Pohdintaa merkityksellisyydestä, arvoista ja sosiaalityön ydintehtävästä

Vaikuttamistyö voi lisätä työn merkityksellisyyttä

​
Työyhteisössämme muutama työntekijä on opiskellut Viktor Franklin ajatuksiin perustuvaa logoteoriaa. Keskustelin logoteorian keskeisistä opeista kollegoideni kanssa ja jäin pohtimaan sosiaalityön arvoja työtä ohjaavana tekijänä sekä työn merkityksellisyyttä motivaatiota ylläpitävänä voimana. Franklin ajatuksissa on paljon kyseenalaistettavaa ja ne tulee nähdä suhteessa historialliseen kontekstiinsa. Ne toimivat kuitenkin varsin kiinnostavana keskustelun herättelijänä sosiaalityön arvoista ja merkityksellisyydestä.

Erityisesti mieleeni jäi keskustelusta kollegani kanssa Viktor Franklin korostama merkityksellisyyden käsite. Franklin mukaan ihminen tarvitsee sisäisen kokemuksen merkityksellisyydestä kehystämään elämäänsä ja tuomaan mielen asioille, joita tekee. Kollegani kertoi Franklin puhuvan siitä, että merkityksellisyys vahvistaa henkistä sietokykyä, auttaa jaksamaan vaikeissa tilanteissa, luo toivoa ja antaa elämälle tarkoitusta. Merkityksellisyyden kadottaminen voi johtaa toivottomuuteen, kyynisyyteen ja empatiavajeeseen. Jäin miettimään keskustelumme jälkeen merkityksellisyyden kokemuksen olevan tärkeä seikka sosiaalityössä, sillä työssämme ei ole varaa kyynisyyteen ja empatian kadottamiseen.
Ajattelen, että sosiaalityön arvot ja etiikka antavat raamit sille, miksi sosiaalityö on merkityksellistä; ne antavat sosiaalityön tekemiselle mielen. Sosiaalityön organisaatioissa tarvitaan vahvaa arvojohtamista ja arjen tasolla olisi hyvä olla tilaa ammattieettisille pohdinnoille. Olisi tärkeää olla aikaa pohtia, miten esimerkiksi määrittelemme organisaatioidemme käytännöissä käsitystä riittävän hyvästä vanhemmuudesta tai riittävän hyvästä elämänhallinnasta. Onko ihmiskuvamme arkisissa käytännöissä riittävän suvaitsevainen, moninainen, monikulttuurinen ja aidosti sosiaalityön etiikkaan nojaava? Lisäksi sosiaalityöntekijöillä yhteiskunta-alan korkeakoulutettuina voisi ajatella olevan paljon annettavaa ja ehkä velvollisuuskin ottaa osaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun. Mitä viestimme sosiaalityön ammattilaisina, jos vaikenemme esimerkiksi eriarvoistavan politiikan keskusteluissa; hiljaista hyväksyntääkö?

Sosiaalityössä on oltava sensitiivinen sen suhteen, miten positioimme itsemme yhteiskunnallisina toimijoina. On hyvä olla tietoinen, millaista ihmiskuvaa kenties huomaamatta toisinnamme käytännöissämme tai valitsemalla vaikenemisen vaikuttamisen sijaan. Reflektiivinen suhde rooliimme normalisoivan vallan käyttäjinä pitää meidät tietoisena siitä, että toiminnallamme saatamme uusintaa yksipuolista ymmärrystä ”normaalista”. Lisäksi vaaditaan rohkeutta puolustaa pehmeitä arvoja vastapainona muun muassa perinteisen taloustieteen käsitteille, jotka pyrkivät määrittämään työmme reunaehtoja joskus liian kapeasti.

Arvoihin ja etiikkaan nojaavan sosiaalityön lisäksi arjen työhön kaivataan merkityksellisyyttä myös subjektiivisella tasolla. Jokaisella työntekijällä on omat tarpeensa toteuttaa itseään työssä omia intohimojaan, taitojaan ja ammatillista kasvuaan tukevalla tavalla. Tuntumani mukaan mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti voisi tuoda monelle työntekijälle merkityksellisyyttä arjen työhön - onhan yhteiskunnallinen vaikuttaminen sosiaalityön ydintä. Tätä näkemystä tuntuisi tukevan muun muassa viimeisen kahden vuoden aikana vahvistunut some-aktiivisuus sosiaalityöntekijöiden keskuudessa.
​
Toivoisin, että arjen ihmisoikeustyö, vaikuttamistyö sekä eriarvoistavien rakenteiden esiin nostaminen näkyisivät sosiaalityön organisaatioiden missiossa ja toimintatavoissa yhä vahvemmin. Toivoisin, että me kaikki sosiaalityöntekijät oppisimme olemaan rohkeampia sosiaalityön arvojen mukaisten toimintatapojen puolestapuhuja, ja että omaksuisimme yhä vahvemman yhteiskunnallisen vaikuttamisen kulttuurin sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Vahvalla sitoutumisella sosiaalityön arvoihin ja ydintehtävään arjen ihmisoikeustyönä ylläpidämme sosiaalityön mielen ja merkityksellisyyden.

Anna Tiili