<![CDATA[ETUSIVULLE

<![CDATA[ETUSIVULLE - Blogi]]>Fri, 06 Dec 2024 08:15:08 +0200Weebly<![CDATA[Seuran vaikuttamistyö koskien HE 132/2024 - Sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain muutosehdotukset]]>Wed, 16 Oct 2024 16:35:24 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/seuran-vaikuttamistyo-koskien-he-1322024-sosiaalihuollon-ammattihenkilosta-annetun-lain-muutosehdotuksetEdellisessä blogikirjoituksessa kerroimme kuinka seuran hallituslaisista ja asiantuntijapankkimme jäsenistä koottu tiimi kirjoitti lausunnon koskien hallituksen esitystä eduskunnalle koskien sosiaalihuollon ammattihenkilölain muuttamista. Sen jälkeen luovutimme sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson erityisavustaja Hannu Peurasaarelle Talentian kanssa kerätyn aihetta koskevan vetoomuksen. Vetoomuksen allekirjoitti yhteensä noin 2800 sosiaalialan ammattilaista, kiitos jokaiselle! Keskustelussa erityisavustajan kanssa toimme esille sosiaalityön ajankohtaisia haasteita.

Luovutimme Talentian kanssa kerätyn vetoomuksen lastensuojelun puolesta sosiaali- ja terveysministerin erityisavustaja Hannu Peurasaarelle Sosiaali- ja terveysministeriössä 6.9.2024

Sosiaalityöntekijöiden seuraa tapaamisessa edustivat puheenjohtaja Noora Kivioja ja hallitusaktiivi Petra Erkkilä. Talentiasta paikalla olivat yhteiskuntavaikuttamisen johtaja Jenny Suominen ja hallituksen varapuheenjohtaja Mirka Haili.

Lisäksi laadimme kirjallisen asiantuntijalausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lakiesityksen 16.10.2024 käsittelyä varten. Tämän asiantuntijalausunnon tekstin löydät alta. Saimme lausunnon tueksi asiantuntijapankkilaisilta ja muilta sosiaalityöntekijöiltä arvokkaita kommentteja. Lämmin kiitos niistä!

Lausunto Hallituksen esityksestä 132/2024 vp

Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä 132/2024 vp. Esityksellä muutettaisiin sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 ja 16 §:t.

Sosiaalityöntekijöiden seura on vuonna 2016 sosiaalityöntekijöiden perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on nostaa esille sosiaalityön asiantuntemusta yhteiskunnassa. Tämän asiantuntijalausunnon laatimisessa on hyödynnetty hyvinvointialueilla työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja näkemyksiä. Lausunnon kokoamisesta ovat vastanneet yhdistyksen aktiivit ja hallituksen jäsenet, jotka ovat sosiaalityön asiakastyössä sekä kehittämis- ja tutkimustyössä toimivia ammattilaisia.

Keskeiset näkökulmamme

Sosiaalityöntekijöiden seura pitää hallituksen esityksen tavoitteita tärkeinä, mutta toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi virheellisinä. Siksi emme kannata hallituksen esitystä tällaisenaan. Pidämme tärkeänä tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimisen rajaamisen jatkossakin vain sellaisille henkilöille, jotka opiskelevat sosiaalityöntekijän ammattiin ja ovat jo suorittaneet osana opintojaan käytännön harjoittelun. Painotamme tarpeellisempina toimina eri ammattiryhmien välisen työnjaon kehittämistä tehokkaammaksi, sosiaalityöntekijöiden yliopistotasoisen koulutuksen arvostuksen nostamista sekä panostamista työhyvinvointiin ja työn veto- ja pitovoimatekijöihin.

Esitys ei ota huomioon sitä hyvinvointialueympäristöä, jossa sosiaalityöntekijät työskentelevät. Sosiaalityöntekijöillä ja heidän esihenkilöillään ei monissa paikoissa ole tosiasiallista mahdollisuutta toimia laissa kuvatussa valvonta- ja ohjausroolissa.
Lakiesitys vaarantaisi toteutuessa asiakasturvallisuuden sekä asiakkaiden ja työntekijöiden oikeusturvan.

Sosiaalityöntekijän osaaminen, työn vaativuus ja julkisen vallan käyttö

Sosiaalityöntekijöiden seura edustaa satoja Suomessa työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä, ja yhteisössämme arvioidaan laajasti, että ehdotettu lakimuutos heikentäisi asiakasturvallisuuden ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutumisen lisäksi myös laillistettujen sosiaalityöntekijöiden veto- ja pitovoimaa hyvinvointialueilla. Näistä syistä emme kannata ehdotettua lakimuutosta.

Sosiaalihuollon ammattihenkilölakia ei tule muuttaa irrallaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Ongelmallisena lakiehdotuksessa näemme sen, että tilapäisen sosiaalityöntekijän tehtävissä voisi sen myötä toimia henkilöitä, jotka eivät ole suorittaneet esimerkiksi käytännön harjoittelua tai juridisia opintoja. Näitä ei välttämättä sisälly avoimeen yliopisto-opetukseen tai sivuaineopintoihin, kuten lakiesityksen materiaalista käy ilmi. Näiden vaatimusten osalta lain muotoilu vaikuttaa epätarkoituksenmukaiselta, sillä käytännössä epätarkka muotoilu työnantajan arvioimasta ”riittävästä käytännön kokemuksesta ja ammattitaidosta” tulisivat sovellettavaksi useimpien tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kohdalla. Tämä olisi vastoin ammattihenkilölain henkeä sekä vaarantaisi sosiaalihuollon asiakkaiden oikeuden tasavertaiseen ja hyvään sosiaalihuoltoon. Sillä, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi jatkossakin toimia vain sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, varmistettaisiin tilapäisten sosiaalityöntekijöiden keskenään samankaltaiset valmiudet työhön.

Sosiaalityön ammatissa tehdään vaativaa ihmissuhdeperusteista vuorovaikutus-, asiantuntija- ja vaikuttamistyötä, joka perustuu yhteiskuntatieteelliseen osaamiseen, tutkimustietoon sekä sen hyödyntämiseen. Sosiaalityön asiantuntijuus edellyttää lainsäädännön ja yhteiskunnan monitasoisten rakenteiden perusteellista tuntemista. Sosiaalityöntekijä on laillistettu ammattihenkilö, joka käyttää merkittävää julkista valtaa ja jonka päätöksillä on merkittävä vaikutus yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin ja elämänkulkuun. Sosiaalityöntekijän tehtävissä toimiminen edellyttää yliopistokoulutusta, sillä työhön kuuluu erottamattomasti yhteiskuntatieteellinen osaaminen, tutkimustiedon hyödyntäminen ja juridinen osaaminen.

Sosiaalityöntekijä on yksi harvoista yhteiskuntamme ammattiryhmistä, jolla on oikeus ja velvollisuus käyttää työssä tahdosta riippumatonta julkista valtaa. Vallankäyttö konkretisoituu yksilön perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisessa, kun sosiaalityöntekijä päättää harkinnanvaraisen toimeentulotuen ja lukuisten selviytymiselle välttämättömien palvelujen myöntämisestä ja epäämisestä. Perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisen osalta juuri sosiaalityöntekijällä on oikeus puuttua jopa tahdosta riippumatta mm. yksilön ja perhe-elämän suojaan, koskemattomuuteen ja oikeuteen yhteydenpitoon lastensuojelun ja osin vammaissosiaalityön konteksteissa. Tämän tasoisen vallankäytön on hyvinvointiyhteiskunnassa perustuttava riittävään koulutukseen, tutkimustietoon ja pitkäjänteiseen lainsäädännön kehittämistyöhön.

Lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden vähimmäisehtona tulee olla sosiaalityöntekijän pätevyys sekä riittävä työkokemus. Näemme myös, että lastensuojelun toimintakenttä vaatii erikoisosaamista, jota jo järjestetäänkin lastensuojelun erikoisalan sosiaalityön erikoistumiskoulutuksena. Tilapäisratkaisut, kuten tilapäiset työntekijät tai epäpätevät sijaiset, eivät ole oikea keino vastata lasten suojelutehtävään. Vaihtuvat sijaiset eivät myöskään varmista lasten oikeuksien parempaa toteutumista tai osallisuutta. Tuttu ja turvallinen sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja voi olla lapsen tai nuoren ainoa turvallinen aikuinen tai korjaava ihmissuhde. Nykyistä laajemmat tilapäisratkaisut ovat omiaan lisäämään vaihtuvuutta sosiaalityössä suhdeperustaisen työn jatkuvuuden painottamisen sijaan. Vaihtuvuus kuormittaa niin asiakkaita, sosiaalityöntekijöitä ja organisaatioita kuin julkista taloutta ja yhteiskuntaakin. Vaihtuvuus vaikeuttaa pitkäjänteistä ja suunnitelmallista asiakastyötä.

Veto- ja pitovoimahaasteet

Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi- ja pitovoimahaasteet ovat pitkäaikainen ongelma. Ratkaisujen etsimisessä on tärkeää kuulla sosiaalityöntekijöitä ja heitä edustavia tahoja. Kyse on veto- ja pitovoimakysymyksestä koulutettujen sosiaalityöntekijöiden määrän sijaan. Sosiaalityöntekijöiden seurassa keskeisiksi ratkaisuiksi on nähty jo pidempään mm. panostus työolosuhteisiin, asiakasmääriin, perehdytykseen ja johtamiseen, palkkaukseen, toimiviin yhteistyön ja työnjaon käytäntöihin eri ammattiryhmien ja toimijoiden välillä, sekä rakenteellisen sosiaalityön mahdollistaminen ja tukeminen.

Ristiriitaista on, että tarpeeseen avata sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimuksia on vaikuttanut erityisesti lastensuojelussa vuoden alussa voimaan tullut 30 asiakkaan asiakasmitoitus. Tietojemme mukaan oikea asiakasmitoitus on merkittävä pito- ja vetovoimatekijä, mutta muutokseen ei kuitenkaan oltu valmistauduttu riittävästi. Lastensuojelulain tarkoituksen toteutuminen edellyttäisi työntekijöiltä pysyvyyttä ja sitoutumista vaativaan työhön, sillä jatkuva sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus heikentää merkittävällä tavalla asiakkaan palveluketjun toteutumista ja asiakkaan oikeusturvaa sekä kuormittaa merkittävästi työyhteisöjä. Sosiaalityöntekijän sitoutumiseen tehdä vaativaa asiantuntijatyötään vaikuttavat ammattiin kohdistuva arvostus ja palkkaus suhteessa työn vaativuuteen.

Mikäli tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi työskennellä muu kuin sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö ja määräaikaisuuksia ketjutetaan, laillistettujen sosiaalityöntekijöiden määrä ei kasva. Pikemminkin tämä voi toimia esteenä lähteä opiskelemaan sosiaalityötä pääaineena, jos ilman opiskeluoikeutta voi toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä. Lakiesitys lisäisi määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrää sekä lisäisi laillistettujen sosiaalityöntekijöiden työajan käyttöä sijaisten ohjaukseen ja valvontaan – siis monin tavoin hankaloittaisi pitkäjänteistä, suhdeperustaista työskentelyä, ja lisäisi asiakassuhteiden katkoksia. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus kasvaisi, mikä heikentäisi työn tuloksellisuutta, sillä asiakassuhteen luominen vaatii luottamusta ja pitkäjänteisyyttä.

Asiakasturvallisuus ja työnjako

Laadukas työskentely ja kyky edistää asiakkaan asian ja oikeuksien toteutumista, arvioida erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia, sekä tehdä päätöksiä sosiaalihuollon palveluista edellyttää sosiaalityöntekijältä sosiaalioikeuden hyvää hallintaa, eettistä arviointikykyä ja palvelujärjestelmän tuntemusta. Pätevyysvaatimusten madaltaminen aiheuttaisi merkittävän riskin asiakasturvallisuuden ja asiakkaan oikeuksien toteutumiselle; sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus asiantuntevaan ja osaavaan apuun asiassaan.

Lakiehdotusta on perusteltu asiakasturvallisuudella. Kiinnitämme huomiota siihen, että asiakasturvallisuuden toteutumisen edellytys on se, että asiakas voi luottaa saavansa mahdollisimman osaavaa ja asiantuntevaa apua asiaansa, että hänen asioitaan käsittelevä henkilö tuntee lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä, sekä että tämä epäkohtia huomatessaan osaa myös tuoda niitä esille ja tarvittaessa avustaa asiakasta oikeusturvakeinoissaan. Myös valvontaviranomaisten tekemät huomiot tilapäisistä sosiaalityöntekijöistä ovat vakavia ja puhuvat vahvasti sen puolesta, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi toimia vain sosiaalityön ammattiin opiskeleva eli sosiaalityötä pääaineena yliopistossa opiskeleva henkilö. Kelpoisuuden alentaminen onkin riski asiakkaiden näkökulmasta, mikä on ristiriidassa kriittisten palveluiden turvaamisen tavoitteen kanssa. Myös nopeat, erisuuntaiset lainsäädäntömuutokset vaarantavat asiakasturvallisuutta ja vaikeuttaa palveluiden järjestämistä kestävällä tavalla. Aiempien muutosten edut eivät ehdi tulla näkyviksi nopeiden muutosten keskellä.

Hallituksen esityksessä kuvataan, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentelevä voisi toimia lastensuojelussa laillistetun sosiaalityöntekijän työparina. Tätä kuitenkin jo tulkittu erilaisin, ristiriitaisin tavoin. Esityksessä jää epäselväksi ”työparina toimimisen” käytännön merkitys ja sen tuomat edut. Mikäli tilapäinen sosiaalityöntekijä toimii työparina, voiko hänellä olla vastuullaan 30 lapsen asiakkuus. Ja toisaalta tarkoittaako laillistetun sosiaalityöntekijän ohjaus ja valvontavelvollisuus sitä, että hänellä on vastuullaan omien asiakkaiden lisäksi myös tilapäisen sosiaalityöntekijän asiakkaat, jolloin vastuuasiakkaiden määrä ylittää lakisääteisen rajan.

Mielestämme jo olemassa olevaa työparityöskentelyä tulee tehostaa sosiaalihuollossa jo toimivien eri ammattiryhmien välisen tehtävänjaon selkeyttämisellä. Kaikilla ammattiryhmillä on oma osaamisensa, jonka oikein hyödyntäminen olisi kustannustehokasta. Erityisesti lastensuojelussa sosiaaliohjaajien toimiminen perhetyöntekijöinä, tukihenkilöinä ja soveltuvissa tilanteissa sosiaalityöntekijän työparina hyödyntäisi sosiaaliohjaajan asiantuntemusta monipuolisesti ja voisi arvokkaan työpanoksensa ja näkökulmansa lisäksi tuoda sosiaalityöhön pitovoimaa.
Lisäksi sosiaalihuoltoon voitaisiin saada palkkakulujen säästöjä esimerkiksi lisäämällä toimistosihteerien määrää, mikä vähentäisi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden työajan käyttämistä toimistotehtäviin. Työnkuvien selkeyttäminen ja tehtävien jakaminen eri ammattiryhmien kesken voisi parantaa työtyytyväisyyttä, vähentää työn kuormitusta ja nopeuttaa asiakasprosesseja.

Valvontavastuu

Lakiesityksessä vastuu tilapäisen sosiaalityöntekijän työskentelystä, ohjauksesta ja valvonnasta olisi kuitenkin laillistetulla sosiaalityöntekijällä. Sosiaalityöntekijät ovat suhtautuneet kriittisesti tämän toteuttamisen mahdollisuuksiin. Saamissamme yhteydenotoissa kuvataan hyvinvointialueiden työolosuhteiden olevan sellaiset, joissa virassa toimivien sosiaalityöntekijöiden tai johtavien sosiaalityöntekijöiden ei tosiasiassa ole mahdollista valvoa tilapäisten sosiaalityöntekijöiden työtä. Erilaisin koulutustaustoin toimivien tilapäisten sosiaalityöntekijöiden valvomisen ja heidän toimistaan vastuun kantamisen kuvataan lisäävän laillistettujen sosiaalityöntekijöiden siirtymisiä muihin töihin.

Lakiesitys lähtee siitä ajatuksesta, että hyvinvointialueilla on riittävästi resursseja tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseen, perehdyttämiseen, johtamiseen ja valvomiseen. Emme kuitenkaan tiedä, että hyvinvointialueilla olisi käynnistynyt toimenpiteitä tämän muuttamiseksi 1.1.2025 mennessä, joten huoli asiakasturvallisuuden vaarantumisen lisääntymisestä on aiheellinen. Esitetty valvontatapa vaatisi sellaista toimintakulttuurin muutosta organisaatiotasolla, joka ei tapahdu hetkessä. Käytännössä tilapäiset sosiaalityöntekijät tekevät paljon itsenäistä työtä, jonka välitön valvominen on mahdotonta ja virheet huomataan usein vasta viiveellä. Todellinen valvonta ja johtaminen edellyttäisi resursseja, rakenteita ja tosiasiallista työpariutta, joka ei ole nykyisessä toimintaympäristössä käytännössä mahdollista toteuttaa. Virkoja tulisi myös lisätä, mikäli laillistettujen sosiaalityöntekijöiden työajasta pitäisi vapauttaa aikaa myös muiden valvontaan, ohjaamiseen ja johtamiseen.

Huomionarvoista on myös pohtia sitä, miten toimittaisi tiimeissä, joissa on huomattava määrä tilapäisiä sosiaalityöntekijöitä. Lisäksi tulisi arvioida miten laillistettujen sosiaalityöntekijöiden aika lisäksi riittäisi sosiaalityön yliopisto-opiskelijoiden käytännön harjoittelujen ohjaamiseen. Yksi todennäköinen seuraus olisi, että muutos vaikuttaisi negatiivisesti myös opiskelijoiden työharjoittelupaikkojen määrään ja ohjaukseen.

Helsingissä 15.10.2024
Sosiaalityöntekijöiden seura ry

]]><![CDATA[Lausunto: Hallituksen esitys eduskunnalle koskien sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 § muuttamisesta]]>Mon, 12 Aug 2024 06:02:00 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/lausunto-hallituksen-esitys-eduskunnalle-koskien-sosiaalihuollon-ammattihenkiloista-annetun-lain-12-muuttamisestaLausunnonantajan näkemykset sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n muuttamisesta

Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta koskien sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamista.

Sosiaalityöntekijöiden seura vastustaa lakiesitystä.

Sosiaalityön ammatissa tehdään vaativaa ihmissuhdeperusteista vuorovaikutus-, asiantuntija- ja vaikuttamistyötä, joka perustuu yhteiskuntatieteelliseen osaamiseen, tutkimustietoon sekä sen hyödyntämiseen. Sosiaalityön asiantuntijuus edellyttää lainsäädännön ja yhteiskunnan monitasoisten rakenteiden perusteellista tuntemista. Sosiaalityöntekijä on laillistettu ammattihenkilö, joka käyttää merkittävää julkista valtaa ja jonka päätöksillä on merkittävä vaikutus yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin ja elämänkulkuun.

Sosiaalityöntekijä on yksi harvoista yhteiskuntamme ammattiryhmistä, jolla on oikeus ja velvollisuus käyttää työssä tahdosta riippumatonta julkista valtaa. Vallankäyttö konkretisoituu yksilön positiivisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisessa, kun sosiaalityöntekijä päättää harkinnanvaraisen toimeentulotuen ja lukuisten sosiaaliselle selviytymiselle välttämättömien palvelujen myöntämisestä ja epäämisestä. Negatiivisten perus- ja ihmisoikeuksien osalta juuri sosiaalityöntekijällä on oikeus puuttua jopa tahdosta riippumatta mm. yksilön ja perhe-elämän suojaan, koskemattomuuteen ja oikeuteen yhteydenpitoon lastensuojelun ja osin vammaistyön konteksteissa. Tämän tasoisen vallankäytön on hyvinvointiyhteiskunnassa perustuttava aina riittävään koulutukseen, tutkimustietoon ja pitkäjänteiseen lainsäädännön kehittämistyöhön.

Hallituksen esityksessä mainitaan perustuslain (731/1999) 18 § mukaisesta oikeudesta työhön ja elinkeinoon. Ammattioikeuksia ja mahdollisia pätevyysvaatimusten madaltamisia tulee kuitenkin tarkastella muidenkin sosiaali- ja terveydenhuollon laillistettujen ammattihenkilöiden osalta, eikä työntekijöiden oikeus työhön ja elinkeinoon voi mennä asiakkaiden oikeusturvan ja sosiaalihuollon laadukkaan toteutumisen edelle. Kelpoisuusehtojen lieventäminen heikentäisi erityisesti kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien oikeusturvaa.

Sosiaalityöntekijöiden seura edustaa satoja Suomessa työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä, ja yhteisössämme arvioidaan laajasti, että ehdotettu lakimuutos heikentäisi asiakasturvallisuuden ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutumisen (laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000, 4-5 §) lisäksi myös laillistettujen sosiaalityöntekijöiden veto- ja pitovoimaa hyvinvointialueilla.

Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi- ja pitovoimahaasteet kuntien ja nykyisten hyvinvointialueiden palveluissa ovat pitkäaikainen ongelma. Ratkaisujen etsimisessä on tärkeää kuulla myös sosiaalityöntekijöitä ja heitä edustavia tahoja. Esimerkiksi Talentia on esittänyt toistuvasti laskelmia, joiden mukaan laillistettuja sosiaalityöntekijöitä on jo runsaasti enemmän kuin sosiaalityön tehtäviä hyvinvointialueilla. Kyse on siis veto- ja pitovoimakysymyksistä, ei koulutettujen sosiaalityöntekijöiden määrän riittämättömyydestä. Sosiaalityöntekijöiden seurassa keskeisiksi ratkaisuiksi näihin kysymyksiin on nähty jo pidempään mm. panostus työolosuhteisiin, asiakasmääriin, perehdytykseen ja johtamiseen, palkkaukseen, toimiviin yhteistyön ja työnjaon käytäntöihin eri ammattiryhmien ja toimijoiden välillä, sekä rakenteellisen sosiaalityön välttämättömyyden ymmärtäminen ja sen aktiivinen mahdollistaminen ja tukeminen arjen työssä.

Ristiriitaista on, että tarpeeseen avata sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimuksia on vaikuttanut erityisesti lastensuojelussa vuoden alussa voimaan tullut 30 asiakkaan asiakasmitoitus, johon ei oltu valmistauduttu riittävästi. Oikea asiakasmitoitus on kuitenkin merkittävä pito- ja vetovoimatekijä sosiaalityöntekijän kohdalla. Lastensuojelulain tarkoituksen toteutuminen edellyttäisi työntekijöiltä pysyvyyttä ja sitoutumista vaativaan työhön, sillä jatkuva sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus heikentää merkittävällä tavalla asiakkaan palveluketjun toteutumista ja asiakkaan oikeusturvaa sekä kuormittaa merkittävästi työyhteisöjä ja esihenkilöiden resursseja.

Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimista ei tulisi mielestämme rinnastaa “sosiaalityöntekijän työhön tutustumiseen” tai “sosiaalipalvelujärjestelmään perehtymiseen” kuten esityksessä todetaan, sillä näitä varten on yliopistokoulutukseen sisältyvät käytännön harjoittelut. Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentelevä henkilö tekee sosiaalityön vaativaa asiakastyötä ja arvioi asiakkaiden haastavia tilanteita ja palvelutarpeita, vaikka hänellä ei olekaan kaikilta osin samoja toimivaltuuksia ja vastuita kuin laillistetulla sosiaalityöntekijällä. Lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden vähimmäisehtona tulee olla sosiaalityöntekijän pätevyys sekä riittävä työkokemus. Näemme myös, että lastensuojelun toimintakenttä vaatii erikoisosaamista, jota jo järjestetäänkin lastensuojelun erikoisalan sosiaalityön erikoistumiskoulutuksena.

Mikäli tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi työskennellä muu kuin sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö ja määräaikaisuuksia ketjutetaan, laillistettujen sosiaalityöntekijöiden määrä ei ainakaan kasva. Pikemminkin tämä voi toimia esteenä lähteä opiskelemaan sosiaalityötä pääaineena, jos ilman opiskeluoikeuttakin voi toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä.

Lausunnonantajan näkemykset voimaantulosta

Lakia ei tule saattaa voimaan. Sosiaalihuollon ammattihenkilölakia ei tule muuttaa esitetyssä aikataulussa tai irrallaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksesta.

Säännöksiä, joiden nojalla on oikeus toimia tilapäisenä ammattihenkilönä sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa tulisi käsitellä yhtä aikaa, sillä pulaa on myös lääkäreistä, psykologeista ja sairaanhoitajista. Tilapäisesti näissä tehtävissä toimimisen edellytysten tulisi olla keskenään vastaavia.

Onko lakiehdotuksen olennaisia vaikutuksia arvioitu riittävästi? Mitä muita olennaisia vaikutuksia lakiehdotuksella voidaan arvioida olevan?

Lakiehdotuksen olennaisia vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi.

Hallituksen esitys tunnistaa, että ”ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksesta erillään valmistelu voisi johtaa lainsäädännön ja sitä koskevan tulkinnan ja soveltamiskäytännön jatkuvaan, lyhyen aikavälin vaihteluun, mikä heikentäisi palvelujärjestelmän ja sosiaalialan opiskelijoiden sekä sosiaalihuollon henkilöstön mahdollisuuksiin suunnitella toimintaansa”. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden kokonaisuudistuksen on määrä tulla myöhemmin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden osalta ratkaisua tulisikin miettiä samanaikaisesti, koska terveydenhuollossakin potilasturvallisuus vaarantuu resurssivajeen vuoksi.

Laadukas työskentely ja kyky edistää asiakkaan asiaa ja hänen oikeuksiensa toteutumista, arvioida erilaisia toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia, sekä tehdä päätöksiä sosiaalihuollon palveluista edellyttää sosiaalityöntekijältä sosiaalioikeuden hyvää hallintaa, eettistä arviointikykyä ja palvelujärjestelmän tuntemusta. Pätevyysvaatimusten madaltaminen aiheuttaisi merkittävän riskin asiakasturvallisuuden ja asiakkaan oikeuksien toteutumiselle.

Valvontaviranomaisten tekemät huomiot tilapäisistä sosiaalityöntekijöistä ovat vakavia ja puhuvat vahvasti sen puolesta, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi toimia vain sosiaalityön ammattiin opiskeleva eli sosiaalityötä pääaineena yliopistossa opiskeleva henkilö. Kelpoisuuden alentaminen on nimenomaan riski asiakkaiden näkökulmasta, mikä on ristiriidassa kriittisten palveluiden turvaamisen tavoitteen kanssa.

Hallituksen esityksessä mainitaan, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentelevä voisi toimia lastensuojelussa laillistetun sosiaalityöntekijän työparina. Vastuu työskentelystä olisi kuitenkin laillistetulla sosiaalityöntekijällä. Esitys kaipaa selkeyttämistä sen suhteen, että millaista lisäarvoa tämä toisi lapsen osallisuuteen tai työskentelyyn, verrattuna sosiaaliohjaaja-työpariin. Sosionomien käyttöä sosiaalityöntekijöiden työparina voisi lisätä, mikä säästäisi myös palkkauskustannuksia. Tilapäisratkaisut, kuten tilapäiset työntekijät tai epäpätevät sijaiset, eivät ole oikea keino vastata lasten suojelutehtävään. Vaihtuvat sijaiset eivät myöskään varmista lasten oikeuksien parempaa toteutumista tai osallisuutta. Tuttu ja turvallinen sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja voi olla lapsen tai nuoren ainoa turvallinen aikuinen tai korjaava ihmissuhde.

Muita yleisiä huomioita lakiehdotuksesta?

Esitys toteutuessaan lisäisi määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrää sekä lisäisi laillistettujen sosiaalityöntekijöiden työajan käyttöä sijaisten sekä opiskelijoiden ohjaukseen ja valvontaan.

Sosiaalityöntekijän motivaatioon tehdä vaativaa asiantuntijatyötään vaikuttavat ammattiin kohdistuva arvostus ja palkkaus suhteessa työn vaativuuteen. Mikäli sosiaalityöntekijän tehtävässä voisi toimia alemmalla koulutuksella tai pienellä määrällä sosiaalityön opintoja, voi tämä merkittävästi heikentää motivaatiota hakeutua sosiaalityön pääaineopintoihin yliopistoon sekä valmistua valtio- tai yhteiskuntatieteiden maisteriksi sosiaalityön pääaineesta.

Haluamme nostaa esiin myös ulkopuolisen valvonnan merkityksen. Mielestämme Valviran tulisi ulottaa sosiaalityöntekijöihin ja sosionomeihin kohdistuva valvonta myös määräaikaisiin ja sijaispäteviin työntekijöihin. Valviran rekisteröinti auttaisi tilapäisten sosiaalityöntekijöiden työ- tai virkasuhteiden ketjuttamiseen liittyviin haasteisiin ja olisi yhdenmukainen terveydenhuollon ammattioikeuksien kanssa. Tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimivan työntekijän aseman tulisi käydä ilmi hänen käyttämästä ammattinimikkeestään.

Monessa organisaatiossa sosiaalityöntekijöiden, sosiaaliohjaajien ja muiden ammattiryhmien tehtävänkuvat eivät ole välttämättä riittävän selkeitä. Kaikilla ammattiryhmillä on oma osaamisensa ja kustannustehokkuuden edistämiseksi olisi tärkeää, että tätä osaamista hyödynnetään oikein. Sosiaalihuoltoon voitaisiin saada palkkakulujen säästöjä esimerkiksi lisäämällä toimistosihteerien määrää, mikä vähentäisi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden työajan käyttämistä toimistotehtäviin. Sosiaalityön tehtäväkenttien suunnittelu, työnkuvien selkeyttäminen ja tehtävien jakaminen eri ammattiryhmien kesken voisivat parantaa työtyytyväisyyttä, vähentää työn kuormitusta ja nopeuttaa asiakasprosesseja.

Ehdotuksessa mainitaan, että työnantajan tulee arvioida työntekijän edellytykset toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä. Tämä kuuluu työnantajan velvollisuuksiin nytkin. Emme kannata työnantajan tulkintavallan lisäämistä asiassa.

7.8.2024
Sosiaalityöntekijöiden seura ry

]]><![CDATA[Lausunto: Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen häiriötilanteisiin]]>Tue, 25 Jun 2024 06:25:28 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/lausunto-sosiaali-ja-terveydenhuollon-varautuminen-hairiotilanteisiinLausunto liittyy hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta, lausuntopyynnön diaarinumero: VN/36736/2023
Asiaa koskevat asiakirjat löytyvät lausuntopalvelu.fi-sivustolta.

Sosiaalityöntekijöiden seuran lausunto:

Antaisivatko ehdotetut muutokset riittävät mahdollisuudet hoitaa hyvinvointialueiden rajat ylittäviä häiriötilanteita käytännössä?

Kyllä. Käytännössä antavat, ainakin vähimmäistasolla. Sosiaalityöntekijöiden seura haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että sosiaalihuollon sisällöllisen asiantuntemuksen ja osaamisen varmistamiseen näissä tilanteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Tukisivatko ehdotuksen mukaiset yhteistyöaluetasoiset ja kansalliset järjestelyt hyvinvointialueiden valmiutta ja varautumista?

Kyllä. Näemme hyvänä sosiaali– ja terveydenhuollon valmiuskeskuksille osoitettavan ohjaamisvastuun valmius- ja varautumisasioissa, sillä se lisännee yhdenmukaisuutta.

Olisivatko ehdotetut normaaliolojen häiriötilanteiden hoitamista koskevat toimintamallit toimivia myös poikkeusoloissa?

Kyllä.

Muut mahdolliset huomiot hallituksen esityksestä:

Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta jättää lausunto hallituksen esitystä koskien. Seura on perehtynyt lausuntomateriaaleihin ja esittää lausuntonaan seuraavaa:

Lain ehdotetussa pykälässä 50b ehdotetaan perustettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisen johtoryhmä. Johtoryhmän puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana toimisivat sosiaali- ja terveysministeriön määräämät ministeriön virkamiehet. Lisäksi ryhmään nimettäisiin yksi edustaja kultakin yliopistollista sairaalaa ylläpitävältä hyvinvointialueelta, yksi edustaja Helsingin kaupungilta ja yksi edustaja HUS-yhtymästä.

Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa lakiehdotusta muilta osin, mutta esittää täsmennystä edellä mainitun johtoryhmän kokoonpanoon. Kun mainituista tahoista nimetään kustakin vain yksi edustaja, on suuri riski, että johtoryhmä koostuu tosiasiassa vain tai lähes kokonaan terveydenhuollon edustajista. Ehdotetussa pykälässä 50b esitetään täsmennykseksi, että johtoryhmän kokoonpanossa tulee ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja palvelujärjestelmän sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen asiantuntemus. Sosiaalityöntekijöiden seura esittää, että laissa tulisikin erikseen määrittää tapa, jolla varmistetaan johtoryhmän edustajien riittävä asiantuntijuus sekä sosiaali- että terveydenhuollon järjestämisen, palvelujärjestelmän, valmiuden ja varautumisen osalta. Esimerkiksi niin, että johtoryhmän edustajista vähintään kahden tulee olla terveydenhuollon koulutuksen saaneita terveydenhuollon asiantuntijoita ja vähintään kahden sosiaalialan koulutuksen saaneita sosiaalihuollon asiantuntijoita - tai jokin muu tapa, joka konkreettisesti varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon riittävän asiantuntijuuden johtoryhmässä.

Nykyisellään lakimuutosehdotus jättää liiaksi huomiotta sen, että hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden keskinäiset valtasuhteet eivät usein ole tasavertaisia ja valittaessa vain yksittäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita edustustehtäviin, terveydenhuollon asiantuntijuus käytännössä herkästi ylikorostuu valinnoissa. Lakiehdotus kokonaisuudessaan, ja erityisesti pykälät 50a ja 50c kuitenkin osoittavat, että kyseessä oleva johtoryhmä tulisi käyttämään merkittävää valtaa sekä sosiaali- että terveydenhuollon asioissa. Se mm. päättäisi valmiuden tasoista ja menettelytavoista eri tasoilla, voimavarojen kohdentamisesta yli hyvinvointialuerajojen ja ottaisi kantaa hälytysjärjestelyihin.

On tärkeää tiedostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon häiriötilanteet voivat johtua myös ensisijaisesti sosiaalisista ilmiöistä, tai ilmiöistä, joissa sekä sosiaaliset että terveydelliset ilmiöt vaikuttavat yhtä aikaa. Samoin sosiaaliset ja terveydelliset seikat tosiasiassa lomittuvat kansalaisten elämäntilanteissa ja palveluissa, ja myös mahdollisiin terveydellisesti painottuneisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin vastataan suuresti myös sosiaalihuollon keinoin. Riittävä sosiaalihuollon asiantuntijuus johtoryhmässä on näistä syistä välttämätöntä.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon on jo perustettu valtakunnallisesti viisi valmiuskeskusta. Niiden asiantuntijuudesta ei säädetä laissa erikseen. Sosiaalityöntekijöiden seura pitää tärkeänä, että myös valmiuskeskuksen tehtävissä sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon asiantuntijuus ja valta ovat riittävät ja tasapainossa keskenään.

]]><![CDATA[Pelasta SOS! – Allekirjoita vetoomus lastensuojelun puolesta]]>Tue, 28 May 2024 11:24:25 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/pelasta-sos-allekirjoita-vetoomus-lastensuojelun-puolestaKeräämme yhdessä Talentian kanssa allekirjoituksia vetoomukseen, jolla vastustamme lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusehtojen heikentämistä. Vaadimme hallitukselta tilapäisinä toimivien sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuksien säilyttämistä sekä leikkausten sijaan lisärahoitusta lastensuojeluun.

Vetoomusteksti:

Hallitus vaarantaa lasten oikeudet ja asiakasturvallisuuden. Se aikoo säästää kaksi miljoonaa euroa lastensuojelusta heikentämällä sosiaalityöntekijöiden sijaisena toimivien kelpoisuusehtoja. Lastensuojelu tarvitsee lisärahaa, ei leikkauksia.

Petteri Orpon hallitus päätti kehysriihessä heikentää sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia. Perusteena se käytti "henkilöstön saatavuuden helpottamista ja lastensuojelun riittävyyden turvaamista". Päätöksen on laskettu tuovan hyvinvointialueille kahden miljoonan euron säästöt.

Valtiovarainministeriö mukaan summaan päädyttiin sen pohjalta, että se vastaisi kolmea prosenttia hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöiden palkkakustannuksista. Jos riihikirjaus toteutuu, pitää hyvinvointialueiden tehdä lastensuojelua kaksi miljoonaa euroa pienemmillä resursseilla. Samalla työntekijöiden osaaminen olisi heikompaa.

Päätökseen ovat johtaneet hyvinvointialueiden vaikeudet rekrytoida sosiaalityöntekijöitä lastensuojeluun. Rekrytointihaasteiden taustalla olevat tekijät, kuten liian alhainen palkka suhteessa työn vaativuuteen ja liian suuri asiakasmäärä työaikaan nähden, eivät ratkea kelpoisuuksien heikennyksellä.

STM valmistelee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilölakien kokonaisuudistusta, jossa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilölait yhdistetään. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Kesken kokonaisuudistuksen hallitus linjasi yhden ammattikunnan kelpoisuuksista. Päätös osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä sosiaalityön osaamista kohtaan.

Tällä hetkellä ammattihenkilölain 12§ mukaan ”sosiaalityöntekijän ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Opiskelija toimii ammattiin valmistuneen sosiaalityöntekijän johdon ja valvonnan alaisena.”

Hallituksen esittämän muutoksen jälkeen sosiaalityöntekijöiden sijaisina voisivat toimia myös sosiaalityötä sivuaineena tai avoimessa yliopistossa opiskelleet. Sosiaalityön avoimen yliopiston opintoihin ei hakeuduta valintamenettelyllä. Niihin ei kuulu käytännön harjoittelua eikä välttämättä edes sosiaalioikeuden opintoja. Koska lastensuojelussa käytetään julkista valtaa ja valmistellaan esimerkiksi huostaanottoja, on sosiaalihuollon lainsäädännön tuntemus lastensuojelutyössä ensiarvoisen tärkeää.
Lisäksi ratkaisu kuormittaisi entisestään työyhteisöjen laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä ja johtaisi yhä suurempaan osaajien menettämiseen. Tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimiva henkilö tarvitsee aina laillistetun sosiaalityöntekijän ohjausta, tukea ja valvontaa työssään.

Hyvinvointialueilla lastensuojelun vakansseista on THL:n viimeisimmän tilaston mukaan täyttämättä 13 prosenttia. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän vakansseja oli siis koko maassa avoinna 175 henkilötyövuoden edestä. Tilapäisiä sosiaalityöntekijöitä on eniten nimenomaan lastensuojelussa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tehtäviä hoitavista 28 prosenttia oli niin kutsuttuja sijaiskelpoisia sosiaalityöntekijöitä.

Mikäli hallitus tavoittelisi kelpoisuuksien heikennyksellä riihikirjauksen mukaista lastensuojelun tilanteen helpottamista, olisi säästöjen sijaan laskettava tällä hetkellä puuttuva 175 henkilötyövuoden lisäkustannus. Tämä edellyttäisi 10 miljoonan euron lisäresurssin osoittamista hyvinvointialueille. Lisäksi sosiaalialan opiskelijoiden opintopolkuja olisi sujuvoitettava Sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutuksen kehittäminen -hankkeessa tehtyjen ehdotusten pohjalta. Vaikuttava ja kustannustehokas työ edellyttää osaamisen vahvistamista, ei heikentämistä.

Me allekirjoittaneet vaadimme hallitukselta tilapäisinä toimivien sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuksien säilyttämistä sekä leikkausten sijaan lisärahoitusta lastensuojeluun.

Allekirjoita vetoomus tämän linkin kautta

]]><![CDATA[Mikä rakenteellinen sosiaalityö?]]>Wed, 08 May 2024 12:25:45 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/mika-rakenteellinen-sosiaalityoSosiaalityöntekijöiden seura järjesti huhtikuussa 2024 jäsenilleen Teams-tapahtuman rakenteellisesta sosiaalityöstä. Tapahtuman tarkoitus oli herätellä osallistujia huomaamaan, että rakenteellista sosiaalityötä, tuttavallisemmin rakea, voi tehdä varsin monella tapaa. Luovuus on myös sallittua ja jopa toivottua! Rakenteellisen sosiaalityön tarkoitus on edistää huono-osaisten ryhmien oikeuksia ja valtaistaa niitä toimimaan olosuhteidensa parantamiseksi. Toinen tärkeä tavoite on toimia huono-osaisuutta aiheuttavien yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamiseksi (Pohjola ym. 2014).

Tapahtuman keskustelun alustajana toimi YTT, yliopistonlehtori Sirpa Kannasoja otsikolla ”Rakenteellinen sosiaalityö sosiaalityöntekijöiden arjessa”.

Sirpa Kannasoja on rakenteellisen sosiaalityön vahva asiantuntija. Hän on toiminut vuosina 2021-2022 yliopistotutkijana STM:n rahoittamassa sosiaalityön tutkimushankkeessa nimeltään “Monitoimijainen rakenteellisen sosiaalityön toimintamalli tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa” (MoRa). Kannasoja esitteli tiivistetysti hankkeen tuloksia alustuksessaan. Kyselytutkimuksen tuloksien perusteella sosiaalityöntekijöillä on valtaisa määrä tietoa asiakkaistaan, palvelujärjestelmästä ja yhteiskunnan rakenteista. Tätä tietoa sosiaalityöntekijät koostavat, analysoivat ja välittävät rakenteellisen sosiaalityön tarpeisiin. Rakenteellista sosiaalityötä tehdään monella eri tasolla; yksilötyönä ja yhteisötyönä osallistaen ja valtaistaen asiakkaita heidän omassa asiassaan. Rakenteellinen sosiaalityö ei kuitenkaan jää tähän, vaan sosiaalityöntekijät tekevät myös paljon oikeudenmukaisuustyötä, jossa epäkohtia tuodaan laajempaan keskusteluun esimerkiksi kehittämis- ja tutkimustyöllä, antamalla haastatteluja tai toimimalla järjestöissä.

Rakenteellisen sosiaalityön tekemiselle ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Yhteiskunnalliset ideologiat ja rakenteet, esimerkiksi talous- ja koulutuspolitiikka, ohjaavat vahvasti sosiaalityöntekijöiden työn tekemisen tapaa ja raameja. Epäoikeudenmukaisuuksia tuottavia rakenteita pitäisi osata kyseenalaistaa. Rakenteellinen sosiaalityö ei Kannasojan näkemyksen mukaan olekaan erillinen keinovalikoima vaan idea, josta kiinni saadessaan sosiaalityöntekijä havaitseekin tekevänsä rakenteellista sosiaalityötä.

Kannasoja puolustaa sosiaalityöntekijöiden oikeutta tehdä työtään kriittisesti, poliittisesti ja uudistavan työotteen keinoin. Sosiaalityöntekijöillä on yhteiskunnallinen aitiopaikka nostaa julkisuuteen rakenteellisia epäkohtia ja näkökulmia sekä toiminnan kehittämisideoita niin palvelujärjestelmän sisällä kuin ulkopuolellakin. Itsestään selvää ja helppoa tämä ei kuitenkaan ole; rakenteelliselle sosiaalityölle tarvitaan kokonaisvaltaiseen työorientaatioon pohjautuva toimintakulttuuri, työyhteisön ja johdon vahva tuki sekä arvostus, että osaaminen. Rakenteellisen sosiaalityön juurruttaminen toimintakulttuuriin vaatii, että se sisällytetään hyvinvointialueen strategiaan.

Kannasojan alustuksen jälkeen käytiin vapaamuotoista keskustelua rakenteellisesta sosiaalityöstä. Joitain osallistujia oli pyydetty edeltävästi kertomaan muutamia käytännön esimerkkejä rakenteellisen sosiaalityön keinoista, ja niistä koostuikin vaikuttava ja moniulotteinen kokonaisuus.

Sosiaalityöntekijä Karoliina Hiltunen puhui aiheesta otsikolla ”Kohti uudistavaa rakenteellista sosiaalityötä”. Hiltusta kiinnostavat ilmiöt, joihin ei ole olemassa valmiita vastauksia. Hiltusen työtä ohjaavat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän kehittämisen haasteet. Tämän lisäksi hän haluaa kiinnittää huomiota epätasa-arvoa ja pahoinvointia tuottavien rakenteiden taustalla oleviin ajattelumalleihin. Konkreettisina esimerkkeinä Hiltunen mainitsi koululuokkien kanssa toteutetun väriryhmätyön, jonka avulla pystyttiin katkaisemaan syrjäytymisen rakenteita. Toinen havainnollistava esimerkki oli kouluihin kehitetty GutsyGo-menetelmä, jossa oppilaat itse pohtivat yhteiskunnallisia epäkohtia, joihin halusivat vaikuttaa. Tätä kautta on pystytty tekemään merkittäviäkin koululuokkatasoisia rauhantekoja. Osa oppilaista on esimerkiksi pystynyt kanavoimaan muutoin häiritsevänä käyttäytymisenä näkyvää energiaansa epäkohtien korjaamisen projektiin.

Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Ossi Laaksamo esitteli vuonna 2016 keksimänsä Sosiaaliturva-agility-lautapelin, jossa rakenteellinen sosiaalityö näyttäytyy luovana käsitetaiteellisena projektina, mutta kuitenkin erittäin konkreettisena ja havainnollistavana. Lautapelissä liikutaan kaupungin läpi eri palvelujärjestelmissä ja haetaan erilaisiin elämäntilanteisiin liittyviä sosiaaliturvaetuuksia. Peli on erittäin ennakkoluuloton ja sitä pelatessaan huomaa kuinka ärsyttävä ja epäjohdonmukainen sosiaaliturvaviidakko on. Lautapeli-idea kuvastaa, kuinka rakenteellista sosiaalityötä voidaan tehdä myös taiteelliseen ilmaisuun perustuvilla tavoilla, ja sosiaalityö on pohjaton aiheiden tynnyri! Luovia rakenteellisen sosiaalityön keinoja käyttäessä on luonnollisesti huolehdittava salassapidosta eikä asiakasryhmiä saa asettaa huonoon valoon.

Länsi-Uudenmaan Hyvinvointialueen johtavan sosiaalityöntekijän Hanna Murremäen puheenvuorossa ”Rakenteellinen sosiaalityö arjen työssä” korostui havaittujen ongelmien sanoittamisen merkitys. Murremäen työssä rakenteellinen sosiaalityö on osa jokaviikkoista tiimipalavereiden rutiinia. Näin havaitut ilmiöt ja ongelmat tulevat sanoitetuiksi, julkipuhutuiksi ja yhdessä pohdituiksi. Myös laajempi kontekstin pohdinta on tärkeää, sillä rakenteissa olevista ongelmista, sellaisista joihin ei omalla toiminnalla voida vaikuttaa, tehdään sosiaalinen raportti. Näin epäkohtia on helpompi viedä eteenpäin ratkaistavaksi ja osaksi palveluiden kehittämistä.

Sosiaalialan asiantuntija, sosiaalityöntekijä Minka Leino-Holm sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksesta, pohti rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä asiakas- ja järjestelmälähtöisen työotteen kautta. Asiakaskeskeisessä työotteessa olennaista on erottaa kolme asiaa; minä ammattilaisena suhteessa asiakkaaseen, asiakkaan toimijuuden vahvistaminen järjestelmässä ja ammattilaisen rooli järjestelmän tulkkina asiakkaalle. Sosiaalityöntekijät toimivat sosiaalisen asiantuntijoina monialaisissa verkostoissa ja myös Leino-Holmin näkemyksen mukaan epäkohtien esiin tuominen ja niiden eteenpäin vieminen on rakenteellisen sosiaalityön keskeinen tehtävä. Järjestelmälähtöisessä työotteessa keskeistä on oman työn kehittäminen, sosiaalialan arvojen huomiointi järjestelmässä sekä järjestelmän ehtojen täyttäminen ja sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen. Rakenteellisen sosiaalityön ei tarvitse rajoittua tiukasti työhön, vaan myös vapaa-ajalla voi tehdä rakenteellista sosiaalityötä. Tällöin kyse on yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja toimijuudesta sekä yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttamista esimerkiksi väärinkäsityksiä oikomalla.

Kaikessa sosiaalityön ammattilaisen toiminnassa on kuitenkin pohdittava ammattilaisen sananvapauden, lojaliteettivelvoitteen ja ammattieettisen vastuun vaikeaa suhdetta; mitä kenelläkin on oikeus sanoa, missä ja kenelle?

Teams-tapahtumaan osallistujat kertoivat inspiroituneensa puheenvuoroista ja yhteisestä keskustelusta. Tapahtuma oli ajatuksia herättävä; esimerkiksi miten johto saadaan sitoutettua rakenteellisen sosiaalityön merkittävyyteen ja sitomaan sen organisaation strategisiin tavoitteisiin. Osallistujat totesivat yhteisesti, että rakenteellista sosiaalityötä kyllä tehdään arjessa paljon, mutta sitä ei välttämättä tunnisteta. Rakenteellisen sosiaalityön tekijöiltä vaaditaan avarakatseisuutta, uusien asioiden kokeilemista ja laajempien kokonaisuuksien hahmottamista.

Sosiaalityöntekijöiden seuran strategian mukainen visio on, että jokainen sosiaalityöntekijä tekee rakenteellista sosiaalityötä. Seura tekee rakenteellista sosiaalityötä tunnetuksi ja vastustaa vaikenemista ja vaientamista. Tapahtuman ja sen aikana käydyn keskustelun perusteella uskallan väittää, että jokainen sosiaalityöntekijä tekee jo paljon työssään ja vapaa-ajalla rakenteellista sosiaalityötä; ydinkysymys lieneekin, tiedostaako sosiaalityöntekijä tekevänsä sitä ja toteuttaako sitä systemaattisesti ja tavoitteellisesti.

Sosiaalityöntekijöiden seuran hallituksesta Iiris Satamo, sosiaalityöntekijä (YTM)

Lähteet: Pohjola, Anneli (2014) Rakenteellisen sosiaalityön paikannuksia. Teoksessa Anneli Pohjola & Merja Laitinen & Marjaana Seppänen (toim.) Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2014. EU: UNIpress, 16–36

]]><![CDATA[Sosiaalityöntekijöiden suuri vaihtuvuus on taloudellisesti ja inhimillisesti kestämätöntä]]>Fri, 26 Apr 2024 07:59:16 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sosiaalityontekijoiden-suuri-vaihtuvuus-on-taloudellisesti-ja-inhimillisesti-kestamatontaKannanotto

Sosiaalityöntekijöiden pitovoiman lisääminen, vaikka investoinnein, tuo säästöjä ja kasvattaa kustannusvaikuttavuutta. Kun alueellisesti sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus voi lähestyä jopa 30 %, on se paitsi taloudellisesti kallista myös inhimillisesti kestämätöntä asiakkaan ja työntekijän näkökulmasta. Hyvinvointialueiden on syytä säästöpaineissaan kiinnittää huomiota sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuden aktiiviseen vähentämiseen. Sosiaalityöntekijöiden pitovoimaan panostaminen on myös kustannusvaikuttavampi ja pitkällä aikavälillä merkittävästi kestävämpi ratkaisu kuin hallituksen kehysriihen yhteydessä esille nostettu ehdotus sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusvaatimusten väljentämisestä.

Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuteen on kaikilla hyvinvointialueilla lähdettävä määrätietoisesti etsimään ratkaisuja, jotta tilanne saadaan sekä taloudellisesti että inhimillisesti kestävälle pohjalle. Asialla on jo kiire, jotta alueiden hyvinvointivelka ei pääse kasvamaan liian suureksi.

Sosiaalityöntekijän vaihtumisen suorat kustannukset vastaavat yhden työntekijän puolta vuosipalkkaa. Kokonaiskustannukset voivat nousta yli 70 000 euroon. Jokainen uupuneena työpaikkaa vaihtava heikentää työnantajamielikuvaa, ja alalta poistuva koko alan vetovoimaa. Huomattavasti edullisempaa olisi pitää kiinni niistä työntekijöistä, jotka jo työskentelevät sosiaalityöntekijöinä.

Hyvinvointialueiden säästöpaineissa keskustelu kaventuu helposti eurojen vähentämiseen budjetista. Sosiaalityöntekijöiden seuran puheenjohtaja Noora Kivioja toteaa, että sosiaalityöntekijöiden suuren vaihtuvuuden ratkaiseminen on tärkeää paitsi hyvinvointialueiden talouden, myös asiakkaiden voimavarojen ja sosiaalityöntekijöiden työkyvyn näkökulmasta.

Vaihtuvuus ja kiire heikentävät sosiaalityön vaikuttavuutta. Suuri vaihtuvuus aiheuttaa sekä kiirettä että suoranaisia katkoksia asiakassuhteisiin. Nämä molemmat kerryttävät sosiaalitoimeen hyvinvointivelkaa, josta on pian tulossa kestämättömän suuri. Niin suuri, että sen purkamiseen eivät enää riitä tavanomaiset toimenpiteet.

Sosiaalityöntekijöiden asiakkaiden tilanteet ovat usein haastavia. Mitä haastavammista kokonaistilanteista puhutaan, sitä enemmän aikaa asiakkaan tilanteen ymmärtämiseen ja luottamuksellisen suhteen muodostamiseen tarvitaan.

Asiakkaan tunteminen mahdollistaa nopeiden ja järkevien ratkaisujen tekemisen, kun kokonaistilanteesta on hyvä käsitys. Suuri vaihtuvuus kerryttää myös tekemättömästä työstä syntyvää hyvinvointivelkaa, sillä asiakkaiden elämät eivät jää tauolle, vaikka työntekijä puuttuukin rekrytointiprosessien usein venyessä.

Pysyvä sosiaalityöntekijä säästää aikaa, rahaa ja hermoja. Varhainen asiakkaan tilanteeseen puuttuminen on kaikille osapuolille edullisempaa. Ennalta ehkäisevät palvelut ovat huomattavasti edullisempia kuin lakisääteiset korjaavat palvelut, kuten lastensuojelun laitoshoito.

Näiden päätösten kerrannaisvaikutukset näkyvät koko yhteiskunnassa, kun lapset ja lapsiperheet eivät saa tarvitsemaansa apua ja pahimmillaan koko lapsen tulevaisuus joutuu uhatuksi resurssien kiristyessä. Tai tukea tarvitseva veronmaksaja ei pääse enää palamaan työelämään, kun ei saa tarvitsemaansa apua tarpeeksi nopeasti ja kokonaisvaltaisesti. Onko meillä varaa menettää sekä nykyisiä että tulevia veronmaksajia lyhytnäköisten päätösten takia?

Kivioja huomauttaa, että tavat, joilla hyvinvointialueet puuttuvat sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuteen, kertovat yhteiskuntamme arvoista. Tuhlataanko rahaa ja kaikkien asianosaisten voimavaroja jatkuviin, toistuviin rekrytointiprosesseihin, vai panostetaanko työssä olevien hyvinvointia ja jaksamista tukeviin toimiin. Sosiaalityöntekijöiden pitovoimaan panostaminen ehkäisee inhimillistä kärsimystä, parantaa asiakaskokemusta ja vahvistaa sosiaalityön vaikuttavuutta. Pitovoimaan investoiminen on myös kokonaistaloudellisesti kannattavaa.

Sosiaalityöntekijä on oman alansa erityisasiantuntija. Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu lakisääteisesti rakenteellinen sosiaalityö, mikä voi muun muassa vahvistaa ymmärrystä asiakaskunnasta ja heitä parhaiten tukevista keinoista. Asiakastyön ja tutkimus- ja kehittämistyön yhdistämisen mahdollisuus tukee tätä ja voisi jopa houkutella palaamaan asiakastyön pariin.

Sosiaalityöntekijöiden seura muistuttaa, että vaihtuvuuteen on esitetty toistuvasti useita merkityksellisiä ratkaisuja, kuten laadukasta johtamista, kattavaa perehdytystä ja työtä tukevia kouluttautumismahdollisuuksia, työn vaativuutta ja vastuuta vastaavaa palkkausta sekä vahvaa tukea työhön koko organisaatiolta. Vaihtuvuuden vähentämisen ratkaisuja kannattaa kuitenkin pohtia myös sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Sosiaalityöntekijöiden seura, kevätkokous 22.4.2024

Talentia-lehti, Vaihtuvuus maksaa: https://www.talentia.fi/talentia-lehti/vaihtuvuus-maksaa/#:~:text=Sosiaalialan%20yrityksiss%C3%A4%20henkil%C3%B6st%C3%B6n%20vaihtuvuus%20on,50%E2%80%93150%20%25%20ty%C3%B6ntekij%C3%A4n%20vuosipalkasta

Kuntaliitto, Lastensuojelun vaihtuvuutta heikentää työntekijöiden vaihtuvuus ja kiire:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/42628/lastensuojelun-vaikuttavuutta-heikentaa-tyontekijoiden-vaihtuvuus-ja-kiire?publisherId=2133

]]><![CDATA[Eteneekö sosiaalihuollon kansallinen tiedolla johtaminen?]]>Tue, 09 Apr 2024 07:22:59 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/eteneeko-sosiaalihuollon-kansallinen-tiedolla-johtaminenSosiaalityöntekijöiden seura järjesti maaliskuussa 2024 kaikille avoimen Tiedolla johtamisen politiikkasuosituksen After work- etätilaisuuden. Tilaisuuden tavoitteena oli esitellä seuran laatimaa sosiaalihuollon tiedolla johtamisen politiikkasuositusta ja siten vahvistaa sosiaalihuollon tiedolla johtamista kansallisesti. Politiikkasuositus ja muut tiedolla johtamisen materiaalit on koottu yhteen seuran nettisivuille.

Tiedolla johtaminen tulee viedä sosiaalihuollossa puheen tasolta käytäntöön. Onko sosiaalihuollon johtajilla riittävästi tietoa siitä, mitä tiedolla johtaminen oikeasti on ja miten sitä toteutetaan? Politiikkasuosituksen avulla on mahdollista käydä läpi, mitkä kaikki tiedolla johtamisen näkökulmat ovat itselle tuttuja ja mitkä puolestaan sellaisia, joihin tulisi syventyä vielä paremmin. Suosituksissa korostetaan sitä, ettei kyse ole pelkästään johdon tehtävästä, vaan mukaan tulee saada sekä muut työntekijät että asiakkaat. Toiminnan rakenteita on syytä tarkastella uudelleen ja varmistaa, että esimerkiksi tutkimuksen hyödyntämiselle on riittävät edellytykset. Oleellista tiedolla johtamisen haltuun ottamisessa on uuden ajattelutavan omaksuminen ja yhdessä kehittäminen. Tiedolla johtamiseen liittyy vahvasti myös etiikka, sillä jokaisella asiakkaalla on oikeus saada parasta mahdollista tukea ja jokaisella asiakkaalla on oikeus tietää, mihin hänestä kerättyjä tietoja käytetään.

Tiedolla johtaminen tulee viedä sosiaalihuollossa puheen tasolta käytäntöön. Onko sosiaalihuollon johtajilla riittävästi tietoa siitä, mitä tiedolla johtaminen oikeasti on ja miten sitä toteutetaan?

Tiedontuotannon ja tietoteknologian johtaminen sosiaalihuollossa
(asiantuntijana Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto)

Ensimmäisestä asiantuntijapuheenvuorosta vastasi väitöskirjatutkija Samuel Salovaara. Hänen viestinsä tiivistetysti oli, että tarvitsemme oikeanlaista tietoa, oikeanlaisessa muodossa ja oikea-aikaisesti. Tietoteknologian hyödyntäminen on tässä ajassa ajankohtaista ja asiakastietojärjestelmät ovat tärkeitä tiedontuotannon välineitä. Asiakastietojärjestelmiin ei tule kuitenkaan suhtautua niin, että sieltä tulisi automaattisesti tarvittavaa tietoa, vaan järjestelmien käyttö ja hyödyntäminen tiedolla johtamisessa vaatii huolellista suunnittelua. Tietoteknologia toimii tiedolla johtamisessa työkalupakkina. Työkalut itsessään eivät saavuta tässäkään tilanteessa tuloksia, mutta niiden avulla voidaan saada aikaan luotettavia tuotoksia, kun niitä osataan käyttää. Työkalut ja esimerkiksi koulutussuunnittelu ovat investointeja tiedolla johtamiseen.

Asiakastietojärjestelmiin ei tule kuitenkaan suhtautua niin, että sieltä tulisi automaattisesti tarvittavaa tietoa, vaan järjestelmien käyttö ja hyödyntäminen tiedolla johtamisessa vaatii huolellista suunnittelua.

Salovaara toi esille, että sosiaalihuollossa on tunnistettu erilaisia haasteita liittyen tiedolla johtamiseen. Sosiaalihuollon johtajien tietotarpeita ei ole huomioitu riittävästi ja huonolaatuinen data heikentää tiedon hyödynnettävyyttä. Salovaara esittelikin kolme askelta tiedontuotannon ja tietoteknologian haltuunottoon.

Ensimmäisenä askeleena on tiedostaa tiedon muodostumisen prosessit ja niihin vaikuttavat tekijät organisaation eri tasoilla. Seuraavana askeleena on puolestaan riittävän osaamisen varmistaminen tiedon tuotannossa ja jalostamisessa. Tietojärjestelmäkoulutuksia tulee tarjota uusien työntekijöiden lisäksi aina riittävän usein myös kokeneemmille työntekijöille. Kolmantena askeleena tulee varmistaa luotettavan datan kertyminen ja informaation hyödyntäminen tarkoituksenmukaisesti. Jokaisen tulee sitoutua laadukkaan datan tuotantoon ja hyödyntämiseen. Jos niin sanotut rivityöntekijät asetetaan vaan datan kerääjän asemaan, eikä heidän keräämäänsä tietoa koskaan palauteta analysoituna takaisin, motivaatio tiedon keräämiseen laskee.

Salovaara muistutti lopuksi, että kaikessa kehittämisessä tulee tuoda esiin sosiaalityön näkökulma ja tavoitteet. Tämä on hyvin tärkeää, koska sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tutkimuksen historiassa sosiaalityö on aina ollut terveydenhuollon varjossa.

Tuloksellisuus sosiaalihuollossa
(asiantuntijana Mikko Huovila väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, johtava konsultti NHG)

Väitöskirjatutkija Mikko Huovila vastasi tilaisuuden toisesta asiantuntijapuheenvuorosta. Huovila nosti esiin tuloksellisuuden käsitteenä jäsentämään tiedolla johtamista sosiaalihuollossa. Tuloksellisuudessa on kysymys myös siitä, miten hyvin organisaatio toimii. Johtajana voi kysyä, miten varmistaa, että organisaationi ja työntekijäni tekevät oikeita asioita? Budjetoinnin osalta voi tarkastella, mihin käytettävissä olevat budjettiresurssit riittävät. Keskeistä on ymmärtää, miten työntekijöitä ja sidosryhmiä motivoidaan toimimaan haluttujen tavoitteiden mukaisesti.

Sosiaalihuollossa asiakastyö, yhteiskunnalliset rakenteet sekä organisointi ja johtaminen muodostavat kokonaisuuden, johon tietojohtaminen ja tuloksellisuus perustuvat.

Sosiaalihuollossa asiakastyö, yhteiskunnalliset rakenteet sekä organisointi ja johtaminen muodostavat kokonaisuuden, johon tietojohtaminen ja tuloksellisuus perustuvat. Sote-järjestämislain 29 § mukaan hyvinvointialueella on velvollisuus seurata alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä väestöryhmittäin, järjestämänsä sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetta, saatavuutta, laatua, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tuottavuutta. Huovila kysyi, onko organisoinnin ja johtamisen kysymykset jätetty aivan liian vähäiselle huomioille sosiaalihuollossa? Entä olemmeko osanneet huomioida tuloksellisuutta lainsäädännön näkökulmasta? Sosiaalihuoltolain 1 § tarkasteltaessa voimme kysyä, olemmeko onnistuneet tekemään lain määrittämät tehtävät tuloksellisesti? Entä toteutammeko sosiaalihuoltolaissa mainittua rakenteellista sosiaalityötä tuloksellisesti? Tai toteutammeko lain määrittämää yksilö- ja perhekohtaista asiakas- ja asiantuntojatyötä tuloksellisesti?

Johtamisen tueksi Huovila esitteli Sote-järjestämisen tietomallia kehikkona tuloksellisuuden jäsentämiseen. Tietomallin avulla voidaan pohtia erilaisia kulmia esimerkiksi tuottavuuteen ja palvelukykyyn. Esimerkiksi lastensuojelun palveluja ja toimintaa voidaan tuloksellisuuden näkökulmasta johtaa seuraamalla, miten rakenteelliset muutokset ja leikkaukset vaikuttavat lastensuojelun jonoihin, mitä muutoksia saavat aikaan palvelun laatuun tai muihin osa-alueisiin.

Onko sosiaalihuollon näkökulma hyvinvointialueiden ja sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä riittävästi mukana? Muun muassa tietoteknologian kehittämiseen liittyvään keskusteluun kaivataan laajemmin sosiaalihuollon ammattilaisia mukaan.

Huovila kysyy, onko sosiaalihuollon näkökulma hyvinvointialueiden ja sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä riittävästi mukana? Muun muassa tietoteknologian kehittämiseen liittyvään keskusteluun kaivataan laajemmin sosiaalihuollon ammattilaisia mukaan. Huovila kannustaakin sosiaalihuollon ammattilaisia menemään rohkeasti mukaan erilaisiin tiedontuotantoa ja tiedolla johtamista koskeviin kehittämishankkeisiin.

Miten saamme suosituksen jalkautettua koko Suomeen?

Tilaisuuden loppukeskustelussa nousi esiin, että tiedolla johtamisen aihe on ajankohtainen ja siitä puhutaan paljon, mutta konkreettisesti sen toteuttaminen on sosiaalihuollossa hataralla pohjalla. Tiedolla johtamisen politiikkasuositus ja siihen liittyvät tilaisuudet ovat Sosiaalityöntekijöiden seuran aktiivien vapaaehtoisvoimin toteuttamia ja niin ikään tilaisuuksissa esiintyneet asiantuntijapuhujat ovat vapaaehtoisina tuomassa sosiaalihuollon tiedolla johtamisen viestiä eteenpäin. Kenen tehtävä on ottaa vastuu siitä, että sosiaalihuollon tiedolla johtaminen edistyy ja sosiaalityön ääni on riittävästi esillä julkisessa keskustelussa sekä päätöksenteossa koskien sosiaali-ja terveyspalveluiden uudistamista?

Kenen tehtävä on ottaa vastuu siitä, että sosiaalihuollon tiedolla johtaminen edistyy ja sosiaalityön ääni on riittävästi esillä julkisessa keskustelussa sekä päätöksenteossa koskien sosiaali-ja terveyspalveluiden uudistamista?

Vaikka esimerkiksi tekniset ympäristöt eivät tällä hetkellä riittävästi tue sosiaalihuollon tiedolla johtamista, on myös sosiaalihuollossa päätettävä, miten asiaa siitä huolimatta edistetään. Seura toivookin, että tiedolla johtamisen suosituksia hyödynnetään hyvinvointialueiden kehittämispäivissä, soveltamisesta jaetaan somepostauksia muiden tietoon ja ennen kaikkea sosiaalihuollosta ja sosiaalityöstä puhutaan. Meillä kaikilla on vastuu siitä, että sosiaalityön ääni kuuluu.

Anu Virtanen, Petra Erkkilä ja Tuuli Kotisaari

]]><![CDATA[Sosiaalityöntekijöiden on tartuttava priorisointiin rohkeammin]]>Tue, 19 Mar 2024 09:34:57 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/sosiaalityontekijoiden-on-tartuttava-priorisointiin-rohkeamminHyvinvointialueuudistuksen tavoitteena oli luoda joka tavalla parempia ja vaikuttavampia sosiaali- ja terveyspalveluja. Uudistus oli pitkään odotettu ja poliittisesti vaikea kompromissi, eikä sen toteutus ole ollut ongelmatonta. Ensimmäisen toimintavuoden 2023 aikana hyvinvointialueet kohtasivat haasteita sekä palvelujen järjestämisessä että taloudessa. Yhteensä hyvinvointialueet tekivät pitkälti toista miljardia euroa alijäämäisen tuloksen. Hyvinvointialueisiin onkin heti aloittamisen jälkeen kohdistettu tiukkaa taloudellista ohjausta, ja hyvinvointialueet ovat joutuneet tekemään monenlaisia säästötoimia lyhyellä harkinta-ajalla.

Tässä tilanteessa sosiaali- ja terveyspalvelujen priorisointi on noussut keskeiseksi kysymykseksi. Priorisoinnin käsite vaatii kuitenkin määrittelyä. Yksinkertaistetusti ja käytännönläheisesti priorisoinnissa on kyse asioiden tärkeysjärjestykseen asettamisesta, mikä on välttämätöntä julkisen vallan toiminnassa, kun resurssit eivät koskaan voi riittää kaikkiin tarpeisiin. Itse lisään määritelmään myös sen, että laadukas priorisointi yhdistää käytettävissä olevien resurssien ja kansalaisten sosiaalisten oikeuksien näkökulmat. Esittelen seuraavassa priorisoinnin ja sosiaalityön suhdetta tämän määritelmän pohjalta.

Laadukas priorisointi yhdistää käytettävissä olevien resurssien ja kansalaisten sosiaalisten oikeuksien näkökulmat

Sosiaalihuollon priorisointi saa usein lähtölaukauksensa laskelmista. Vaikka kyse ei olisi suoraan rahasta, vaan esimerkiksi käytettävissä olevista henkilöstöresursseista, joiden taustalla on työikäisen väestön vähentyminen, aloite priorisoinnin takana lähtee usein liikkeelle numeroista – eksakteista määreistä, joiden varassa sosiaalihuoltoa tulee järjestää. Numerot eivät kuitenkaan asetu helposti samaan keskustelukehykseen sosiaalisten oikeuksien kanssa, joiden kohdalla sosiaalihuolto puolestaan on mukavuusalueellaan. Sosiaalihuollon ammatillinen toiminta perustuu vahvasti eettisiin ja oikeudellisiin kysymyksiin, ja sosiaalityöntekijät toimivat sosiaalisten oikeuksien edistäjinä. Tästä perspektiivistä taloudellisella logiikalla esiin nostetut priorisointikysymykset näyttäytyvät sosiaalihuollolle usein uhkana. Sosiaalisten oikeuksien näkökulmasta toimivia sosiaalityöntekijöitä on ollut aina haastava saada aitoon keskusteluun, kun uhkana on ollut saavutetuista eduista karsiminen. Alan ääni on aina kuulunut kirkkaimmin silloin, kun jotain on tarvittu lisää tai paremmin. Tämä on mitä luonnollisinta.

Jotta säästöpaineissa ei kuitenkaan päädyttäisi toimimaan vain yhteisvaikutuksiltaan arvaamattoman taloudellisen logiikan varassa, sosiaalityöntekijöiden pitää ottaa paikkansa keskustelussa. Laadukas priorisointi edellyttää pohdintaa siitä, mitä pidämme tärkeänä ja oikeudenmukaisena. Pelkkä leikkaaminen tai tehostaminen ei ole priorisointia, vaan ollakseen harkittua ja hyväksyttävissä priorisointikeskustelussa on huomioitava sosiaalisten oikeuksien näkökulma. Sosiaalityöntekijöiden on osallistuttava keskusteluun, hyväksyttävä vaikeat kysymykset ja resurssien reunaehdot, ja pyrittävä löytämään eriarvoistumista hillitseviä ratkaisuja - siitä huolimatta, että joitain asiakkaiden oikeuksia jouduttaisiin heikentämään priorisoinnin myötä. Moni hyvinvointialueilla tällä hetkellä kipeältä tuntuva kysymys kiteytyy lopulta laajenevien sosiaalisten oikeuksien ja niukkenevien resurssien väliseksi jännitteeksi. Tähän jännitteeseen sosiaalityöntekijöiden pitää yrittää etsiä ratkaisua paljon aiempaa rohkeammin.

Sosiaalityöntekijöiden on osallistuttava keskusteluun, hyväksyttävä vaikeat kysymykset ja resurssien reunaehdot, ja pyrittävä löytämään eriarvoistumista hillitseviä ratkaisuja

Juuri nyt hyvinvointialueilla tehtävissä säästötoimissa ei huomioida sosiaalisia oikeuksia riittävästi, ja priorisointi näyttäisi tapahtuvan pääasiassa talouden ehdoilla. Oikeudelliset näkökulmat näyttävät nousevan esiin ainoastaan pyrkimyksinä noudattaa tällä hetkellä voimassa olevaa lainsäädäntöä. Jotta sosiaalisten oikeuksien ja talouden välinen jännite voitaisiin ratkaista kestävällä tavalla, tarvitaan tasapuolista ja maltillista keskustelua ilman uhkakuvia. Sosiaalihuollon ammattilaisten on välttämätöntä tulla mukaan keskusteluun – vaikka se olisi epämukava ja priorisoinnissa jouduttaisiin supistamaan asiakkaiden etuja ja oikeuksia. Ja vaikka aktiivisella osallistumisella ei enää tämänhetkisiin säästöihin voitaisikaan vaikuttaa. Priorisoinnin kysymysten parissa työnsarkaa riittää pitkälle tulevaisuuteen.

Teksti:
Heta Kulla-Mykkänen
Sosiaalityöntekijä (YTM)

Heta Kulla-Mykkäsen sosiaalityön hyvinvointipalvelujen erikoistumiskoulutuksen lopputyöhön ”Sosiaalipalvelujen priorisointi hyvinvointialueuudistuksen jälkeen” voi tutustua Sosnetin sivuilla

]]><![CDATA[Terveyssosiaalityöstä]]>Thu, 21 Dec 2023 05:27:52 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/terveyssosiaalityostaSosiaalityöntekijöiden seuran tietojen mukaan monilla hyvinvointialueilla on suunniteltu terveyssosiaalityön kaventamista tai jopa alasajoa. Tämä on herättänyt meissä huolta ja siksi olemmekin joulukuussa 2023 lähettäneet alla olevan tekstin laajalla jakelulla hyvinvointialueiden sote-johdolle, poliittisille päättäjille ja tärkeiden yhteistyötahojen edustajia. Olemme halunneet tällä viestillä tuoda esiin sen, miksi sosiaalityöntekijöiden työskenteleminen osana terveydenhuollon yksiköitä on jatkossakin tärkeää ja esittäneet päättäjille toivomuksen siitä, että he ottaisivat näkökulmamme huomioon päätöksiä tehdessään.

Lainsäädännöllinen näkökulma

Terveydenhuollon sosiaalityö on 100 vuotta sitten syntynyt osaksi terveydenhuollon palvelutehtävää. Terveydenhuollon sosiaalityöntekijä kirjaa tekemänsä sosiaalityön osaksi potilaskertomusta ja on osa terveydenhuollon monialaista hoitotyötä.

Terveyssosiaalityö on jo käytännössä sisäänkirjoitettu terveydenhuollon lainsäädäntöön, osaksi hyvää hoitoa (esim. ThL 8§). Terveyssosiaalityön heikko asema on tunnistettu uusien sote-lainsäädäntöjen säätämisen aikana ja sen asemaa on pyritty vahvistamaan asteittain. Ensimmäiset maininnat onkin tehty asiakastiedon käyttöoikeusasetuksessa (käyttöoikeusasetuksen soveltamisohje 7.2) ja tulossa on myös maininta asiakastietolakiin.

Terveyssosiaalityö toteuttaa sote-integraatiota, nykyisen sote-lainsäädännön ydintä, eli terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhdistämistä. Olisi hyvin lyhytnäköistä lähteä muuttamaan terveydenhuollon sosiaalityön työn sisältöjä ilman tutkittua tietoa siitä, miten muutos vaikuttaa koko palvelujärjestelmässä ja heikommassa asemassa olevien potilaiden auttamiseen.

Mitä terveyssosiaalityön alasajo tai kaventaminen tarkoittaisi sosiaalihuollon näkökulmasta?

Terveydenhuollon terveyssosiaalityöntekijöillä on yhtenevä koulutus sosiaalihuollon sosiaalityöntekijöiden kanssa. Työnkuvat ovat kuitenkin erilaiset. Terveyssosiaalityöntekijät kohtaavat terveydenhuollon asiakkaita, joista useilla ei ole asiakkuutta sosiaalihuollossa.

Terveyssosiaalityö on kustannustehokasta työtä, sillä sen avulla on mahdollista tavoittaa asiakkaita oikea-aikaisesti ja ennaltaehkäistä ongelmien kasautumista. Monialaisesti suunnitellut ja hallitut palveluketjut vähentävät myös tarpeetonta sairaalahoitoa.

Terveyssosiaalityön ja sosiaalihuollon yhteisasiakkuuksissa sosiaalihuolto tarvitsee rinnalleen terveydenhuollon rakenteissa työskentelevän sosiaalityöntekijän asiantuntemusta sekä mahdollisesti rinnakkaista työskentelyä asiakkaan asian edistämiseksi. Sosiaalihuolto on terveydenhuollon ulkopuolella, jolloin sosiaalihuollon sosiaalityöntekijä ei näe terveydenhuollon potilaskirjauksia. Terveydenhuollon kirjauksien näkeminen, kokonaisuuden ymmärtäminen ja erityisesti tiivis osallistuminen terveydenhuollon tiimeihin on keskeistä terveyssosiaalityössä. Terveyssosiaalityöllä on oma palvelutehtävänsä, joka kaatuisi terveyssosiaalityön lakkauttamisessa muille hyvinvointialueiden ammattilaisille, osittain ennalta kuormittuneisiin sosiaalihuollon palveluihin.

Sosiaalihuollon näkökulmasta yhteistyö terveydenhuollon kanssa vaikeutuisi merkittävästi, mikäli sosiaalihuollolla ei olisi kumppania terveydenhuollon rakenteissa. On tärkeää tiedostaa, että terveyssosiaalityö syntyi terveydenhuollon tarpeesta kun sosiaalihuollon asiantuntemusta kaivattiin juuri terveydenhuollon sisälle.

Terveyssosiaalityö ehkäisee sosiaalihuollon sosiaalityön tarvetta ja tukee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välistä, välttämätöntä yhteistyötä. Toimivien rakenteiden purkaminen ei helpottaisi sosiaalihuollon tilannetta, vaan vaikeuttaisi sitä.

Mitä terveyssosiaalityön alasajo tai kaventaminen tarkoittaisi terveydenhuollon näkökulmasta?

Terveyssosiaalityöhön kuuluu esimerkiksi asiakkaiden elämäntilanteiden kartoittaminen, etuuksia ja palveluita koskeva ohjaus ja koordinointityö yhteistyössä terveydenhuollon ammattilaisten ja myös muiden sektoreiden työntekijöiden kanssa. Työ on muita terveydenhuollon ammattilaisia hyödyttävää, haastavaa asiantuntijatyötä. Terveyssosiaalityöntekijöillä on laaja tehtävänkuva, joka sisältää sosiaalisen tilanteen arvioinnin ja sosiaalipalveluiden ja terveysperusteisten etuuksien tuntemuksen lisäksi mm. vakuutus- ja oikeudellisten asioiden arviointia, ammattitauti-, liikennevahinko- ja turismisosiaalityötä. Laaja lainsäädännön ja palvelujärjestelmän tuntemus on edellytys työn tekemiselle. Terveyssosiaalityö on osin nopeatempoista ja päivystysluonteista reagointia, jossa ei etukäteen välttämättä tiedetä miten vaikeasta tai monimutkaisesta tilanteesta on kyse. Mahdollisuus reagoida myös nopealla aikataululla tukee terveydenhuollon prosessien sujuvaa etenemistä.

Terveyssosiaalityöllä on 100 vuotta pitkä historia Suomessa. Se on syntynyt alun perin terveydenhuollon ymmärryksestä siitä, että terveydellisten seikkojen ratkaiseminen kulkee käsi kädessä sosiaalisten tekijöiden kanssa. Terveydenhuollon vaikuttavuus voi olla heikkoa, jollei asiakkaan/ potilaan tilanteessa korjata myös mahdollisia tilanteeseen vaikuttavia sosiaalisia rakenteita. Terveydenhuolto tarvitsee terveyssosiaalityötä rinnalleen, jotta terveydenhuollon vaste ja vaikuttavuus mahdollistuvat parhaalla tavalla ja terveydenhuollon resurssien hukka vähenee. Ilman terveyssosiaalityötä terveydenhuollon prosessit pidentyisivät, olisivat tehottomampia ja lisäisivät terveydenhuollon kustannuksia. Terveyssosiaalityön mahdolliset alasajot ja kaventamiset kasvattaisivat siis hyvinvointialueiden terveydenhuollon suoria ja välillisiä kustannuksia.

Lisätietoa aiheesta esim:
https://www.hus.fi/ajankohtaista/terveyssosiaalityo-varmistaa-terveydenhuollon-vaikuttavuutta
https://www.laakarilehti.fi/mielipide/sosiaalityon-siirto-lisaa-laakarien-tyokuormaa/?public=9474ac139cc734d95d089c52a7b8baf5&utm_source=facebook&fbclid=IwAR2GfpFufUPWPM2Xj2hzThUAJFyI34w8rn5MggJwSik6akFYVepQ5sW7vKA

Kunnioittaen

Sosiaalityöntekijöiden seuran hallitus ja seuran asiantuntijajäsenet]]><![CDATA[Kohti eettisesti kestävää ja laadukasta tiedolla johtamista]]>Wed, 20 Dec 2023 09:39:12 GMThttps://sosiaalityontekijoidenseura.fi/blogi/kohti-eettisesti-kestavaa-ja-laadukasta-tiedolla-johtamistaSosiaalityöntekijöiden seuran aktiivijäsenen Miina Arajärven vuonna 2022 aloittama keskustelusarja (asiakas)tiedolla johtamisesta on edennyt siihen vaiheeseen, että hyvinvointialueiden johtamisen tueksi on koottu Sosiaalityöntekijöiden seuran toimesta politiikkasuositus eli suositus tiedolla johtamisen kehittämiseksi. Suositukset on koottu (asiakas)tiedolla johtamisen tilaisuuksiin osallistuneiden seuran jäsenten sekä tilaisuuksiin kutsuttujen sosiaalityön johtajien ajatusten pohjalta. Lisäksi suositusten taustalla on tilaisuuksissa pidettyjen asiantuntijapuheenvuorojen keskeisiä nostoja.

Kaikkia seuran järjestämiä tiedolla johtamisen tilaisuuksia on yhdistänyt näkemys siitä, että tiedolla johtaminen on ennen kaikkea uuden ajattelutavan omaksumista ja yhdessä kehittämistä. Yhteistä tekemistä eteenpäin vievät yhteiset raamit ja linjaukset ovat kuitenkin tähän saakka puuttuneet. Yhteistyö hyvinvointialueiden kesken toisi leveämpiä hartioita edistää asiaa. Tästä syystä seuran keskustelutilaisuuksiin on haluttu kutsua jäsenten lisäksi niitä henkilöitä, jotka ovat avainasemassa sosiaalityön tiedolla johtamisen kehittämisessä.

Tiedolla johtaminen on muutoksen johtamista

Marraskuussa 2023 pidetyssä seuran neljännessä tiedolla johtamisen tilaisuudessa asiantuntijapuheenvuoron piti väitöskirjatutkija ja konsultti Mikko Huovila. Hänen puheenvuoronsa oli inspiroiva läpileikkaus sosiaalihuollon tiedolla johtamiseen niin teoriatasolla kuin käytännön vaatimusten osalta. Huovilan yksi keskeisin sanoma oli, että sosiaalihuollon tiedolla johtaminen vaatii muutosta nykyiseen toimintaan ja erityisesti osaamista toiminnan muutoksen johtamiseen. Kyseessä on siis johtamisen muoto, joka on jo entuudestaan tuttua kaikilla hyvinvointialueilla ja tiedolla johtaminen on sosiaalihuollon johtamista siinä missä minkä tahansa muunkin osa-alueen johtaminen.

Huovila nosti puheenvuorossaan esille Bernard Marrin luoman SMART-viitekehyksen[i], jonka avulla voidaan tarkastella tiedolla johtamista ja strategian asettamista. Viitekehyksen avulla voidaan varmistaa, että strategiset tavoitteet osataan asettaa oikein. Tähän saakka sosiaalihuollon yhtenä keskeisenä ongelmana on ollut se, että strategioita on tyypillisesti tehty erillään datan ja analyysin asiantuntijoiden työstä. Tämän takia asetetut tavoitteet eivät välttämättä ole olleet riittävän konkreettisia, jotta niiden toteutumista voitaisiin aidosti mitata. Tiedolla johtaminen on siis keskeisesti käytänteiden muuttamisen lisäksi yhteistyön tekemistä eri asiantuntijoiden kesken.

Velvollisuus tiedolla johtamisen kehittämiseen on lakisääteistä

Huovila nosti puheenvuorossaan esille erityisen kiinnostavalla tavalla tuloksellisuuden käsitteen sosiaalihuoltolain näkökulmasta. Tuloksellisuuden käsitteen avulla voidaan tarkastella vaikuttavuutta, palvelukykyä, aikaansaannoskykyä sekä tuottavuutta ja taloudellisuutta sosiaalihuoltolain näkökulmasta ja pohtia, miten niitä voitaisiin mitata. Huovila totesi sosiaalityön tiedolla johtamisen ydinkysymyksen olevan siinä, miten hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistämistä ja ylläpitämistä, eriarvoisuuden vähentämistä tai osallisuuden edistämistä ja muita sosiaalihuoltolain 1§:n kohtia voidaan mitata.

Sosiaalihuoltolaissa on myös muita kohtia, jotka ovat sosiaalityön tiedolla johtamisen perustaa, kuten esimerkiksi pykälä 7 koskien rakenteellista sosiaalityötä ja pykälä 15 koskien ohjausta ja seurantaa. Myös sote-järjestämislain 29 § asettaa arviointivelvollisuuden hyvinvointialueen sosiaalihuollon seurantaan. Toisin sanoen tiedolla johtaminen on jotain sellaista, minkä koskettaa koko sosiaalihuoltoa ja mihin jokaisen hyvinvointialueen tulisi hyvin aktiivisesti osallistua.

Yhdessä kohti onnistunutta tiedolla johtamista

Tiedolla johtaminen on viime kädessä tulkintaa ja yhteisen ymmärryksen luomista. Kyse on siis ennen kaikkea sosiaalisesta toiminnasta, eikä tiedolla johtamista tule ymmärtää yksinkertaistetusti ainoastaan tietotekniikaksi, jonka vahvin osaaminen on muualla kuin sosiaalihuollossa. Sosiaalityön johtamisessa tarvittavan tiedon tunnistaminen ja määrittely tarvitsee tuekseen myös vahvaa osaamista arjen sosiaalityöstä. Tiedolla johtamisen ymmärtäminen kokonaisuutena ja sosiaalisena toimintana on avain siihen, että myös sosiaalityössä voidaan johtaa onnistuneesti tiedolla.

Toiveenamme on, että laatimamme suositukset saavuttavat mahdollisimman laajasti sosiaalihuollon johtajat. Seuran tiedolla johtamisen tapahtumissa on tuotu toistuvasti esiin kokemus siitä, ettei kaikkien hyvinvointialueiden johto ole työntekijöiden tavoin kiinnostuneita sosiaalihuollon tiedolla johtamisen elementeistä tai edistämisestä, mikä nostattaa sekä huolta että toisaalta kannustaa löytämään keinoja siihen, miten sosiaalihuollon johto saadaan kiinnostumaan tiedolla johtamisesta kattavasti koko Suomessa. Toinen huolestuttava esille noussut kokemus on se, että sosiaalihuollon johto keskittyy yleensä siihen, mikä luottamushenkilöitä ja poliittisia päättäjiä kullakin hetkellä kiinnostaa, jolloin toiminta ei välttämättä kohtaa käytännön tarpeiden kanssa. Lisäksi haasteeksi on tunnistettu se, että hyvinvointialueuudistuksen myötä johdon tilaisuuksissa painottuvat terveydenhuollon asiat ja sosiaalityön äänen kuuluville saaminen on vaikeaa.

Kaiken kaikkiaan sosiaalityön ja sosiaalihuollon tiedolla johtaminen on asia, jonka pitäisi viimeistään nyt olla jokaisen sosiaalityön johtajan ja sosiaalityöntekijän kiinnostuksen kohteena. Myös sosiaalityössä täytyy tunnistaa ja tunnustaa tarpeet tuloksellisuuden mittaamiselle, jotta voimme varmistaa, että sosiaalihuollon asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua. Sosiaalihuollossa tiedolla johtamisen tulee olla ennen kaikkea eettisesti kestävää johtamista, joka tarjoaa myös työntekijöille parhaat mahdollisuudet onnistua työssään.

Sosiaalityöntekijöiden seuran aktiivijäsenet ja hallituksen edustus,
Miina Arajärvi, Tuuli Kotisaari, Anu Virtanen ja Petra Erkkilä

[i] Viitekehys koostuu strategista ja strategisista tavoitteista (S), mittaamisesta ja datasta (M), analyysistä ja analytiikasta (A), raportoinnista ja visualisoinnista (R) sekä toiminnan muutoksesta ja johtamisesta (T).

]]>