, millä tavoin lapsen suojelun tarve arvioidaan tilanteissa, joissa sijaishuolto ei toimi, mutta lapsen kasvuolosuhteet eivät myöskään mahdollista turvallista kotiinpaluuta.

Kun ehdotettu lapsiperhepalvelu toteutetaan lastensuojelulainsäädännön ulkopuolella sosiaalihuoltolain puitteissa, on riskinä, että kotiutuminen näissä tilanteissa näyttäytyy käytännössä “hanskojen tiskiin lyömisenä”, kun lapsi tarvitsisi edelleen erityistä suojelua ja intensiivistä tukea.

Lakiluonnoksessa jää epäselväksi, vastaako uusi lapsiperhepalvelu niiden nuorten tarpeisiin, joilla esiintyy vakavaa oireilua, päihteiden käyttöä, rikollisuutta, mielenterveyden ongelmia tai väkivaltatilanteita.

Lastensuojelu-käsitteen vähittäinen poistuminen ilmoituksista, palvelurakenteista ja terminologiasta voi vaikuttaa siihen, miten yhteiskunnassa ymmärretään lastensuojelun perustehtävä. Riskinä on, että lastensuojelu alkaa näyttäytyä ensisijaisesti sijaishuoltona, vaikka merkittävä osa lastensuojelun suojelutehtävästä toteutuu jo ennen sijoituksia, mikä on myös ennaltaehkäisevyyden vahvistamisen tavoitteen mukaista.

Lakiluonnos herättää huolen siitä, pyritäänkö palvelujärjestelmän riittämättömyyttä ratkaisemaan nostamalla erityisen suojelun kynnystä sen sijaan, että vahvistettaisiin varhaisia, riittäviä ja oikea-aikaisia palveluja. Riskinä on, että lapset tulevat näkyviksi palvelujärjestelmälle vasta vakavan oireilun, kriisien tai sijoitustilanteiden kautta.

Kokonaisuutena arvioiden emme kannata ehdotettuja muutoksia esitetyssä muodossa. Vaikka tavoitteet lasten kotiuttamisen mahdollistamisesta ja varhaisen tuen vahvistamisesta ovat kannatettavia, esitetyt keinot sisältävät merkittäviä riskejä lasten oikeuksien, suojelun toteutumisen ja käytännön lastensuojelutyön näkökulmasta.

9. Lausuntopalaute luvusta 4: Onko ehdotus, jonka mukaan lupa lapsen tutkimiseen annettaisiin jatkossa hyvinvointialueen viranhaltijan päätöksellä hallinto-oikeuden sijaan, mielestänne kannatettava?

Kyllä.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Kyllä, koska tarve voi toisinaan olla kiireellinen, hallinto-oikeudet ovat ruuhkautuneita ja arviomme mukaan päätös on toteutettavissa riittävällä harkinnalla myös hyvinvointialueen sisällä.

10. Selkiyttävätkö luvun 4 ehdotukset lastensuojelun päätöksentekosääntelyä?

Ei.

Perustelut tiiviisti
Lakiesityksen 25 §, jossa laajennetaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän päätösvaltaa muulle toimivaltaiselle hyvinvointialueen viranhaltijalle ei ole kannatettava, ja perusteet tälle muutokselle jäävät esityksessä epäselviksi. Esityksessä on ristiriitaista se, että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on kokonaisvastuu ja virkavastuu kokonaistilanteesta, mutta päätöksiä voisi kuitenkin tehdä "muu toimivaltainen hyvinvointialueen viranhaltija”. Esitys ei sisällä tarkennusta, mihin viranhaltijaan tällä viirataan. Virkavastuun jakaminen tällä tavalla on oikeusturvan kannalta ongelmallista, eikä näin tule tehdä vedoten säästösyihin tai rekrytointivaikeuksiin.

11. Lausuntopalaute luvusta 5: Onko ehdotus edunvalvojan palkkioiden ja kulukorvausten rajaamisesta ja yhdenmukaistamisesta valtioneuvoston asetuksella mielestänne kannatettava?

Kyllä.

Millaisia vaikutuksia (etenkin taloudellisia) arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Ehdotusta lastensuojelun edunvalvojan palkkioiden ja kulukorvausten rajaamisesta ja yhdenmukaistamisesta valtioneuvoston asetuksella voidaan pitää kannatettavana erityisesti yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja valtakunnallisesti yhtenäisten käytäntöjen näkökulmasta. Tällä hetkellä lastensuojelun edunvalvonnan käytännöt sekä palkkioiden määräytyminen vaihtelevat alueellisesti, mikä voi heijastua myös lasten tosiasialliseen mahdollisuuteen saada osaava lastensuojelun edunvalvoja.

On tärkeää, että sääntelyllä turvataan läpinäkyvät ja ennakoitavat palkkiokäytännöt. Tämä voi selkeyttää hyvinvointialueiden toimintaa, vähentää hallinnollista epäyhtenäisyyttä sekä vahvistaa edunvalvonnan asemaa osana lapsen oikeusturvaa. Samalla voidaan ehkäistä tilanteita, joissa palkkioiden epäselvyys tai alueellinen vaihtelu vaikeuttavat pätevien edunvalvojien saatavuutta.

Taloudellisten vaikutusten osalta sääntely voi lyhyellä aikavälillä lisätä kustannuksia niillä alueilla, joissa palkkiot ovat olleet matalia suhteessa työn vaativuuteen. Toisaalta valtakunnallisesti yhdenmukainen sääntely voi pitkällä aikavälillä tuoda ennakoitavuutta kustannusrakenteisiin ja vähentää hallinnollista kuormitusta. Lisäksi tulee huomioida, että riittävästi resursoitu ja laadukas edunvalvonta voi ehkäistä pidempikestoisia ja raskaampia prosesseja sekä vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista oikea-aikaisesti.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, ettei palkkioiden sääntely johda liian jäykkään tai alimitoitettuun korvaustasoon. Lastensuojelun edunvalvonta on usein vaativaa erityisasiantuntijuutta edellyttävää työtä, jossa lasten tilanteet voivat olla monimutkaisia ja pitkäkestoisia. Mikäli korvaustaso jää liian matalaksi suhteessa työn vaativuuteen, voi tällä olla kielteisiä vaikutuksia osaavien edunvalvojien saatavuuteen ja toiminnan laatuun.

Sääntelykokonaisuuden osalta olisi tärkeää varmistaa, että lastensuojelun edunvalvonta nähdään aidosti lapsen oikeuksien toteutumista turvaavana erityistehtävänä eikä pelkästään hallinnollisena menettelynä. Lainsäädännössä tulisi kiinnittää huomiota myös:

edunvalvojien osaamis- ja kelpoisuusvaatimuksiin,
valtakunnalliseen ohjaukseen ja koulutukseen,
lasten yhdenvertaiseen asemaan saada edunvalvoja eri alueilla sekä
edunvalvonnan laadun seurantaan ja arviointiin.

Aiemmissa valtakunnallisissa selvityksissä on tunnistettu, että lapsen edunvalvonnan toteutuminen vaihtelee merkittävästi eri puolilla Suomea ja että rakenteellinen koordinaatio on ollut puutteellista. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää palkkiosääntelyn lisäksi laajempaa valtakunnallista kehittämistä ja selkeitä rakenteita lapsen oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi.

Muut mahdolliset huomiot lastensuojelun edunvalvontaa koskevasta sääntelykokonaisuudesta?
-

12. Muu lausuntopalaute luvusta 5 (Lapsen osallisuus): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 5 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta.

Vaikka lakiluonnoksessa korostetaan lapsen oikeutta osallisuuteen, tiedonsaantiin ja kuulemiseen, nykytilan arviointi osoittaa, etteivät nämä oikeudet toteudu käytännössä yhdenvertaisesti. Erityisiä puutteita esiintyy nuorempien lasten mielipiteen selvittämisessä, lapsen tiedollisten oikeuksien toteutumisessa sekä siinä, miten lapsen näkemykset huomioidaan häntä koskevissa ratkaisuissa. Lasten ja nuorten kokemuksissa korostuvat sivuuttamisen, epätietoisuuden ja osattomuuden kokemukset sekä tunne siitä, että omia oikeuksia tulee osata itse vaatia. Tämä on huolestuttavaa, koska lastensuojelussa on kyse lähtökohtaisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista lapsista ja nuorista, joiden mahdollisuudet puolustaa omia oikeuksiaan, tuoda esiin näkemyksiään tai hakea apua voivat olla merkittävästi heikentyneet elämäntilanteen, traumataustan, ikätason, oireilun tai riippuvuussuhteiden vuoksi.

Lakiluonnoksessa esitetyt palvelurakenteen muutokset ja tukitoimien siirtäminen yhä enemmän sosiaalihuoltolain piiriin herättävät huolta siitä, miten lasten ja nuorten osallisuus toteutuu jatkossa käytännössä. Lastensuojelulainsäädäntö sisältää tällä hetkellä erityisen vahvoja ja yksityiskohtaisia lapsen osallisuutta turvaavia velvoitteita liittyen muun muassa kuulemiseen, henkilökohtaisiin tapaamisiin, tiedonsaantiin, puhevallan käyttöön ja edunvalvontaan. Riskinä on, että palveluiden painopisteen siirtyessä pois lastensuojelun erityisen suojelutehtävän piiristä myös lapsen oikeuksien toteutuminen muuttuu aiempaa epäyhtenäisemmäksi ja riippuvaisemmaksi paikallisista käytännöistä, sosiaalityöntekijäkohtaisista tulkinnoista sekä palvelujärjestelmän rakenteista. Sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa lapsi on vielä lastensuojelun asiakkuutta voimakkaammin riippuvainen siitä, miten hänen huoltajansa hänen puhevaltaansa käyttävät tai jättävät käyttämättä.

Erityistä huolta herättää myös se, että lastensuojelun avohuolto on jo nykyisin painottunut entistä vaativampiin ja kriisiytyneempiin tilanteisiin. Mikäli erityisen suojelun kynnys edelleen nousee ja palveluiden painopiste siirtyy yleisiin sosiaalihuollon palveluihin, vaarana on, että lasten mahdollisuudet pitkäjänteiseen, luottamukselliseen ja osallistavaan työskentelyyn heikkenevät. Tällöin lapsen osallisuus voi käytännössä toteutua vasta tilanteissa, joissa ongelmat ovat jo vakavasti kärjistyneet. Tämä olisi ristiriidassa lapsen oikeuksien yleissopimuksen sekä lastensuojelulain keskeisten periaatteiden kanssa, joiden mukaan lapsen oikeuden tulla kuulluksi ja osallistua omien asioidensa käsittelyyn tulee toteutua kaikissa palveluprosessin vaiheissa.

Pidämme tärkeänä, että mahdollisissa palvelurakenteen muutoksissa varmistetaan nimenomaisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten oikeusturva, tiedolliset oikeudet, mahdollisuus henkilökohtaiseen ja luottamukselliseen vuorovaikutukseen sosiaalityöntekijän kanssa sekä tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin ratkaisuihin. Lasten osallisuuden toteutuminen ei saa jäädä riippuvaiseksi palvelujärjestelmän rakenteellisista rajoista tai siitä, minkä lain perusteella palvelu järjestetään.

13. Lausuntopalaute luvusta 6 (Menettelysäännökset): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 6 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta.

On tärkeää turvata lapsen oikeus tulla kuulluksi ja olla osallinen omien asioidensa käsittelyssä. Lapsen henkilökohtainen tapaaminen on luonnollisesti tärkeää. Mikäli jatkossa lastensuojelun sosiaalityön kynnystä nostetaan, tarkoittaa se, että asiakkaiden tilanteet tulevat olemaan nykyistä monimutkaisempia ja vaativampia, ja siihen nähden 30 asiakasta on liian paljon laadukkaan työn varmistamiseksi.

14. Lausuntopalaute luvusta 7 (Lastensuojelun avohuolto): Ovatko lastensuojelun avohuoltoa koskevat ehdotukset mielestänne kannatettavia?

Ei.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Lakiluonnoksessa tunnistetaan lastensuojelun avohuollon aseman muuttuneen sosiaalihuoltolain uudistuksen jälkeen siten, että avohuolto on painottunut aiempaa vahvemmin vaativiin ja kriisiytyneisiin tilanteisiin. Nyt käsiteltävänä olevassa muutosesityksessä riskinä on, että erityisen suojelun piiriin pääsy edellyttää käytännössä entistä raskaampaa oireilua tai lähes huostaanoton tasoista tilannetta, vaikka lapsen suojelun tarve alkaa usein huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa. Lapsen kehityksen näkökulmasta perheiden tilanteisiin on tärkeää puuttua aikaisin, sillä myös puuttuminen itsessään vaikuttaa kiintymyssuhteisiin. Pienten lasten oikeudet tukeen eivät saa edellyttää sen odottamista, että lapsi alkaa oireilla käytöksellään itse.

Lastensuojelun tehtävä ei rajaudu vain sijaishuollon tilanteisiin, vaan sen tulisi mahdollistaa riittävän varhainen, intensiivinen ja lapsen tilanteeseen kokonaisvaltaisesti vastaava tuki. Samanaikaisesti sosiaalihuoltolain ja lastensuojelun välinen rajanveto näyttäytyy edelleen epäselvänä, mikä voi lisätä alueellisia eroja sekä siirtää vastuuta palveluihin pääsystä yksittäisten työntekijöiden tulkintojen ja organisatoristen rakenteiden varaan. Huolta herättää myös se, että lastensuojelun käsitteellinen häivyttäminen palvelurakenteissa ja terminologiassa voi kaventaa ymmärrystä lastensuojelun perustehtävästä erityisen suojelun palveluna. Erityisesti nuorten tilanteissa tarvitaan vahvaa, monialaista ja pitkäjänteistä tukea, eikä ole riittävästi arvioitu, vastaavatko ehdotetut palvelurakenteet niiden nuorten tarpeisiin, joilla esiintyy esimerkiksi vakavaa mielenterveys-, päihde- tai väkivaltakäyttäytymistä. Kokonaisuutena lakiluonnos herättää huolen siitä, pyritäänkö palvelujärjestelmän kuormitusta ratkaisemaan nostamalla erityisen suojelun kynnystä sen sijaan, että vahvistettaisiin oikea-aikaisia ja riittäviä palveluja lasten ja perheiden tueksi nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.

15. Lausuntopalaute luvusta 8 (Lapsen kiireellinen sijoitus): Onko kiireellisen sijoituksen jatkoa koskeva ehdotus (keston lyhentäminen 30 vuorokaudesta 14 vuorokauteen) mielestänne kannatettava?

Ei.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Kiireellisen sijoituksen jatkamisen määräajan lyhentäminen 14 vuorokauteen vahvistaisi käytännössä juridis-hallinnollista työskentelyä tilanteessa, jossa lapsen tilanteen kokonaisvaltainen arviointi edellyttäisi intensiivistä sosiaalityötä. 30+14 vuorokaudessa tulisi käytännössä:

selvittää lapsen mielipide,
arvioida huoltajien tilanne,
kartoittaa tukitoimet,
tehdä moniammatillista yhteistyötä,
arvioida sijaishuoltopaikan soveltuvuus,
valmistella mahdollinen huostaanotto.

Aiemmin kiireellinen sijoitus ja sen jatkopäätöksen aika on voinut toimia intensiivisen arvioinnin vaiheena, jossa on ollut mahdollista selvittää vaihtoehtoja huostaanotolle. Ehdotettu määräaika kaventaisi tätä mahdollisuutta merkittävästi, kun jo nykyinen 30+30 vuorokautta on ollut hyvin lyhyt aika näille vaativille, ja myös perheen omaa prosessointiaikaa vaativille tehtäville. Kun lastensuojelussa pyritään pysyvyyden lisäämiseen ja vähentämään lasten edestakaisia muuttoja vanhempien ja eri sijaishuoltopaikkojen välillä, tämän vaiheen lyhentäminen ei tue tavoitetta. Jos arviointia ei ole mahdollista tehdä kiireellisen sijoituksen yhteydessä riittävän perusteellisesti, lapsia saatetaan joutua kotiuttamaan tai huostaanottoprosessia jatkaa tilanteissa, joissa perusteellisempi arviointi ja vaihtoehtojen selvittäminen kerralla olisi mahdollistanut pysyvämmän ja lapsen edun mukaisemman ratkaisun.

16. Lausuntopalaute luvusta 9 (Huostaanotto): Onko huostaanottoa koskeva ehdotus (50 §) mielestänne kannatettava?

Osittain.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Läheisverkostokartoituksen vahvistaminen laissa on kannatettava. Tällä hetkellä etenkin nuorten kohdalla ja suhteessa muihin läheisiin kuin vanhempiin ja isovanhempiin esiintyy toisinaan puutteita kartoituksissa. On hyvä, että muotoilu painottaa sekä sijoituksen mahdollista ehkäisemistä läheisverkostokartoituksen myötä että läheisten tuen merkitystä sijoituksen aikana. Sitä tulee arvioida tarkasti, että ydinperheissä elävät ja eronneiden vanhempien lapset pysyvät tasa-arvoisina suhteessa oikeuteen tulla tarvittaessa sijoitetuksi silloin, kun vaarantavat omalla toiminnallaan terveyttään ja kehitystään. Sen selvittäminen, ratkaiseeko toisen vanhemman luokse muuttaminen tilannetta ei saa muodostua esteeksi puuttua tilanteeseen tarvittaessa kiireellisen sijoituksen keinoin. Samoin on arvioitava sen merkitystä lasten ja perheiden kannalta, jos samanlaisessa akuutissa tilanteessa lapsi sijoitetaan kiireellisesti ja perheen jälleenyhdistämisen tavoittelu alkaa välittömästi, mutta läheisverkostokartoituksen myötä toisen vanhemman tai muun läheisen luokse muuttanut lapsi siirtyykin vastaavassa tilanteessa pysyvämmin ja vähemmällä lastensuojelun seurannalla ja valvonnalla toiseen perheeseen.

Riskinä on, että lapsen siirtyessä läheisverkostoon tilanteessa, jossa varsinaista sijaishuoltoa ei toteuteta, myös lapsen tilanteen systemaattinen arviointi, viranomaisseuranta ja tuen jatkuvuus vähenevät. Tämä voi johtaa siihen, että lapsen kuormittava tai turvaton tilanne jää aiempaa näkymättömämmäksi palvelujärjestelmässä.

Myös läheisverkostosijoituksissa perheen jälleenyhdistämistä tulisi aktiivisesti tavoitella. On myös huomioitava, että on paljon tilanteita, joissa lapsen muutto läheisverkostoon sijaishuollon välttämiseksi ei ole toimiva ratkaisu. Läheissijaisvanhemmuus on erityisen vaativa sijaisvanhemmuuden muoto mm. kaksoisroolin vuoksi. Läheissijaisperheiden valmentaminen tulee resursoida ja toteuttaa nykyistä paremmin ja läheissijoituksen erityisyyden huomioiden, sillä moni ei tosiasiassa tiedä, miten vaativaan tehtävään on ryhtymässä. Jos läheissijoitukset johtavat vaikeisiin sijaishuoltopaikan muutoksiin, sekä taloudellinen että henkinen hinta voi olla mittava. Läheisverkostosijoitukset vaarantavat toisinaan myös lapsen oikeuden sijaisperheeseen tosiasialliseen kiinnittymiseen ja toisaalta yhteydenpidon biologisiin vanhempiin, jos läheisten keskinäiset välit ovat vaikeat.

Läheisverkostokartoituksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota myös lapsen omaan kokemukseen turvallisuudesta, läheissuhteista ja muutoksen vaikutuksista. Pelkkä biologinen tai juridinen läheissuhde ei yksin tarkoita, että ratkaisu olisi lapsen näkökulmasta turvallinen tai toimiva. Erityisesti nuorten kohdalla on tärkeää arvioida myös lapsen omaa kiinnittymistä läheiseen, arjen toimivuutta sekä mahdollisia aiempia ristiriita- tai kuormitustekijöitä suhteessa läheisverkostoon.
On huomioitava, että huostaanottotilanteissa on kyse usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista lapsista ja nuorista, joiden tilanteisiin voi liittyä vakavaa oireilua, väkivaltaa, päihteidenkäyttöä, traumataustaa tai ristiriitaisia perhesuhteita. Näissä tilanteissa läheisverkostoratkaisujen toimivuutta tulee arvioida aina huolellisesti, eikä sijoitusta pidä välttää lapsen suojelun kustannuksella.

Läheisverkostoratkaisujen vahvistaminen voi parhaimmillaan tukea lapsen pysyviä ihmissuhteita ja jatkuvuutta, mutta niiden käyttö ei saa johtaa tilanteisiin, joissa lapsen suojelun tarve, oikeusturva tai riittävä viranomaisseuranta heikkenevät. Hyvinvointialueiden taloudellisesti kuormittuneessa tilanteessa on lisäksi tärkeää varmistaa, etteivät läheisverkostosijoituksiin päädytä ensisijaisesti kustannusnäkökulmista lapsen yksilöllisen edun arvioinnin sijaan.

17. Lausuntopalaute luvusta 10 (Kodin ulkopuolinen sijoitus): Onko kodin ulkopuolisten sijoitusten ja sijoituspaikkojen valvontaa koskevien säännösten täsmentäminen ja vastuunjaon selkeyttäminen ehdotetulla tavalla mielestänne kannatettavaa?

Kyllä.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa ehdotusta siitä, että kiireellisen sijoituksen lainkohdasta poistetaan viittaus huostaanottopykälään. On tarkoituksenmukaista, että kiireellinen sijoitus on keino lapsen akuutille turvaamiselle, ja sen yhteydessä tilanteen pysäyttämiselle ja ratkaisuvaihtoehtojen arvioimiselle. Kiireellisen sijoituksen tarkoituksena tulee olla lapsen akuutin turvallisuuden varmistamisen lisäksi mahdollisuus tilanteen kokonaisvaltaiseen arviointiin, lapsen tilanteen rauhoittamiseen sekä vaihtoehtoisten ratkaisujen selvittämiseen yhteistyössä lapsen, perheen ja läheisverkoston kanssa.

Sääntelyn täsmentäminen ja vastuunjaon selkeyttäminen ovat lähtökohtaisesti kannatettavia, mutta niiden vaikuttavuus riippuu merkittävästi siitä, onko hyvinvointialueilla tosiasialliset resurssit toteuttaa riittävää valvontaa, lapsen henkilökohtaisia tapaamisia sekä sijoituspaikkojen systemaattista seurantaa.

19. Onko ehdotus turvahenkilöä koskevaksi sääntelyksi, jossa turvahenkilön tehtävät ja toimivaltuudet erotetaan selvästi hoito- ja kasvatustehtävistä, mielestänne toimiva?

Osittain.

Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla sääntelyllä olevan?
On hyvä, että sellaisissa tietyissä erityistason yksiköissä, joissa nykyään joudutaan jatkuvasti kutsumaan vartija paikalle yksittäisissä tilanteissa, käytäntöjä voidaan sujuvoittaa. Sääntelyn muutoksessa on kuitenkin riski, että turvahenkilöitä lisätään laitoksissa varmuuden vuoksi. Ilmiö heijastaa laajempaa yhteiskunnan turvallisuuskäsityksen muutosta. Poliisin tai vartijoiden lisääminen ei tuo aikuisillekaan tosiasiassa lisää turvallisuuden tunnetta. On vaara, että turvahenkilösääntelyllä ratkaistaan pikemmin oiretta kuin juurisyytä. Tutkimuskirjallisuuden mukaan hyvinvointia ja kokemusta turvallisuudesta vahvistavat kuuluvuus, kompetenssi ja autonomia, ja turvahenkilösääntelyllä pikemmin heikennetään kuin vahvistetaan näitä. Vaikka turvahenkilöitä ei lasketa laitoksen henkilökunnan mitoitukseen, on todennäköistä, että jatkossa heidän määränsä huomioidaan tosiasiassa arvioitaessa tarvetta tarvittaessa nostaa henkilöstömitoitusta.

On huomioitava, että erityistason yksiköissä on usein sijoitettuna kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, joiden taustalla voi olla vakavia traumakokemuksia, väkivaltaa, turvattomia kiintymyssuhteita tai aikaisempia kielteisiä kokemuksia viranomaisista ja kontrollista. Näissä tilanteissa turvallisuuden kokemuksen rakentuminen perustuu ensisijaisesti luottamuksellisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin eikä kontrollin lisäämiseen. Lisäksi on arvioitava, miten turvahenkilöiden käytön lisääntyminen vaikuttaa lasten ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen sekä kasvatuksellisen ja hoidollisen työn ensisijaisuuteen. On olemassa riski, että haastaviin tilanteisiin vastataan entistä enemmän turvallisuus- ja järjestysnäkökulmasta hoidollisen ja suhdeperustaisen työskentelyn sijaan.

20. Lausuntopalaute luvusta 12 (Lapsen erityistä suojelua turvaavat rajoitukset sijaishuollon aikana): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 12 säännöksistä 90 § (yhteydenpidon rajoittaminen) ja 93 § (henkilöntarkastus) ja niiden käytännön toimivuudesta ja vaikutuksista.

Sijoitetulla lapsella on oltava oikeus sosiaalisiin suhteisiin. Toisinaan nämä ihmissuhteet voivat olla vahingollisia lapselle, mutta lapsen oikeuksien näkökulmasta esityksen ehdotus on toteutettavaksi liian laaja, ja sitä olisi täsmennettävä.

21. Lausuntopalaute luvusta 13 (Jälkihuolto): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 13 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta.

Myös nykyisellään tilanteissa, joissa alaikäinen lapsi kotiutuu sijaishuollosta, on epäselvyyksiä sen suhteen, kuuluuko lapsi jälkihuollon vain avohuollon asiakkuuteen, sekä siinä, voivatko nämä toteutua samanaikaisesti. Esitys ei tuo selvyyttä näihin tilanteisiin, eikä tunnista juurikaan nuorempien sijaishuollosta kotiutuneiden lasten tarpeita.

22. Lausuntopalaute luvusta 17 (Voimaantulo): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita voimaantuloa koskevista säännöksistä ja niiden vaikutuksista.

Mikäli näin mittavia siirtoja sosiaalihuoltolain mukaisiin asiakkuuksiin aiotaan toteuttaa, on tähän varattava riittävä siirtymäaika.

Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n puolesta,
puheenjohtaja Veera Niemi

sekä lausuntotyöryhmään kuuluneet Sointu Vainionpää, Marjukka Heikkilä, Anu Ropponen ja Iiris Satamo.

]]><![CDATA[Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n lausunto hallituksen esitykseen laiksi sosiaalihuoltolain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta (VN35729/2023)]]>Sun, 31 May 2026 12:05:02 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sosiaalityontekijoiden-seura-ryn-lausunto-hallituksen-esitykseen-laiksi-sosiaalihuoltolain-ja-siihen-liittyvien-lakien-muuttamisesta-vn357292023Jätimme 29.5.2026 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopalveluun lausuntomme hallituksen esitykseen laiksi sosiaalihuoltolain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Lausunto on luettavissa myös alla tässä blogissa.

Lausunnonantajan lausunto

Kysymys 1: Onko ehdotus kokonaisuudessaan kannatettava?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti esityksen kannatettavuudesta:
Lähtökohtaisesti esityksen tavoitteet sosiaalihuollon asiakasprosessien selkeyttämisestä, yksinkertaistamisesta ja joustavoittamisesta sekä sosiaalityön ytimen ja roolin kirkastamisesta ovat kannatettavia. Tavoitteet ovat kuitenkin ristiriidassa säästötavoitteiden ja henkilöstövähennysten kanssa. Tämä tavoitteiden ja konkreettisten toimien välinen ristiriita vaikeuttaa esityksen arviointia kokonaisuudessaan.

Haastavaksi lakiesityksen kokonaisarvioinnin tekee myös se, että samaan aikaan muutoksessa ja lausunnolla on useita toisiinsa vaikuttavia lakikokonaisuuksia. Esimerkiksi lastensuojelulakiin tehtävät muutokset vaikuttavat väistämättä sosiaalihuoltolakiin ja päinvastoin.

Lakiesitys sisältää merkittäviä muutoksia erilaisiin palveluihin. Sosiaalityöntekijöiden seura on erityisen huolestunut suunnitelmista poistaa kasvatus- ja perheneuvonta lainsäädännöstä sekä mittavan työllisyyspalveluiden muutoksen vaikutuksista asiakkaiden elämiin. Mittavat säästötavoitteet näiden kohdalla eivät ole tosiasiallisia säästöjä, vaan investointien vetämistä pois ja siksi nämä ehdotukset tulisi perua.

Esitetyt muutokset korostavat yksilön vastuuta ja siirtävät valtaa hyvivointialueille tehdä päätöksiä palveluiden tarjoamisen suhteen. Raha ei kuitenkaan seuraa tämän vallan siirron mukana. Riskinä onkin, että sääntelyn poisto tulee lisäämään valtakunnallisesti tarkastellen alueellista eriarvoisuutta ja yhdenvertaisuus asuinpaikasta riippumatta vaarantuu.

Ristiriitaisuuksia löytyy tavoitteiden ja sisällön suhteen myös vaikuttavuuden arvioinnin kannalta. Kirjaamisvelvoitteiden merkittävä keventäminen ei tue vaikuttavuustiedon laadukasta keräämistä. Esityksessä ei myöskään ole otettu kantaa mittaamisen kysymyksiin tai sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistyön vahvistamiseen käytännön toimenpiteiden tasolla.

Esitys tuottaa vain lyhyen aikavälin säästöjä, sillä eriarvoistuvan yhteiskunnan inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat korkeat. Suomi on toiminut globaalina esimerkkinä siitä, miten rakenteellisilla ratkaisuilla voidaan luoda tasa-arvoa ja hyvinvointia. Esikuvana toimiminen myös jatkossa edellyttää viisaita, luovia ja kauaskantoisia ratkaisuja, joita tämä lakiesitys ei vielä tavoita.

Lopuksi, hyvinvoinnin edistämisen ei tulisi olla vain erillinen pykälä, vaan sen tulisi olla lain lähtökohta. Hyvinvoivat yhteisöt ovat paras turva sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi.

Kysymys 3: Lausuntopalaute luvusta 1, onko erityistä tukea tarvitsevaa asiakasta koskeva pykäläesitys 5 a § kannatettava?

Osittain ei.

Perustelut tiiviisti esityksen kannatettavuudesta:
Lain 1 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 a §, johon siirrettäisiin voimassa olevan lain 3 §:ään sisältyvät erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan ja erityistä tukea tarvitsevan lapsen määritelmät tarkennettuina. Erityisen tuen asiakkaan määritelmä on ollut nykyisen lain tulkinnassa epäselvä ja tämä on näkynyt myös työnjaollisissa kysymyksissä. On siis kannatettavaa, että tätä pyritään esityksessä selkeyttämään. Lakiehdotuksessa kuitenkin määritellään toisaalla sosiaalityöntekijän erityiset tehtävät ja esityksen perusteella jää epäselväksi, mikä on erityisen tuen asiakkaan ja ehdotettujen sosiaalityön erityistehtävien välinen suhde. Esityksen mukaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen omatyöntekijän tulisi olla sosiaalityöntekijä, mutta muiden kohdalla näin ei enää olisi. Lakiesityksessä kuitenkin korostetaan mm. asiakkaan etua, riittäviä palveluita, ehkäisevää otetta, laaja-alaisuutta ja osallisuutta, joiden varmistaminen edellyttää asiakastyössä monipuolista sosiaalityön osaamista.

Esityksen mukaan “olennaista erityisen tuen tarpeen määrittelyssä olisi se, että sosiaalihuollon asiakkaan palvelujen saaminen ja käyttäminen voisi vaarantua ilman tukea ja että syynä tähän olisi psyykkinen, kognitiivinen tai sosiaalinen toimintakyvyn rajoite tai suojelun tarve.” Esityksessä kaivattaisiin tarkennusta myös siihen, miten tämä tuen tarve määritellään ja todennetaan, ja miten se suhteutuu muihin palvelutehtäviiin, kuten vammaissosiaalityö ja mielenterveys- ja päihdetyö, joissa on omaa lainsäädäntöä erityiseen tukeen liittyen.

Kysymys 4: Lausuntopalaute luvusta 2, onko erillinen hyvinvoinnin edistämistä koskeva 10 a § kannatettava?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti esityksen kannatettavuudesta:
Hyvinvoinnin edistämisen säätelyn selkeyttäminen ja ehdotetut muutokset ovat lähtökohtaisesti erittäin kannatettavia, koska tätä kautta on mahdollista tukea palvelujärjestelmän painopisteen siirtämistä ongelmien korjaamisesta ennaltaehkäisyyn.

Hyvinvoinnin edistäminen kuitenkin on jo nykyisessä sosiaalihuoltolaissa omassa luvussaan, eikä sen toteutuminen tästä huolimatta ole riittävästi edistynyt. Järjestelmän painopisteen siirto hyvinvoinnin edistämiseen on valtava kulttuurinen muutos, ja tilannetta vaikeuttavat nykyisen lakiesityksen henkilöstövähennykset sekä hallituksen sote-järjestöihin kohdistamat leikkaukset. Pelkästään lakipykälän täsmentäminen ei tule riittämään tarvittavaan muutokseen, vaan suuntaa on vahvistettava riittävillä resursseilla, tuella ja ohjauksella sekä tutkimuksella.

Esityksen mukaan hyvinvointia edistäviä väestötason toimia ovat arjen ympäristöjen, palveluiden ja päätöksenteon kehittäminen erityisesti rakenteellisen ja yhteisöllisen sosiaalityön keinoin, laajassa poikkihallinnollisessa yhteistyössä. Yksilötasolla hyvinvointia taas edistävät mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua mielekkääseen, omia yhteisöjä palvelevaan tekemiseen.

Tämä ihmisten perustarpeisiin vastaaminen niin rakenteiden kuin yksilöllisen vuorovaikutuksen tasollakin on sosiaalityön ja sosiaalihuollon ydintä. Hyvinvoinnin edistämisen kappaleen tulisi siis itse asiassa olla koko sosiaalihuoltolain ydin ja lähtökohta. Lisäksi lainsäädännön tasolle on nostettava ymmärrys siitä, että perustarpeisiin vastaamisessa on kyse sosiaalisesti kestävän kehityksen turvaamisesta, kuten planetaarisessa hyvinvoinnissa hahmotetaan.

Lakiesityksessä ehdotettu käsitteellinen painopisteen muutos pois palvelutarpeista on tärkeä, mutta hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta vielä riittämätön. Kun tunnistetaan, että hyvinvointia edistää edellä mainittuihin psykologisiin perustarpeisiin vastaaminen, on sosiaalihuoltolain lähtökohtana oltava tuen tarpeiden rinnalla ennen kaikkea ihmisten osallisuuden ja autonomian kaltaiset perustarpeet.

Esimerkiksi työikäisten sosiaalityön asiakkailla merkittävä osa sosiaalisista ongelmista kytkeytyy mielekkäiden, vastavuoroisen tuen mahdollistavien turvallisten yhteisöjen puutteeseen. Yksilö- ja ongelmakeskeinen työ on riittämätön vastaamaan tähän haasteeseen, mutta yksilölliseen työhön ohjaavat rakenteet ovat niin voimakkaita, että hyvinvointialueet tarvitsevat vahvaa ohjausta suunnan kääntämiseen. Esimerkkejä kuitenkin on, mikäli niitä halutaan hyödyntää - esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueella Raision Olkkari on toiminut edelläkävijänä yhteisöllisessä työssä, ja työikäisten rakenteellisen sosiaalityön verkoston tulevaisuustaajuus -työskentelyssä hahmoteltiin monipuolisia yhteisötaloja, joihin nykyisiä resursseja voisi siirtää. Näissä esimerkeissä sosiaalihuollon ammattilaiset toimivat tärkeässä, yhteisön voimavaroja mahdollistavassa ja tukevassa roolissa, tarpeen mukaan myös yksilöllisesti tukien. Tätä kautta säästöjä voitaisiin tavoitella vaarantamatta hyvinvoinnin edistämisen tavoitteita.

On ristiriitaista, että lakiesityksessä esitetään sosiaalityöntekijöiden osaamisen kohdentamista koko ajan rajatummin erityistä tukea tarvitseville ihmisille, mutta samalla tunnistetaan hyvinvoinnin edistämisessä väestötason toimien tarve. Sosiaalityön arvokkaimpien tavoitteiden saavuttaminen edellyttääkin paitsi haavoittuvimpien ja vaikeimmin oireilevien ihmisten kanssa työskentelyä, myös ja ennen kaikkea turvallisten yhteisöjen luomista kaikille. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitsemme yhteisöjä, joissa monimuotoisuus ja vastavuoroinen huolenpito nähdään rikkautena, ja tällöin muutosta on tapahduttava koko yhteiskunnassa, ei vain oireilevissa ihmisissä.

Esityksen mukaan hyvinvoinnin edistämisessä tulee käyttää vain vaikuttavia toimia, joiden tulee perustua ammatilliseen asiantuntemukseen ja tutkittuun tietoon niiden vaikuttavuudesta. Tämä näkökulma ja tavoite on erittäin kannatettava, mutta sen mahdollistamiseksi sosiaalityön tutkimukselle ja tietoon perustuvan toiminnan kehittämiselle on turvattava nykyistä paremmat resurssit ja rakenteet.

Kysymys 5: Lausuntopalaute luvusta 3 - sosiaalityö ja sosiaaliohjaus: Ovatko ehdotukset selkeitä ja toteutettavissa olevia?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti:
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hyvinvointialueen velvollisuudesta järjestää sosiaalihuollon ammatillisena asiantuntijatyönä asiakas- ja perhekohtaista sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta. Sääntelyn tavoitteena olisi vahvistaa sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen asemaa ja roolia keskeisimpänä sosiaalihuollon välittömänä asiakastyönä ja ensisijaisena asiakkaiden tuen tarpeisiin vastaamisen keinona.

Lakiehdotuksen käsitteellinen muutos sosiaalihuollon ammatillisesta asiantuntijatyöstä, jota toteutetaan yksilö- ja perhekohtaisena sosiaalityönä tai sosiaaliohjauksena, on ajatuksena kannatettava. Niinikään on kannatettavaa, ettei jatkossa sosiaalityöstä eikä sosiaaliohjauksesta tehtäisi hallintopäätöstä. Pykäläkohtaisissa perusteluissa avataan ja sanoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen perustehtäviä ja -osaamista, joita vahvistamalla voitaisiin päästä eroon nykyisen järjestelmän palvelukeskeisyydestä. Jos uudistuneen sosiaalihuoltolain toimeenpanon kautta sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen rooliin ja tehtäviin pystyttäisiin oikeasti panostamaan, se voisi vahvistaa juuri sosiaalihuollon ammatillista asiantuntijuutta ja asiakkaiden kokemusta omiin tarpeisiin vastaavasta työskentelystä sosiaalihuollossa.

Lakiesitys sisältää tavoitteen sosiaalihuollon ammattihenkilöiden määrän vähentämisestä taloudellisten säästöpaineiden takia. Jos sosiaalihuollon ammatillisissa asiantuntijatehtävissä toimivia ammattilaisia ei ole riittävästi, ja jos muiden palvelujen myöntämistä rajataan jatkossa enemmän esimerkiksi karsimalla palveluvalikkoa tai tiukentamalla avun saantia asiakasohjausryhmien tai muiden elimien keinoin, niin tosiasiallisena riskinä on, että asiakkaan tarpeenmukaisten palveluiden saanti kiristyy ja vaikeutuu. Lisäksi uusi lakiesitys siirtää aiemmin sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluvia asiakasprosessin osia ja vastuita sosiaalihuollon ammatillisen asiantuntijan tehtäviksi, joka voi koulutukseltaan olla muukin kuin sosiaalityöntekijä. Houkutus palkata edullisempia, matalamman koulutuksen omaavia työntekijöitä tulee olemaan taloudellisissa paineissa oleville hyvinvointialueille suuri. Lakiesityksessä korostetaan, ettei näin tulisi käydä, mutta keinot tämän varmistamiseksi puuttuvat.

Suomessa on huomattava määrä yliopistotason koulutuksen saaneita sosiaalihuollon ammattilaisia, joiden osaamisen nykyistä parempi hyödyntäminen on sote-järjestelmän kannalta merkittävä etu.

Kysymys 6: Lausuntopalaute luvusta 3 - lapsiperhepalvelu: Onko ehdotus uudesta lapsiperhepalvelusta ja siihen sisältyvästä taloudellisesta tuesta selkeä ja toteutettavissa oleva?

Osittain ei.

Perustelut tiiviisti:
Ehdotettu uusi lapsiperhepalvelu olisi hyvin laaja kokonaisuus, jonka edes osittain onnistunut toteuttaminen edellyttäisi vahvaa ja toimivaa toimeenpanon tukea, muutososaamista, johtamista sekä ammattilaisten osallisuutta. Tämä tunnistetaan myös hallituksen esityksessä. Uuden lapsiperhepalvelun sisältöjä on avattu esityksen pykäläkohtaisissa perusteluissa melko hyvin ja kattavasti. Pieni yksityiskohta palvelun kohderyhmässä on, että nykyinen SHL 18§ perhetyö on kohdennettu asiakkaalle ja hänen perheelleen tai asiakkaan hoidosta vastaavalle henkilölle, kun uusi palvelu olisi kohdennettu lapselle ja hänen perheelleen. Onko tässä tehty tietoinen valinta, vai millaiseen perhekäsitykseen uuden sosiaalihuoltolain on tarkoitus nojata?

Haasteet ja ongelmat nykylainsäädännön sosiaalihuoltolain mukaisessa perhetyössä, lastensuojelulain mukaisessa tehostetussa perhetyössä sekä perhekuntoutuksessa ovat todellisia, ja näiden palvelujen sisällölliset tulkinnat vaihtelevat alueittain. Uusi lapsiperhepalvelu voisi hyvin suunniteltuna ja riittävästi resursoituna olla toimiva ratkaisu näiden perhetyön ja perhekuntoutuksen eri muotojen toteutukseen juuri lapsen ja perheen tarpeista käsin. Myös siirtymien poistuminen eri palvelutehtävien asiakkuuksien välillä voisi joustavoittaa ja yksinkertaistaa asiakasprosessia.

Jos uuden palvelun edellä mainittuja sisältöjä ei määritellä säädöstasolla suunniteltua tarkemmin, on kuitenkin vaarana, että palvelun sisällöt ja toteutustavat eivät enää ole asiakkaiden näkökulmasta yhdenvertaisia, vaan ne voivat vaihdella huomattavan paljon eri hyvinvointialueiden kesken. Nykyisessä hyvinvointialueiden taloudellisten ja toiminnallisten haasteiden tilanteessa on erittäin suuri riski sille, että muutokset etenisivät eri aikatauluissa. Asiakkaiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta on merkittävä ongelma, jos samankaltaisten tuen tarpeiden tilanteessa tarjolla oleva tuki on riippuvaista asiakkaan asuinpaikasta. Uudistus vaikuttaisi todennäköisesti kielteisesti myös sosiaalihuollon tietopohjaan, kun monta aiempaa erillistä palvelua niputettaisiin yhteen - miten tiedonhallinnan näkökulmasta varmistetaan asianmukainen tietopohja palvelusta, jonka sisältö voi olla hyvin vaihteleva? Myös palvelujen vaikuttavuuden arvioinnista voi tulla haastavampaa, kun hyvinvointialueet toteuttaisivat laajan lapsiperhepalvelun alla hyvin erilaisia palveluja erilaisin painotuksin. Voisi olla tarpeen tuoda säädöstasolle jonkinlaista tarkempaa määrittelyä palvelun sisällöistä, sillä lainsäädännöllä ei tule edistää asiakkaiden eriarvoisuuden kasvua eikä tiedolla johtamisen edellytysten heikkenemistä.

Jos perhetyöstä, tehostetusta perhetyöstä ja perhekuntoutuksesta muodostuva uusi lapsiperhepalvelu voisi olla toimiva kokonaisuus, niin kasvatus- ja perheneuvonnan poistaminen erikseen säänneltynä palveluna ja niputtaminen uuteen lapsiperhepalveluun on kuitenkin valtava riski. Kasvatus- ja perheneuvonta on hyvin eri tyyppinen palvelu, jota tarjotaan yleensä erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin, kuin muita uuteen lapsiperhepalveluun suunniteltuja palveluja. Kasvatus- ja perheneuvonnan erityinen arvo tulee juuri monialaisesti toteutetusta matalan kynnyksen ehkäisevästä roolista sosiaalihuollon palveluvalikoimassa. Mikäli sääntely monialaisesta toteutuksesta purettaisiin ja hyvinvointialueet vähentäisivät psykologiresurssia lakiesityksen arvion mukaisesti niin vaarana on, että asiakkaat eivät saa tarvitsemaansa monialaista tukea, ongelmat pitkittyvät ja lopulta tarvitaan kalliimpia erityispalveluja. Miten tällaisessa tilanteessa voidaan varmistaa kasvatus- ja perheneuvonnan hyvien käytäntöjen säilyminen? Kasvatus- ja perheneuvonta on vakiintunut palvelu, jolla on oma selkeä paikkansa palvelujärjestelmässä. On tärkeää, että tämä palvelu säilytetään myös säädöstasolla omana kokonaisuutenaan, joko täysin omana monialaisesti toteutettavana sosiaalipalveluna tai erikseen mainittuna ja monialaisesti toteutettavaksi määriteltynä sisältönä, osana uutta lapsiperhepalvelua.

Taloudellisen tuen sisällyttäminen uuteen lapsiperhepalveluun on hyvä lisäys palvelun sisältöön, ja on tärkeää, että taloudellista tukea ohjaavat nimenomaan lapsen tuen tarpeet. Keskeistä on huomioida, ettei lapsen tarpeisiin myönnetty taloudellinen tuki vaikuta vähentävästi perheen muihin tuloihin tai etuuksiin.

Kysymys 7: Lausuntopalaute luvusta 3 - Onko ehdotus uudesta työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelusta selkeä ja toteutettavissa oleva?

Ei.

Perustelut tiiviisti:
Uudessa työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelussa huolestuttaa eritoten se, miten hyvinvointialueet järjestävät eri asiakasryhmien palvelut ja kykenevät vastaamaan hyvin heterogeenisen asiakasryhmän tarpeisiin.

Aiemmin kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut aikuisia pitkäaikaistyöttömiä, jotka tähtäävät eteenpäin muihin työllistämispalveluihin kuten työkokeiluun ja sitä kautta varsinaiseen työelämään. Sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa on ollut sekä työttömiä mutta usein myös kuntoutustuella tai pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä olleita asiakkaita, joiden päivärytmin, sosiaalisen kanssakäymisen ja arjen hallinnan tukemiseen on pyritty vastaamaan sosiaalisen kuntoutuksen palveluilla. Sosiaalista kuntoutusta on voitu järjestää hyvinvointialueilla ryhmämuotoisena ja yksilöllisenä tukena asiakkaiden tilanteita vastaavasti. Sosiaalista kuntoutusta on hyvinvointialueilla käytetty aiempina vuosina vastaamaan hyvin monimuotoisiin asiakastilanteisiin ja palvelun tarpeisiin. Jossain kohtaa sosiaalisen kuntoutuksen ostopalvelujen kustannukset kasvoivat voimakkaasti juuri edellä mainitusta syystä. Hyvinvointialueiden säästettyä menoistaan voimakkaasti vuosina 2024 ja 2025 sosiaalisen kuntoutuksen ostopalveluja lakkautettiin merkittävästi. Omalla palvelutuotannolla on paikattu ostopalveluissa olleiden asiakkaiden tarpeita, mutta ehkäpä kaikkein vaativimmat asiakkaat ovat jääneet palvelujen ulkopuolelle. Vammaisten henkilöiden työtoiminta taas on ollut tärkeä työelämään osallisuuden tuki vammaisille henkilöille, jotka eivät vammansa vuoksi ole kykeneviä tavalliseen työhön tai eivät pysty tekemään sitä kuin osa-aikaisesti.

On siten huomattava, että uuteen toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palveluun voisi hakeutua todella erilaisista lähtökohdista ja eriasteisesti työkykyisiä asiakkaita. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa hyvinvointialueilla on suuri houkutus niputtaa yhteen hyvin erilaisten ja erilaisia tarpeita omaavien asiakkaiden osallisuuden tuen palvelut, jolloin kokonaisuudesta tulee sekava ja hallitsematon palvelu, joka ei lähtökohtaisesti kuntouta eikä tue asiakkaiden osallisuutta eikä toimintakykyä. Tällöin sekä asiakkaat että heidän kanssaan työskentelevät ammattilaiset kärsivät.

Uusi työllisyyden ja osallisuuden palvelu on tarkoitus olla määrärahasidonnainen. Palvelun toteuttamista määrärahasidonnaisena perustellaan esityksessä sillä, että se antaa vapaammat toteuttamistavat palvelun järjestäjälle. Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut on toteutettu aiemmin hyvinvointialueilla määrärahasidonnaisina ja sitä kautta palvelun toteuttamiselle onkin ollut vapaammat kädet, mutta kääntöpuolena on ollut se, että palvelusta on voitu tällöin tiukkoina aikoina säästää helposti. Työllisyyden ja osallisuuden tuen palvelun toteutuminen ja jatkuvuus olisi tällöin vaakalaudalla, kun hyvinvointialueilla on tarve säästää.

Esityksessä arvellaan asiakkaiden vapaaehtoisuuden osallistua palveluun lisäävään asiakkaiden motivaatiota osallistua työ- ja toimintakykyä edistäviin palveluihin. Osallistuminen kuntouttavaan työtoimintaan ja sen sidos asiakkaan oikeuteen saada työttömyysturvaa on toki asiakasta velvoittavaa, mutta samalla myös motivoivaa. On siten lähtökohtaisesti erikoista, että esityksessä ajatellaan asiakkaiden motivoituvan osallistumiseen paremmin, mikäli sidosta työttömyysturvaan ja taloudelliseen tukeen ei ole. Usealle pitkäaikaistyöttömälle oikeus työttömyysetuuteen, kulukorvauksiin ja tuki matkakuluihin on ollut sekä merkittävä motivaatiotekijä että taloudellinen kannustin ajatellen pienellä etuudella elävää asiakasryhmää. Jos ja kun kuntouttavassa työssä on tarkoitus myös tuottaa mielekästä tekemistä ja arvoa, josta esimerkkinä vaikka Ekotorin erinomaiset palvelut, työstä on perusteltua maksaa palkkaa.

Kysymys 9: Lausuntopalaute sosiaalihuollon toteuttamisen alkuvaiheessa: neuvonta ja ohjaus, vireilletulo ja sosiaalihuollon asiakkuus, yhteyden saaminen sosiaalihuoltoon ja tuen tarpeen arviointi (luvut 2 ja 4) Ovatko ehdotukset selkeitä ja toteutettavissa olevia?

Osittain ei.

Perustelut tiiviisti:
Neuvonnan ja ohjauksen tehtävää ja roolia sosiaalihuollon osana halutaan lakiesityksen perusteella kasvattaa. Sosiaalineuvonnan vastuulla olisi sekä antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa, mutta myös yksilökohtaista neuvontaa, sekä tunnistaa onko neuvontaan hakeutuvalla asiakkaalla tuen tarpeita, jotka sitten voivat vireyttää sosiaalihuoltoasian. Neuvonnan ja ohjauksen mahdollisuus tarkoituksenmukaisilta osin jo ratkoa henkilöiden tuen tarpeita, erityisesti silloin, jos tuen tarve on tilapäinen, edellyttäisi sitä, että neuvonnassa ja ohjauksessa voidaan tarvittaessa tehdä hallintopäätöksiä ja arvioida asiakkaan tuen tarve. Jos hallintopäätöksillä tarkoitetaan vaikkapa kiireellisen toimeentulotuen myöntämistä esimerkiksi ruokaan ja lääkkeisiin, on mahdollisuus myöntää tarvittava tuki asiakkaalle ensiarvoisen tärkeää asiakkaan asian edistämisen kannalta jo neuvonnassa ja ohjauksessa.

Ohjaus ja neuvonta eivät lakiesityksen mukaan aloittaisi sosiaalihuollon asiakkuutta. Neuvonnan ja ohjauksen yhteydessä tehtäisiin ensiarvio asiakkaan tilanteesta ja mikäli asiakkaan tilanne ei vaatisi tuen tarpeen arviointia, ei sosiaalihuollon asiakkuus alkaisi. Verraten lakiesityksessä kuvattua toimintatapaa nykyiseen sosiaalineuvonnan toimintatapaan, tämä on kannatettaa. Tällä hetkellä sosiaalineuvontaan hakeutuvat asiakkaat voivat saada neuvontaa ja ohjausta asiassaan, mutta asiakkaan tilanteen kunnollinen selvittäminen johtaa usein sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoituksen tekoon aikuissosiaalityöhön. Aikuissosiaalityön päivystyksessä vuorostaan käsitellään saapunut ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta ja tehdään ensiarviointi, jossa aloitetaan hetkeksi sosiaalihuollon asiakkuus ja joka sen jälkeen mahdollisesti heti suljetaan, mikäli arvioidaan, ettei asiakkaalle tarvitse aloittaa palvelutarpeen arviointia. On huomattava, että palvelutarpeen arviointi asiakkuuden vaiheena on organisoitu hyvinvointialueilla eri tavoin. Joillakin hyvinvointialueilla palvelutarpeen arvioinnit tehdään erillisessä yksikössä ja sen jälkeen tehdään päätös sosiaalityöstä tai sosiaaliohjauksesta toisessa yksikössä ja aloitetaan suunnitelmallinen työskentely asiakkaan kanssa, kun taas toisilla hyvinvointialueilla palvelutarpeen arvioinnin aloittaminen aloittaa samalla asiakkuuden ja palvelutarpeen arviointi ja suunnitelma tehdään samassa yksikössä. Palvelutarpeen arviointien tekeminen erikseen omassa yksikössään on tehnyt prosessista katkonaisemman, joka on saattanut heikentää palveluiden laatua ja jatkuvuutta.

Sosiaalihuoltoasian vireilletulosta olisi henkilöllä oikeus henkilökohtaiseen keskusteluun ammattihenkilön kanssa seitsemässä arkipäivässä. Esitys ei tältä osin eroa nykytilasta jossa sosiaalineuvontaan voi hakeutua arkipäivisin ja myös ilmoitus sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä tulee käsitellä seitsemässä arkipäivässä.

Esityksessä ehdotetaan, että palvelutarpeen arvioinnista käsitteenä luovuttaisiin ja siirryttäisiin käyttämään käsitettä tuen tarpeen arviointi. Muutoksen tarkoituksena olisi korostaa sosiaalihuollon kokonaisvaltaista tukea palvelukeskeisyyden sijaan. On ymmärrettävää, että kun sosiaalihuollosta halutaan säästää ja vähentää esimerkiksi ostopalvelujen käyttöä ja lisätä hyvinvointialueen omien palveluiden käyttöä, tällöin palvelutarpeen arviointi voi ohjata käsitteenä arvioimaan kapeasti sitä, miten sosiaalipalveluilla voidaan vastata asiakkaan tarpeisiin. Nykyinen lainsäädäntö määrittää, että palvelutarpeen arviointiin työntekijän kirjaamat palvelut on järjestettävä asiakkaalle vaikka hyvinvointialueella ei olisi tarjolla kyseistä palvelua.

Esityksessä ehdotetaan, että luovuttaisiin nykyisen sääntelyn mukaisesta henkilön oikeudesta saada palvelutarpeen arviointi, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Ehdotettavassa sääntelyssä tuen tarpeen arviointiin ei muodostuisi subjektiivista oikeutta, eikä palveluiden myöntäminen välttämättä edellyttäisi erityistä tuen tarpeen arviointia. On huomattava, että henkilön oikeus saada palvelutarpeen arviointi velvoittaa ammattilaisia selvittämään ja arvioimaan asiakkaan tuen tarve hyvin ja perusteellisesti ja sitä kautta se ohjaa tutkimaan asiakkaan tilannetta tarkemmin. Jos luovutaan subjektiivisesta oikeudesta saada palvelutarpeen arviointi ja tehdään huomattavasti suppeampi tuen tarpeen arviointi, saattaa asiakkaan tuen tarpeita jäädä tunnistamatta.

Esityksessä kuitenkin todetaan, että asiakkaalle voitaisiin myöntää tarvittavat palvelut jo tuen tarpeen arvioinnin aikana mikäli sosiaaliohjauksella tai sosiaalityöllä ei voitaisi vastata riittävästi asiakkaan tuen tarpeeseen. Kokonaan oikeudesta järjestää sosiaalipalveluita ei siten luovuttaisi, mutta harkinta palveluiden järjestämisestä tai niiden järjestämättä jättämisestä tulisi tehdä nopeammin ja suppeampaan tietoon asiakkaan tilanteesta nojautuen. Esityksen mukaan sosiaalihuollon toimintaa halutaan ohjata vahvemmin välittömään auttamiseen ja tuen tarpeisiin vastaavaan toimintatapaan. Tämä herättää pohtimaan, johtaako tällainen työskentely hätäisiin ratkaisuihin ja mahdollisesti jopa turhiin palveluiden järjestämisiin tai toisaalta siihen, ettei palveluita järjestetä juuri lainkaan, koska asiakkaan tilanne on ammattilaisille vielä hyvin selkiytymätön. Jos vahvistetaan hyvin reaktiivista toimintatapaa, asiakkaiden tuen tarpeiden taustalla mahdollisesti vaikuttavat laajemmat tilanteet tai rakenteelliset syyt voivat jäädä huomaamatta.

Kaiken kaikkiaan esityksessä korostetaan asiakkaan avun ja tuen saamisen nopeuttamista sekä järjestelmän ja ammattilaisten ohjaamista pois aikaa vievistä arviointijaksoista pikemminkin asiakkaan konkreettiseen auttamiseen jo arviointijakson aikana, mikä on lähtökohtaisesti kannatettavaa. Käytännössä palvelutarpeen arvioinnin aikana jo pääsääntöisesti hoidetaan asiakkaan asioita, myönnetään tarvittaessa toimeentulotukea sekä tuetaan asiakasta psykososiaalisesti. Toki joidenkin palveluiden myöntäminen vaatii palvelutarpeen arvioinnin valmistumisen ja tämä vie oman aikansa. Pieni asiakasryhmä käyttää suuren osan sosiaali- ja terveyspalveluista, ja heidän tilanteensa ovat usein kompleksisia. Näissä tilanteissa pintapuoliset ja pistemäiset toimenpiteet ja pois ohjaava palveluote voivat lisätä palvelukysyntää, kustannuksia toisaalla ja heikentää asiakasturvallisuutta sen sijaan, että ne parantaisivat tilannetta.

Asiakkaan ensikohtaaminen ja siihen liittyvä arviointi ovat kriittisessä asemassa muutostyön onnistumisessa. Mikäli arviointi toteutetaan pintapuolisesti, mekaanisesti tai palvelukeskeisesti on vaarana, että työ muuttuu reaktiiviseksi ja keskittyy akuutteihin ongelmatilanteisiin ilman mahdollisuutta puuttua niiden taustalla oleviin juurisyihin. Tällöin sosiaalihuollon vaikuttavuus heikkenee asiakkaiden tilanteiden komplisoituessa ja asiakasmäärien kasvaessa pitkällä aikavälillä.

Vaikuttavan ja muutosorientoituneen sosiaalihuollon lähtökohtana on asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen arviointi ja kyky tunnistaa yksilöllisten tekijöiden ohella myös rakenteellisia hyvinvointiin vaikuttavia ilmiöitä. Tämä edellyttää palveluilta riittävää resursointia sekä osaamisen tarkoituksenmukaista kohdentamista. Erityisesti sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta tulisi kohdentaa vaativaan arviointityöhön, joka edellyttää laaja-alaista ammatillista harkintaa ja muutostyön keinojen tuntemusta.

Kysymys 10: Lausuntopalaute luvusta 4 – asiakassuunnitelma ja omatyöntekijä? Ovatko ehdotukset selkeitä ja toteutettavissa olevia?

Osittain ei.

Perustelut tiiviisti:
Esityksessä pyritään selkiyttämään asiakkaan suunnitelmallista sosiaalihuollon toteuttamista laatimalla asiakkaalle vain yksi suunnitelma, minkä arvioidaan vähentävän päällekkäistä työtä ja sovittavan eri palvelut paremmin yhteen. On epäselvää, mitä tällä tarkoitetaan, sillä tälläkin hetkellä asiakkaalla on pääsääntöisesti yksi asiakassuunnitelma. Palvelujen toteuttamissuunnitelmia, kuten vaikkapa asumispalvelun toteuttamissuunnitelma, on mahdollisesti laadittu erikseen. Päällekkäisen työn tekeminen ei ole nykyisessä sääntelyssä ongelmana vaan pikemminkin asiakassuunnitelmat täydentävät toisiaan.

Lakiesityksessä on myönteistä, että siinä on säilytetty velvoite laatia erityisen tuen tarpeessa olevalle asiakkaalle asiakassuunnitelma. Tämä on erittäin tärkeää, jotta kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevien asiakkaiden tilanteita saadaan eteenpäin ja voidaan myös arvioida, miten tämän asiakasryhmän tarpeisiin pystytään vastaamaan sosiaalihuollossa.

Esityksessä ehdotetaan, että tuen tarpeen arvioinnista ei laadittaisi erillistä lakisääteistä yhteenvetoa. Mikäli asiakkaalla todettaisiin pitkäaikaisen tai intensiivisen sosiaalihuollon tuen tarve, hänen kanssaan yhteistyössä voitaisiin laatia asiakassuunnitelma.

Tämän perusteella asiakassuunnitelmasta tulisi ainoa dokumentti, joka kokoaisi asiakkaan tilanteen yhteen ja jossa kuvattaisiin, miten asiakkaan kanssa työskennellään ja mihin asioihin työskentelyssä painotetaan ja pyritään vaikuttamaan. Asiakassuunnitelmaan olisi oikeus entistä harvemmalla asiakkaalla, joka osaltaan asettaisi sosiaalihuollon asiakkaat eriarvoiseen asemaan.

Esityksessä halutaan myös väljentää asiakassuunnitelmaa asiakirjana, jossa voidaan määritellä asiakkaalle järjestettävä sosiaalipalvelun palveluntuottaja yksityiskohtaisesti. Asiakassuunnitelmassa määriteltäisiin suuntaviivat työskentelylle asiakkaan kanssa ottamatta kuitenkaan kantaa hallintopäätöksissä tehtäviin päätöksiin siitä, miten palvelu tuotetaan tai kuka sen tuottaa. Sosiaalityöntekijälle tämä tarkoittaa asiakassuunnitelmaa laadittaessa siltä, ettei sosiaalityöntekijällä ole varmaa tietoa siitä, saako hän todella asiakkaalleen sellaista palvelua minkä on suunnitelmassa arvioinut vastaavan asiakkaan tilanteeseen ja tarpeeseen. Asiakassuunnitelmassa voidaan vain hyvin yleisellä tasolla kuvata sitä millaista tukea tai palvelua asiakas tarvitsee jolloin epävarmuus työskentelyssä lisääntyy ja syntyy mahdollisesti väärinymmärryksiä asiakkaan, työntekijän ja palveluita järjestävän organisaation välillä.

Esityksessä halutaan täsmentää omatyöntekijän tehtäviä ja omatyöntekijän roolia asiakkaan sosiaalihuollon järjestämisessä ja toteuttamisessa. Esityksessä ehdotetaan, että asiakkaalle nimetään omatyöntekijä, jos tämä on asiakkaan tuen tarpeisiin vastaamiseksi tarpeellista. Tavoitteena on, että omatyöntekijän tukea kohdennettaisiin juuri niille asiakkaille, jotka siitä eniten hyötyvät. Nykyisessä laissa sosiaalihuollon asiakkaalle nimetään omatyöntekijä, jos se palvelutarpeen arvioinnissa katsotaan tarpeelliseksi. Käytännössä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä kaikille sosiaalityön tai sosiaaliohjauksen asiakkuutta tarvitseville on määrätty oma työntekijä.

Esityksessä turvataan kuitenkin omatyöntekijä erityisen tuen tarpeessa oleville asiakkaille ja velvoite laatia heille asiakassuunnitelma, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta tai asiakkaan tuen tarve ole tilapäinen. Sääntelyllä halutaan siis korostaa erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden asemaa ja oikeutta saada tukea asiakkuuden ajan samalta työntekijältä. Tämä on kannatettavaa. Ehdotuksessa esitetään säädettäväksi erityistä tukea tarvitsevan lapsen omatyöntekijän tai hänen kanssaan asiakastyötä tekevän ammattihenkilön asiakasmitoituksesta. Sääntelyä sovellettaisiin vain sosiaalityöntekijöihin. Asiakasmitoituksen määrittäminen sosiaalihuoltolain mukaisissa lapsiperheiden palveluissa työskenteleville sosiaalityöntekijöille turvaa palvelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia ja mahdollistaa erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelujen koordinoinnin ja suunnitelmallisen työskentelyn.

Lakiesityksessä halutaan purkaa erityisen tuen asiakkuuksien ohjaamista sosiaalityöntekijälle tai sosiaaliohjaajalle määrittävänä tekijänä. Esityksessä pyritään ratkaisemaan ammattilaisten työnjakoa koskeva kysymys täsmentämällä omatyöntekijän tehtäviä ja roolia. Esityksessä todetaan, että sosiaalityön palvelussa ja omatyöntekijän tehtävissä on kuitenkin käytännössä samoja sisältöjä, ja sosiaalihuollon asiakkaalla on sosiaalihuoltolain 42 §:n 1 momentin perusteella subjektiivinen oikeus omatyöntekijään, jollei omatyöntekijän nimeäminen ole ilmeisen tarpeetonta. Sosiaalityöntekijän erityisistä tehtävistä säätämisen arvioidaan tukevan sosiaalityöntekijä resurssin tarkoituksenmukaista kohdentumista niihin asiakkuuksiin ja asiakastilanteisiin, joissa sosiaalityöntekijän ammattitaidolle on eniten tarvetta. Voimassa olevassa sosiaalihuoltolaissa omatyöntekijällä on ollut asiakkaan palveluita koordinoiva rooli ja omatyöntekijän on ymmärretty toimivan yhteyshenkilönä muille viranomaisille ja ammattilaisille asiakkaan asiassa. Lakiesityksessä omatyöntekijälle asetetaan paljon vastuuta ja tehtäviä ja omatyöntekijä kuvataan asiakkaan asiakasprosessin edistäjänä, hyvinvoinnin tukijana ja rinnalla kulkijana palvelujärjestelmässä.

Esityksessä halutaan kumota säädös erityisen tuen tarpeessa olevan asiakkaan omatyöntekijän ammatillisesta kelpoisuudesta. Tarkoituksenmukaista omatyöntekijää arvioitaessa tulisi ottaa huomioon ehdotettavan uuden 49 c §:n mukaiset sosiaalityöntekijän erityiset tehtävät. Omatyöntekijyys perustuisi siis enemmän asiakkaan tilanteen vaatimaan osaamistarpeeseen ja sitä kautta määriteltyihin ammattilaisen tehtäviin kuin palvelutarpeen arvioinnissa tunnistettuun erityisen tuen tarpeeseen. Etukäteen on vaikeaa arvioida, miten hyvin sosiaalityöntekijän erityisten tehtävien perusteella pystytään määrittämään omatyöntekijyyden määräytymistä kellekin ammattilaiselle. Esityksessä kaavaillaan, että sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta voitaisiin jatkossa kohdentaa myös vain tiettyyn asiakastilanteeseen. Siirtyisikö tällöin asiakas ja omatyöntekijyys sosiaaliohjaajalta sosiaalityöntekijälle ja missä määrin sosiaalityöntekijän asiantuntemusta tulisi hyödyntää omatyöntekijän vaihtamisen tarvetta arvioitaessa, tähän esitys ei ota kantaa. Lähtökohtaisesti on kuitenkin kannatettavaa, että erityisen tuen tarve ei automaattisesti ohjaisi asiakasta sosiaalityöntekijälle vaan myös sosiaaliohjaaja voisi toimia asiakkaan omatyöntekijänä. Tämä vaatii kuitenkin sosiaaliohjaajilta lisää vastuunottoa asiakkaasta ja myös monipuolista ammatillista osaamista.

Työllisyyden ja osallisuuden tuen palveluun osallistuvalle asiakkaalle tulisi määrätä omatyöntekijä, jotta palveluun osallistuvan asiakkaan oikeudet turvataan ja asiakkaan kanssa tehtävä suunnitelmallinen työskentely toteutuu onnistuneesti. Esityksessä ei avata sitä, mistä palveluista omatyöntekijät asiakkaille tulevat ja mikäli omatyöntekijä määrätään vaikkapa työikäisten palveluista, avataanko asiakkaalle asiakkuus myös työikäisten palveluissa vaikka muuten asiakkaalla ei olisi aikuissosiaalityön tarvetta.

Kysymys 11: Lausuntopalaute luvusta 4 - erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalityöntekijän asiakasmitoitus. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti:
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen omatyöntekijällä saisi olla samanaikaisesti vastuullaan enintään 47 lasta. Mitoitusta sovellettaisiin ainoastaan niihin sosiaalityöntekijöihin, jotka toimisivat erityistä tukea tarvitsevien lasten omatyöntekijöinä, sekä sosiaalityöntekijöihin, jotka toimisivat omatyöntekijän aktiivista asiakastyötä tekevänä työparina näiden lasten asioiden hoitamisessa. Poikkeustilanteissa 5 momentissa tarkoitettu asiakasmäärä voitaisiin tilapäisesti ylittää, jos se olisi välttämätöntä lapsen edun turvaamiseksi.

Perhesosiaalityössä on pitkään tuotu esille toive asiakasmitoituksesta, jolla voitaisiin turvata laadukas ja riittävä tuki asiakkaana oleville lapsille ja perheille. Esityksestä ei kuitenkaan käy ilmi mitoituksen laskentaperusteet tai tieto, jonka johdosta tähän lukuun on päädytty. Asiakasmäärä on yksi merkittävä tekijä työn laadun ja asiakasturvallisuuden varmistamisessa, mutta ei ainoa. Monissa tilanteissa 47 asiakasta on aivan liian suuri asiakasmäärä työmäärään nähden. Lisäksi, poikkeustilanteissa tehtävä joustomahdollisuus sisältää riskin, että poikkeusmahdollisuutta käytetään ensisijaisesti taloudellisista syistä. Asiakasmitoituksen määrittämisessä ei ole myöskään otettu huomioon lakiesityksen muita sosiaalityön tehtäviä lisääviä elementtejä, jos sosiaalityö ja sosiaaliohjaus muuttuvat ensisijaisiksi muihin palveluihin nähden.

Kysymys 13: Lausuntopalaute luvusta 5 - sosiaalityöntekijän erityiset tehtävät. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti:
Pykälän tarkoituksena on osaltaan selkeyttää sosiaalityöntekijän ja muiden sosiaalihuollon ammattihenkilöiden välistä työnjakoa varmistamalla asiakkaan oikeusturvan toteutuminen tilanteissa, joiden hoitaminen edellyttää syvällistä sosiaalityön ja sosiaalioikeuden asiantuntemusta. Sosiaalityöntekijän erityinen osaaminen voisi kohdentua sekä sosiaalihuollon asiakkuuksiin että asiakastilanteisiin. Momentin 4 kohdassa säädettäisiin siitä, että sosiaalityöntekijä vastaa asiakastilanteista tai asiakkuuksista, jotka edellyttävät muulla tavoin tutkimuksellisen ja kokemuksellisen tietopohjan tai rakenteellisen näkökulman soveltamista. Hallituksen esityksessä tuodaan esille, että sosiaalityöntekijän erityisiin tehtäviin voisi kuulua myös asiakasprosessin osaan osallistuminen sekä vastaaminen yksittäisistä asiakastilanteista tai asiakkuuksista esimerkiksi toisen työntekijän työparina. Käsite “vastata” jää merkitykseltään epäselväksi ja tätä olisi tärkeä selventää. Sosiaalityöntekijän vastuuna ei voi olla jonkun muun tekemä työ. Samoin rooleja ja vastuita yhteisasiakkuuksissa olisi hyvä tarkentaa.

Sosiaalityöntekijöiden keskuudessa on tunnistettu tarve selkeyttää myös lainsäädännöllisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työtä toisistaan. Yhteiskuntatieteellistä, tutkimukseen perustuvaa ja laaja-alaista osaamista on tarkoituksenmukaista hyödyntää erityisesti vaativissa asiakastilanteissa. Toisaalta, sosiaalityö on toimintana myös suhdeperusteista muutostyötä, jonka osaamista vaaditaan laaja-alaisuuden ja kokonaisuuksien koordinoinnin ja hallinnan lisäksi. Siten sosiaalityöntekijän työn roolin ei tule jäädä pelkäksi konsultoinniksi.

osiaalityöntekijän erityiset tehtävät kuvataan laajoina ja vaativina, kuten kuuluukin, mutta haasteena on, miten hyvinvointialueet tätä osaamista osaavat organisaatioissaan kohdentaa. Säädöskohtaisissa perusteluissa avataan momentin neljännen kohdan sisältöä ansiokkaasti ja sanoitetaan hyvin juuri sosiaalityöntekijän erityistä osaamista. Tätä osaamista ei pidä kaventaa näennäiseen asiakkuuksista, asiakasprosessin osasta tai yksittäisistä asiakastilanteista vastaamiseen, vaan aidosti vahvistaa sosiaalityöntekijöiden toimintamahdollisuuksia sosiaalihuollossa.

Kysymys 14: Lausuntopalaute luvusta 5 - sosiaalihuollosta vastaava viranhaltija. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti:
On tärkeää ja kannatettavaa, että lainsäädännön tasolle saadaan sosiaalihuollosta vastaavan viranhaltijan tehtävä. Tehtäväkenttä ja vastuut ovat erittäin laajat, joten on ensiarvoisen tärkeää, että sosiaalihuollosta vastaavalla viranhaltijalla on käytettävissään riittävästi esimerkiksi sosiaalihuollon ammatillista osaamista, vaikuttavuusosaamista ja muuta tarvittavaa osaamista sekä tukea hyvinvointialueelta. Uudesta lakiesityksestä on sosiaalihuollon johtamista koskevasta pykälästä 46a poistettu kohta sosiaalityön ammatillisesta johtamisesta, jossa viitataan ammattihenkilölain 9§:ään. Mikäli viittaus jää pysyvästi pois, on ammattihenkilölainsäädännön uudistuksessa tärkeää säilyttää tämä sosiaalityöntekijän erityinen velvollisuus säädöstasolla.

Jotta tehtävän kelpoisuus olisi vastaava terveydenhuollon kelpoisuusehtojen kanssa, tulisi sosiaalihuollosta vastaavan viranhaltijan kelpoisuusehdoksi säätää tohtorin tutkinto sosiaalityöstä (VTT/YTT).

Luonnoksesta syntyy vaikutelma, että sosiaalityöntekijän tehtävä painottuisi jatkossa yhä vahvemmin hallinnolliseen vastuunkantoon ja muiden ammattiryhmien työn “vastaamiseen”, kun varsinainen asiakastyö siirtyisi laajasti muiden sosiaalihuollon ammattiryhmien (esim. sosionomit, geronomit, kuntoutusohjaajat) toteutettavaksi. Tämä kehityssuunta on ongelmallinen. Sosiaalityöntekijän koulutus (ylempi korkeakoulututkinto) on nimenomaisesti suunnattu vaativaan asiakastyöhön, jossa yhdistyvät yksilö-, perhe- ja yhteiskuntatason analyysi. Jos tämä työpanos siirretään pois asiakasrajapinnasta, menetetään keskeinen osa sosiaalityön vaikuttavuudesta. Ammatillista osaamista ja vastuuta ei voi siirtää, ei sosiaalihuollossa, eikä muidenkaan ammattien kohdalla.

Kysymys 15: Lausuntopalaute sosiaalihuollon asiakastietojen kirjaamisesta. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Osittain kyllä.

Perustelut tiiviisti:
Lakiesityksen kirjaamista koskevien muutosehdotusten yhtenä tausta-aineistona on käytetty STM:n loppuvuodesta 2024 teettämää selvitystä kirjaamisen kuormittavuudesta ja hyötykäytöstä hyvinvointialueiden kokemana. Selvityksen aikaan asiakas- ja potilastietojärjestelmät ovat olleet todella pirstaleisia, eikä esimerkiksi sosiaalihuollossa ollut vielä siirrytty käyttämään järjestelmiä, joiden kautta asiakastietoja tallennettaisiin reaaliaikaisesti valtakunnalliseen Kanta-arkistoon. Sosiaalihuollon osalta vastaajaryhmänä painottuu iäkkäiden palvelut (1203 vastaajaa iäkkäiden palveluista / 3020 vastaajaa koko sosiaalihuollosta) ja ammattiryhmittäin katsottuna kaikista vastaajista vain 5% oli sosiaalityöntekijöitä (n=472) ja 8% sosiaaliohjaajia (n=706). Selvitys ei anna sosiaalihuollon osalta riittävän kattavaa kuvaa, jonka pohjalta voisi tehdä hyvin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä sosiaalihuollon asiakastietojen kirjaamisen kehittämistarpeista. Kuitenkin lakiesityksessä näin tehdään, ja osa muutosehdotuksista on sosiaalihuollon toiminnan sekä asiakkaan oikeusturvan kannalta haitallisilta. Etenkin tuen tarpeen arvioinnin sekä asiakassuunnitelman kirjaaminen ovat suunnitelmallisen sosiaalihuollon toiminnan kannalta olennaisia asiakirjoja - näihin on tarkoitus kirjata työskentelyn perusta, asiakkaan tuen tarpeet, työskentelyn tavoitteet ja arvioinnin mittarit. Mikäli lainsäädännöllä heikennetään näiden asiakirjojen merkitystä, on vaikeaa seurata ja arvioida, edetäänkö työskentelyssä systemaattisesti tavoiteltuun suuntaan.

Kirjaamisvelvoitteen sanamuotojen muutos avustavasta henkilöstä palvelun antamiseen osallistuvaan muuhun henkilöön on selkeä. Sanapari “tarpeelliset ja riittävät tiedot” korvautuisi olennaisilla ja riittävillä tiedoilla. Keskeistä on, että ammattilaisten osaamista ja eettistä harkintaa asiakastilanteiden riittävään ja tarkoituksenmukaiseen kirjaamiseen vahvistetaan. Kirjaamisella on kuitenkin olennaisia oikeusvaikutuksia niin asiakkaan kuin työntekijän kannalta.

Asiakastietolain 37§:ästä ehdotetaan poistettavaksi kirjaamisvelvoitteen alkamisen säätely. Sinänsä on hyvä suunta, että jo ohjauksesta ja neuvonnasta olisi tarvittaessa mahdollista kirjata sosiaalihuollon asiakirjoihin. Onko kuitenkin vaarana, että kirjaamisen aikavelvoitteen poisto tuo asiakastyön kirjaamiseen tarpeetonta viivettä tai lisää epäselviä tai epäyhtenäisiä käytäntöjä siitä, milloin asiakastietoja aletaan kirjata?

Se, että asiakassuunnitelman sisällöistä säädettäisiin jatkossa vain Asiakastietolain 43§:ssä, vaikuttaa selkeältä ja on järkevää ohjata kirjaamista siihen suuntaan, että asiakassuunnitelma on asiakkaan näkökulmasta aidosti myös kokoava asiakirja. Mikäli palvelutarpeen arvioinnista luovutaan, kuten lakiesityksessä ehdotetaan, on asiakassuunnitelman huolellinen laatiminen entistä tärkeämpää, jotta kaikilla asianosaisilla on yhtenevä käsitys sosiaalihuollon työskentelyn lähtökohdista ja tavoitteista.

Kirjaaminen ei ole ainoastaan hallinnollinen velvoite tai tiedon siirtämisen väline, vaan sillä on keskeinen merkitys sosiaalihuollon ammatillisessa päättelyssä, harkinnassa ja päätöksenteossa. Kirjauksissa tehtävillä valinnoilla – kuten mitä tietoa kirjataan, millä tavoin asiakkaan tilannetta jäsennetään, millaisia oletuksia tehdään ja miten niitä perustellaan – on keskeisiä konkreettisia seurauksia toteutuvalle käytännön työlle.

Tämän lisäksi kirjaaminen on usein ainoa keino siirtää tietoa asiakkaan tilanteesta eri toimijoiden välillä. Se luo perustan asiakkaan palvelupolulle ja vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisia johtopäätöksiä asiakkaan tilanteesta tehdään jatkossa. Tästä syystä kirjaamisen sisällöllinen laatu on keskeinen osa asiakasturvallisuutta ja palvelujen vaikuttavuutta. Erityisen tärkeää on, että kirjaaminen mahdollistaa työntekijän tekemän ammatillisen harkinnan näkyväksi tekemisen.

Kysymys 16: Lausuntopalaute asiakasmaksuihin ehdotetuista muutoksista?

Lakiesityksen mukaan jatkossa hyvinvointialue saisi periä pitkäaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaalta kuukausimaksun, joka voisi nykyisen 85 prosentin sijaan olla enintään 87,5 prosenttia asiakkaan kuukausituloista, joista on tehty lain 10 c ja 10 d §:ssä säädetyt vähennykset. Lisäksi pykälän 5 momenttia muutettaisiin siten, että jatkuvasta ja säännöllisestä kotona annettavasta palvelusta perittävän asiakasmaksun maksuprosentteja korotettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä.

Asiakasmaksujen korotukset osuvat erityisesti ikääntyneisiin ja muuten jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin kansalaisiin. Yleinen kustannusten nousu ja tukiin tehdyt leikkaukset ovat kasautuneet erityisesti pienituloisille eläkeläisille ja vammaisille henkilöille. Monille ikääntyneille kotihoidon ja muun kotiin annettavan tuen maksut ovat tälläkin hetkellä liian korkeat, ja tarpeesta huolimatta palveluita jätetään käyttämättä. Erityisesti kotihoidon käyttämättä jättäminen tulee lopulta kalliiksi, sillä sen avulla tuetaan iäkkäiden pärjäämistä omissa kodeissaan pitempään.

Asiakasmaksut ovat osin ristiriitainen tulonhankkimiskeino, sillä vuosittain yli 500 000 asiakasmaksua päätyy ulosottoon. Lain mukaan hyvinvointialueiden on alennettava tai jätettävä kokonaan perimättä sosiaalihuollon maksuja sekä terveydenhuollon maksukyvyn mukaan määräytyviä maksuja, jos ne uhkaavat toimeentulon edellytyksiä, mutta hyvinvointialueilla on tästä vaihtelevia käytäntöjä.

Kysymys 17: Lausuntopalaute muista säädösmuutosehdotuksista?

Yhtenä huomiona mahdollinen asia- tai kirjoitusvirhe/-puute: Uusi pykälä 29 c määrittelisi lastenvalvojan tehtävät. Säädöskohtaisissa perusteluissa lukee, että pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan lastenvalvojan tehtävien tulisi sisältää lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta sekä elatusta koskevan sopimuksen tai päätöksen vahvistamiseen ja ratkaisemiseen liittyvät tehtävät. Kuitenkin itse lakiehdotuksessa sosiaalihuoltolain muuttamisesta tämän pykälän 2 momentin 1 kohdasta puuttuu asiana lapsen elatus. Tämä ei liene tarkoitus.

Kysymys 18: Antaako esitysluonnos riittävän ja oikean kuvan lakiehdotusten taloudellisista vaikutuksista?

Ei.

Perustelut tiiviisti:
Arviot muutosten taloudellisista vaikutuksista ovat osittain lyhytnäköisiä ja kapeita, sekä arviomme mukaan epärealistisia. Säästöjä voidaan esitetyillä keinoilla saavuttaa vain lyhytaikaisesti, sillä eriarvoistuvan yhteiskunnan inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat korkeat. Keskeistä olisi arvioida, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia yksilöihin ja yhteiskuntaan on esimerkiksi sillä, jos hyvin myönteisesti koettuun kasvatus- ja perheneuvontaan pääsy vaikeutuu, tai kuntouttavaan työtoimintaan pääseminen ei olekaan mahdollista.

Vaikeus arvioida tällaisten palveluiden sekä niiden rinnalla hyvinvoinnin edistämisen kustannusvaikutuksia linkittyy nykyisten taloustieteellisten mallien rajallisuuteen tunnistaa ja mitata esimerkiksi sosiaalista tai kollektiivista arvoa. Tällöin on vaikea osoittaa sitä tosiasiaa, että sote-järjestelmässä tehtävä työ ylläpitää elämän edellytyksiä, mahdollistaen inhimillisen elämän ja talouden toimivuuden. Toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto tulisikin hahmottaa investointina.

Lähtökohtaisesti on yhteiskunnan kannalta myönteistä, jos ihmisellä on tarvittaessa pääsy esimerkiksi toimintakykyään tukevaan kuntouttavaan toimintaan. Tähän on myös perusteltua kannustaa taloudellisesti. Siten vähäisempi määrä asiakkaita uudessa työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden palvelussa ei välttämättä tuo lainkaan säästöä. Ilman mielekästä tekemistä ja osallisuutta monen syrjäytyminen voi syventyä, lisäten erilaisia kalliiksi tulevia seurauksia, kuten päihteiden käyttöä ja rikollisuutta.

Syrjäytymisen kustannuksia on hyvin vaikea tarkasti arvioida, mutta esimerkiksi valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan jo yhden ihmisen elämänmittaisen syrjäytymisen kustannukset ovat noin miljoonan luokkaa. Pikemminkin siis tulisi lyhytnäköisten leikkausten sijaan vahvistaa ihmisten erilaisia reittejä osallisuuteen ja toimintakyvyn tukemiseen, sekä palveluiden että vapaaehtoistoiminnan kautta. Ylipäätään panostus kuntouttavaan toimintaan sekä polkujen vahvistaminen kohti työelämää olisi investointi, joka maksaisi itsensä takaisin. Nykyisestä prosessien parantamisesta säästyvät resurssit tulisikin käyttää sosiaalityön kehittämiseen, ennen kaikkea hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Osa lakiesityksen taloudellisista säästöistä taas saattaa olla järkeviä ja realistisia niin lyhyemmällä kuin pitkällä aikavälillä, sekä inhimillisesti - tärkeimpänä näistä palveluprosessien yksinkertaistaminen, joka vähentää asiakkuuksien siirtoihin liittyviä kustannuksia. Myös kirjaamis- ja päätösvelvoitteiden keventämisen tuomat säästöt voivat olla realistisia, kunhan kirjaaminen niistä huolimatta saadaan säilytettyä suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista työtä tukevana työkaluna.

Taloudellisten vaikutusten osalta “omatyöntekijän tehtävien täsmentämisen arvioidaan mahdollistavan nykyistä joustavamman sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien resurssien hyödyntämisen”, mutta jatkuvuudesta ei löydy mainintoja muutoin kuin muutaman kerran palveluiden jatkuvuuden osalta. Nykyisessä esityksessä omatyöntekijä nimettäisiin vain, “jos se on asiakkaan tuen tarpeisiin vastaamiseksi tarpeellista.” Pitkäkestoisen henkilökohtaisen hoitosuhteen luomisen hyödyt ovat kuitenkin terveydenhuollossa osoitettu selvästi joten miksi sosiaalihuollossa tämä pyritään turvaamaan vain rajatulle osalle vaikeissa tilanteissa olevista asiakkaista? Omatyöntekijyys ei myöskään ole toistaiseksi turvannut jatkuvuutta, koska nimenomaan jatkuvuuden merkitystä ei riittävästi ole korostettu.

Kysymys 19: Antaako esitysluonnos riittävän ja oikean kuvan lakiehdotusten muista vaikutuksista ja yhteisvaikutuksista?

Osittain ei.

Perustelut tiiviisti:
Lakiesityksessä esitetyt heikennykset sosiaalihuollon resurssointiin, yhdistettynä siihen ettei sosiaalihuollon kehittämistä ja tutkimusta riittävästi turvata, vaarantavat yhteiskunnallista turvallisuutta. Jo aiemmin hallitus on tehnyt lukuisia päätöksiä, joilla on ollut kielteistä vaikutusta pienituloisiin ja muutoin haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin. Työikäisiin ja lapsiperheisiin kohdentuneet sosiaaliturvan heikennykset ovat olleet näistä suurimpia. Nyt esitettävistä uusista muutoksista suurimmat muut kokonaisriskit on tunnistettu liittyvän kuntouttavan työtoiminnan poistumisen vaikutuksiin vaikeasti työllistyviin asiakkaisiin.

Lakiesitys tunnistaa, että ehdotettavien asiakasprosessia koskevien muutosten vaikutus asiakkaiden asemaan arjessa riippuu paljon siitä, onko hyvinvointialueilla käytettävissä asiakasprosessin eri vaiheissa riittävästi sosiaalihuollon ammattihenkilöitä ja kehitetäänkö hyvinvointialueilla asiakastyötä lain mahdollistamalla tavalla. Sama huomio hyvinvointialueiden käytettävissä olevista resursseista on nostettu esityksessä esiin useassa eri kohdassa, eri asiakasryhmien kohdalla, ja todettu, että riittämättömät resurssit lisäävät riskiä palveluprosessien viivästymiselle tai palvelujen heikentymiselle. Taloudellisten säästöpaineiden myötä on huomattava riski sille, ettei hyvinvointialueilla ole käytettävissä riittävää määrää resursseja eikä sosiaalihuollon ammattihenkilöitä. Rakenteellisen ja yhteisöllisen työn mahdollisuudet lakiesityksessä tunnistetaan, mutta todellisuudessa esitetyt säästötoimenpiteet riskeeraavat uudistuksen tavoitteet ja toimivuuden asiakaskontaktin ensimmäisestä vaiheesta alkaen.

Esityksellä toivotaan olevan positiivisia vaikutuksia siiloutuneiden ja keinotekoisten palvelurakenteiden purkamiseen. Kuitenkin joustavampi sääntely yhdistettynä hyvinvointialueiden erilaisiin resursseihin, lähtötilanteisiin ja muutosvalmiuteen tulee todennäköisesti vain lisäämään alueellista eriarvoisuutta niin asiakkaiden kuin työntekijöiden näkökulmasta. Näitä negatiivisia vaikutuksia lakiesityksessä on tuotu esiin, mutta niille ei ole annettu riittävästi painoarvoa.

On helppo olla samaa mieltä siitä, että esitykseen liittyvien riskien ehkäiseminen edellyttää erittäin vahvaa toimeenpanon tukea, jossa huomioidaan samanaikaisesti uudistettavat sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudet, kuten lastensuojelulain kokonaisuudistus ja sosiaalihuollon ammattihenkilölakiin tehtävät muutokset. Riskien ehkäisemistä ei saa kuitenkaan jättää kouluttamisen ja tiedottamisen varaan. Vastuullinen toiminta suhteessa riskeihin edellyttää resursseja ja vahvaa ohjausta.

Sosiaalityöntekijöiden seuran puolesta,
puheenjohtaja Veera Niemi

sekä lausuntotyöryhmään kuuluneet seuran jäsenet Karoliina Hiltunen, Päivi Malinen, Anu Ropponen ja Sohvi Salomaa.

]]><![CDATA[Vaikuttavuuttako halusitte?]]>Thu, 19 Feb 2026 06:03:57 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/stmn-tyoryhman-ehdotukset-sosiaalihuollon-palvelu-uudistukseksi-vaarantavat-tyon-vaikuttavuudenSosiaalityö on yksilö- ja rakennetasolla tehtävää muutostyötä, jolta edellytetään vaikuttavuuden osoittamista. Vaikuttavassa palvelussa riittävä ja oikea-aikainen työ estää toistuvan tuen tarpeen tulevaisuudessa. Sen seurauksena esimerkiksi nuoren aikuisen toimintakyky paranee pitkäkestoisesti. Vaikutukset voivat näkyä myös muualla: esimerkiksi aikuissosiaalityön asiakkailla toimeentulotuen tarve näyttää olevan vähäisempi kuin niillä, joilla asiakkuutta ei ole. Toimeentulotukea maksetaan Suomessa vuosittain miljardi euroa. Yliopistollisena tieteenalana sosiaalityö tuottaa jatkuvasti uutta tietoa palveluiden vaikuttavuudesta samalla tunnistaen, että akuutti tarve lisätiedolle on kiistaton. Vaikuttavien palveluiden toteuttamisen ensisijainen haaste on se, ettei resursointia tehdä tutkimusperusteisesti.

STM:n asettama työryhmä on antanut ehdotuksensa, miten hallituksen 100 miljoonan euron vuotuiseen säästötavoitteeseen sosiaalipalveluiden osalta päästään. Kommentoimme tässä niistä muutamia.

Ehdotuksessa hyvinvointialueet voivat jatkossa päättää omasta sosiaalipalveluvalikoimastaan. Ehdotus on ristiriidassa hyvinvointialueuudistuksessa asetettujen tavoitteiden kanssa muuttaen nykytilaa merkittävästi. Uudistus voi johtaa pyrkimykseen välttää kalliimpia palveluvelvoitteita sekä valita tulosindikaattorit omia tavoitteita hyödyntäen, mikä lisää riskiä alueellisille eroille ja hankaloittaa vaikuttavuuden seuraamista.

Työryhmä on myös ehdottanut, että säästöjä saavutettaisiin toteuttamalla asiakkaan tuen tarpeiden arviointi ja palveluiden suunnittelu jatkossa muun työn ohessa. Ehdotus jättää huomiotta sen, että sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden ehtona on asiakkaan kokonaistilanteen ja siihen johtaneiden tekijöiden tunnistaminen sekä näihin sopivan avun löytäminen. Työ tulisikin tehdä vielä perusteellisemmin. Tiedämme, että pieni joukko asiakkaita käyttää sote-palveluista suuren osan - usein apua saamatta.

Esityksessä ehdotetaan monin paikoin ammattihenkilöiden pätevyysvaatimusten alentamista, mutta myös uuden vaikuttavuudesta ja lainmukaisuudesta vastaavan viranhaltijan toimen perustamista. Ehdotus uudesta viranhaltijasta on kannatettava, mutta ratkaisevinta on työnjako. Ammattiin liittyvää henkilökohtaista osaamista tai vastuuta ei voi delegoida. Esimerkiksi sosiaalityö ja sosiaaliohjaus ovat sisällöltään ja tavoitteiltaan eri ammatteja. Sosiaalityöntekijän pätevyys takaa, että asiakastilanteessa ratkaisut tehdään tiukkojen juridisten, tieteellisten, eettisten ja vaikuttavuusperusteisten vaatimusten mukaisesti. Sosiaaliohjaus on yhtä lailla välttämätöntä, mutta käytännönläheisempää asiakkaiden arkea tukevaa ja ohjaavaa työtä. Yhdessä nämä kaksi ammattia muodostavat toimivan kokonaisuuden, mutta eivät korvaa toisiaan.

Työryhmän ehdotuksessa lapsen perusoikeuksiin puuttuvia rajoitustoimia tai kiireellisiä sijoituksia voisi tulevaisuudessa valmistella tai tehdä lapsen sosiaalihuoltolain mukainen omatyöntekijä. Työryhmä ei varsinaisesti esitä pätevyysvaatimusten alentamista, mutta kokonaisuus – yhdessä keskeneräisen lastensuojelulain uudistuksen kanssa – jättää useita keskeisiä kysymyksiä avoimiksi. Haluamme muistuttaa, että kaikki lapsen etua koskevat päätökset ovat poikkeuksellisen vaativia, ja niiden tulee perustua vahvaan juridiseen ja psykososiaaliseen tietoon, johon sosiaalityöntekijä on varta vasten saanut koulutuksen. Keskustelu työntekijöiden riittävästä osaamisesta onkin muualla Pohjoismaissa mennyt aivan toiseen suuntaan. Norjassa lastensuojelun työntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia on tiukennettu ja Ruotsissa ministeriö korostaa tarvetta osaamisperustan vahvistamiselle.

Myös kaikkein haastavimmissa tilanteissa olevien täysi-ikäisten asiakkaiden työntekijän pätevyysvaatimuksia ehdotetaan alennettavaksi. Nämä asiakkaat kamppailevat esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmien, väkivaltakokemusten tai elämänhallinnan haasteiden kanssa. Heidän kohdallaan riittämätön osaaminen ja panostus voi monissa tilanteissa johtaa sukupolvelta toiselle periytyviin ongelmiin.

Vaikuttavuudessa on kyse siitä, että katse on tavoitellussa lopputuloksessa. Silloin panostus tietyssä kohdassa kannattaa, kunhan se vähentää kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Vaikuttavat sosiaalipalvelut edellyttävät ammattihenkilöiden pätevyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä. Lyhytnäköinen tehostaminen johtaa hukattuihin mahdollisuuksiin, inhimilliseen kärsimykseen ja ongelmien siirtymiseen yli ihmisiän. Me sosiaalityöntekijät toivomme päättäjiltä tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa – samaa, mitä meiltä odotetaan.

Sosiaalityöntekijöiden seuran puolesta sosiaalityöntekijät Hanna Hautala, Johanna Lahdenperä, Veera Niemi, Anu Ropponen ja Sohvi Salomaa]]><![CDATA[Edouard Louisin tuotanto sosiaalityön silmin – kaunokirjallisuudesta sosiaalityön reflektion työvälineenä]]>Mon, 09 Feb 2026 16:05:50 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/edouard-louisin-tuotanto-sosiaalityon-silmin-kaunokirjallisuudesta-sosiaalityon-reflektion-tyovalineenaEdouard Louis (s. 1992) on julkaissut Ranskassa kuusi romaania, jotka kertovat hänen lapsuudenperheestään ja hänestä itsestään. Kaikki romaanit on suomennettu, ja ne ovat saaneet ylistäviä arvioita myös suomalaisilta kirjallisuuskriitikoilta. Ranskassa Louis on saanut kaikki tärkeimmät kirjallisuuspalkinnot. Kirja on sovitettu myös teatteriesityksiksi ja keväällä 2026 näytelmä ”Våldets historia” (Väkivallan historia) pyörii Helsingin kaupunginteatterin ruotsinkielisellä näyttämöllä Lilla Teaternissa. Kyseessä on ensimmäinen Louisin kahdesta ensimmäisestä kirjasta tehty teatterisovitus Suomessa. Näytelmässä on raskaasta aiheestaan huolimatta aimo annos lämmintä huumoria ja toiveikkuutta.

Louis julkaisi ensimmäisen romaaninsa 21-vuotiaana Pariisin Sorbonne-yliopiston sosiologian opiskelijana, ja kirja oli välittömästi sensaatio. Samanlaista köyhyyden, rasismin ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kuvausta ei ranskalaisessa kirjallisuudessa ollut nähty vuosikymmeniin. Louis on itse kertonut, että sai usealta kustantamolta hylkäävän päätöksen kirjan julkaisemisesta, koska kustannustoimittajat pitivät kirjan kertomusta köyhyydestä epäuskottavana: ”eihän tällaista ole missään nyky-Ranskassa, keksitty juttu”.

Louis kasvoi monilapsisen perheen keskimmäisenä lapsena: isä oli entinen tehdastyöläinen, joka oli 35-vuotiaana jäänyt työtapaturman vuoksi sairaseläkkeelle. Perhe eli isän jatkuvasti kutistuvalla sairaseläkkeellä (syynä Ranskan valtion sosiaaliturvaleikkaukset), sillä perheen äiti ei väkivaltaisen isän kieltojen vuoksi voinut käydä töissä vanhusten kotihoitajana. Louisin sisarukset lopettivat kukin koulunkäynnin pakollisen oppivelvollisuuden jälkeen, koska ympäristössä ei arvostettu koulutusta. Louis kertoo, kuinka ympäristö ja perhe opettivat, että esimerkiksi afrikkalaisilla ja arabeilla ei ollut ihmisarvoa ja pahin kohtalo mikä miehelle voi sattua oli olla homo. Oman homoseksuaalisuuden löytäminen lapsena olikin pelottava asia, ja Louis on kertonut, kuinka toivoi ”paranevansa”. Kuihtuvassa teollisuuskaupungissa, jossa ”muijat oli muijia ja äijät äijiä”, homoseksuaalisuuden paljastuminen koulutovereille johti vuosikausien rankkaan koulukiusaamiseen.

Kirjallisuus ja teatteri eivät ole vain viihdettä, vaan voivat toimia myös sosiaalityön ammattilaisen reflektion ja alan sisäisen keskustelun välineenä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on sosiaalisen työn ydinperiaate (IFSW, 2014), jota ei tule vain puolustaa, noudattaa ja vaalia, vaan myös opettaa tuleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus voi saada inhimilliset kasvot paitsi asiakastyössä, niin myös fiktiivisten aineistojen kautta. Kaunokirjallisuuden on todettu useissa tutkimuksissa voivan kannustaa sosiaalityöntekijöitä kriittiseen analyysiin ja edistää syvempää ymmärrystä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Onko työkyvyttömän isän jatkuvasti pienenevä etuus oikeudenmukaista? Miksi perheen äidin on siedettävä vuodesta toiseen miehensä väkivaltaa? Miksi tässä pohjoisranskalaisessa pikkukaupungissa syrjitään vähemmistöjä? Mikä voisi olla toisin – ja miten?

Édouard kuvaa yksilöllistä kärsimystä sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa, joten esimerkiksi saksalaisen filosofin Axel Honnethin (1995) käsite tunnustamisen puute sopii teoksen analyysiin. Honnethin tunnustamisen teoria lähtee liikkeelle ajatuksesta, että jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi ja tunnustetuksi. Vain niin voi vastavuoroisuuteen ja luottamukseen perustuva yhteiskunta tulla todelliseksi. Honnethin mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus perustuu olosuhteisiin, jotka mahdollistavat kansalaisten itseluottamuksen, itsetunnon ja itsensä kunnioittamisen kehittymisen sekä itsensä toteuttamisen. Tämä edellyttää henkilökohtaisten tarpeiden, oikeuksien ja yhteiskunnallisen arvon tunnustamista. Tämä tunnustaminen alkaa rakkaus- ja ystävyyssuhteista, jota seuraa kunnioitus institutionalisoituneissa suhteissa, kuten lainsäädännössä, ja lopuksi keskinäinen tunnustaminen yhteiskunnallisessa elämässä.

Louis on itse kuvannut romaanejaan ”kertomuksiksi ihmisistä, jotka ovat kaiken politiikan ulkopuolella". Louis kertoo, kuinka hänen lapsuudenperheessään ei äänestetä eikä luoteta poliitikoihin. Heidän elämäänsä ei esitellä mediassa, eivätkä he löydä itselleen samaistumiskohteita julkisuudesta. Epäoikeudenmukaisuuden ja julkisesta elämästä sivuutetuksi tulemisen historia on todellinen. Louis näkee ranskalaisen hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistuneen täysin. En tiedä millaisia sosiaalipalveluja Ranskassa on ollut kaksikymmentä vuotta sitten, mutta Louisin kertomuksessa niitä ei ole, vaan perhe sinnittelee virallisen yhteiskunnan tarjoamien tukiverkkojen ulkopuolella.

Romaanin tai teatteriesityksen valinta didaktiseksi välineeksi ja psykososiaalisen työn ammattilaisten reflektion välineeksi on saanut inspiraationsa eri filosofeilta ja kirjallisuudentutkijoilta, jotka ovat pohtineet kirjallisuuden merkitystä ihmisen olemassaololle. Yksi heistä on yhdysvaltalainen filosofi Martha Nussbaum (2010), joka pitää kirjallisuutta tärkeänä narratiivisen mielikuvituksen kehitykselle: kyvylle asettua toisen asemaan tarinoiden kautta. Kirjallisia teoksia on pidettävä aktiivisina ilmaisuina, jotka käyvät vuoropuhelua lukijan kanssa. Näin voidaan luoda teoksen ja lukijan välille ero, jossa lukija voi pohtia tekstiä ja itseään. Ottamalla vastuuta kirjallisten teosten tulkinnoistamme ja perustelemalla niitä, voimme vahvistaa sosiaalista toimijuutta ja lisätä rakenteellisen sosiaalityön ymmärrystä. Kirjallisuus voi stimuloida narratiivista mielikuvitusta, mikä mahdollistaa syvällisemmän pohdinnan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Samalla narratiivinen näkökulma sosiaalityöhön muistuttaa meitä siitä, että ihmiset eivät voi hautautua tilastoihin, vaan kestävällä pohjalla olevassa yhteiskunnassa ihmiset ovat näkyviä toisilleen ja päättäjille autenttisine tarinoineen. Köyhyystilastojen lisäksi tarvitaan laadullista tutkimusta ja puheenvuoroja köyhyydestä, narratiiveja, joita päättäjien pitäisi kuunnella voidakseen ymmärtää sitä, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu. Tunnustamisen filosofia kutsuu meitä tekemään rakenteellista sosiaalityötä - antamaan kansalaisille kasvot tilastojen takana.

TEATTERIVINKKI: Våldets historia (Väkivallan historia), Lilla teatern, Helsingin kaupunginteatteri, 27.3.2026 asti. Esitystä on mahdollisuus seurata suomeksi tekstitettynä lukulaitteen kanssa.

KIRJALLISUUTTA:
Honneth, Axel (1995): The struggle for recognition: the moral grammar of social conflicts
Nussbaum, Martha (2010): Not for profit : why democracy needs the humanities

Edouard Louisin romaanit ilmestymisjärjestyksessä:
Ei enää Eddy
Väkivallan historia
Kuka tappoi isäni?
Naisen taistelut ja muodonmuutokset
Muutos: Metodi
Monique pakenee
Kaikki kirjat on suomeksi julkaissut Tammi kustannusosakeyhtiö.

Johanna Lahdenperä, sosiaalityöntekijä
]]><![CDATA[Seuran lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteita koskevaan lausuntopyyntöön]]>Thu, 11 Dec 2025 12:16:57 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/seuran-lausunto-sosiaali-ja-terveydenhuollon-palveluvalikoiman-periaatteita-koskevaan-lausuntopyyntoonOlemme laatineet seuran jäsenten ja hallituksen edustajien yhteistyönä vastauksen seuralle kohdennettuun sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteita koskevaan STM:n lausuntopyyntöön. Lausunto on jätetty tänään lausuntopalveluun, ja nähtävissä myös alla.

---

LAUSUNTOPYYNTÖ - luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi terveydenhuoltolain 7 a §:n, sosiaalihuoltolain ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 36 §:n muuttamisesta

Onko ehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteista säätämisestä kannatettava?
Ei

Perustelut ja lisähuomiot esityksen kannatettavuutteen liittyen:

Ehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollossa säädettäisiin toisiaan vastaavista palveluvalikoiman periaatteista, joiden soveltamisessa on tarkoitus huomioida kummankin alan ominaispiirteet, tavoitteet ja käsitteet. Periaatteita ovat ehdotuksen mukaan tarve, turvallisuus, vaikuttavuus, kustannusvaikuttavuus sekä läpileikkaavina yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus.

Lähtökohtaisesti se, että yhdenmukaisista tavoitteista linjataan, on erittäin kannatettavaa. Myös sosiaalihuollossa eettisen toiminnan lähtökohta on pyrkimys tuottaa mahdollisimman paljon hyvinvointia käytettävissä olevilla resursseilla. Palveluiden avoimuuden ja hyväksyttävyyden lisääminen, tutkimustiedon mukainen toiminta ja eettisyys ovat hyvin keskeisiä suuntaviivoja. Vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta on kuitenkin erityisesti sosiaalihuollossa tarkasteltava riittävän laajasti ja varoen. Esimerkiksi Ruotsin vastaavassa lainsäädännössä kustannusvaikuttavuus on asetettu selkeästi toissijaiseksi ihmisarvon ja tarve-solidaarisuuden periaatteiden rinnalla. Näin tulisi tehdä myös Suomessa. Sosiaalihuollossa tämä on vielä toistaiseksi erityisen tärkeää siksi, ettei sosiaalihuollossa ole palveluvalikoimaneuvoston kaltaista kansallisia suosituksia antavaa toimijaa ja myös muunlaiset tutkimustietoa tosiasiallisesti sovellettavaksi saattavat käytännöt ovat yhä takamatkalla terveydenhuollon vakiintuneisiin käytäntöihin verrattuna.

On hyvä ja tärkeää, että esityksessä tunnistetaan, että sote-alan arjessa jatkuvasti jo arvioidaan menetelmien ja palveluiden perusteltavuutta ja vaikuttavuutta suhteessa asiakkaan tilanteeseen ja tarpeisiin. Ehdotuksen kautta ei olla poistamassa ammattihenkilöiden autonomiaa ja mahdollisuutta päättää menetelmistä ja palveluista yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa, perustuen asiantuntemukseen ja ammattietiikkaan. Samoin esityksen perusteluteksti onnistuu hyvin sen muotoilussa, että sosiaalihuollossa vaikuttavuus voi tarkoittaa asiakkaan tilanteesta riippuen niin positiivista muutosta, toimintakyvyn ylläpitämistä tai heikkenemisen hidastamista, tilanteen ylläpitoa tai haittojen minimoimista verrattuna tilanteeseen, jossa palvelua ei olisi lainkaan toteutettu tai olisi toimittu jollain toisella tavalla.

Myös esityksessä nostettu tavoite palveluiden painotuksen siirtämisestä väestön terveyttä ja hyvinvointia edistäviin, sairauksia ja sosiaalisia ongelmia ennaltaehkäisevien palveluiden suuntaan on hyvä ja tärkeä. Ehdotettua lainsäädäntömuutosta on kuitenkin välttämätöntä arvioida osana laajempaa sosiaalilainsäädännön kokonaisuutta ja sen ajankohtaisia muutoksia. Kahden viime vuoden aikana on tehty valtavasti lakimuutoksia, jotka ovat merkittävästi heikentäneet ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä.

Kokonaisuudessaan esitys painottaa paljon terveydenhuollon näkökulmaa, joskin sosiaalihuollon näkökulmat nousevat luvussa 7.2 esiin muuta esitystä selkeämmin. Esitys vaatii jossain määrin tarkennuksia koskien sosiaalihuollon ominaispiirteitä. Sosiaalihuoltoa koskevia lakiuudistuksia tulisi valmistella osin erillään terveydenhuollosta, vahvalla sosiaalihuollon ammattitaidolla, jotta alan ominaispiirteet tulisivat määritellyiksi ja konkretisoiduiksi. Toisaalta vaikuttavuuskysymysten edistäminen samantahtisesti koko sote-alalla on toimiva lähtökohta.

Haasteena on, että siinä missä terveydenhuollossa tutkimuksen resurssit ovat suuremmat, rakenteet valmiimmat, ja tietoa on kertynyt pitkään, ollaan sosiaalityössä vasta pääsemässä alkuun. Esityksessä puhutaan esimerkiksi hyvinvointihyödystä, vaikka käytännössä hyvinvointia ei sosiaalihuollossa tai laajemminkaan vielä pystytä tarkoituksenmukaisella tasolla mittaamaan. Jotta hyvinvointihyöty voidaan osoittaa, niin sosiaalityössä kuin yhteiskunnassa laajemminkin, tarvitaan nykyistä parempia mittareita ja laadukkaan tutkimuksen vahvistamista. Nykyinen lakiesitys toivottavasti vauhdittaa tätä prosessia. Myönteistä on, että tilanne lakiesityksessä tunnistetaan, ja periaatteiden ajatellaan enemmänkin ajan mittaan ohjaavan asetettuun suuntaan. Mittareiden kehittämisessä tulee olla mukana sosiaalihuollon asiantuntijoita, joilla on osaamista hyödyntää olemassa olevaa ja lisäksi tulevaisuudessa tarvittavaa tutkimustietoa aiheesta.

Hyvinvointihyödyn osoittaminen linkittyy palveluiden priorisointiin, joka esityksessä nousee vahvasti esille. Terveydenhuollossa on tärkeä tehdä priorisointia ihmisen selviytymisen mahdollisuuksista riippuen, esimerkiksi kun vakavaa sairautta hoidetaan kalliilla lääkkeillä. Sosiaalihuollossa kuitenkin vastataan ihmisten perustarpeisiin – lakisääteinen tehtävämme hyvinvoinnin, turvallisuuden ja osallisuuden edistämisestä ovat tärkeitä myös ja erityisesti silloin, kun asiakkaan tilanne on vaikea ja jopa parantumaton. Tärkeä on myös tunnistaa, että yhteiskunnan marginaaleissa olevien näkökulmat ovat arvokkaita peilejä yhteiskunnassa, ja niiden kuulluksi tuleminen hyödyttää kaikkia. Sosiaalihuollon työ ei ikinä kohdistu ainoastaan yksilöön, vaan myös yhteisöihin ja yhteiskunnan rakenteisiin, kuten esityksessä tunnistetaan. Priorisoinnin sijaan sosiaalihuollossa voisikin puhua mahdollisuudesta keskittyä olennaiseen.

Sosiaalihuollon kustannuksia laskettaessa ja vaikuttavuutta todennettaessa tulisi hyödyntää elämänkaariajattelua, jossa sosiaalipalvelujen tuottamat vaikutukset ymmärretään pidemmän aikavälin investointeina. Lyhyen aikavälin säästöt tuottavat pidemmän aikavälin mielenterveys-, syrjäytymis- ja päihdeongelmia. Näiden seurannaisvaikutukset taas näkyvät yhteiskunnassamme väestön koulutuspohjan heikentymisenä ja sitä kautta koulutettujen työntekijöiden vähentymisenä ja vaurautta tuottavien innovaatioiden mahdollisuuksien heikentymisenä. Jos palveluja leikataan esimerkiksi asiakkaan nuoruudessa tai lapsuudessa, ongelmat saattavat kumuloitua ja näkyä vasta myöhemmissä elämänvaiheissa, jolloin niiden korjaaminen tulee kalliimmaksi. Sen sijaan panostaminen sosiaalihuoltoon jo varhaisessa vaiheessa ehkäisee ongelmien kasaantumista ja mahdollistaa nousun kaikista yhteiskuntaluokista yhteiskuntarakenteita kannattelevaan työelämään.

Antaako esitysluonnos riittävän ja oikean kuvan lakiehdotusten taloudellisista vaikutuksista (jakso 4.2)?

Näkemyksemme mukaan taloudellisten vaikutusten osoittaminen vaatii vielä lisäselvityksiä, sekä sosiaalihuollon tutkimustiedon vahvistamista.
Tarveperiaatteen osalta on huomionarvoista, että esityksessä puhutaan vain palvelutarpeista. Sosiaalihuollon palvelut ovat kuitenkin keino vastata ihmisten perustarpeisiin - niiden kautta varmistetaan ruoka ja katto pään päälle, rakennetaan mielekästä arkea, tuetaan ihmisten autonomiaa, annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi, ja sitä kautta vahvistetaan toimintakykyä. Pelkistä palvelutarpeista puhuminen hämärtää tätä ydinajatusta ja siten heikentää palveluiden todellista vaikuttavuutta. Esityksessä arvioidaan tarveperiaatteella olevan vain vähäisiä taloudellisia vaikutuksia. Jos palvelut kuitenkin todellisuudessa vastaisivat paremmin ihmisten ydintarpeisiin, voisivat niin taloudelliset kuin ennen kaikkea hyvinvointivaikutuksetkin olla merkittävät.

Turvallisuusperiaatteen arviointi tuo esille esityksen terveydenhuoltokeskeisyyttä. Mitä turvallisuusperiaate sosiaalihuollossa tarkoittaa? Millaisia turvallisuusriskejä ja taloudellisia riskejä syntyy, kun sosiaalihuolto ja sen tutkimus on aliresursoitua? Sosiaalihuollolla on keskeinen rooli yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitäjänä. Kyse ei ole rikollisuuden ehkäisystä, vaan sitä, miten ihmiset kokevat olevansa osa yhteiskuntaa. Yhteiskuntaan kiinnittynyt henkilö haluaa osallistua, mutta ulkopuolelle ajettu ei koe velvollisuudentuntoa tai halua edistää hyvää yhteiskunnan näkökulmasta. Vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden periaatteen osalta herää kysymys siitä, mitkä sosiaalityössä ovat vähähyötyisiä ”hoitoja”? Miten hyöty ja hyvinvointi mitataan ja kenellä on valta asiasta päättää? Sosiaalihuollon vaikuttavuuden osoittamisessa tarvitaan systeemistä ja suhdeperustaista vaikuttavuusnäkökulmaa. Sosiaalityössä keskeisiä ja kehittämistä vaativia ulottuvuuksia ovat etenkin yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus, joita on vaikeinta mitata ja todistaa, mutta joihin toisaalta sisältyvät suurimmat inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset.

Kustannusvaikuttavuuden liian suppea tarkastelu voi sotessa johtaa kokonaiskustannusten kasvuun. Tämä on jo hahmotettavissa esimerkiksi siinä, miten psykiatrian yhteisöllisten hoitomuotojen alasajo on johtanut kalliimpien, yksilökeskeisten tuetun asumisen palveluiden tarpeen kasvuun. Yksilö- ja toimenpidekeskeisyys ovat jo käytännössä usein huomaamattakin nakertaneet yhteisöjen ja sosiaalisen hyvinvoinnin merkittäviä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.
Teema linkittyy esityksen tavoitteeksi nimettyyn terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Esityksessä on sosiaalihuollon osalta ilahduttavan hyvin huomioitu tämä näkökulma. On hyvin keskeistä, että vaikka tarveperiaatteen mukaan resursseja voidaan kohdentaa enemmän vakavaan ja pitkäkestoiseen tuen tarpeeseen, mahdollistetaan esityksessä myös väestötason huomioiminen yksilötason rinnalla, jolloin resursseja voidaan kohdentaa väestötasolla havaittuihin ilmiöihin ja niihin kohdistuvaan työskentelyyn. Parhaimmillaan ennaltaehkäisevä työ osittain kohdistuukin väestöön laajemmin, luomalla turvallisia yhteisöjä ja valjastamalla niiden resursseja yhteiseen käyttöön. On tärkeää, että yhteiskunnassamme on turvallisia ja mielekkäitä yhteisöjä, joihin vaikeamminkin oireilevat pääsevät liittymään.

Kuten esityksessä mainitaan, ovat terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisen kustannusvaikutukset vielä vaikeita mitata. Vaikeus arvioida ennaltaehkäisyn kustannusvaikutuksia linkittyy nykyisten taloustieteellisten mallien kyvyttömyyteen tunnistaa ja mitata esimerkiksi sosiaalista tai kollektiivista arvoa. Tällöin on vaikea osoittaa sitä tosiasiaa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa tehtävä hoito, hoiva ja huolenpito itse asiassa mahdollistavat inhimillisen elämän ja talouden toimivuuden. Soten kustannusten hillitsemisestä tulisi siirtyä soteen sijoittamiseen investointina. Jos jättäydymme vain niiden palveluiden ja toimenpiteiden varaan, joiden vaikuttavuus on helppoa ja suoraviivaista todistaa, voimme kadottaa jotain mittaamattoman arvokasta. Sotessa on turvattava uskallus ja resurssit myös innovaatioiden syntymiselle. Esityksessä sanoitetaankin se, että kustannusvaikuttavuuden osalta tilannetta on arvioitava riittävän pitkällä aikavälillä.

Antaako esitysluonnos riittävän ja oikean kuvan lakiehdotusten muista vaikutuksista (jakso 4.2)?

Luonnoksessa on muina vaikutuksina eritelty ja arvioitu vaikutuksia ihmis- ja perusoikeuksiin, ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen, lapsiin, nuoriin, harvinaissairaisiin, ikääntyneisiin, vammaisiin, sukupuolten tasa-arvoon, viranomaistoimintaan sekä hyvinvointialueisiin. Vaikutuksia yhteiskunnan marginaalissa eläviin ei ole määritelty, eikä myöskään rakenteellisia yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Kotitalouksien osalta esityksessä on todettu, että mikäli lakiehdotuksen seurauksena tullaan tekemään merkittäviä julkisten palvelujen rajauksia, saattaa osa sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnästä siirtyä yksityiselle puolelle. Tosiasiassa kaikilla kotitalouksilla ei ole taloudellista mahdollisuutta hankkia tarvitsemiaan palveluita yksityiseltä sektorilta, mikä lisää huomattavasti järjestelmämme epätasa-arvoa ja on siten ristiriidassa yhdenvertaisuuden periaatteen kanssa. Jo nyt terveydenhuollon puolella on nähtävissä, että vähävaraiset jättävät osin hakeutumatta hoitoon taloudellisista syistä, ja tämä tulee kalliiksi myöhemmin päivystyspalveluiden ja erikoissairaanhoidon tarpeina. Toisaalta mikäli ehdotus toteutuu ideaalinsa mukaisesti, ei pitäisi olla odotettavissa, että ihmisten tilannetta aidosti edistäviä ja vaikuttavia palveluita rajattaisiin pois sosiaali- ja terveydenhuollosta - vaan nimenomaan niihin pystyttäisiin keskittymään.

Sosiaalihuollossa tulisi kehittää myös rakenteellisen sosiaalityön tiedolla johtamista, jotta tietoa palveluiden tarkoituksenmukaisuudesta ja ajankohtaisista kehittämistarpeista saadaan tuotettua sosiaalihuoltolain mukaisesti sosiaalihuollon ammattilaisilta. Sosiaalihuollossa kyse on usein monista samanaikaisista haasteista ja tuen tarpeista, joita ei voida ratkoa yksi kerrallaan, vaan asiakkaiden kompleksiset elämäntilanteet on hahmotettava kokonaisuuksina, joissa erilaisia vaihtoehtoja punnitaan yksilöllisesti ja tilannesidonnaisesti eikä kustannusvaikutukset edellä.

Onko lakiehdotuksilla jotain sellaisia vaikutuksia, joita esitysluonnoksessa ei vielä ole otettu huomioon, ja jos on, niin millaisia vaikutuksia?

Lakiehdotus on rakennettu painotetusti kustannusvaikutusten ympärille ilman, että on huomioitu sosiaalihuollon toimintaympäristön erityispiirteitä. Interventioiden ja palveluiden vaikuttavuuden tutkimisen rinnalla sotessa onkin merkittävä tarve kokonaisuuksien hahmottamiselle. Mikäli sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntöä sekä työn laatua ja vaikuttavuutta pystytään kehittämään systeemisestä, kokonaisvaltaisesta ja pitkäjänteisestä viitekehyksestä käsin, on mahdollista saada aikaan merkittäviä inhimillisiä ja taloudellisia kustannussäästöjä yhteiskunnassa.

Nykyisellään on kuitenkin nähtävissä, että osin sosiaalihuollon heikommasta professionaalisesta asemasta johtuen medikalisaation ja sairauksien hoitamisen logiikkaa sovelletaan herkästi käytännössä myös sosiaalihuollon kentällä. Yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia medikalisoidaan, jos esimerkiksi neurokirjon oireisiin lapsilla vastataan lääkityksellä sen sijaan, että esimerkiksi kouluympäristöjä muutetaan paremmin lasten tarpeisiin vastaaviksi - ja käydään laajempaa keskustelua siitä, miten yhteiskunnassa tulemme toimeen tai jopa osaamme hyödyntää ihmisten lähtökohtaista erilaisuutta.

Tällainen yhteiskuntatieteellinen lähestymistapa, yksilön elämän hahmottaminen laajemmassa sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissaan, on sosiaalisen asiantuntemusta. Se ei kuitenkaan taivu kapeaan tai uusliberalistisesta ajattelusta kumpuavaan tapaan ymmärtää vaikuttavuus. Tällöin riskinä on, että jäämme tarkastelemaan jonkin yksittäisen kapean toimintamallin välitöntä kustannusvaikuttavuutta, ja sivuutamme merkittävät filosofiset ja rakenteelliset näkökulmat, joiden kautta laaja vaikuttavuus syntyy.

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen vahvistamisessa saattaa olla mahdollisuuksia enemmän kuin osataan vielä hahmottaa. Käytännössä terveydenhuollossa hoidetaan paljon juuri sosiaalisten ongelmien terveydellisiä seurauksia.

Muita näkemyksiä ja täsmennysehdotuksia?

Yleisenä haasteena on erilaisten tulkintojen, määritelmien ja toteutusten määritteleminen ja linjaaminen. Lakiehdotus vaatii edellä nostettuja muutoksia, jotta lakimuutoksen myötä hyvinvointialueilla ei synny epähuomiossa sosiaalityöntekijän virkavastuulla tekemien päätösten tosiasiallisia rajoittamistoimia. Vastaaviin kehityskulkuihin esimerkiksi asiakasohjausyksikköjen toiminnan osalta Aluehallintovirastot ovat joutuneet tuoreesti puuttumaan.

Sosiaalityöntekijöiden seuran puolesta Karoliina Hiltunen, Ylva Krokfors, Noora Koivulahti, Veera Niemi, Anu Ropponen ja Anu Virtanen

]]><![CDATA[Terveisiä syyskokouksesta ja pikkujouluista!]]>Thu, 11 Dec 2025 12:11:35 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/terveisia-syyskokouksesta-ja-pikkujouluistaSyyskokous järjestettiin monipaikkaisesti Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Rovaniemellä sekä etäosallistumismahdollisuudella. Livekaupungeissa jatkettiin kokouksesta paikallisilla porukoilla vielä pikkujouluihin.

Seuran vuoden 2026 hallituksessa jatkavat puheenjohtaja Veera Niemi, hallituksen jäsenet Joni Lähteenmäki, Johanna Lahdenperä, Sohvi Salomaa, Anssi Liikamaa ja Iiris Satamo sekä varajäsenet Anu Ropponen, Petra Erkkilä, Hanna Hautala, Anna Rantasuo ja Linda Brandt-Ahde. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Aliisa Kuronen ja Noora Koivulahti sekä varajäsenenä Päivi Malinen. Onnea valituille!

Keskustelu tulevan vuoden tapahtumista ja ajankohtaisesta vaikuttamistyöstä oli vilkasta niin kokouksessa kuin pikkujouluissakin. Tästä on hyvä jatkaa tulevaan vuoteen. Kiitos kaikille mukana olleille!]]><![CDATA[Terveisiä kesäjuhlasta Turusta!]]>Tue, 09 Sep 2025 11:27:40 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/terveisia-kesajuhlasta-turusta

Vuoden 2025 kesäjuhla vietettiin lauantaina 6.9. Turussa viehättävässä kahvila Kisällissä Luostarivuorenmäellä. Mukana oli parisenkymmentä jäsentä ympäri Suomea, vanhoja tuttuja ja myös uusia kasvoja. Innokasta keskustelua käytiin yömyöhään herkullisen ruuan ja juoman äärellä. Kirjo sosiaalityön tehtäviä, joissa osallistujat työskentelivät oli jälleen valtavan monipuolinen, ja kuulumisten vaihto varmasti avarsi itse kunkin näkymiä toisten työssä ajankohtaisista, ja usein myös yhteisistä aiheista.

Juhlaväki selvästi odotti kuumeisesti jo myös tammikuussa 2026 alkavaa Seuran 10-v. juhlavuotta. Enää neljä kuukautta sen alkuun!

]]><![CDATA[Yksilökeskeinen yhteiskunta, yksilöllisyys ja sosiaalityö - huomioita Anna Kontulan teoksesta Kadonnutta järkeä metsästämässä]]>Mon, 18 Aug 2025 13:34:10 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/yksilokeskeinen-yhteiskunta-yksilollisyys-ja-sosiaalityo-huomioita-anna-kontulan-teoksesta-kadonnutta-jarkea-metsastamassaKansanedustaja Anna Kontula julkaisi vuonna 2024 kirjan Kadonnutta järkeä metsästämässä (Into-kustannus). Kirjan perusteesi on, että nykyaikaiset yhteiskunnalliset prosessit murentavat sosiaalisia siteitä, ja tämä tapahtuu yhteen kietoutuneiden terapisoivien puhetapojen ja kapitalistisen tuotantologiikan kautta. Kirja on osoittautunut varsin suosituksi: vuosi julkaisemisajankohdan jälkeen sillä on yli 500 varausta Helsingin kaupunginkirjaston varausjärjestelmässä.

Myös sosiaalityö saa teoksessa osansa kritiikistä: Kontula kertoo, kuinka lastensuojelun prosesseissa korostuu psykologisoiva puhetapa, ja perheiden kohtaamat yhteiskunnalliset ongelmat, kuten palvelujärjestelmän rikkonaisuus ja lapsiperheköyhyys, jäävät sen sijaan esimerkiksi perhetyön työtavoissa kohtaamatta. Toisaalta Kontula kuvaa, että Kela-siirron myötä hyvinvointilalueilla on alettu tunnistaa "soturisossuja", jotka ajavat asiakkaan asiaa eri viranomaisissa. Kontula nimeää asianajotehtävän yhdeksi kannatettavaksi rakenteelliseksi strategiaksi, mutta jättää pohdittavaksi, mitä muita rakenteellisia strategioita voisi olla.

Kontulan teosta arvioidessa on vaikea välttää keskustelua yksilökeskeisyydestä eli individualismista, jolla tarkoitetaan käsitystä itsenäisestä yksilöstä, joka on pohjimmiltaan autonominen ja riippumaton. Yksilöllisyyden huomioiminen sen sijaan tarkoittaa sitä, että yksilön tarpeet ja tavoitteet tulevat näkyviksi yhteiskunnalliseen kontekstiin kiinnittyneinä, ja ihminen on osallisena lähiyhteisössään ja yhteiskunnassa. Kontula ei tuo sosiaalityökritiikissään esiin yksilöllisyyden ja yksilökeskeisyyden eroja, mutta tämän käsiteparin erottaminen on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää 2020-luvun suomalaisen sosiaalityön eetosta ja toimintatapaa.

Monen mielestä nykypäivä on yksilökeskeisen kehityksen huipentuma, joka murentaa sosiaalisia siteitä ja tuottaa haavoittuvien yksilöiden ”massan”, jolla ei ole todellista yksilöllisyyttä. Toisten mielestä nykyajan herkkyys yksilöille ruokkii uuden kulttuurin syntymistä, joka luo uusia sosiaalisia siteitä ja tuottaa itsenäisemmän yksilön, jolla on näin ollen suurempi yksilöllisyys.

Ranskalainen sosiologi Michel Maffesoli (1995) on kirjoittanut, että nyky-yhteiskuntaa leimaa ”uuden individualismin” syntyminen, joka keskittyy itsensä toteuttamiseen, ja joka on tyhjentynyt moraalisista tavoitteista liittyen esimerkiksi köyhiin lähimmäisiin. Tuloksena on loputon personoitumisen ja yksilöllistymisen prosessi, joka ruokkii jatkuvaa identiteetin etsintää ja julkisen tilan rapautumista. Tällainen prosessi on vastakkainen klassiselle sosiaalityön strategialle, jossa etsitään tapoja toimia ja edistää ihmisen osallisuutta yhteisöissään. Eräs sosiaalityön oppiäideistä Mary Richmond toi tutkimuksissaan esiin, että sosiaalityön kohteena ei ole irrallinen yksilö, vaan ihminen elinympäristössään (person-in-environment).

Mutta mitkä ovat sosiaalityön mahdollisuudet ammentaa juuristaan yhä yksilöllistyvämmässä yhteiskunnassa? Nyky-yhteiskuntien korostuneen yksilökeskeisyyden rinnalla kulkee Maffesolin mukaan myös toisenlainen kehitys, joka osoittaa pikemminkin sosiaalisuuden uudistumista ja uuden yksilöllisyyden tuottamista. Jälkimmäinen tapahtuu tällöin identiteetin ja minuuden etsimisen tuloksena ja tulkiten uudelleen affektin, tunteen ja kommunikaation merkitys - eli kaikki merkit, jotka ensi näkemältä viittaavat nyky-yhteiskuntien yli-individualistiseen kehitykseen ja Kontulan kuvaamaan terapiayhteiskuntaan. Sosiaalityössä ja etsivässä työssä onkin havahduttu esimerkiksi verkossa tapahtuvaan ryhmäytymiseen ja kehitetty erilaisia verkkoauttamisen menetelmiä. Sosiaalityön arkisissa keskusteluissa peräänkuulutetaan yhteisötyötä, ja mm. Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaalialan osaamiskeskus Socca on käynnistänyt laajan seminaarisarjan yhteisösosiaalityön kehittämiseksi. Kamppailu yhteisöjen ja yhteisten strategioiden puolesta ei ole poistunut sosiaalityöstä. Sosiaalityön tutkimuksessa näkyy yhä selvemmin uusia tutkimusteemoja, kuten esimerkiksi paikan ja alueen merkitys sosiaalityölle. Muun muassa ruotsalaiset tutkijat ovat peräänkuuluttaneet paikkaerityistä sosiaalityötä, joka ottaa huomioon paikan ja alueen merkityksen ihmisen sosiaalisille suhteille.

osiaalityö ei siis pelkästään ole yksilöiden ongelmia painottavaa muutostyötä, vaan alan sisällä käydään jatkuvaa keskustelua yhteiskunnan muutosten vaikutuksista yksilöihin. Kritiikki yksilökeskeisiä strategioita kohtaan on perusteltua, mutta se ei ole suomalaisen sosiaalityön ja sen tutkimuksen koko kuva.

sosiaalityöntekijä Johanna Lahdenperä

Lähteet
Kontula, Anna (2024) Kadonneen järjen metsästys. Into Kustannus: Helsinki.
Maffesoli, Michel (1995) Maailman mieli: yhteisöllisen tyylin muodoista. Gaudeamus: Helsinki
Richmond, Mary (1917/2005) Social Diagnosis. Russel Sage Foundation: New York.]]><![CDATA[Seuran lausunto lain kuntouttavasta työtoiminnasta muuttamisesta]]>Thu, 07 Aug 2025 10:02:46 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/seuran-lausunto-lain-kuntouttavasta-tyotoiminnasta-muuttamisestaLaadimme seurassa jäsenten ja hallituksen edustajien yhteistyönä vastauksen kuntouttavan työtoiminnan lakimuutosluonnosta koskevaan lausuntopyyntöön. Lausunto on jätetty tänään lausuntopalveluun, ja nähtävissä myös alla.

---

Näkemyksenne kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin esitetyistä muutoksista?
Esityksessä todetaan, että ne palveluja käyttävät henkilöt, jotka saavat työttömyysetuutta, eivät välttämättä tarvitse kuntouttavaa työtoimintaa. Sosiaalityön seura painottaa, että pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa ja työllisyyttä edistävä toiminta edeltää ammatillista kuntoutusta usein tärkeillä tavoilla. Monet työttömyysetuudella olevat palvelujen käyttäjät hyötyvät kuntouttavasta työtoiminnasta arjen ja elämänhallinnan tukena.

Esitys nojaa arviomme mukaan liiaksi kahteen oletukseen: 1) työttömyysetuudella kuntouttavaan työtoimintaan ohjatut henkilöt eivät yleensä tarvitse kyseistä palvelua, ja 2) toimeentulotukea saaville henkilöille palvelu on oikea. Sosiaalityöntekijöiden seura korostaa, että jatkuessaan pitkäaikaistyöttömyys tuottaa tarvetta kuntouttavan työtoiminnan palvelulle, vaikka etuutena olisikin työttömyysetuus. Tämä pätee eritoten nykyisin, kun tuoreen lakimuutoksen myötä kunnilla ei ole enää taloudellista hyötyä asiakkaan ohjaamisesta kuntouttavaan työtoimintaan. Pitkittyneesti toimeentulotukea saavien palvelutarpeet korostuvat aikuissosiaalityössä, minkä vuoksi toteamme, että kuntouttava työtoiminta on puolestaan melko usein liian vaativa palvelu esimerkiksi vaikeasti päihdeongelmasta tai muista terveydellisistä haasteita kärsiville työikäisille. Tätä asiakasryhmää varten on kehitetty sosiaalinen kuntoutus. Sosiaalisen kuntoutuksen asemaa olisi vahvistettava erittäin haavoittuvassa asemassa olevien työikäisten työllisyyspoluilla.

Esityksessä viitataan palautteeseen, jota on annettu työ- ja elinkeinoministeriössä valmistelussa olevaan työnhakijan palveluprosessin ja työnvälityspalveluiden kehittämistä koskevaan esitykseen. Palautteessa on puollettu aktivointisuunnitelmien laatimista jatkossa asiakkaan yksilölliseen palvelutarpeeseen perustuen, eikä työttömyyden kestoon tai työttömyysturvan maksupäiväkertymiin perustuvaa kategorista aktivointisuunnitelmien laadintaa ole kannatettu. Yksilölliseen palvelutarpeeseen perustuva aktivointisuunnitelma on lähtökohtaisesti arvostettava ja hieno tavoite. On kuitenkin tärkeää arvioida, kuinka paljon tietoa työttömästä asiakkaasta saadaan aktivointisuunnitelmaa laadittaessa ja toisaalta paljonko palautteessa mainittu palvelutarpeen arvio verrattaessa tuottaa lisäarvoa verrattuna nykyisin laadittaviin aktivointisuunnitelmiin.

Näkemyksenne esityksen vaikutuksista työttömiin?
Esityksessä ehdotetaan, että työllisyysviranomaisten ja Kelan työntekijöiden koulutusta lisätään, jotta nämä osaavat tunnistaa sosiaalityön tarpeessa olevan asiakkaan ja ohjata tämän sosiaalityöhön, jotta TYM-lain mukaiseen palvelutarpeen arviointiin pystytään ohjaamaan “palveluita tarvitsevia henkilöitä.” Sosiaalityöntekijöiden seuran arvion mukaan tällainen järjestely jättää liikaa arviointivastuuta Kelalle ja työllisyysviranomaisille, ja on todennäköistä, että sosiaalityön tai sosiaaliohjauksen tarvetta ei tunnisteta asianmukaisesti heti palvelujen piiriin ohjaamisen vaiheessa, vaan tunnistaminen tapahtuu viiveellä. Esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa edellytetään, että erityisen tuen tarpeen arvioinnista vastaa aina sosiaalityöntekijä. Näin on pyritty turvaamaan asiakkaiden oikea-aikainen ja tehokas avun saanti ja sosiaalityö on pysynyt lähellä asiakkaiden arkea. Asiakkaiden ammatillisen kuntoutuksen suunnittelun ja työllistymistä estävien sosiaalisten ongelmien selvittämisen on käynnistyttävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ammatillisen kuntoutuksen suunnittelu ja toteutus vaativat moniammatillista yhteistyötä läpi prosessin palvelun tehokkuuden ja vaikuttavuuden mahdollistamiseksi. Sosiaalityöntekijöiden seura arvioi, että sosiaalihuollon puuttuminen kartoitusvaiheesta viivästää asiakkaiden avunsaantia. Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusraportti vetoaa tutkimuksiin, joissa on todettu, etteivät työvoimavirkailijat onnistu kovin hyvin tarjoamaan sopivimpia palveluita työttömille asiakkaillensa. Tätä vasten sosiaalihuollollisen tarpeen arvio ilman sosiaalialan osaamista näyttäytyy epävarmalta.

Esityksen ehdotuksena on, että kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia muutettaisiin siten, että aktivointiehto ja aktivointisuunnitelmien laatiminen koskevat jatkossa vain toimeentulotukea saavia työttömiä. Muutos johtaisi tilanteeseen, jossa toimeentulotukea saavilta työttömiltä velvoitettaisiin työllistämistoimenpiteisiin osallistumista nykyistä enemmän ja tältä ryhmältä odotettaisiin kykyä aktiiviseen tilanteensa edistämiseen. Lakiluonnos perustuu oletukseen, jonka mukaan taloudellinen tilanne on ensisijaista suhteessa vailla työtä olemiseen. Vailla taloudellista turvaa olevan työttömän on siten pystyttävä estämään turvautumisensa yhteiskunnan viimesijaiseen turvaverkkoon. Tämä myös luo osaltaan eriarvoisuutta työttömissä, kun otetaan huomioon työttömän henkilön muu sosioekonominen tilanne. Jatkossa erot kasvaisivat kotitalouksien välillä, liittyen mm. huollettavien lasten lukumäärään ja siihen, ovatko ainoa, yksi tai kaikki kotitalouden aikuisista työttömiä.

Esityksessä viitataan aiemmin sosiaali- ja terveysministeriössä laaditun esityksen lausuntopalautteeseen, josta piirtyy mielikuva työttömistä työnhakijoista hyvin pärjäävinä henkilöinä, jotka vain syystä tai toisesta ovat ilman työtä. Seuramme edustajien näkökulmasta on merkittävä riski, että “turhien suunnitelmien” laatimisen taustalla on pikemmin valmiiksi niin niukat resurssit, että ne eivät mahdollista työllisyysviranomaisen perehtymistä työttömän henkilön tilanteeseen ja työllistymisen tuen tarpeisiin, mikä saattaa johtaa liian niukkaan tiedonsaantiin kunkin työttömän henkilön todellisista tarpeista. On myös huomattava, että mikäli rakenteelliset tekijät kuten työttömyyden kestoon ja maksupäivien määrään perustuvat säädökset poistuvat työttömän työnhakijan tuen tarpeen arvioinnista, suljetaan pois arvokasta tietoa ja mahdollisuutta arvioida työttömän henkilön tilannetta.

Näkemyksenne esityksen vaikutuksista viranomaisten toimintaan?
Lakiehdotuksella tavoitellaan palveluun ohjauksen tehostumista. Aktivointi- ja monialaisen suunnitelman päällekkäisyyden järkeistäminen on tervetullutta, mutta ehdotetulla tavalla se voi luoda uuden tehottoman byrokratiamutkan. Jos työvoimavirkailija havaitsee (työttömyysetuutta saavan) asiakkaansa tarpeen kuntouttavalle työtoiminnalle, ei hänellä ole suoraa reittiä asiakkaan ohjaamiseen ko. palveluun. Tällöin ohjaus on tehtävä TYM-palveluun, minkä alkukartoituksessa tai vasta sen jälkeen kuntouttavan työtoiminnan palveluohjaukseen ryhdytään. Tämän prosessi menettää tärkeää aikaa kuntoutumisen ja aktivoitumisen toimenpiteiden nopeasta alkamisesta, ja koettelee työttömän uskoa viranomaisiin.

Esitys tukeutuu vahvasti vuonna 2025 voimaan tulleeseen TYM-lakiin, joka velvoittaa työvoimaviranomaista, hyvinvointialuetta ja Kelaa yhdessä arvioimaan työttömän monialaista palveluntarvetta ja yhteensovittamaan työvoimapalvelut sekä sosiaali- terveys- ja kuntoutuspalvelut. Lain tarkoitus on lähtökohtaisesti hyvä, mutta samalla myös hyvin kunnianhimoinen oletuksessaan työvoimapalveluiden, sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden saumattomasta toiminnasta yksittäisen työttömän työnhakijan palvelutarpeiden yhteensovittamisessa. Hyvinvointialueen sosiaalityön näkökulmasta näin ei useinkaan ole vaan viranomaisten tiedonsaannista, ja yhteydenpidon sujuvuudesta alkaen kohdataan paljon haasteita työttömän asiakkaan asian edistämisessä ja palvelun järjestämisessä.

Esityksessä kerrotaan TYM-lain ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain erona olevan viranomaisen laajempi harkintavalta työttömän työnhakijan ohjaamisessa monialaiseen palvelutarpeen arvioon. Esityksessä todetaankin, että muutos saattaa lisätä tarvetta vahvistaa työvoimaviranomaisessa sekä Kelassa työskentelevien osaamista asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn ongelmien tunnistamisessa aiempaa laajemmin, jotta TYM-lain mukaiseen monialaiseen palvelutarpeen arviointiin pystytään ohjaamaan palveluita tarvitsevia henkilöitä ja tämän saattavan myös osaltaan lisätä työmäärää. Esitys onnistuu arviossaan osaamistarpeen lisääntymisestä työttömien henkilöiden kanssa työskentelevien ammattilaisten osalta. Samalla se herättää myös kysymyksen sosiaalityön ammatillisen osaamistarpeen vaateesta työllisyysasioiden hoidossa. Kaikilla hyvinvointialueilla eivät sosiaalityöntekijät vastaa työttömän työntekijän palvelutarpeen arvioinnista tai edes ole mukana asiakkaan työllistymistä edistävässä prosessissa. Tarvitaan siis enemmän sosiaalityön painopisteen siirtymistä asiakkaan työllistymisen hoitoon liittyviin elämän osa-alueisiin.

Esitys viittaa Sosiaalibarometri 2025 -tutkimuksen tutkimusaineistoon, johon on kerätty sosiaalityöntekijöiden ja Kelan toimihenkilöiden näkemyksiä toimeentulotuen kehittämistarpeista. Tutkimusaineiston vastauksista ilmenee, ettei erityisesti perusosan 20 prosentin alentamista koskeviin ilmoituksiin välttämättä edes ehditä reagoimaan sosiaalityössä. Näin varmasti onkin hyvinvointialueiden kiireisessä aikuissosiaalityössä, jonne saapuu lukuisia asiakkaiden elämän osa-alueisiin liittyviä ilmoituksia, jotka saattavat vaatia sosiaalityön ammattilaisilta kiireisempää reagointia. Monesti käy myös niin, ettei asiakkaisiin saada yhteyttä, vaikka saapuneen ilmoituksen perusteella heitä koitetaan tavoittaa. Esitys mainitsee sosiaalityöntekijöiden ja kelan toimihenkilöiden vastauksissa esiin tulleen näkemyksen työttömien asiakkaiden sosiaalipalveluiden todellisesta tarpeesta. On syytä kyseenalaistaa vastausten luoma kuva työttömien aktivointitoimenpiteisiin osallistumattomien asiakkaiden tuen tarpeen puutteesta. Pikemminkin vastaukset kertovat omaa kieltään viranomaisten kuten kelan, työvoimapalveluiden ja sosiaalipalveluiden yhteistoiminnan ja kommunikoinnin haasteista.

Näkemyksenne esityksen taloudellisista vaikutuksista?
Näemme ehdotuksessa esitystavan rahoituksen leikkaamisesta harhaanjohtavana. Laskelmoidut säästöt mainitaan olevan vain 0,01 % hyvinvointialueiden valtion rahoituksen kokonaismäärästä. Tämä luo ajatuksen mitättömästä leikkauksesta. Määrärahan leikkaaminen pitäisi esittää asiakokonaisuuden eli pitkäaikaistyöttömien kuntoutumista ja työllistymistä edistävien palveluiden kustannuserässä. Tällöin leikkauksen määrä suhteutuu siten, että sen vaikutus on paremmin hahmotettavissa suhteessa palveluihin, jotka ovat jo valmiiksi niukasti resursoitu.

Yleistä lausuttavaa
Esityksessä mainitaan Keha-keskuksen työnvälitystilaston tuloksia koskien kelan hyvinvointialueelle (yli 25-vuotiaista aikuisista, jotka ovat saaneet toimeentulotukea yli vuoden ja nuorten alle 25-vuotiaiden vähintään 4 kk toimeentulotukea saaneiden) lähettämien ilmoitusten määrän kasvaneen. Ilmoitusten määrä on kasvanut vuodesta 2023 vuoteen 2024 noin 4800 ilmoituksella (vuonna 2023 ilmoituksia on ollut yli- ja alle 25-vuotiaista henkilöistä 12 005 kappaletta kun vuonna 2024 määrä on noussut 16 838 henkilöön).

Tilastojen perusteella näyttää siltä, että kohtuullisen lyhyen ajanjakson toimeentulotukea saaneiden työttömien määrä on noussut 28,5 prosenttia vuoden aikana. Toimeentulotukeen turvautuneiden työttömien määrä on kasvanut siis hyvin lyhyessä ajassa melko paljon. Tämänhetkiseen Suomen talouden tilanteeseen ja työllistymismahdollisuuksiin suhteuttaen on oletettavaa odottaa määrän kasvavan edelleen tänä ja tulevana vuonna. Esityksessä ei tarkenneta, kuinka moni näistä henkilöistä on saanut toimeentulotuen lisäksi työttömyysturvaa. Lukuja olisi tärkeää eritellä, jotta työttömyysetuuden itsellään säilyttämään onnistuneiden työttömien henkilöiden ja ainoastaan toimeentulotuella eläneiden työttömien määrät tulisivat esiin. Voidaan olettaa työttömyysetuutta saavien työttömien työnhakijoiden olevan parempikuntoisia tai hallitsevan ainakin toimeentulon osalta elämäänsä paremmin verratessa työttömiin, joilla oikeutta työttömyysetuuteen ei enää ole. Toisaalta sosiaalityön asiakastyöstä nouseviin havaintoihin peilaten suuri osa työttömyysetuudella olevista työnhakijoista olisi kuntoutuksen ja sosiaalipalveluiden tarpeessa, jolloin etuuden säilyminen saattaa kertoa siitä, etteivät työllisyyspalveluissa ole ehditty tarkastelemaan työttömyysetuutta pitkään saaneen henkilön tilannetta.

Sosiaalityöntekijöiden seuran puolesta Ossi Laaksamo, Johanna Lahdenperä ja Sohvi Salomaa

]]>

1) Näkemyksenne muutoksiin, joilla vahvistetaan ammattioikeutta hakevan sekä ammattihenkilön kielitaitoa koskevia säännöksiä​

2) Näkemyksenne muutoksiin, joilla laajennetaan Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuuksia puuttua ammattihenkilön ammattioikeuteen ammattitoiminnan ulkopuolella tehdyn rikoksen perusteella sekä toisen EU/ETA-valtion tekemän, ammattioikeutta rajoittavan tai poistavan päätöksen perusteella

​3B) Näkemyksenne muutokseen, jolla yhdenmukaistetaan laillistetun ammattihenkilön tehtävissä tilapäisesti toimimista koskevaa sääntelyä​ sosiaali- ja terveydenhuollossa (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 12 §)

Lausunnonantajan lausunto

​1. Onko ehdotus kokonaisuudessaan kannatettava?

​2. Vastaavatko ehdotukset esityksen tavoitteita?

3. Mikä seuraavista vaihtoehdoista olisi mielestänne tarkoituksenmukaisin tapa järjestää sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välinen rajapinta? Valitkaa yksi ja perustelkaa vastauksenne.

5. Millaisia vaikutuksia arvioitte ehdotetulla muutoksella olevan lastensuojelun asiakkuuden alkamiseen ja päättymiseen?

6. Onko ehdotus lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää koskevan asiakasmitoituksen joustavoittamisesta mielestänne kannatettava?

7. Onko ehdotus lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävistä kannatettava?

8. Lausuntopalaute luvusta 3 (Lastensuojelun järjestäminen ja kustannusvastuu): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 3 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta sekä vaikutuksista.

9. Lausuntopalaute luvusta 4: Onko ehdotus, jonka mukaan lupa lapsen tutkimiseen annettaisiin jatkossa hyvinvointialueen viranhaltijan päätöksellä hallinto-oikeuden sijaan, mielestänne kannatettava?

10. Selkiyttävätkö luvun 4 ehdotukset lastensuojelun päätöksentekosääntelyä?

11. Lausuntopalaute luvusta 5: Onko ehdotus edunvalvojan palkkioiden ja kulukorvausten rajaamisesta ja yhdenmukaistamisesta valtioneuvoston asetuksella mielestänne kannatettava?

12. Muu lausuntopalaute luvusta 5 (Lapsen osallisuus): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 5 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta.

13. Lausuntopalaute luvusta 6 (Menettelysäännökset): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 6 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta.

14. Lausuntopalaute luvusta 7 (Lastensuojelun avohuolto): Ovatko lastensuojelun avohuoltoa koskevat ehdotukset mielestänne kannatettavia?

15. Lausuntopalaute luvusta 8 (Lapsen kiireellinen sijoitus): Onko kiireellisen sijoituksen jatkoa koskeva ehdotus (keston lyhentäminen 30 vuorokaudesta 14 vuorokauteen) mielestänne kannatettava?

16. Lausuntopalaute luvusta 9 (Huostaanotto): Onko huostaanottoa koskeva ehdotus (50 §) mielestänne kannatettava?

17. Lausuntopalaute luvusta 10 (Kodin ulkopuolinen sijoitus): Onko kodin ulkopuolisten sijoitusten ja sijoituspaikkojen valvontaa koskevien säännösten täsmentäminen ja vastuunjaon selkeyttäminen ehdotetulla tavalla mielestänne kannatettavaa?

19. Onko ehdotus turvahenkilöä koskevaksi sääntelyksi, jossa turvahenkilön tehtävät ja toimivaltuudet erotetaan selvästi hoito- ja kasvatustehtävistä, mielestänne toimiva?

21. Lausuntopalaute luvusta 13 (Jälkihuolto): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita luvun 13 säännöksistä ja niiden käytännön toimivuudesta.

22. Lausuntopalaute luvusta 17 (Voimaantulo): Pyydämme esittämään tähän kohtaan huomioita voimaantuloa koskevista säännöksistä ja niiden vaikutuksista.

Lausunnonantajan lausunto

Kysymys 1: Onko ehdotus kokonaisuudessaan kannatettava?

Kysymys 3: Lausuntopalaute luvusta 1, onko erityistä tukea tarvitsevaa asiakasta koskeva pykäläesitys 5 a § kannatettava?

Kysymys 4: Lausuntopalaute luvusta 2, onko erillinen hyvinvoinnin edistämistä koskeva 10 a § kannatettava?

Kysymys 5: Lausuntopalaute luvusta 3 - sosiaalityö ja sosiaaliohjaus: Ovatko ehdotukset selkeitä ja toteutettavissa olevia?

Kysymys 6: Lausuntopalaute luvusta 3 - lapsiperhepalvelu: Onko ehdotus uudesta lapsiperhepalvelusta ja siihen sisältyvästä taloudellisesta tuesta selkeä ja toteutettavissa oleva?

Kysymys 7: Lausuntopalaute luvusta 3 - Onko ehdotus uudesta työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelusta selkeä ja toteutettavissa oleva?

Kysymys 9: Lausuntopalaute sosiaalihuollon toteuttamisen alkuvaiheessa: neuvonta ja ohjaus, vireilletulo ja sosiaalihuollon asiakkuus, yhteyden saaminen sosiaalihuoltoon ja tuen tarpeen arviointi (luvut 2 ja 4) Ovatko ehdotukset selkeitä ja toteutettavissa olevia?

Kysymys 10: Lausuntopalaute luvusta 4 – asiakassuunnitelma ja omatyöntekijä? Ovatko ehdotukset selkeitä ja toteutettavissa olevia?

Kysymys 11: Lausuntopalaute luvusta 4 - erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalityöntekijän asiakasmitoitus. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

​Kysymys 13: Lausuntopalaute luvusta 5 - sosiaalityöntekijän erityiset tehtävät. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Kysymys 14: Lausuntopalaute luvusta 5 - sosiaalihuollosta vastaava viranhaltija. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Kysymys 15: Lausuntopalaute sosiaalihuollon asiakastietojen kirjaamisesta. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?

Kysymys 16: Lausuntopalaute asiakasmaksuihin ehdotetuista muutoksista?

Kysymys 17: Lausuntopalaute muista säädösmuutosehdotuksista?

Kysymys 18: Antaako esitysluonnos riittävän ja oikean kuvan lakiehdotusten taloudellisista vaikutuksista?

Kysymys 19: Antaako esitysluonnos riittävän ja oikean kuvan lakiehdotusten muista vaikutuksista ja yhteisvaikutuksista?

1) Näkemyksenne muutoksiin, joilla vahvistetaan ammattioikeutta hakevan sekä ammattihenkilön kielitaitoa koskevia säännöksiä

3B) Näkemyksenne muutokseen, jolla yhdenmukaistetaan laillistetun ammattihenkilön tehtävissä tilapäisesti toimimista koskevaa sääntelyä sosiaali- ja terveydenhuollossa (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 12 §)

1. Onko ehdotus kokonaisuudessaan kannatettava?

2. Vastaavatko ehdotukset esityksen tavoitteita?

Kysymys 13: Lausuntopalaute luvusta 5 - sosiaalityöntekijän erityiset tehtävät. Onko ehdotus selkeä ja toteuttavissa oleva?