<![CDATA[SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN SEURA - Blogi]]>Wed, 18 Nov 2020 11:23:01 +0200Weebly<![CDATA[Sote-lausunto]]>Fri, 25 Sep 2020 05:45:20 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sote-lausuntoSosiaalityöntekijöiden seuran lausunto hallituksen esityksestä koskien sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta

Keskeiset nostot

Väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen sekä palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden parantaminen edellyttää korjauksia sekä huomion kiinnittämistä erityisesti seuraaviin seikkoihin:

  1. Vaativan tason ja harvoin tarvittavien sosiaalipalveluiden keskittäminen yhteistoiminta-alueille jää epäselväksi, sillä yhteistoiminta-aluetta koskevassa sääntelyssä (järjestämislaki 33§ ja 34§) kokonaisuutta ei kuvata sosiaalihuollon näkökulmasta siten, kuin asiaa kuvataan terveydenhuollon näkökulmasta. Mikäli yhteistoiminta-alueiden tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon yhteensovittamisen, kehittämisen ja yhteistyön edistäminen, tulee säännöskohtaisissa perusteluissa sekä pykälätasolla kokonaisuutta tarkastella myös sosiaalihuollon näkökulmasta kattavasti.
  2. Järjestämislain 8§:n toteamus siitä, että sote-maakunnalla on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma palveluntuotanto, jättää epäselväksi, mitä sääntelyllä sosiaalihuollon näkökulmasta tarkoitetaan. Järjestämislain kohtaa oman palvelutuotannon riittävästä määrästä on avattava sosiaalihuollon palveluiden näkökulmasta.
  3. Esityksen heikkoutena on, ettei se tarjoa riittäviä rakenteellisia ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation vahvistamiseen. Muun muassa eri sektoreiden lakisääteinen yhteinen arviointi yhteisen asiakassuunnitelman avulla voisi vähentää palveluihin liittyvää eritahtisuutta sekä sujuvoittaa avun saamista asiakkaan näkökulmasta. Oleellista on arvioida, millä lainsäädännöllisillä tai muilla rakenteellisilla ratkaisuilla palveluintegraatioita voidaan edistää esityksessä tarjottuja keinoja paremmin. 
  4. Julkisen vallan käyttöä sekä merkittävää julkisen vallan käyttöä tulee selkiyttää järjestämislain 12§:ssä koskien ostopalveluiden hankkimista sekä 12a§:ssä koskien vuokratyövoiman käyttöä.
  5. Vaikka sosiaalihuoltolaissa on säädetty rakenteellisesta sosiaalityöstä vuodesta 2015 lähtien, ei rakenteellinen sosiaalityö ole realisoitunut kuntien käytännöissä riittävällä tavalla. Tärkeää on vahvistaa sosiaalisten näkökulmien huomioimista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työssä myös sote-uudistuksen yhteydessä. Sote-järjestämislain 7§:ään tulee lisätä viittaus sosiaalihuoltolain 7§:ään, jossa säädetään rakenteellisesta sosiaalityöstä.
  6. Merkittävänä puutteena esityksessä koskien sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista on, ettei se kuvaa tai anna ratkaisuja tutkimukseen perustuvan sosiaalihuollon vahvistamiseen.

Yhdenvertaisuuden ja asiakaskeskeisyyden edistäminen edellyttävät erityistä huomiota

Keskeinen huoli paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden näkökulmasta on ollut, saavatko asiakkaat yhdenvertaisesti palveluita eri kunnissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista koskevan esityksen vahvuutena onkin sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen kunnista suuremmille toimijoille, maakunnille. Maakunnille siirtyvän järjestämisvastuun voi olettaa vahvistavan maakunnan omaa palvelutuotantoa, palveluiden koordinoidumpaa kehittämistä sekä palveluiden yhdenvertaista saatavuutta koko maassa. Niin ikään valtakunnallisen ohjauksen vahvistaminen turvaa palveluiden yhdenvertaista saatavuutta sekä parhaimmillaan yhdenmukaistaa sosiaalihuollon sirpaleista kehittämistyötä sekä palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja valvontaan liittyviä käytäntöjä.

Oleellista on kuitenkin huomioida, ettei järjestämisvastuun siirtäminen laajemmalle väestöpohjalle välttämättä takaa riittävällä tavalla yhdenvertaista palveluiden saavuttamista ja lähipalveluperiaatteen toteutumista. Erityisesti palveluita keskitettäessä tulee tehdä kattava vaikutusten arviointi. Paljon palveluita tarvitsevien ja vaativan tason palveluita tarvitsevien asiakkaiden kannalta palveluiden saavutettavuus on ensiarvoisen tärkeää. Esityksen merkittävänä heikkoutena onkin se, että palveluiden keskittämisen vaikutukset asiakkaiden näkökulmasta jäävät epäselväksi.

Lisäksi vaativan tason ja harvoin tarvittavien sosiaalipalveluiden keskittäminen yhteistoiminta-alueille jää epäselväksi, sillä yhteistoiminta-aluetta koskevassa sääntelyssä (järjestämislaki 33§ ja 34§) kokonaisuutta ei kuvata sosiaalihuollon näkökulmasta siten, kuin asiaa kuvataan terveydenhuollon näkökulmasta. Mikäli yhteistoiminta-alueiden tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon yhteensovittamisen, kehittämisen ja yhteistyön edistäminen, tulee säännöskohtaisissa perusteluissa sekä pykälätasolla kokonaisuutta tarkastella myös sosiaalihuollon näkökulmasta kattavasti.

Tavoite julkisen sektorin vahvasta järjestämis- ja tuottamisvastuusta vahvistaa palveluiden yhdenvertaisuutta. Kuten esityksessä todetaan, sote-maakunnilla pitää olla itsellään riittävä oma palvelutuotanto, jotta palvelut voidaan kaikissa olosuhteissa turvata kaikille ihmisille mahdollisimman yhdenvertaisesti. Kuitenkin sosiaalipalveluissa myös yksityiset yritykset ja voittoa tavoittelemattomat järjestöt ovat olleet merkittävä toimija ja vahvistaneet asiakkaiden mahdollisuutta saada heidän yksilöllisiä tarpeita vastaavat palvelut. Sosiaalihuollon asiakkaiden yksilölliset tarpeet ovat moninaiset ja asiakkaiden kannalta on oleellista, että asiakkaat saavat yksilöllisiä tarpeitaan vastaavat palvelut jatkossakin. Järjestämislain 8§:n toteamus siitä, että sote-maakunnalla on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma palveluntuotanto, jättää epäselväksi, mitä sääntelyllä sosiaalihuollon näkökulmasta tarkoitetaan. Järjestämislain kohtaa oman palvelutuotannon riittävästä määrästä on avattava sosiaalihuollon palveluiden näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio on asetettu uudistuksen yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteeksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraation vahvistaminen on paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden kannalta tärkeää, jotta asiakkaat voivat saada tukea terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin vaivattomasti ja oikea-aikaisesti. Sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat kietoutuvat usein toisiinsa, minkä vuoksi tarvitaan eri sektoreiden saumatonta yhteistyötä. Palvelujärjestelmän keskeisenä puutteena on tällä hetkellä se, ettei se hahmota asiakkaiden elämäntilannetta kokonaisuutena. Haaste asiakaskeskeisyyden toteutumisen kannalta on, että palvelun tarve arvioidaan eri palveluissa organisaation omasta näkökulmasta käsin, jolloin asiakas joutuu selittämään elämäntilanteensa useassa eri paikassa.

Toiminnallisen integraation toteutuminen edellyttää sujuvia palveluketjuja ja toimivaa omatyöntekijän toteuttamaa palveluiden koordinointia, kuten esityksessä todetaan. Tärkeää olisi kuitenkin arvioida myös muita keinoja, joilla sosiaali- ja terveyspalvelujen saumatonta yhteistyötä voitaisiin vahvistaa. Esityksen heikkoutena on, ettei se tarjoa riittäviä rakenteellisia ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation vahvistamiseen. Muun muassa eri sektoreiden lakisääteinen yhteinen arviointi yhteisen asiakassuunnitelman avulla voisi vähentää palveluihin liittyvää eritahtisuutta sekä sujuvoittaa avun saamista asiakkaan näkökulmasta. Oleellista on arvioida, millä lainsäädännöllisillä tai muilla rakenteellisilla ratkaisuilla palveluintegraatioita voidaan edistää esityksessä tarjottuja keinoja paremmin. Lisäksi sote-järjestämislain 10§:n kohta palveluiden yhteensovittamisesta jättää epäselväksi, millainen juridinen asema asiakassuunnitelmalla olisi jatkossa palveluiden järjestämisen velvoittavuuden näkökulmasta.

Asiakkaiden perusoikeuksien toteutumisen kannalta riittävät sosiaali- ja terveyspalvelujen resurssit ovat niin ikään avainasemassa. Esityksen keskeisenä puutteena on, ettei se tarjoa tähän ratkaisuja.

Esityksessä on pyritty huomioimaan perustuslailliset näkökulmat paremmin kuin edellisessä esityksessä. Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden näkökulmasta julkisen vallan käyttöön liittyvä sääntely on kuitenkin esityksessä puutteellista. Julkisen vallan käyttöä sekä merkittävää julkisen vallan käyttöä tulee selkiyttää järjestämislain 12§:ssä koskien ostopalveluiden hankkimista sekä 12a§:ssä koskien vuokratyövoiman käyttöä. Esimerkiksi sosiaalityön vuokratyövoiman käyttö julkisen sektorin viranomaistyössä on herättänyt tulkinnanvaraisuutta ja kirjavia käytäntöjä joissain kunnissa. Kirjavien ja kuntakohtaisten käytäntöjen voi nähdä heikentävän asiakkaiden perusoikeuksien toteutumisen valtakunnallisesti yhdenvertaisella tavalla. Säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan, ettei julkisen sektorin sosiaalityöstä ole eroteltavissa osa-alueita, joita voitaisiin ulkoistaa yksityiselle toimijalle. Kohta on siis perusteluissa, mutta sote-järjestämislakiin ei asiaa ole kuvattu selkeästi. Sote-järjestämislaissa tulee täsmentää sääntelyä ja lain pykälässä tulee säätää selkeästi julkisen vallan käytöstä nimenomaan sosiaalityön ja sosiaalihuollon näkökulmasta. Säännöskohtaisiin perusteluihin jäävä asian avaaminen ei ole riittävää, sillä kyse on kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta sekä yhdenvertaisuudesta sosiaalipalveluissa.

Hyvinvoinnin edistämistyö edellyttää rakenteellisen sosiaalityön vahvistamista sote-lainsäädännössä

Järjestämislain 7§:ssä säädetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sote-maakunnassa. Kyseisessä pykälässä sekä sen perusteluissa todetaan, että maakunnan on arvioitava ja otettava huomioon päätösten vaikutukset eri väestöryhmien hyvinvointiin ja terveyteen. Lisäksi maakunnan on asetettava tavoitteet ja määriteltävä toimenpiteet hyvinvoinnin edistämiseksi. Työkaluna toimisi erityisesti hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus.

Säännöskohtaisissa perusteluissa viitataan rakenteelliseen sosiaalityöhön keskeisenä keinona tuoda esiin sosiaalihuollon asiakkaiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Sosiaalisten ongelmien monimutkaistuminen, sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien yhteen kietoutuminen sekä huono-osaisuuden kasautuminen luovat tarpeita tuottaa  päätöksen tekoon tietoa palvelujärjestelmän puutteista ja eriarvoistavista rakenteista. Jotta hyvinvointipalvelujärjestelmä voisi toimia vaikuttavasti, on perinteisen yksilöauttamisen rinnalle tuotava keinoja puuttua rakenteellisiin ongelmiin.

Vaikka sosiaalihuoltolaissa on säädetty rakenteellisesta sosiaalityöstä vuodesta 2015 lähtien, ei rakenteellinen sosiaalityö ole realisoitunut kuntien käytännöissä riittävällä tavalla. Tärkeää on vahvistaa sosiaalisten näkökulmien huomioimista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työssä myös sote-uudistuksen yhteydessä.
Keskeisenä puutteena on, ettei rakenteellista sosiaalityötä keinona tuottaa tietoa asiakastyön rajapinnasta ole tuotu järjestämislaissa pykälätasolle. Säännöskohtaisiin perusteluihin jäävä kuvaus rakenteellisen sosiaalityön mahdollisuuksista tuoda esiin asiakkaiden tarpeita sekä niiden yhteiskunnallisia yhteyksiä ei ole riittävä. Tavoitteen tulee näkyä sote-lainsäädännössä, pykälätasolla. Sote-järjestämislain 7§:ään tulee lisätä viittaus sosiaalihuoltolain 7§:ään, jossa säädetään rakenteellisesta sosiaalityöstä.

Shl 7§:n mukaan rakenteellisella sosiaalityöllä on huolehdittava sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Lain mukaan rakenteelliseen sosiaalityöhön kuuluu: 1) sosiaalihuollon asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä tarpeisiin vastaavien sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutuksista; 2) tavoitteelliset toimet ja toimenpide-ehdotukset sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi sekä kunnan asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi; 3) sosiaalihuollon asiantuntemuksen tuominen osaksi kunnan muiden toimialojen suunnittelua sekä yhteistyö yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa paikallista sosiaalityötä sekä muuta palvelu- ja tukivalikoimaa kehittäen.

Sote-uudistuksen yhteydessä on luotava sosiaalihuollon tutkimusrakenteet, jotka tukevat käytännön työn ja tutkitun tiedon yhteensovittamista

Sosiaalihuollon menot ovat 6,7 miljardia. Erikoissairaanhoidon menot ovat 6,9 miljardia. Sosiaalihuollon menot ovat puolta suuremmat kuin perusterveydenhuollon kustannukset, jotka ovat 3,3 miljardia (https://yle.fi/uutiset/3-11535788). On välttämätöntä, että sote-uudistuksella pyritään tavoittelemaan tilannetta, jossa sosiaalityön ja sosiaalihuollon käytäntöä tukeviin ja kehittäviin tutkimusrakenteisiin panostetaan riittävällä tavalla.

Merkittävänä puutteena esityksessä koskien sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista on, ettei se kuvaa tai anna ratkaisuja tutkimukseen perustuvan sosiaalihuollon vahvistamiseen. Haaste sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden kehittämisen kannalta on, että sosiaalihuollosta puuttuvat terveydenhuoltoa vastaavat tutkimuksen ja käytännön yhteensovittamista tukevat rakenteet. Terveydenhuollossa yliopistolliset sairaalat ovat merkittävällä tavalla edistäneet tutkimukseen perustuvan käytännön kehittymistä valtakunnallisesti.
Puute vaikuttavien palveluiden näkökulmasta on, ettei sosiaalihuollon asiakkaiden elämäntilanteiden muutoksista ja elämästä kokonaisuutena ole systemaattisesti koottua seurantatietoa. Oleellista olisi ymmärtää, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on ja kohdentuvatko ne oikeaan aikaan. Myös sosiaalityössä käytettävien menetelmien kehittäminen vaatii panostusta sekä käytännön ja tutkimuksen yhteistyötä.

Tutkimusperustaista käytäntöä vahvistamalla on mahdollista ymmärtää esimerkiksi huono-osaisuuden kasautumista, syrjäytymiseen johtavia syitä ja ylisukupolvisuutta sekä arvioida palvelujärjestelmän heikkouksia ja yhteiskuntapoliittisten toimenpiteiden vaikutuksia sosiaalihuollon kustannuksiin ja toimintaedellytyksiin. Tutkimukseen perustuva sosiaalihuolto palvelee toiminnan taloudellista kestävyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta, ja on toiminnan laadun kannalta välttämätöntä. Koska sosiaalityössä ja sosiaalipalveluissa on kyse ihmisten perusoikeuksien turvaamisesta, on yhteiskunnalla moraalinen velvoite tietää mikä toimii.

Sosiaalityön tieteellis-ammatillista roolia tulee vahvistaa sote-esityksessä. Sote-uudistuksen yhteydessä on luotava sosiaalihuollon tutkimusrakenteet, jotka tukevat käytännön työn ja tutkitun tiedon yhteensovittamista. Sosiaalihuollon tutkimus, kehittämis-, innovaatiotoiminnan rakenne tulisi säännellä sote-lainsäädännössä. Uudistuksen tavoitteleman integraation kannalta on keskeistä, että sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusrakenteet ovat tasapainoiset keskenään.

Mikäli sosiaalihuollon tutkimusrakenteet luodaan yhteistoiminta-alueille, on yhteistoiminta-alueita koskevassa säätelyssä, järjestämislain 33§:ssä ja 34§:ssä kuvattava tutkimuksen ja kehittämisen kokonaisuus myös sosiaalihuollon näkökulmasta.
]]>
<![CDATA[Sosiaalityö, rasismi ja moninaisuuden arvostaminen]]>Wed, 03 Jun 2020 19:11:47 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sosiaalityo-rasismi-ja-moninaisuuden-arvostaminenLiittyykö rasismi sosiaalityöhön? Sosiaalityöntekijöinä ensimmäinen ajatuksemme on, ettei tietenkään kuulu. Sosiaalityön perustana ovat ihmisoikeussopimukset sekä sosiaalialan ammattietiikka, joka korostaa muun muassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja eettistä toimintaa. Lisäksi sosiaalityötä julkisena toimintana säätelevät hallintolaki ja laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, joiden mukaan sosiaalihuollossa on toimittava hyvän hallintotavan mukaan, asiakkaita kunnioittaen ja kohdellen heitä tasavertaisesti.

Rasismi ei kuitenkaan ole tuolla jossain. Myös sosiaalityössä meidän tulee olla avoimen reflektiivisiä, kun käytämme julkista valtaa, ja tunnistaa mahdollinen normalisoiva hallinta ja eriarvoistavat rakenteet. Sosiaalityö on viranomaistyötä, jossa toisinaan pureudutaan ihmisen perusoikeuksiin merkittävällä tavalla ja voidaan tehdä isoja päätöksiä ihmisten elämästä. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toisaalta myös ihmisoikeusloukkaukset realisoituvat institutionaalisissa käytännöissä ja arkisissa kohtaamisissa. Ihmisoikeudet ovat siis läsnä myös sosiaalityön käytännöissä ja asiakastyössä. On mahdollista, että institutionaalisissa käytännöissä, työskentelyä ohjaavissa arvoissa tai työyhteisöjen asenteissa elää yhä eriarvoistavia toimintatapoja. Rakenteellisen rasismin mahdollisuutta ei voi yksioikoisesti sulkea pois. 

Ovatko esimerkiksi tulkki- ja käännöspalvelut riittävällä tavalla saatavilla ja laadukkaita? Muistammeko kohdata ensisijaisesti asiakkaan vai tulkin? Määrittelemmekö käsitystä ”normaalista” vanhemmuudesta tai ”normaalista” elämänhallinnasta länsimaisten tai keskiluokkaisten linssien läpi, ja millä tavalla se vaikuttaa päätöksentekoon? Arvostammeko aina riittävästi moninaisuutta ja olemmeko riittävän kulttuurisensitiivisiä? Entä miten kohtaamme kollegamme, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea tai ole valkoihoisia? Puolustammeko heitä, jos asiakas esittää rasistisia kommentteja?

Millä tavalla huomioimme YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteen siitä, että jokaisella lapsella on oikeus saada suojelua kulttuuritaustastaan riippumatta? Yksin, ilman huoltajaa maahan tuleva turvapaikkaa hakeva lapsi ei välttämättä ole yhdenvertaisessa asemassa kantaväestön kanssa eikä saa automaattisesti lastensuojelun asiakkuutta tai palveluita. Sijaishuollossa ei aina kyetä huomioimaan lapsen kulttuurista taustaa sijaishuoltopaikan valintaa tehtäessä, vaikka laki näin edellyttää. Ajankohtainen kysymys on myös se, miten al-Holista palaavat naiset ja lapset otetaan Suomessa vastaan.

Asiakaslain mukaan sosiaalityössä tulee selvittää jokaisen asiakkaan kohdalla riittävän ymmärrettävällä tavalla toimenpiteitä, niiden perusteita ja seurauksia asiakkaan elämässä. Kykenemmekö antamaan aikaa dialogille ja sille, että kertaamme päätösten perusteluja riittävän monta kertaa ja selkokielellä? Entä sallivatko ajalliset resurssit meidän panostaa luottamuksellisen suhteen luomiseen erityisesti silloin, kun yhteistä kieltä ei ole, henkilö on vasta tutustumassa uuteen maahan tai henkilöllä on lähtömaastaan huonoja kokemuksia viranomaistoiminnasta? 

Työyhteisön jäsenten arvot elävät osana työyhteisön kulttuuria. Ne toistuvat puhetapoina ja rajanvetoina, joita teemme liittyen sallittuun vuorovaikutukseen. Ei ole yhdentekevää, millaisia vitsejä työyhteisössä on lupa heittää. Myös sosiaalityön arvojohtamista olisi ensiarvoisen tärkeää tarkastella, sillä johtaminen vaikuttaa siihen, miten arvot toteutuvat käytännön tasolla. Keskustelemmeko arvoista ja ennakkoluuloista yhteisesti työyhteisössämme, sallimmeko tilan reflektiiviselle keskustelulle ja saammeko tunnustusta eettisesti kestävän sosiaalityön tekemisestä? Onko meidän mahdollista tehdä rakenteellista sosiaalityötä ja nostaa esiin eriarvoistavia rakenteita käytännön työssä?

Yhdysvalloissa tapahtunut poliisin pahoinpitelemän afroamerikkalaisen miehen kuolema on ollut järkyttävää ja surullista luettavaa. Se osoittaa, että asioista on puhuttava avoimesti, myös sosiaalityön keskuudessa. Sosiaalityö professiona ei ole mitenkään valmis, ja jotta sosiaalityö voi kehittyä, on tarpeen tarkastella yhdessä eriarvoistavia rakenteita. Vaikeista asioista puhuminen ei hajota mitään, se todennäköisesti vahvistaa ja luo luottamusta. Sosiaalityöntekijöiden seurassa haluamme sitoutua antirasistiseen toimintaan, osoittaa solidaarisuutta ihmisille, jotka kokevat rasismia, ja muistuttaa, että eriarvoistavista rakenteista vaikeneminen ei edistä muutosta. Black Lives Matter.


Sosiaalityöntekijöiden seuran hallituksen puolesta

A
nna Tiili, Noora Kivioja ja Eero Hynynen]]>
<![CDATA[Gerontologisen sosiaalityön iäkkäiden asiakkaiden elämä koronaviruksen varjossa]]>Thu, 16 Apr 2020 16:23:29 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/gerontologisen-sosiaalityon-iakkaiden-asiakkaiden-elama-koronaviruksen-varjossaKoronavirus on muuttanut terveydenhuollon lisäksi myös sosiaalityön luonnetta ja työtapoja. Gerontologisen sosiaalityön iäkkäät asiakkaat ovat varsin usein erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Heillä on paljon tuen tarvetta, mutta eivät kykene itse hakemaan tarvitsemaansa tukea, eikä heillä aina ole auttavia läheisiäkään. Monesti heidän elämäänsä vaikeuttaa myös sosiaalisia ongelmia tuottavat muisti-, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä haasteet muun muassa asumisen ja talouden kanssa. Vaikka koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi onkin tarpeen rajoittaa ihmisten välistä fyysistä läheisyyttä, teemme gerontologisessa sosiaalityössä edelleen myös kotikäyntejä silloin, kun asiakkaan tarve niin edellyttää.

Poikkeusolot ovat vaikuttaneet ainakin väliaikaisesti vallalla oleviin ikääntymisen ihanteisiin, joita etenkin aktiivisuusteoria tukee. Aktiivinen ikääntyminen on nyt kertakaikkisessa pannassa. Aktiivisuuden ihanteen toteuttamisesta on tullut hengenvaarallinen erityisesti riskiryhmille, joita koskevia normeja ja sosiaalisia odotuksia määrittelevät nyt epidemiologiset todennäköisyydet ja tunnusluvut. Aktiivisen ikääntymisen mallin tilalle on tullut – ainakin joksikin aikaa – irtaantumisen pakko kodin ulkopuolisesta elämästä ja osallisuudestakin. Paljon kritisoitu ikääntymistä tarkasteleva irtaantumisteoria voisi saada uuden ulottuvuuden: biologinen uhka eli pandemia pakottaa fyysiseen ja sosiaaliseen etäisyyteen. Aktiivisuus on nyt deaktivoitu - tai puhelintermejä käyttäen se on ”pidossa” taikka ”odotustilassa”, odottamassa uhkan poistumista. Normien rikkojia uhkaa julkisen paheksunnan lisäksi toinenkin sanktio: hankala virusinfektio ja jopa kuolema.

Asiakkaiden elämäntilanteiden haasteiden monimutkaistuminen poikkeusolosuhteissa
 
Gerontologisessa sosiaalityössä näemme selkeästi, että iäkkäillä asiakkaillamme on myös poikkeusolosuhteissa ja niihin liittyvän poikkeuslainsäädännön aikana elämiseensä liittyviä riskejä ja kriisejä. Asiakkaan rahat voivat olla myös näissä olosuhteissa loppu. Muistisairas ihminen voi unohtaa hanat auki ja aiheuttaa vesivahingon, joskus jopa tulipalonkin. Hän ei muista, että kotoa poistuminen on riski ja että kotiin tultuaan hänen tulisi pestä kätensä. Myös päihde- ja mielenterveyden häiriöt voivat asettaa omat rajoituksensa kyvylle ymmärtää ja noudattaa viranomaisilta saatuja ohjeita.

Koronavirus monimutkaistaa iäkkäiden asiakkaidemme kohtaamista. Joudumme viranomaisina miettimään, miten suojata asiakasta ja itseämme tartunnalta. Kaikesta julkisesta tiedottamisesta huolimatta ikääntyneillä asiakkaillamme ei sittenkään ole aina täyttä käsitystä, miten ehkäistä taudin leviämistä ja omaa sairastumista. Tehtävänämme on välittää asiakkaillemme näitä ohjeita ja kehottaa heitä niitä noudattamaan. Lisäksi pyrimme vastaamaan asiakkaidemme välttämättömiin tarpeisiin kuten siihen, että heillä on ruokaa sekä tarvittava lääkitys. Olemme myös mukana esimerkiksi asiakkaitamme kohdanneissa perheväkivaltatilanteissa, joissa ei voida jäädä odottamaan viruksen häviämistä, vaan joissa meiltä viranomaisina edellytetään välitöntä puuttumista. Näiden fysiologisten ja turvallisuuden tarpeisiin vastaamisen lisäksi on haasteellista - ja välillä mahdotontakin kyetä vastaamaan iäkkäiden asiakkaidemme muihin, kuten yhteenkuuluvuuden ja rakkauden, arvonannon sekä itsensä toteuttamisen tarpeisiin.

Kotiin eristäytymisen haasteet
 
Kotiin eristäytyminen asettaa haasteita iäkkäiden henkilöiden arjen toimivuudelle. Miten järjestää arjen kauppa- ja apteekkiasioinnit, kun itse ei ole niitä suositeltavaa toteuttaa? Asiakkaiden oman eristäytymisen lisäksi heidän omaan sosiaaliseen verkostoonsa kuuluvat läheiset voivat olla pakotettuja jäämään pois ikääntyneen arjen tukemisesta. Tällöin tarvitaan ulkopuolista tukea näiden asiointien järjestämiseksi. Gerontologisen sosiaalityön puolella on muokattu toimintaa osittain uusiksi muun muassa siten, että omaishoidon kotiavustajat voivat tarvittaessa auttaa asiakkaita näissä asioinneissa. Lisäksi palveluiden välillä on tehty poikkeusolojen ajaksi muutoksia, jotta asiakkaiden tarvitsemia palveluja voidaan käynnistää mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti. Muun maussa kauppa- ja turvapuhelinpalvelut voidaan nyt käynnistää asiakkaille myös gerontologisesta sosiaalityöstä.

Muuttuneiden olosuhteiden tilanne asettaa haasteita myös merkityksellisen elämän luomiselle. Miten toteuttaa itseään mielekkäästi sekä ylläpitää aktiivista elämäntapaa kodin seinien sisäpuolella? Mistä ja miten löytää uusia merkityksiä jaksaa viettää kotona sisällä päivät ja yöt? Kaikilla iäkkäillä ei ole psyykkisiä voimavaroja, vaikka monista elämänhaasteista he ovat tähän saakka selviytyneet. Kotiin jääminen rajoittaa mielen hyvinvointia tukevien ihmissuhteiden ylläpitämistä, kun tapaamisia ei ole suotavaa järjestää. Myös tarpeellisten tukipalvelujen – kuten päivätoiminnan – keskeyttäminen vaarantaa tärkeiden ihmissuhteiden ylläpitämistä sekä muuta mielen hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Henkilöille, joilla on jo ennestään mielenterveyden ongelmia, kuten masennusta ja ahdistuneisuutta, voivat koronatilanteeseen liittyvät rajoitukset ja pelot olla painajaisia pahempia. Jo ilman mielenterveyden häiriötäkin olevalle henkilölle tilanteessa on kestämistä. Iäkkäitä asiakkaita huolettaa myös fyysisen toimintakyvyn aleneminen. Tämä on asia, joka vaatii jo ihan keneltä vaan erityistoimenpiteitä.

Kotiin eristäytyminen näkyy myös perhesuhteiden kärjistymisenä. Kun ollaan kokoaikaisesti pariskuntana neljän seinän sisällä, voivat parisuhderistiriidat kärjistyä. Myös omaishoitajien jaksaminen on koetukselle, kun tarvittavia tukipalveluja, kuten päivätoimintaa tai lyhytaikaishoitoa ei ole mahdollista järjestää. Useat omaishoitajat ovat myös jättäneet tartunnan pelossa ottamatta vastaan omaishoidon kotiavustajia, jotka tarjoavat omaishoitajille hengähdystaukoa usein hyvinkin kuormittavaan hoivatilanteeseen.

Elämä poikkeusolosuhteiden jälkeen

Jossain vaiheessa pandemia laantuu, ja rajoitukset päättyvät tai lievenevät. Olemisen ja elämisen odotetaan muuttuvan vähin erin entisenkaltaiseksi. Mutta miten pitkään kotinsa vankina olleet ikääntyneet henkilöt orientoituvat fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti normaaliin elämään? Pääsiäisen aikaan väläytettiin uutisissa, että ikääntyneitä koskevat rajoitukset voivat kestää vuoteen 2021 saakka. Siihen saakka ikääntyneet ihmiset ovat riskiryhmässä, mutta yksin. Lääkkeiden ja ruoan saamisen varmistaminen ei riitä. Tarvitaan tukea myös siihen, että voidaan vahvistaa ikääntyneen asiakkaan osallisuutta ja mahdollisuutta luoda itsensä näköistä elämää.

Tilanne edellyttää myös viranomaisilta paljon

Sen lisäksi, että tilanne edellyttää paljon iäkkäiltä asiakkailtamme, se vaatii paljon myös meiltä viranomaisilta. Tehtävämme on varmistaa, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen myös muuttuneissa olosuhteissa. Kohtaamme työssämme asiakkaiden huolet, otamme ne vastaan sekä pyrimme vähentämään niitä tai auttamaan elämään niiden kanssa.

Pandemia-ajan toimintaohjeisiin tehdään päivityksiä jatkuvasti ja meidän tulee pysyä niistä selvillä. Myös uusien toimintojen sisällyttäminen gerontologiseen sosiaalityöhön edellyttää meiltä viranomaisilta kykyä omaksua uusia asioita nopeasti. Osa meistä on siirretty tai siirretään tarvittaessa toisiin työtehtäviin, joissa on vielä suurempi akuutti tarve kuin omassa työtehtävässä. Omaishoidon kotiavustajista sekä omaishoidon toimintakeskuksen sosiaaliohjaajista osa onkin jo siirtynyt tekemään muuta kuin omaa työtänsä. Kokouskäytäntöjen siirtäminen verkkoon sekä etätyön käynnistäminen on myös toteutettu yhdessä hujauksessa ja on osaltaan vaatinut uusien taitojen nopeaa haltuunottoa.

Tilanne on siis haastava kaikille monella tapaa, mutta yhdessä selviämme tästä. Voimia siis kaikille.

Eija Kaskiharju, erityissosiaalityöntekijä
Helsingin kaupunki, gerontologisen sosiaalityön yksikkö, eteläinen alue


Mari Helin, johtava sosiaalityöntekijä
Helsingin kaupunki, gerontologisen sosiaalityön yksikkö, pohjoinen alue

]]>
<![CDATA[Poikkeustilaterveiset MyyrYorkista!]]>Fri, 10 Apr 2020 06:40:45 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/poikkeustilaterveiset-myyryorkistaVantaan kaupungin lastensuojelun avohuollon Länsi-Vantaan toimintayksikkö sijaitsee muusta maasta eristetyllä Uudellamaalla, Myyrmäessä. Alueellamme asuu karkeasti arvioituna noin 100 000 asukasta, joista 400 lapsella on asiakkuus toimipisteessämme. Kirjoitimme yhdessä sosiaalityöntekijöiden ja erityissosiaaliohjaajien kanssa lastensuojelun havaintoja poikkeustilan alkuviikoilta. 

Digiloikka Instagramista etävastaanottoihin 

V
antaan lastensuojelu oli vuonna 2016 kuntasektorin edelläkävijä sosiaalisen median haltuunotossa, kun Instagram-tilin ensimmäiset julkaisut saatiin valmiiksi. Instagramin lisäksi Vantaan lastensuojelu on toiminut myös Facebookissa ja Snapchatissa sekä yksittäisten työntekijöiden toimesta myös Twitterissä ja Jodelissa. Olemme avanneet asiakkaille mahdollisuuden tavoittaa meidät muun muassa WhatsAppin kautta ja suunnittelemme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia vaikuttaa sosiaalisen median alustoilla. Ehkä seuraavaksi törmäät meihin TikTokissa? 

Lastensuojelussa on ollut jo ennen koronavirus-epidemiaa sisäisessä käytössä Skype- ja Teams -etäkokoukset sekä harvakseltaan myös asiakastapaamisten järjestämisessä. Maaliskuussa 2020 oltiin kuitenkin aivan uuden asian edessä, kun yhdessä yössä piti siirtyä kasvokkaisista tapaamisista etävastaanottoihin. Lastensuojelun työntekijät ovat tottuneet toimimaan epäselvissä kriisitilanteissa, eikä poikkeustila sen vuoksi ole aiheuttanut meillä niin suurta kaaosta kuin monissa muissa palveluissa vaikuttaa tapahtuneen. Otimme nopeasti käyttöömme kaikki mahdolliset etätyön välineet ja olemme opetelleet niiden käyttöä yhdessä. Olemme pitäneet onnistuneesti myös kahvitauot, perjantaipurut ja myös yhdet läksiäiset etäyhteyksien avulla. Tämä on mahdollistanut sen, että myös tien päällä olevat työntekijät ovat voineet osallistua, toisin kuin jos tilaisuudet olisi järjestetty niin sanotusti normaaliin tapaan kahvihuoneessa. 

Etätyöskentely on onnistunut niin lasten kuin aikuisten kanssa. Suurin osa asiakkaista on ollut tyytyväisiä siihen, että palaverit voidaan hoitaa joustavasti ilman ylimääräisiä lähikontakteja. Ainoastaan puhelimen päässä olevien tulkkien kanssa työskentely on vaatinut eniten kekseliäisyyttä, mutta tässäkin olemme onnistuneet kiitettävästi. Asiakastapaamiset on saatu sovittua normaalia joustavammin, koska jokainen on voinut osallistua niihin kotoa käsin. Myös muilla paikkakunnilla asuvien läheisten osallisuus on etäyhteyksien myötä vahvistunut. Vaikka etätyöskentely sujuu lähes ongelmitta, emme tietenkään ole voineet siirtää kaikkea työtä verkkoon tai puhelimeen. Tapaamme edelleen asiakkaita myös kasvotusten ja järjestämme kaikille apua tarvitseville palvelut etäyhteyksien lisäksi myös kotiin. 

Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut onnistumisten lisäksi myös säheltämistä ja turhautumista, kun yhteydet ovat pätkineet tai eivät ole toimineet lainkaan. Toisaalta on virkistävää näyttää asiakkaille inhimillinen puoli viranomaisista, kun kokouksessa pääsee todistamaan oman työntekijän epävarmuutta teknisten laitteiden käytössä ja kamerakulman asentamisessa oikein. Olemme myös vitsailleet sillä, että etäyhteyksien myötä sosiaalityöntekijät ovat olleet tapaamisissa paikalla poikkeuksellisesti aikataulussa! 

Poikkeustilan vaikutukset lastensuojelun asiakkaisiin 

Poikkeustilalla on ollut tähänastisten havaintojen mukaan kahdenlaisia vaikutuksia lastensuojelun asiakasperheisiin. Osa perheistä on kertonut perheen sisäisen vuorovaikutuksen parantuneen yhdessä vietetyn ajan myötä. Lastensuojeluilmoitusten määrä vaikuttaa vähentyneen, mikä voi toisaalta viitata siihen, että saamme tietää perheiden ongelmista vasta viiveellä. Erityisesti huolestuttavat heikoimmassa asemassa olevat lapset, jotka ovat nyt monista eri ongelmista kärsivien vanhempiensa kanssa koko ajan kotona. Turvalliset ja tietyllä tapaa myös kontrollia ylläpitävät aikuiset puuttuvat tällä hetkellä näiden lasten elämästä koulujen ja päiväkotien sulkiessa ovensa. Lastensuojelu tekee tilanteessa parhaansa ja kontaktoi kaikki asiakaslapset ja -nuoret, mutta emme vielä tiedä, mitä jää perheiden arjesta näkymättömiin.   

Perheväkivaltatilanteet vaikuttavat jo lisääntyneen, mikä vahvistaa arviotamme siitä, että poikkeustilan vaikutukset tulevat olemaan sosiaalipalveluissa pitkäkestoisia. Lisäksi taloudelliset haasteet ovat lisääntyneet, kun töissä olevat vanhemmat ovat jääneet vaille työtä ja tuloja. Ongelmat kasautuvat etenkin niille perheille, joilla talous on ollut tiukoilla jo entuudestaan. Pidämme tärkeänä sitä, että koulut ovat alkaneet ympäri Suomen tarjota kouluruokaa oppilaille, sillä joillekin lapsista kyseinen ateria on päivän ainut lämmin ruoka. Myös toimeentulotuen myöntämiseen on tehty tarpeellisia joustoja tasavertaistamaan jokaisen perheen mahdollisuutta selviytyä poikkeuksellisessa tilanteessa. 

Asiakaslapsemme ovat kertoneet koulun pääasiassa sujuvan hyvin, mutta kavereita on ikävä. Vapaa-ajanvietto on kovin rajattua, mikä tuntuu pitkästyttävältä. Harrastusten poisjääminen ja arkirytmin muuttuminen on näkynyt lasten lisääntyneenä levottomuutena. Etenkin erityislasten vanhemmat ovat kuormittuneita tilanteessa, jossa eivät saa kasvatustukea varhaiskasvatukselta, sivistystoimelta tai omilta läheisiltään. Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että sosiaalisin perustein tukea tarvitsevat lapset saavat edelleen apua. Haastavinta on ollut keksiä keinoja sille, miten sijoitetut lapset voisivat pitää yhteyttä omiin läheisiinsä. Eri lastensuojelulaitoksilla ja sijaisperheillä on ollut vaihtelevia näkemyksiä asiaan ja välillä ratkaisuun on päästy vasta tiukan kädenväännön jälkeen. 

Pääkaupunkiseudulla asuu paljon perheitä, joiden läheisverkostosta etenkin sukulaiset asuvat joko muualla Suomessa tai ulkomailla. Asiakasperheillämme on verkostossaan sukulaisten sijaan usein viranomaisia, ystäviä ja esimerkiksi avoimesta päiväkodista tuttuja muita perheitä. Nämä kontaktit ovat monille henkireikä arjen keskellä. Nyt kun ohjeena on välttää kaikkia sosiaalisia kontakteja, miten voisimme varmistaa, että perheet saisivat edelleen verkostonsa tukea? Systeemisen työotteen mukaiset reflektointitiimit on helppo pitää etäyhteydellä, mutta mitä tehdään, kun pelkkä etätuki ei riitä? Kuinka moni viranomainen ja vapaaehtoinen on tarvittaessa valmis menemään sairastuneiden perheiden luokse? Entä kuinka vaarallista on palveluiden laittaminen tauolle mahdollisesti jopa useiksi kuukausiksi? Nämä ovat kysymyksiä, joihin meillä ei ole vielä vastausta. Ainoastaan se on selvää, ettei lastensuojelu voi koskaan olla tauolla. 

Mitä meidän tulisi oppia poikkeustilasta? 

Sosiaalipalveluissa korjaillaan edelleen 90-luvun laman seurauksia ja toivommekin, että peruspalveluista leikkaamista ei jouduta koronaepidemian vuoksi tekemään. Onneksi suurin osa palveluista on alun shokin jälkeen jatkanut toimintaansa lähes ennallaan, eikä jo valmiiksi kuormittuneen lastensuojelun odoteta oman perustehtävänsä lisäksi hoitavan myös muiden toimijoiden tehtäviä. Mitä enemmän panostamme nyt ennaltaehkäiseviin toimiin, sitä vähemmän viimesijaisia palveluita tullaan tarvitsemaan. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on edelleen voimassa, eikä aikuisten tule sitä omien pelkojensa vuoksi rikkoa.  

Poikkeustila on opettanut, miten omaa työtaakkaa voi helpottaa vähentämällä turhia kokouksia sekä liikkumista toimipisteestä toiseen. Lisäksi yhteydenpito kaukana asuviin perheenjäseniin ja ympäri Suomen asuviin sijaishuollon asiakkaisiin voidaan nyt taata entistä paremmin. Työnantajat ovat saaneet huomata, että myös sosiaalihuollossa on paljon työtehtäviä, jotka voidaan hoitaa tarvittaessa myös omasta kodista käsin. Toivomme myös, että jatkossa etenkin sosiaalityö nähdään selkeästi asiantuntijatyönä, johon kuuluu itseohjautuvuus ja vapaus suunnitella omaa työtään ilman esimiehen jatkuvaa seurantaa. 

Kaikkein opettavaisinta viime viikkoina on ollut huomata, että kaikesta kyllä selvitään.  Olemme tosin todenneet, ettei työnteko ole lainkaan niin palkitsevaa ilman työkavereiden ja asiakkaiden fyysistä läsnäoloa. Myös omaa työhuonetta sekä työn ja kodin erottamista on alkanut etätyöpäivinä muistella kaiholla. Kukaan meistä ei tiedä, miten kauan poikkeustila kestää, mutta olemme jo alkaneet suunnitella tulevaan työpaikan yhteisiä sosiaalisankarijuhlia. Kaiken epävarmuuden keskellä on tuntunut ylivoimaisen hienolta kuulua niihin henkilöihin, joilla katsotaan olevan poikkeuksellisen suuri merkitys yhteiskunnassamme. Toivomme, ettei tämä pääse enää koskaan keneltäkään unohtumaan.  

Aurinkoista kevään odotusta erityisesti kaikille sosiaalialan puurtajille! Toivottavasti kohdataan pian myös muualla kuin ruudun takaa. 

#sossutofmyyryork 
]]>
<![CDATA[Koronavirus osoittaa sosiaalityön ja yhteiskunnan turvaverkkojen arvon]]>Tue, 07 Apr 2020 15:44:08 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/koronavirus-osoittaa-sosiaalityon-ja-yhteiskunnan-turvaverkkojen-arvonMaailmanlaajuinen pandemia kohtelee meitä eri tavoin riippuen henkisistä, sosiaalisista, psyykkisistä ja taloudellisista voimavaroistamme. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät – usein sosiaalityön asiakkaat – voivat luisua yhä vaikeampaan tilanteeseen. Joillekin kriisi tarkoittaa työpaikan menettämistä, toimeentulon vaarantumista, päihdeongelman ja lähisuhdeväkivallan kärjistymistä, mielenterveyden heikkenemistä tai yksinäisyyden syventymistä. Arjesta tulee monella tapaa kuormittavaa tai turvatonta, kun peruspalvelut eivät toimi siten kuin aikaisemmin.

Sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat kietoutuvat usein yhteen ja tiedämme, että niillä on myös tapana kumuloitua: toimeentulon haasteet kuormittavat mielenterveyttä, mikä taas voi näkyä päihteiden käyttönä, heikentyneenä kokemuksena omasta toimijuudesta sekä epäluottamuksena yhteiskuntaa kohtaan. Usein pahoinvointi näkyy viiveellä ja pitkän aikaa. Pahoinvointi heijastuu myös läheisiin ja lapsiin sekä näkyy pahimmassa tapauksessa ylisukupolvisena pahoinvointina.

Olemme saaneet lukea puheenvuoroja myös sen puolesta, että kaikkia koskettava kriisi voi lisätä keskinäistä solidaarisuutta. Jonkun arvion mukaan kriisi mahdollisesti luo tunteen aikaisempaa vahvemmasta yhteenkuuluvuudesta ja siitä, että olemme vaikeiden aikojen keskellä samassa veneessä. 

Sosiaalityöntekijänä jäin pohtimaan tätä ajatusta. Sosiologi Émile Durkheimin mukaan solidaarisuus luo myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan ja koheesiota yhteiskuntaamme. Solidaarisuus siis pitää yllä myös yhteiskuntarauhaa. Solidaarisuus käsitteenä onkin sosiaalityölle varsin merkityksellinen – onhan hyvinvointiyhteiskuntamme rakentunut solidaarisuuden aatteen pohjalta. Haluan ajatella, että yhteenkuuluvuuden tunteen ylläpitäminen ohjaa yhteiskuntamme kehitystä nyt ja jatkossa.

Jotta solidaarisuus säilyy, on ensiarvoisen tärkeää pitää huoli kaikkien osallisuudesta. On tärkeää kuulla haavoittuvassa asemassa olevien ja heidän kanssaan työskentelevien kokemuksia.  Jos emme kuule ja ymmärrä toistemme todellisuutta, miten voisimme kokea solidaarisuutta toisiamme kohtaan? Jotta jokainen tulee nähdyksi tarpeineen, sosiaalityössä on löydettävä uusia keinoja tavoittaa heidät, jotka jo ennestään eivät ole kokeneet olevansa kiinteä osa yhteiskuntaa. 

Koronavirus haastaa yhteiskuntamme kestokykyä monella tapaa. Paljon on puhuttu terveydenhuollon kantokyvystä, mutta yhtä lailla kriisi koettelee sosiaalihuollon kantokykyä. Samalla kriisi osoittaa, miten arvokasta on, että yhteiskuntamme on rakentunut vahvojen turvaverkkojen varaan kansainvälisesti vertaillen. On oleellista pitää huoli hyvinvointijärjestelmästä, joka pitää maatamme pystyssä kriisin keskellä ja antaa arvo sille työlle, jota sosiaalityöntekijät tekevät haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvoinnin turvaamiseksi. 

Toivon, että ajatus solidaarisuudesta kantaa yli kriisin, emmekä tee sellaisia ratkaisuja, joita 90-luvun laman aikana ja jälkeen tehtiin sosiaaliturvaan ja -palveluihin. Toivon viisautta poliitikoiltamme, jotta mikään yksittäinen ihmisryhmä ei joudu kriisin jälkihoidon maksajaksi ja kriisin sosiaaliset vaikutukset tulevat arvioiduksi. On mahdollista, että kriisistä aiheutuva jälkipyykki on sosiaalityön näkökulmasta valtava. On ensiarvoisen tärkeää, että sosiaalityö pystyy toimimaan eettisesti kestävällä tavalla ja riittävin resurssein kriisin ajan ja sen jälkeen. Tarvitsemme myös uusia toimintatapoja pitää kaikista huolta. Nyt jos koska tarvitsemme heikommassa asemassa olevien hyvinvoinnin turvaamista -  sosiaalityötä.

Anna Tiili
Sosiaalityöntekijöiden seuran puheenjohtaja

Ps. Haluaisimme kuulla sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia asiakastyön rajapinnasta, jotta kaikkien ääni tulee kuuluviin koronakriisin keskellä. Millaisia ilmiöitä kriisi nostattaa sosiaalityössä ja mitä ajatuksia sinussa sosiaalityöntekijänä herää? Voit lähettää blogitekstin osoitteeseen sosiaalityontekija@gmail.com]]>
<![CDATA[Petteri Orpon tapaaminen 10.10.2019]]>Sun, 13 Oct 2019 14:34:51 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/petteri-orpon-tapaaminen-10102019Sosiaalityöntekijöiden seura sai Petteri Orpolta kutsun tapaamiseen, jossa keskustelun aiheena oli lastensuojelun nykytila ja kehittämistarpeet. Sosiaalityöntekijöiden seuran edustajat Maija Haapala ja Camilla Jokela toivat tapaamisessa esiin kolme kohtaa: 

  1. yhteiskunnan perusturvaverkon täytyy olla kunnossa,
  2. lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakasmäärä on rajattava lailla ja 
  3. lastensuojelun käytännön on perustuttava tutkittuun tietoon.


Yhteiskunnan perusturvaverkon täytyy olla kunnossa

Lasten suojelu ennaltaehkäisevänä toimintana kuuluu kaikille; esimerkiksi kouluille, päiväkodeille, neuvoloille, mielenterveys- ja päihdepalveluille. Mikäli ennaltaehkäisevät palvelut eivät ole riittäviä lapsen ja hänen perheensä tukemiseksi, lapsi voi olla lastensuojelun asiakkaana. Tällöin puhutaan lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta, joka perustuu lastensuojelulakiin ja on muutokseen tähtäävää erityispalvelua. Lastensuojelun asiakkaana ollessaan lapsella on nimetty lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä.

THL:n Suomi lasten kasvuympäristönä -julkaisun mukaan suurimmalla osalla lapsista, nuorista ja perheistä menee maassamme hyvin. Eriarvoisuuden lisääntyminen on kuitenkin kasvava yhteiskunnallinen huoli. Huono-osaisuus kasaantuu pienelle joukolle ihmisiä ja on ylisukupolvista sekä alueellista. Tällä hetkellä 10% palveluiden käyttäjistä kuluttaa 80% kustannuksista. Merkittävä yhteiskunnallinen huoli on myös se, että lapsiperheköyhyys on noussut kolminkertaiseksi 90-luvulta alkaen. 

Raportissa todetaan, ettei maassamme olla päästy mahdollisuuksien tasa-arvoon ja perhetausta määrittää liikaa lapsen elämän suuntaa. Muun muassa vanhemman taloudelliset vaikeudet, mielenterveyden ongelmat ja pitkittynyt työttömyys ovat yhteydessä lasten koulunkäynnin vaikeuksiin, myöhempään työelämään kiinnittymiseen liittyviin haasteisiin sekä mielenterveyden ongelmiin. Näillä tekijöillä on myös vahva yhteys riskiin tulla sijoitetuksi kodin ulkopuolelle.

THL:n lastensuojelutilastoista voidaan todeta kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määriin liittyvä jatkuva kasvusuuntainen ja huolestuttava kehityssuunta. Kiireellisten sijoitusten määrä kasvoi 2017-2018 välillä jopa 6,9% ja huostassa olleiden määrä kasvoi 2,3%. Avohuollon sijoitukset mukaan lukien kodin ulkopuolelle sijoitettiin 2,6% enemmän lapsia kuin edellisvuonna. Erityisesti nuorten (yli 13-vuotiaiden) kohdalla tehdään enenevissä määrin kiirellisiä sijoituksia. 

→ Tarvitsemme kattavan, kannattelevan ja ennaltaehkäisevän peruspalveluiden kokonaisuuden. Yhteiskunnan perusturvaverkon tulee olla riittävän vahva ja tarjota tukea lapsille, vanhemmille ja lapsiperheille ennen kuin syntyy tarve turvautua viimesijaiseksi tarkoitettuihin lastensuojelun interventioihin.

→ Erityispalveluista vanhempien päihde- ja mielenterveyspalveluiden tulee olla laadukkaat. Lasten- ja nuorten mielenterveyden palvelut vaativat lisäpanostuksia.

→ Tarvitsemme riittävän taloudellisen perusturvan tason. Taloudellinen ahdinko lisää arjen epävarmuutta ja stressiä. Myös esimerkiksi harrastukset ovat liian kalliita monelle perheelle ja mm. Islannin mallissa lasten harrastusten taloudellisnen tukeminen on osoittautunut kannattavaksi sosiaaliseksi investoinniksi. 

→ Lastensuojelu ja lasten suojelu eivät toimi tyhjiössä tai muusta yhteiskunnallisesta todellisuudesta irrallisena kokonaisuutena. Kaikessa poliittisessa päätöksenteossa tulee tehdä lapsivaikutusten arviointia.


Lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakasmäärää on rajattava lailla

On tärkeää, että sosiaalityöntekijän asiakasmäärää rajataan lailla (25 lasta/työntekijä) ja tältä osin hallitusohjelman toteuttaminen on tärkeää. Lapset eivät voi kuitenkaan odottaa asiakasmäärän lakiin saattamista vuosien ajan, joten lainvalmistelutyö on aloitettava ensisijassa.

Lastensuojelu on vaativaa tilannekohtaista arviointi- ja  kohtaamistyötä ja perheiden ongelmat ovat yhä kompleksisempia ja monisyisempiä. Jotta työ on asiakasturvallista, sitä pitää pystyä tehdä suunnitelmallisesti. Jotta työ on lapsilähtöistä, lapsen edun mukaista ja lapsen osallisuus toteutuu, on työntekijän kyettävä luomaan suhde lapseen. Jotta työ on dialogista eikä mielivaltaan perustuvaa, on työntekijällä oltava aikaa ottaa huomioon vanhempien, läheisverkoston ja muiden viranomaisten arviot ja mielipiteet. 

THL:n lastensuojelutilastojen perusteella vuonna 2018 asiakassuunnitelmia tehtiin vain 44,2 prosentille kaikista lastensuojelun avohuollon asiakkaista. Toisin sanoen yli puolet lapsista jäi ilman lakisääteistä suunnitelmaa. Samanaikainen kiireellisten sijoitusten kasvu herättää kysymään, kyetäänkö lastensuojelun avohuollossa pysähtyä perheen tilanteen äärelle myös hiljaisten signaalien äärellä vai onko lastensuojelumme nopeaa reagointia lapsen akuuttiin tilanteeseen?

Jos sosiaalityöntekijällä on 30 lasta, on sosiaalityöntekijällä käytössään kuukausitasolla vain 5 tuntia aikaa yhtä lasta kohden. Viisi tuntia käsittää kaiken lapsen asioihin käytettävän ajan, myös kirjaamisen ja hallinnolliset työt (ei kriisityötä, kuten kodin ulkopuoliset sijoitukset/niiden tarpeen arvio, puhumattakaan sijaishuollosta ja valvonta vastuusta). Monessa kunnassa sosiaalityöntekijää kohden on kuitenkin asiakkaita paljon enemmän. On esitetty, että ongelma ratkeaisi kouluttamalla lisää sosiaalityöntekijöitä. Tämä ei pidä paikkansa, sillä Valviran rekisterissä laillistettuja sosiaalityöntekijöitä on puolet enemmän kuin tämänhetkisissä viroissa.

Kaikille kuuluva ennalta ehkäisevä lasten suojelu ja varhainen puuttuminen ei tule kokonaan poistamaan varsinaisen lastensuojelun tarvetta. Ei ole myöskään moraalisesti oikein asettaa toistensa vaihtoehdoiksi varhaista tukea ja tukea lastensuojelua tarvitseville lapsille. Lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun, joka toteutuu asiakasturvallisesti, eettisesti ja laadukkaasti. Yksikään lapsi ei saa jäädä vaille oikeanlaista ja riittävää apua – olipa lapsen avun tarve varhainen tai myöhäinen, raskas tai keveä.


Sosiaalityön ja lastensuojelun käytännön on perustuttava tutkittuun tietoon

Lastensuojelun sosiaalityössä käytetään merkittävää julkista valtaa, ollaan eettisesti herkkien kysymysten ja perusoikeuksiin puuttumisen äärellä. Tämän kaltaisen työn käytännön ja kehittämisen on oltava tutkimukseen perustuvaa. Tarvitsemme lisää systemaattista tietoa vaikuttavista interventioista, arvioinnista ja käytännöistä, jotta lastensuojelutyö voi olla laadukasta, asiakasturvallista, vaikuttavaa ja eettisesti kestävää. 

Jatkuva tieteellisen tiedon jalostaminen parhaista käytännöistä on tuotava osaksi lastensuojelun arkea. Tarvitsemme tietoa koskien lastensuojelun käytäntöjä ja ilmiöiden kompleksisuuden vuoksi myös laajasti sosiaalihuollon tutkimusta.

Tutkimusta säätelevä laki on saatettava voimaan pian ja osoitettava sille valtion rahoitus. Tutkimusta säätelevän lain ja valtiollisen tutkimusrahoituksen lisäksi tarvitsemme kansallisen rakenteen lastensuojelun käytännön tutkimusperustaisuuden vahvistamiseksi.


Lisätietoa:

THL lastensuojelutilastot: https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/lapset-nuoret-ja-perheet/lastensuojelu

Suomi lasten kasvuympäristönä, Kohortti -97, THL Raportti. 2018. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y

#1000nimeä -kannanotto. https://sites.google.com/view/oikeus-suojeluun/kannanotto-11-3-2018]]>
<![CDATA[Unelma upeasta sosiaalityöstä -paneelikeskustelu]]>Thu, 29 Aug 2019 19:41:38 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/unelma-upeasta-sosiaalityosta-paneelikeskusteluSosiaalityöntekijöiden seura järjesti lauantaina 4.5.2019 paneelikeskustelun otsikolla Unelma upeasta sosiaalityöstä. Panelisteina olivat Sonja Soini, Timo Harrikari, Satu Ranta-Tyrkkö ja Petteri Paasio. Tähän kirjoitukseen on koottu osa paneelikeskustelun sisällöstä, ja kokonaisuudessaan voit katsoa tallenteen paneelista yhdistyksen Youtube-kanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=iV9ktaTeIUg.

Ennen paneelia aiheen Unelma upeasta sosiaalityöstä inspiroimia yhdistyksen jäsenten blogikirjoituksia julkaistiin yhdistyksen blogissa (linkki) maaliskuussa kansainvälisen sosiaalityön viikolla. Yhdistyksen puheenjohtajan Anna Tiilen mukaan valikoitunut aihe nousi esiin siitä huomiosta, että sosiaalityöntekijöiden tulee olla mukana havainnoimassa toimintaympäristön ajankohtaisia muutoksia ja alan kehittämisessä; siis mukana visioimassa sitä, mitä sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla nyt ja tulevaisuudessa. Mikä olisi unelma upeasta sosiaalityöstä?

Paneelin puhujat lähestyivät kukin aihetta omista näkökulmistaan.

Järjestökentällä toimiva erikoistuva sosiaalityöntekijä Sonja Soini kertoi innostuvansa digitaalisen sosiaalityön kehittämisestä ja unelmoivansa siitä, että alan osaaminen saataisiin puhkeamaan kukkaan ja asiantuntemusta laajennettua hyvästä yksilökohtaisesta asiakastyöstä ja viranomaisnäkökulmasta myös kehittämiseen ja rakenteelliseen työhön. Alustuksessaan Soini toivoi asiakastyöhön sellaisia resursseja, joilla kehittäminen mahdollistuu ja kuvasi sosiaalityössä innostavinta olevan yhteiskunnallisessa muutoksessa oleminen ja asiakkaiden tarinoiden esiin nostaminen.

Tampereen yliopiston professori Timo Harrikari kertoi tutkimuksellisen mielenkiintonsa kohdistuneen uransa aikana pitkien, historiallisten kaarien tutkimiseen ja niiden avulla nyt elettävän ajan näkyväksi tekemiseen. Harrikari kuvasi historiallisen perspektiivin avaavan tilaa erilaisten vaihtoehtojen näkemiselle. Alustuksessaan hän nosti tärkeäksi tulevaksi kehityskohteeksi tutkimuksen ja käytännön aiempaa tiiviimmän yhteistyön. Ilmastonmuutos sekä ihmisarvon luovuttamattomuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousivat Harrikarin alustuksessa esiin konkreettisina tärkeinä alueina, joissa hän kuvasi sosiaalityöllä olevan annettavaa tänä päivänä.

Niin ikään yliopistomaailmasta tullut Jyväskylän yliopiston dosentti ja yliopistolehtori Satu Ranta-Tyrkkö mainitsi tutkimuksellisiksi kiinnostuksene kohteikseen muun muassa intialaisen sosiaalityön, globaalin ja lokaalin jatkumon sekä sosiaalityön ja taiteen suhteen. Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota siihen, että kansallisvaltioon kiinnittyvä suomalainen sosiaalityö on vain yksi käsitys sosiaalityöstä, vaihtoehtonaan muun muassa sosiaalityö aktivismina sekä nosti esiin toiveen siitä, että sosiaalityö ja sosiaaliset liikkeet lähentyisivät toisiaan Suomessa. Unelmien sosiaalityötä hahmottaessaan Ranta-Tyrkkö nosti esiin opiskelijoidensa kuvaamat opinnoista saadun arvopohjan ja käytännöt työn mahdollisuuksien ristiriitaisuudet ja peräänkuulutti enemmän tilaa ja mahdollisuuksia sosiaalityölle toimia aktiivisena yhteiskunnallisena muutosvoimana. Ranta-Tyrkkö nosti ympäristökysymykset tärkeään rooliin ja kuvasi sosiaalityön voivan toimia rauhantyön roolissa, ollen mukana pohtimassa paikallisen työn, toimeentulon ja hoivan kysymyksiä niin että rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdollista tulvaisuudessakin.

Soccassa hyvinvointimittareiden ja vaikuttavuuden arvioinnin parissa työskentelevä tutkija Petteri Paasio kiinnitti huomiota siihen, että paneelin aihe haasta määrittelemään niin unelman, upean kuin sosiaalityönkin käsitteen. Kahta ensimmäistä luonnehtiessaan Paasio peräänkuulutti sosiaalityöntekijöiltä kykyä analysoida yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutusta asiakkaiden elämäntilanteisiin sekä kyvykkyyttä arvioida kriittisesti omaa työtään. Sosiaalityön ytimeksi Paasio määritteli vaikeiden hyvinvointiongelmien kanssa kamppailevien ihmisten tiedeperustaisen auttamisen.

Monipolvinen paneelikeskustelu käsitteli useita aiheita ja kirvoitti myös runsaasti yleisökysymyksiä panelisteille. Keskustelua käytiin seuraavien teemojen ympärillä: toimintaympäristön muutokset ja niistä seuraavat haasteet ja mahdollisuudet, erikoistuminen, tiedeperustainen sosiaalityö sekä rakenteellinen sosiaalityö. 

Muuttuva toimintaympäristö ja sosiaalityön asiantuntijuus

Harrikari nosti esiin muun muassa globalisaation, digitalisaation, ilmastonmuutoksen ja pakolaisvirrat puhuessaan tämän ajan tendensseistä, jotka vaikuttavat sosiaalityöhön. Soini kiinnitti huomiota siihen, että asiakastyön keskellä mahdollisuudet pohtia tämän tason kysymyksiä ovat rajalliset. Yleisöstä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esitti kysymyksen siitä, onko sosiaalityön ydin hukkunut maailman monenlaisen muutoksen vaikutuksesta. Ajatus sai kannatusta keskustelijoiden joukossa, mutta keskustelijat kiinnittivät huomiota myös siihen, että asiakastasolla sosiaalityötä tehdään laadukkaasti ja kunnioittavasti. Soini nosti esiin sen, etteivät sosiaalityön kulttuuri ja järjestelmät kuitenkaan pysy mukana muutoksessa. Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota liikaan kiinnittyneisyyteen olemassa olevaan järjestelmään, molempien peräänkuuluttaen sosiaalityön osaamisen laajentamista asiakastasosta moniulotteisempaan asiantuntijuuteen.

Asiantuntijuuden uudet ulottuvuudet

Keskustelua käytiin myös koskien rakenteellisen tason vaikuttamista, aktivismia ja kansalaistottelemattomuutta sekä sosiaalityöntekijöitä radikaaleina toimijoina. Rakenteellisen vaikuttamisen mahdollistajiksi nostettiin muun muassa toimiva lähijohto sekä kyky jäsentää analyyttisesti asiakastietoa organisaatiossa eteenpäin vietäviksi muutosehdotuksiksi. Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät ovat osa yhteiskuntaa työn ulkopuolellakin ja kukin voi olla aktivisti pienten ratkaisujen, joita tehdään niin ihmisinä kuin työntekijöinäkin, kautta. Aiheeseen liittyen Soini nosti esiin sen, että viranomaisena toimiminen on vain yksi sosiaalityöntekijän rooleista; sosiaalityön pitää kuitenkin olla aina enemmän kuin viranomaisena toimimista.

Sosiaalityöntekijän kyky soveltaa tieteellistä tietoa työssään nousi myös esiin keskustelussa monin paikoin. Paasio korosti tämän olevan sosiaalityöntekijän pätevyyden määritelmä. Harrikari peräänkuulutti tieteenalan teoreettisen perustan vahvistamista sekä olemassa olevan tiedon systematisointia ja tarjolle asettamista. Paasio korosti tiedonhankinnan taitojen tärkeyttä ja meta-analyysien sekä systemaattisten katsausten hyödyntämistä työssä. Soinin kiinnitti huomiota siihen, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen ja soveltaminen vaatii kuitenkin rutiinia ja siksi sen tulisikin olla osa sosiaalityötä koko ajan.  

Digitaalisen kehityksen nähtiin tuovan niin mahdollisuuksia kuin uhkakuviakin alalle. Harrikari kuvasi teknologisen kehityksen vaikuttaneen niin, että ihmisten elämässä arki- ja virtuaalinen todellisuus ovat sekoittuneet eivätkä eroteltavissa toisistaan. Soini visioi digitaalisen kehityksen mahdollistavan sosiaalityöntekijälle työajan vapautumista ja nosti esiin myös tekoälyn mahdollisuudet ennalta ehkäisevien palveluiden suuntaamisessa. Soinin mukaan digitaaliseen kehitykseen sisältyy mahdollisuus siitä, että sosiaalityöntekijä voi keskittyä sosiaalityön ytimeen; kohtaamiseen, muutostyöhön ja arviointiin. Digitalisaatio tuo mahdollisuuksia avoimuuteen, vuorovaikutukseen ja osallisuuden vahvistamiseen, mutta ilmiöön liittyy myös uhkakuvia. Soini kuvasi sen voivan tuoda yhden kerroksen lisää syrjäyttäviinn ilmiöihin ja Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota siihen, että digitalisaatio mahdollistaa myös kontrollin ja ihmisten seurannan.

Entä miten viedä unelmia eteenpäin?

Myös ammatillinen kehittyminen valmistumisen jälkeen, jatkuva oppiminen ja ammattitaidon ylläpitäminen nousivat esiin keskustelussa. Niin Ranta-Tyrkkö kuin Harrikarikin toivat esiin yliopistojen näkökulmasta hankaluutta siinä, kuinka mahduttaa tutkintoon kaikki tarpeellinen. Harrikari totesikin jatkuvan oppimisen olevan tärkeää, sillä perustutkinnossa ei voi opettaa kaikkea. Soini peräänkuulutti ajatuksen kääntämistä pätevöitymiseen liittyen; työelämässä tulisi olla tilaa jatkuvalle kehittymiselle valmistumisen jälkeen.

Soini nosti esiin kollegiaalisuuden tärkeyden. Harrikari kiinnitti huomiota siihen, että yhteentulemiselle on muodostunut uudenlaisia foorumeita digitaalisen kehityksen myötä. Ranta-Tyrkkö kuvasi yhteiskunnan olleen pitkään yksilökeskeinen ja läpikapitalisoitunut, ja peräänkuulutti nyt huomiota siihen miten rakentaa yhteisöllisyyttä tukevia rakenteita suhteessa asiakkaisiin. Paasio kuvasi asioiden muuttuvan vain tekemällä; muutokseen tarvitaan riittävän kirkas ja haastava visio sekä sen toteutus pala palalta.

Sosiaalityöntekijöiden seuran hallitus kiittää panelisteja inspiroivasta keskustelusta ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan rakentamaan yhdessä unelmaa upeasta sosiaalityöstä! 
]]>
<![CDATA[Kannanotto koskien sosiaalityön tutkimusperustaisuutta ja valtiovarainministeriön ehdotusta vuoden 2020 talousarviosta]]>Mon, 26 Aug 2019 19:32:46 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/kannanotto-koskien-sosiaalityon-tutkimusperustaisuutta-ja-valtiovarainministerion-ehdotusta-vuoden-2020-talousarviosta1.      Sosiaalityön tutkimusperustaisuus tulee saattaa lainsäädäntöön

2.  Sosiaalihuollon tutkimusperustaisuuden vahvistamiseksi tulee osoittaa hallitus-ohjelman mukaisesti erillinen sosiaalityön tutkimusta ja sen osaamisen vahvistamista tukeva valtion rahoitus

3.      Valtion rahoituksella on vahvistettava myös monitieteellistä integraatiotutkimusta 


1.       Sosiaalityön tutkimusperustaisuus tulee saattaa lainsäädäntöön 

Sosiaalihuollon tehtävänä on edistää ihmisten hyvinvointia ja hyvinvoinnin edistämisen on perustuttava tutkittuun tietoon. Nykyisellä heikolla sosiaalityön tutkimusperustan rakenteella ja rahoituksella ei ole mahdollista arvioida hyvinvoinnin edistämisen työtä tieteellisesti tai arvioida riittävästi ihmisten elämäntilanteissa tapahtuvia muutoksia heidän ollessaan palveluiden piirissä. Ilman tutkimusta emme tunnista toimivia käytäntöjä, emmekä kykene arvioimaan systemaattisesti palvelujärjestelmän heikkouksia. Toimenpiteiden ja palveluiden tulee olla yhteiskunnallisesti laadukkaita, asiakkaan edun mukaisia, asiakasturvallisia sekä yhteiskunnallisesti vaikuttavia. Vain vahvalla käytännön työhön ja sosiaalihuollon kehittämiseen linkittyvällä tutkimusperustalla ja sitä tukevalla lainsäädännöllä voimme parantaa sosiaalihuollon toimintatapoja. 

Toisin sanoen sosiaalihuolto ja hyvinvoinnin edistämisen työ tarvitsee lisää itseymmärrystä.  Tutkimusperustaisuuden vahvistamiselle on inhimillinen ja taloudellinen peruste. Tällä hetkellä emme kykene arvioimaan asiakkaiden psykososiaalisen tuen tarvetta riittävällä tarkkuustasolla, asiakkaan etu määrittyy liian monitulkintaisesti ja palvelujärjestelmä tuottaa väliinputoaja-asiakkaita. Yhteiskunnan haavoittuvimmassa asemassa olevien asiakkaiden, kuten lasten, vanhusten, päihde- ja mielenterveysongelmaisten ja työttömien näkökulmasta tilanne on epäeettinen ja epäoikeudenmukainen. Tutkimustiedon jatkuva jalostaminen ja käytännön työn kehittäminen tieteelliseen tietoon perustuen on välttämätöntä. On myös hyvä muistaa, että sosiaalihuollolla on myös yhteiskunnallinen ja taloudellinen vastuu siitä, että käytämme verorahat siten, että palvelumme ovat vaikuttavia.

Sosiaalityön tulee siis perustua eettiseen, asiakaslähtöiseen ja taloudellisesti kestävään, näyttöön perustuvaan tietoon, jolla arvioidaan ja parannetaan asiakastyön laatua, palvelujärjestelmän toimivuutta sekä ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista. Kannatamme, että sosiaalityön ja sosiaalihuollon tieteellisestä tutkimuksesta ja eettisyydestä säädettäisiin laissa lääketieteen tavoin, jotta sosiaalityön tieteelliselle tutkimukselle voidaan turvata riittävät rakenteet ja resurssit.   


2) Sosiaalihuollon tutkimusperustaisuuden vahvistamiseksi tulee osoittaa hallitusohjelman mukaisesti erillinen sosiaalityön tutkimusta ja sen osaamisen vahvistamista tukeva valtion rahoitus 

Hallitusohjelmassa mainitaan selkeästi: “Luodaan erillinen sosiaalityön tutkimusta ja sen osaamisen vahvistamista tukeva valtion rahoitus ja vahvistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiotutkimusta suuntaamalla siihen rahoitusta" sekä “Voimavarat sosiaalialan tutkimukseen sekä kehittämiseen turvataan pitkäjänteisesti. Rakennetaan Suomeen sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämisrakenne. Asiakaskeskeisyys on tulevien keskusten ytimessä. Hyvää johtamista sekä henkilökunnan ammattitaidon kehittymistä ja työhyvinvointia tuetaan. Laajennetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa osana perustyötä.” Valtion talousarvioehdotuksessa ei kuitenkaan ole mainintaa sosiaalihuollon tieteelliselle tutkimusrahoitukselle suunnattavasta rahoituksesta. Pidimme sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalihuollon edustajien keskuudessa mainittua kohtaa hallitusohjelmassa erittäin tärkeänä, sillä vaikuttavaa hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävää ja eriarvoisuuden vastaista työtä ei voi tehdä ilman sosiaalihuollon tutkimukselle suunnattua rahoitusta.

Talousarvioehdotuksessa mainitaan mm. kohdassa 32. valtion rahoituksesta terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen, jolle on budjetoitu talousarvioesityksessä 25 miljoonaa euroa. Mikäli hyvinvoinnin edistäminen halutaan nähdä hallitusohjelman mukaisesti eri toimijoiden tuottamana yhteistyönä ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella tavoitellaan aidosti hyvinvointia tuottavaa, eettisesti kestävää ja integratiivista mallia, on ensisijaisen tärkeää, että sosiaalihuollon yliopistotasoiseen tutkimukseen budjetoidaan rahoitus.

Käsillämme on haastavia yhteiskunnallisia ilmiöitä, joihin tarvitaan monitieteistä- ja sosiaalityön tutkimusta. Tällä hetkellä emme tiedä, keskitymmekö tekemään oikeita asioita ja mistä syystä palvelujärjestelmämme toisinaan pettää erityisesti psyykkisten, fyysisten ja sosiaalisten ongelmien kietoutuessa yhteen.  Yhteiskuntatieteellisen tutkimus- ja kehittämistyön rakenteistamiselle, resursoimiselle ja mallintamiselle on selkeä kehitystarve hyvinvointikysymysten laajentuessa ja asiakkaiden moninaisten palvelutarpeiden sekä palvelujärjestelmän muuttuessa. 

Tilastojen mukaan mm. lastensuojelun kiireelliset sijoitukset kasvoivat 15 % vuodesta 2016 vuoteen 2017 (Tilastoraportti 17/2018) ja samaan aikaan kohorttitutkimuksissa on todettu nuorten mielenterveydenhäiriöiden yleistyneen (Paananen & Merikukka & Gissler; THL Raportteja 2016:9). Ilmiöihin ei kuitenkaan tiedetä selkeää syytä. Sosiaalista ulottuvuutta ja sosiaalihuollon interventioiden mahdollisuuksia ei ole tutkimuksissa riittävällä tasolla arvioitu vaikka lukuisissa tutkimuksissa (mm. Paananen & Merikukka & Gissler 2012) kuitenkin todetaan sosiaalisten tekijöiden yhteys esimerkiksi juuri mielenterveysongelmiin. 


3) Valtion rahoituksella on vahvistettava myös monitieteellistä integraatiotutkimusta.

Sote-uudistusta tulee toteuttaa ja kehittää toiminnallisena palvelujärjestelmätason integraationa joissa so ja te toimivat yhtä vahvoina toimijoina. Samaan aikaan palvelujärjestelmää ja sen vaikuttavuutta tulee myös tutkia monitieteellisenä integraatiotutkimuksena. Sote-integraation ja sote-tutkimusperustaisuuden toteutumiseksi, rakenteistamiseksi ja resurssoimiseksi sosiaalihuollon tutkimus ja kehittämistyö tulee saada terveydenhuollon rinnalla samanarvoiseksi.

Sosiaalihuollossa kaikki asiakastyön asiakirjat tullaan tulevaisuudessa tallentamaan keskitetysti Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon, samalla tavalla kuin potilasasiakirjat potilastiedon arkistoon. Kaikki asiakirjat ovat rakenteisessa muodossa sisältäen muun muassa palvelun järjestämistä, tuen tarvetta, sosiaalipalveluja ja palveluprosessia kuvaavia tietoja. Kehittämistyö asiakirjarakenteiden ja niiden tietosisältöjen hyödyntämiseen toisiokäytössä on ollut työn alla jo pari vuotta. Rakenteinen kirjaaminen ja asiakirjat mahdollistavat ihan uudenlaisen tiedontuotannon sote-palveluissa. Tämä avaa myös ainutlaatuisia tutkimusmahdollisuuksia palvelujärjestelmän vaikuttavuuden tutkimukselle, tietojohtamiselle, asiakastyön kehittämiselle ja asiakasprosessien seuraamiselle. Tätä varten tarvitaan kuitenkin toimivat ja alueelliset tutkimusrakenteet ja riittävä rahoitus integraatiotutkimukselle. 


Kunnioittavasti

Terveydenhuollon sosiaalityön akateeminen tutkimusverkosto 

​Sosiaalityöntekijöiden seura ry  ]]>
<![CDATA[Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta sosiaalihuollon ammattihenkilöiden yliopistollisen erikoistumiskoulutuksen korvauksen perusteista vuonna 2019]]>Fri, 16 Aug 2019 20:39:48 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/lausunto-sosiaali-ja-terveysministerion-asetuksesta-sosiaalihuollon-ammattihenkiloiden-yliopistollisen-erikoistumiskoulutuksen-korvauksen-perusteista-vuonna-2019Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden yliopistollisen erikoistumiskoulutuksen korvauksen perusteita koskevasta asetusluonnoksesta ja esittää pyydettynä lausuntona seuraavaa.

Erikoistumiskoulutuksella on mahdollista vastata muuttuvan toimintaympäristön osaamisvaateisiin, lisätä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden asiantuntijuutta ja edistää sosiaalihuollossa tapahtuvaa kehittämistoimintaa sekä palvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa näiden tavoitteiden edistämistä ja pitää korvauksen perusteita koskevaa asetusluonnosta tästä näkökulmasta erittäin kannatettavana.

Asetusluonnoksessa korvauksen määräksi ehdotetaan 19000€ kutakin koulutuksen suorittanuttaopiskelijaa kohden, minkä arvioidaan vastaavan koulutuksen järjestämisen todellista hintaa. Sosiaalityöntekijöiden seura näkee kannatettavana, että korvauksen määrä asetetaan vastaamaan koulutuksen järjestämisen todellista hintaa. Asetuksella edistettäisiin ammattilaisten tasavertaista mahdollisuutta hakeutua erikoistumiskoulutukseen.

Luonnoksen mukaan esitetty korvaus maksettaisiin yliopistolle vain silloin, jos yliopisto ei ole perinyt koulutuksesta opiskelijalta maksua. Luonnoksen mukaan kesken olevien koulutusten osalta perinnät suoritettaisiin loppuun saakka ja kulujen korvaamiseen liittyviä ehtoja sovellettaisiin ainoastaan uusien erikoistumiskoulutusten alkaessa. Tällä hetkellä kesken olevien erikoistumiskoulutusten osalta perintä voi olla vielä suorittamatta. Sosiaalityöntekijöiden seura näkee opiskelijoiden yhdenvertaisuuden kannalta perusteltuna, että asetuksen tullessa voimaan, myös kesken olevien erikoistumiskoulutusten kohdalla yliopistojen olisi mahdollista hakea koulutuksen järjestämisestä ehdotettua korvausta ja opiskelijoilta ei olisi välttämätöntä periä enää maksua koulutuksen loppuosasta.

Kunnioittaen

Sosiaalityöntekijöiden seura ry
​Anna Tiili
Puheenjohtaja
]]>
<![CDATA[Unelma upeasta sosiaalityöstä]]>Sun, 24 Mar 2019 04:00:00 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/unelma-upeasta-sosiaalityostaSuomessa on pyritty jo pitkään uudistamaan sosiaaliturvarakenteita ja edistämään palveluiden integraatiota. Uudistamisen tavoitteena on ollut asiakkaan palveluiden tarpeita vastaavan hoito- ja palvelukokonaisuuden muodostaminen ja asiakasprosessien sujuvoittaminen. Samaan aikaan on kuitenkin havaittavissa myös eriarvoisuuden lisääntymistä ja epätasa-arvoisten palvelukokonaisuuksien muodostumista. Yhteiskuntatieteiden tutkijat ja asiantuntijat ovat tuoneet esille huoltaan asiakkaiden eriarvoisuuden lisääntymisestä, esimerkiksi perustoimeentulotuen Kela-siirron yhteydessä. Sosiaalityöntekijät ovat eri yhteyksissä ja kannanotoissaan korostaneet sosiaalityön tarpeellisuutta perustasolla, jotta asiakkaalle voitaisiin taata kattavat palvelut ja riittävä tuki varhaisessa vaiheessa. 

Yhteiskuntatieteilijöinä sosiaalityöntekijöillä on unelma vaikuttavasta, laadukkaasta, asiakaslähtöisestä ja asiakkaiden tarpeita vastaavasta työstä, joka perustuu tutkittuun tietoon ja on eettisesti kestävällä pohjalla. Sosiaalityössä ollaan asiakkaan puolella, puolustaen aina heikommassa asemassa olevia. Sosiaalityössä tehdään eettisesti korkealaatuista ja ihmisten oikeusturvaa edistävää työtä. Sosiaalityön tulee kuitenkin kyetä entistä vahvemmin perustelemaan työn merkitystä näyttöön perustuvien sosiaalityön käytännöillä.

Sosiaalityön tutkimus- ja kehittämistyön rakenteistamiselle ja mallintamiselle on tilausta nyt enemmän kuin koskaan. Eduskunnassa hyväksytty lainsäädäntö tiedon toisiokäytöstä mahdollistaa uudenlaisen tiedontuotantomallin, jolloin sosiaalityön tutkimukselle, kehittämiselle ja vaikuttavuuden arvioinnille avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia. Tämä kuitenkin vaatii sen, että sosiaalityön tutkimuksen merkitys kyetään tunnistamaan ja rakenteistamaan osaksi uudistusta ja normaalia palvelutuotantoa. Tämä luo paineita myös organisaatioiden toiminnalle ja tutkimustyön mahdollistamiselle sekä rakenteellisen sosiaalityön edistämiselle ja mallintamiselle. Unelmatilanteessa sosiaalityöllä on yhtenäinen näkemys tutkimus- ja kehittämistyön rakenteesta ja toimintamallit, joilla edistetään sosiaalityön tutkimusta ja kehittämistä.


Miina Arajärvi

]]>