Jätimme 19.3.2025 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopalveluun lausuntomme hallituksen esitykseen rikoslain 16 luvun muuttamisesta. Lausunto nähtävissä myös alla.

***

Yleistä
Sosiaalityöntekijöiden seura pitää tärkeänä, että eri viranomaisten työssään kohtaamaan väkivaltaan pyritään puuttumaan lainsäädännöllisin muutoksin.
Lakiesityksessä kuitenkin sivuutetaan kokonaan sosiaaliviranomaiset. Otamme tässä lausunnossa kantaa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä työskentelevien ammattilaisten huomioimiseksi lakimuutoksessa tasavertaisina toimijoina muiden kenttäviranomaisten rinnalla.

Lausunnonantajan näkemykset: Muut asiat
Sosiaalityöntekijöiden seura esittää, että lakimuutosehdotukseen sisällytetään poliisin, pelastuksen ja ensihoidon lisäksi myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen toiminnot. Siltä osin, kun osassa hyvinvointialueita sosiaali- ja kriisipäivystyksen tehtävät on delegoitu virka-aikana erillisille virka-aikana päivystäville toimijoille, tarkoitamme sosiaali- ja kriisipäivystyksellä myös heitä. Nyt lausunnolla oleva muotoilu on puutteellinen huomioidessaan neljästä rinnakkain toimivasta, kiinteästi hätäkeskukseen kytkeytyvästä kenttäviranomaisesta vain kolme. 

Sosiaali- ja kriisipäivystykset ovat hätäkeskuksen hälytettävissä olevia niin sanottuja kenttäviranomaisia vastaavalla tavalla kuin ensihoito, poliisi ja pelastus. Hätäkeskus välittää sosiaalitoimen tehtäväksi tehtävänkäsittelyohjeensa mukaisesti arvioidut tehtävät sosiaali- ja kriisipäivystyksille käyttäen kenttäviranomaisten yhteisiä tieto- ja viestintäjärjestelmiä. Sosiaalitoimen tehtävien määrällinen kasvu on ollut huomattavaa viimeisimpien vuosien aikana ja esimerkiksi vuonna 2024 hätäkeskukset välittivät sosiaalitoimelle enemmän tehtäviä (92 130 kpl) kuin pelastustoimelle (83 010 kpl) (https://112.fi/tilastotietoa-hatakeskustoiminnasta). Hätäkeskuksen kautta saapuvien tehtävien lisäksi sosiaali- ja kriisipäivystyksissä otetaan vastaan merkittävä määrä yhteydenottoja myös muista lähteistä, kuten suorina asiakaspuheluina (sosiaalipäivystyksiltä edellytetään 24/7 avoinna olevaa ja julkisesti saatavilla olevaa yhteydenottokanavaa) sekä muilta viranomaisilta. Sosiaali- ja kriisipäivystys on siis myös volyymiltaan merkittävä kenttäviranomaistoimija ja tästäkin syystä on tärkeää, ettei yhtä toimijaa sivuuteta lakimuutosehdotuksessa, joka kokoaa muut kolme kenttäviranomaistoimijaa yhteen ja korostaa kentällä tehtävän työn erityispiirteitä.

Sosiaali- ja kriisipäivystys on hyvinvointialueiden järjestämää ja tuottamaa, lakisääteistä toimintaa. Sosiaalipäivystyksestä säädetään Sosiaalihuoltolain 29 §:ssä: “Sosiaalipäivystys on järjestettävä ympärivuorokautisesti kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi kaiken ikäisille. Päivystys on toteutettava siten, että palveluun voi saada yhteyden ympäri vuorokauden ja kiireelliset sosiaalipalvelut voidaan antaa siten kuin tässä tai muussa laissa säädetään. Päivystävissä yksiköissä on oltava riittävät voimavarat ja osaaminen, jotta palvelun laatu ja asiakasturvallisuus toteutuvat. Sosiaalipäivystystä toteutettaessa on toimittava yhteistyössä ensihoitopalvelun, terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen, poliisin, hätäkeskuksen ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden kanssa.”

Sosiaali- ja kriisipäivystysten työ sisältää paljon kotikäyntejä ja asiakastapaamisia julkisissa tiloissa. Tapaamisista valtaosa toteutetaan kiireellisesti ja vähäisillä ennakkotiedoilla, ja esimerkiksi poliisin virka-apu on mukana vain osassa asiakaskohtaamisia. Asiakastapaamiset liittyvät usein esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan tai asiakkaiden vakavaan päihteidenkäyttöön tai mielenterveysoireisiin. Erityisesti lastensuojelutehtäviin liittyvä tahdosta riippumaton vallankäyttö tuottaa tilanteisiin usein ristiriitoja ja työntekijöihin kohdistuvaa uhkaa. 

Käytännössä suuressa osassa maata sosiaalipäivystystä järjestetään yhdistettyinä sosiaali- ja kriisipäivystyksinä (vain yksittäisissä tapauksissa nämä toiminnot järjestetään erillisinä). Tämä tarkoittaa, että ShL 29§ mukaisen sosiaalipäivystyksen rinnalla toteutetaan kriisipäivystystä eli tarjotaan psykososiaalista tukea äkillisissä, järkyttävissä tilanteissa. Kriisityön kokonaisuudesta säädetään sekä Sosiaalihuoltolaissa (29b§) että Terveydenhuoltolaissa (50§). 

Sosiaali- ja kriisipäivystysten yhdistetty toteutustapa tarkoittaa, että yksiköissä työskentelee rinnakkain eri ammattiryhmiä edustavia ammattihenkilöitä. Tällä on vaikutusta palvelussuhteiden muotoon. Jokaisessa Suomen sosiaalipäivystysyksikössä tulee olla virkasuhteinen sosiaalityöntekijä, jolla on laajat päätösoikeudet viranomaispäätösten tekemiseen (STM: Kuntainfo 11/2018, s. 2). Sosiaalipäivystystyössä käytetään laajaa viranomaisvaltaa ja pääsääntöisesti sosiaalipäivystysten sosiaalityöntekijät ovatkin virkasuhteisia. Sen sijaan heidän työpareinaan työskentelevien muiden ammattihenkilöiden (kriisityöntekijät, sosiaaliohjaajat, sairaanhoitajat) palvelussuhteen muoto saattaa vaihdella ja olla virkasuhteen sijasta myös työsuhde. Nämä ammattilaiset ovat vastaavassa tilanteessa kuin lainmuutosesityksen perusteluissa mainitut ensihoitajat: he ovat julkisyhteisön työntekijöitä, joita ei nykyisessä rikoslain 16 luvun soveltamisalasäännöksiä koskevassa 20 §:ssä rinnasteta virkamieheen. 

Sosiaali- ja kriisipäivystysten sosiaalityöntekijät virkasuhteessa toimivina ovat siis pääsääntöisesti jo nykymuotoisen rikoslain 16 luvun piirissä. Sosiaalityöntekijöiden seura esittää siitä huolimatta, että ehdotetussa sinivilkkusabotaasilisäyksessä huomioitaisiin sosiaali- ja kriisipäivystys poliisi- ja hälytystoiminnan rinnalla. Tätä perustelemme paitsi edellä kuvatulla sosiaali- ja kriisipäivystysten käytännön järjestämisen rakenteella (virkasuhteisen sosiaalityöntekijän työparina toimii usein yksikön työsuhteinen muu ammattihenkilö), myös sillä, että sosiaali- ja kriisipäivystyksen asema tasavertaisena kenttäviranomaistoimijana tulee huomioida, kun kenttätoimintaa (“poliisi- ja hälytystoimintaa”) kootaan yhteen yhteneväisesti tarkasteltavaksi kokonaisuudeksi. 

Muutosesityksessä käytetty muotoilu (sivu 27) “Ehdotettujen lainmuutosten tavoitteena on yhteiskunnallisesti tärkeiden toimijoiden, eli tässä yhteydessä poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon häiriöttömän toiminnan suojaaminen” on epäonnistunut ja ulossulkeva, jättäen huomioimatta neljännen kenttäviranomaisen eli sosiaali- ja kriisipäivystyksen yhteiskunnallisen tärkeyden. Samassa luvussa käytetään myös seuraavaa perustelua, joka niin ikään sivuuttaa sosiaali- ja kriisipäivystyksen: “Poliisi- ja hälytystoiminnan yhteiskunnallista merkitystä kuvastaa lisäksi, että kaikkien näiden tahojen tehtäviin kuuluu myös hälytystehtävien hoitaminen, joilla on kiinteä liityntä hätäkeskuslaitokseen ja sen toimintaan. Hätänumeroon voi soittaa vain kiireellisissä hätätilanteissa, jolloin paikalle tarvitaan auttavia tahoja.” Myös tämän tekstikohdan sisällöt pätevät yhtä lailla sosiaali- ja kriisipäivystykseen. 

Mikäli sosiaali- ja kriisipäivystykset sisällytettäisiin sinivilkkusabotaasilisäykseen, merkitsisi se parempaa lainsäädännöllistä suojaa myös heidän työssään käyttämille ajoneuvoille ja välineistölle. On perusteltua, että tältäkin osin kaikkia kenttäviranomaisia kohdellaan yhdenvertaisesti. 

Lainmuutosesityksen perusteluteksteissä esiteltiin kattavasti tilasto- ja muista lähteistä koottua tietoa poliisien, pelastajien ja ensihoitajien työssään kohtaamista uhka- ja väkivaltatilanteista sekä niitä koskevista oikeuden ratkaisuista. Sosiaali- ja kriisipäivystysten työntekijöiden (tai ylipäänsä sosiaalipalveluiden henkilöstön) osalta vastaavia tietoja ei esitöissä ole saatavissa, koska tiedonkeruu oli rajattu mainittuihin kolmeen toimijaan. Sosiaalityöntekijöiden seura esittää, että vastaava, perusteellinen taustatyö tehtäisiin myös sosiaalihuollon ammattilaisten osalta. Näin saataisiin käsitys uhka- ja väkivaltatilanteiden ilmiöstä myös heidän näkökulmastaan ja pystyttäisiin arvioimaan riittävän kattavasti ja tietoon pohjautuen tarvetta heidän liittämiseensä osaksi sinivilkkusabotaasilisäystä.

Sosiaaliviranomaiset huomioidaan muutosehdoksessa ainoastaan sivun 46 kohdassa “sitä kohtaan, joka poliisi-, pelastus- tai ensihoitotoiminnan henkilökuntaan kuuluvan henkilön pyynnöstä tai suostumuksella avustaa poliisi- tai hälytystoiminnassa. On perusteltua, että silloin, kun poliisi- tai hälytystoiminnassa joudutaan turvautumaan ulkopuolisten apuun tehtävien hoitamisessa, rikosoikeudellinen suoja ulotetaan myös toiminnassa avustaviin tahoihin, joita voivat tilanteesta riippuen olla esimerkiksi viranomaistahot, kuten Tulli, rajavartiolaitos, sosiaaliviranomainen...” 

On varsin tavanomaista, että sosiaali- ja kriisipäivystys tekee yhteistyötä poliisin kanssa työtehtävillä. Tyypillisimmin yhteistyö tarkoittaa sitä, että kumpikin viranomainen hoitaa omaa virkatehtäväänsä, nojautuen omaan lainsäädäntöönsä ja toimivaltaansa. Tavanomaista on myös se, että sosiaaliviranomainen pyytää poliisilta virka-apua esimerkiksi työtehtäviensä turvaamiseksi. Sen sijaan lainauksessa kuvattu tilanne, jossa poliisi pyytäisi sosiaaliviranomaiselta apua ilman, että tuo toiminta perustuisi sosiaalihuollon omaan lainsäädäntöön, on näkökulmastamme harvinainen.

Sosiaalityöntekijöiden seuran puolesta,

puheenjohtaja Veera Niemi 

sekä hallitus Linda Brandt-Ahde, Petra Erkkilä, Hanna Hautala, Johanna Lahdenperä, Joni Lähteenmäki, Anssi Liikamaa, Mira Miettinen, Anna Rantasuo, Anu Ropponen, Sohvi Salomaa ja Iiris Satamo

sekä lausuntotyöryhmään kuuluneet seuran jäsenet Sirpa Hyytiä-Hallenberg ja Jasmin Kallio

Lastensuojelulain kokonaisuudistus on käynnissä Sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelua tehdään osissa, joista yksi keskittyy vakavasti päihteitä päihteitä ja väkivaltaa käyttävien sekä rikoksia tekevien alaikäisten nuorten asioihin. Poikkihallinnollinen valmisteluryhmä on koostanut tätä erityistä asiakasryhmää koskevia säädösehdotuksia raportiksi, josta Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti kohdennetun kuulemistilaisuuden 7.2.2025. 

Sosiaalityöntekijöiden seura sai kutsun kuulemistilaisuuteen ja lausuimme näkemyksemme ehdotuksista. Lausunto koostettiin osallistamalla asiantuntijapankkiin kuuluvia jäseniämme ja edustajanamme suullisessa kuulemistilaisuudessa toimi Mira Miettinen. Lue alla Sosiaali- ja terveysministeriölle tilaisuuden jälkeen toimittamamme kirjallinen lausunto.

---

Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n kirjallinen lausunto lastensuojelun poikkihallinnollisen valmisteluryhmän ehdotuksista
Vakavasti päihteitä ja väkivaltaa käyttäviä sekä rikoksia tekeviä alaikäisiä nuoria koskevan lastensuojelulainsäädännön uudistaminen, asianumero VN/5997/2024

Yleiset huomiomme:

Yleisesti ehdotetut muutokset kuuluvat sosiaalityön alaan, jossa jo nykytilanteessa käytetään merkittävää abstraktia ja konkreettista valtaa monin tavoin. Esitetyt muutokset entisestään lisäävät lastensuojelussa käytettävää valtaa, myös fyysisellä tasolla. Samaan aikaan on kuitenkin epäselvää, mitä lähiaikoina tulee tapahtumaan sosiaalihuollon ammattihenkilöiden kelpoisuusehdoille, kun ammattihenkilölakia uudistetaan. Sosiaalityöntekijöiden seuran ehdoton kanta on, että sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtoja ei saa heikentää. Asiakasturvallisuuden takaamiseksi tulee sosiaalityöntekijän erityisesti lastensuojelun yksilökohtaisessa päätöksenteossa olla laillistettu ammattihenkilö, jolla on riittävä koulutus, ammattitaito ja tuki työnsä tekemiseen.

Huomiomme koskien uutta lastensuojelupalvelua (lastensuojelun suljettu laitospalvelu):

Uusi palvelumuoto on lähtökohtaisesti tervetullut. Sille on selkeä tarve lastensuojelun käytännön työvälineenä, jollainen tällä hetkellä puuttuu lastensuojelun instrumenteista. Hyvänä näemme sen, että suljettu sijaishuolto mahdollistaa aidosti rakenteet alaikäisten riittävän pitkäkestoiselle päihdehoidolle. EHO:n perustavanlaatuinen ongelma, poislähettämisen kulttuuri, on ehdotuksessa huomioitu hyvin ja ajatus jatkuvuudesta, mahdollisuudesta pysyä samassa sijoituspaikassa yhtälailla voinnin heikentyessä kuin kohentuessakin, on hyvä lähtökohta. Kyseessä on kuitenkin merkittävästi tavanomaisesta kasvuympäristöstä eroava sijoitusmuoto silloinkin, jos asiakaslapsen yksilöllinen tilanne mahdollistaisi rajoitusten keventämisen yksikön sisällä, joten lainsäädäntöön tulisi saada erittäin tarkat kriteerit palvelun käytölle.

Toisaalta samaan aikaan on äärimmäisen tärkeää ylläpitää keskustelua lastensuojelun sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian paremmasta integraatiosta. Puuttuvat psykiatrian palvelut tuottavat jatkuvasti häiriökysyntää olemassa oleviin lastensuojelun palveluihin ja tilanne olisi varmasti sama myös uusimuotoisen sijaishuollon palvelun kohdalla. Valmistelussa tulee mielestämme erityisesti huolehtia siitä, ettei suljettua lastensuojelun laitospalvelua käytetä paikkaamaan terveydenhuollon palveluvalikoiman aukkoja. Terveydenhuollon tulee kantaa oma vastuunsa vaikeasti oireilevista lapsista.

Näemme, että kyseessä olisi erityisistä erityisin sosiaalihuollon palvelumuoto, jolle terveydenhuollon kentän verrokkina voisivat olla eräät äärimmäisen harvoin tarvittavat ja huippuluokan erityisosaamista edellyttävät kirurgian erityisalat. Tämän vuoksi olisi näemme, että toiminta vaatii myös sosiaalihuollon kentän kaikkein vahvimman kytköksen tiedeperustaisuuteen, ajantasaisimpiin näyttöön perustuviin käytäntöihin sekä vaikuttavuustutkimukseen. Siksi toivomme, että valmisteluun kutsuttaisiin tiiviisti mukaan myös yliopistot.

Palvelun erityisyys tulisi huomioida myös yksikön henkilöstölle asetetuissa vaatimuksissa. Henkilöstön osaamisesta – sekä kelpoisuusvaatimuksista että täydennyskoulutuksen kautta hankittavasta erityisosaamisesta – tulisi säätää riittävän yksityiskohtaisesti. On hyvä, että ehdotuksessa tunnistetaan nykyisen lastensuojelun sijaishuollon ammattihenkilöstöä koskevan sääntelyn tulkinnanvaraisuus ja esitetään, että tämän uuden palvelumuodon henkilöstön osaamisesta tulisi säätää nykyistä vahvemmin. Kiinnitimme kuitenkin huomioita siihen, että ehdotuksessa ei esitetty henkilöstömitoitukseen erillistä, yksikön omaa sosiaalityöntekijää. Myös muu sosiaalialan osaaminen oli ehdotuksessa ohitettu yleismaininnalla, vaikka erikseen oli tarkennettu terveydenhuollon ammattihenkilöiden osuutta sekä turvallisuusalan osaamista. Pidämme keskeisen tärkeänä, että ehdotukseen lisättäisiin vaatimus erillisestä sosiaalityöntekijän henkilöstöresurssista – paitsi tutkimusperustaisuuden tukemiseksi, mutta myös yksikön vahvan ihmis- ja perusoikeuksia rajoittavan (vaikka toisaalta myös turvaavan) luonteen vuoksi. 

Ehdotuksessa mainittiin asiakaslapsen väkivaltariskin säännöllinen arviointi sijoituksen aikana, mutta muutoin säännöllistä arviointia ei erikseen edellytetä – vaikkakin useammassa kohdassa viitataan lapsen “tilanteen edistymisen” mukaan säädeltäviin rajoituksiin. Pidämme tärkeänä, että lopullisessa säädöksessä velvoitetaan riittävän tiheään kokonaisarviointiin, onhan kyseessä merkittävästi yksilön perusopikeuksia rajoittava palvelumuoto. Asiakkaan tilanteen arvioinnin kärjen ei tule typistyä objektivoivaan väkivaltariskin arviointiin vaan keskiöön tulisi nostaa kuntoutuminen ja arvioida asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti, huomioiden lapsen sosiaalisen, terveydellisen ja kasvatuksellisen kokonaistilanteen lukuisat eri tekijät. Seurannan ja arvioinnin tulisi olla tiivistä ja lapsen kuulemista tukevaa.

Palvelun käytännön toteuttamista valtion ylläpitämien koulukotien yhteydessä kannatamme. Näemme, että palvelun tuottajan tulee aivan ehdottomasti olla julkinen toimija (vaikka suunniteltu kehitys valtion koulukotien siirtymisestä hyvinvointialueille myöhemmin toteutuisikin, se ei muuttaisi tätä). Valtion koulukodit ovat luonteva ratkaisu, niissä on toimivat rakenteet ja relevanttia osaamista ja kokemusta pohjalla. Tärkeää on kuitenkin huomioida, ettei vedetä liian suoria yhtäsuuruusmerkkejä nykyisen valtion koulukotitoiminnan ja uuden palvelumuodon välille. Uutta kehitettäessä tulee kehitystyö tehdä huolellisesti ja tarkastella kriittisesti ja avoimin silmin myös koulukotitoimintaa.

Yhteenvetona: uuden palvelumuodon myötä lastensuojelun sosiaalityön tahdosta riippumaton valta entisestään vahvistuu. Vallankäytön tulee kulkea käsi kädessä tiedon ja osaamisen kanssa – siksi peräänkuulutamme ehdotettua tiiviimpää kytköstä tiedeperustaiseen sosiaalityöhön ja tarkempia vaatimuksia henkilöstön osaamiselle. Lasta suojeleva ja kuntouttava lähtökohta täytyy varmistaa.

Huomiomme koskien ehdotuksia viranomaisyhteistyön tehostamisesta sijaishuoltopaikastaan luvatta poissa olevien lasten asioissa:

Ns. hatkalaiskokonaisuuden selkeyttäminen on käytännön sosiaalityön näkökulmasta ehdottoman tarpeen. Aihe on puhututtanut kuluneina vuosina erityisesti sosiaali- ja kriisipäivystysten päivittäistyön todellisuudessa, jossa nykyisen sääntelyn aukot, toimijoiden epäselvät roolit ja alueellisesti eroavat käytännöt ovat aiheuttaneet kohtuuttomia tilanteita, jotka ovat tosiasiallisesti estäneet lapsen suojelutehtävän toteuttamisen.

Hatkalaiskysymyksiä koskeva sääntely on pulmallista ja vastaa heikosti käytännön työn tarpeisiin muun muassa siksi, että meillä Suomessa ei ole erillistä lastensuojelulainsäädäntöä isommille, nuorisoikäisille lapsille, vaan samojen pykälien on toimittava vauvasta 17-vuotiaisiin. Toinen pulma on, että hatkat tapahtuvat käytännössä aina virka-ajan ulkopuolella, mutta sääntely kuitenkin rakentuu virka-ajan toimijoille ja resursseille.

Nykytilanteessa pelkästään sosiaalihuollon eri toimijoita erilaisilla toimivaltuuksilla on hatkalaistapauksissa lukuisia: sijaishuoltopaikan ohjaajat, sijaishuoltopaikan johtaja, sijoittajahyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys, sijaishuoltopaikan sijaintihyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystysi, lapsen oleskeluhyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys, lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, vanhan LsL 41§ mukainen johtava viranhaltija (+ laastariratkaisut tämän järjestämiseksi virka-ajan ulkopuolella). Tämän lisäksi kokonaisuuteen lukeutuvat poliisiorganisaation eri osat (tilannekeskukset, yleisjohtoratkaisut eri kellonaikoina, kenttäpartiot) ja Hätäkeskus. Lukuisista, tapauskohtaisista yksityiskohdista riippuu se, ketkä näistä toimijoista kulloinkin ovat toimivaltaisia. Vyyhti on melkoinen ja selkeyttä toimijuuksiin tarvitaan.

Kiinniotto- ja kuljetustilanteita on tarkasteltava myös työturvallisuuskysymyksenä! 

Konkreettista uutta ehdotus tarjoaa erityisesti siinä, että lastensuojelulaitokset – myös yksityiset, joita lasten sijaishuoltopaikoista on reilu valtaosa – olisivat suoraan oikeutettuja virka-apupyynnön tekemiseen poliisille. Tämä keventäisi byrokratiaa ja vähentäisi sosiaalityöntekijöiden, erityisesti sosiaali- ja kriisipäivystysten työtaakkaa, mutta toisaalta myös siirtäisi harkintavaltaa. Poliisit saisivat merkittävän määrän uusia yhteistyökumppaneita, joita tulisi ohjeistaa, kouluttaa ja perehdyttää prosessiin. Tämän perehdytyskokonaisuuden käytännön toteuttaminen ja siitä aiheutuvien kustannusten maksuvastuut tulisi suunnitella ennen lakimuutosten toimeenpanovaihetta. 

Toinen konkreettinen muutos ehdotuksessa olisi se, että hatkassa olevan lapsen oikeudellinen asema selkeytyisi, kun sijaishuollon täytäntöönpano tuotaisiin asiana lastensuojelulakiin. Se auttaisi myös hahmottamaan poliisin toimivaltuuksia hatkaamistilanteissa. Muutoksen myötä poliisin virka-apua voitaisiin jatkossa pyytää hatkatapauksissa lastensuojelulain perusteella, mikä toissijaisesti hyödyttäisi myös tilastointia ja mahdollistaisi siten nykyistä tarkemman tiedon tuottamista hatkaamisilmiöstä.

Säädöksiä uudistettaessa on sanamuotojen kanssa oltava tarkkana, jotta säädökset kattavat kaikki ne käytännön tilanteet, joissa niitä on tarve soveltaa. Luvattomaan poistumiseen sijaishuoltopaikasta nimittäin rinnastuu ainakin kaksi käytännössä usein toistuvaa tilannetta: 1. sijaishuoltopaikastaan luvan kanssa poistuneet, mutta palaamatta jääneet (esim. ulkoilu- tai kotilomatilanteet) sekä 2. ne lapset, joita ollaan vasta sijoittamassa eivätkä ole vielä käyneet kertaakaan (uudessa) sijaishuoltopaikassaan (sekä tulevaa sijoitustaan tietoisesti pakoilevat lapset että muut tilanteet). Sääntelyn tulisi kattaa myös nämä tosielämän tilanteet eikä jättää tarpeettomia aukkoja käytettävissä oleviin keinoihin.

Kynnys poliisin virka-avun saamiseen hatkanneen lapsen etsintä- ja hakutilanteissa ei ehdotettujen muutosten jälkeen madaltuisi käytännössä lainkaan, mikä sosiaalityön näkökulmasta on negatiivinen asia.

Erittäin tervetullutta on selkeyttää toimintakäytäntöjä ja rooleja matkapuhelimen paikannuksen pyytämisen käytännöissä hätäkeskuksen ja sosiaaliviranomaisten kesken. Nykytilanteessa poliisi on turha välikäsi tekemässä välissä harkintaa omista lähtökohdistaan käsin, omalla osaamisellaan ja virkavastuullaan. Ylipäänsä epätarkoituksenmukaisten välikäsien karsiminen prosessista on hyvä asia, koska hatkatilanteet vaativat usein hyvin nopeaa reagointia.

Esitys erillisestä, viranomaisvastuulla toimivasta etsintä- ja kuljetustoimijasta (ns. hatkapartio) vaikuttaa vastaavan sitä, mitä sosiaali- ja kriisipäivystysten keskuudessa on jo pidempään toivottu ja ideoitu. Laajempi kiinnipito-oikeus ja erityisesti sen pohjautuminen erityiseen koulutukseen ja osaamiseen on tässä toiminnossa tarpeen, jotta sen työ tosiasiallisesti olisi mahdollista. He olisivat käytännössä ainoita viranomaisia, joilla olisi oikeus ottaa lapsesta kiinni laitoksen alueen ulkopuolella hatkan jatkumisen estämisperusteella. Tämä on merkittävää valtaa ja siksi sen käyttäjiltä on perusteltua edellyttää hyvinkin yksityiskohtaisesti säänneltyä koulutusta ja osaamista.

10.2.2025
Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n hallitus
​
Linda Brandt-Ahde, Petra Erkkilä, Hanna Hautala, Johanna Lahdenperä, Anssi Liikamaa, Joni Lähteenmäki, Mira Miettinen, Veera Niemi, Anna Rantasuo, Anu Ropponen, Sohvi Salomaa, Iiris Satamo ja Sari Savikko

Edellisessä blogikirjoituksessa kerroimme kuinka seuran hallituslaisista ja asiantuntijapankkimme jäsenistä koottu tiimi kirjoitti lausunnon koskien hallituksen esitystä eduskunnalle koskien sosiaalihuollon ammattihenkilölain muuttamista. Sen jälkeen luovutimme sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson erityisavustaja Hannu Peurasaarelle Talentian kanssa kerätyn aihetta koskevan vetoomuksen. Vetoomuksen allekirjoitti yhteensä noin 2800 sosiaalialan ammattilaista, kiitos jokaiselle! Keskustelussa erityisavustajan kanssa toimme esille sosiaalityön ajankohtaisia haasteita.

Lisäksi laadimme kirjallisen asiantuntijalausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lakiesityksen 16.10.2024 käsittelyä varten. Tämän asiantuntijalausunnon tekstin löydät alta. Saimme lausunnon tueksi asiantuntijapankkilaisilta ja muilta sosiaalityöntekijöiltä arvokkaita kommentteja. Lämmin kiitos niistä!


Lausunto Hallituksen esityksestä 132/2024 vp
 
Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä 132/2024 vp. Esityksellä muutettaisiin sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 ja 16 §:t. 
 
Sosiaalityöntekijöiden seura on vuonna 2016 sosiaalityöntekijöiden perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on nostaa esille sosiaalityön asiantuntemusta yhteiskunnassa. Tämän asiantuntijalausunnon laatimisessa on hyödynnetty hyvinvointialueilla työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja näkemyksiä. Lausunnon kokoamisesta ovat vastanneet yhdistyksen aktiivit ja hallituksen jäsenet, jotka ovat sosiaalityön asiakastyössä sekä kehittämis- ja tutkimustyössä toimivia ammattilaisia.
 
Keskeiset näkökulmamme

Sosiaalityöntekijöiden seura pitää hallituksen esityksen tavoitteita tärkeinä, mutta toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi virheellisinä. Siksi emme kannata hallituksen esitystä tällaisenaan. Pidämme tärkeänä tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimisen rajaamisen jatkossakin vain sellaisille henkilöille, jotka opiskelevat sosiaalityöntekijän ammattiin ja ovat jo suorittaneet osana opintojaan käytännön harjoittelun. Painotamme tarpeellisempina toimina eri ammattiryhmien välisen työnjaon kehittämistä tehokkaammaksi, sosiaalityöntekijöiden yliopistotasoisen koulutuksen arvostuksen nostamista sekä panostamista työhyvinvointiin ja työn veto- ja pitovoimatekijöihin.

Esitys ei ota huomioon sitä hyvinvointialueympäristöä, jossa sosiaalityöntekijät työskentelevät. Sosiaalityöntekijöillä ja heidän esihenkilöillään ei monissa paikoissa ole tosiasiallista mahdollisuutta toimia laissa kuvatussa valvonta- ja ohjausroolissa.
Lakiesitys vaarantaisi toteutuessa asiakasturvallisuuden sekä asiakkaiden ja työntekijöiden oikeusturvan.
 
Sosiaalityöntekijän osaaminen, työn vaativuus ja julkisen vallan käyttö

Sosiaalityöntekijöiden seura edustaa satoja Suomessa työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä, ja yhteisössämme arvioidaan laajasti, että ehdotettu lakimuutos heikentäisi asiakasturvallisuuden ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutumisen lisäksi myös laillistettujen sosiaalityöntekijöiden veto- ja pitovoimaa hyvinvointialueilla. Näistä syistä emme kannata ehdotettua lakimuutosta.

Sosiaalihuollon ammattihenkilölakia ei tule muuttaa irrallaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Ongelmallisena lakiehdotuksessa näemme sen, että tilapäisen sosiaalityöntekijän tehtävissä voisi sen myötä toimia henkilöitä, jotka eivät ole suorittaneet esimerkiksi käytännön harjoittelua tai juridisia opintoja. Näitä ei välttämättä sisälly avoimeen yliopisto-opetukseen tai sivuaineopintoihin, kuten lakiesityksen materiaalista käy ilmi. Näiden vaatimusten osalta lain muotoilu vaikuttaa epätarkoituksenmukaiselta, sillä käytännössä epätarkka muotoilu työnantajan arvioimasta ”riittävästä käytännön kokemuksesta ja ammattitaidosta” tulisivat sovellettavaksi useimpien tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kohdalla. Tämä olisi vastoin ammattihenkilölain henkeä sekä vaarantaisi sosiaalihuollon asiakkaiden oikeuden tasavertaiseen ja hyvään sosiaalihuoltoon. Sillä, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi jatkossakin toimia vain sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, varmistettaisiin tilapäisten sosiaalityöntekijöiden keskenään samankaltaiset valmiudet työhön.

Sosiaalityön ammatissa tehdään vaativaa ihmissuhdeperusteista vuorovaikutus-, asiantuntija- ja vaikuttamistyötä, joka perustuu yhteiskuntatieteelliseen osaamiseen, tutkimustietoon sekä sen hyödyntämiseen. Sosiaalityön asiantuntijuus edellyttää lainsäädännön ja yhteiskunnan monitasoisten rakenteiden perusteellista tuntemista. Sosiaalityöntekijä on laillistettu ammattihenkilö, joka käyttää merkittävää julkista valtaa ja jonka päätöksillä on merkittävä vaikutus yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin ja elämänkulkuun. Sosiaalityöntekijän tehtävissä toimiminen edellyttää yliopistokoulutusta, sillä työhön kuuluu erottamattomasti yhteiskuntatieteellinen osaaminen, tutkimustiedon hyödyntäminen ja juridinen osaaminen.

Sosiaalityöntekijä on yksi harvoista yhteiskuntamme ammattiryhmistä, jolla on oikeus ja velvollisuus käyttää työssä tahdosta riippumatonta julkista valtaa. Vallankäyttö konkretisoituu yksilön perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisessa, kun sosiaalityöntekijä päättää harkinnanvaraisen toimeentulotuen ja lukuisten selviytymiselle välttämättömien palvelujen myöntämisestä ja epäämisestä. Perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisen osalta juuri sosiaalityöntekijällä on oikeus puuttua jopa tahdosta riippumatta mm. yksilön ja perhe-elämän suojaan, koskemattomuuteen ja oikeuteen yhteydenpitoon lastensuojelun ja osin vammaissosiaalityön konteksteissa. Tämän tasoisen vallankäytön on hyvinvointiyhteiskunnassa perustuttava riittävään koulutukseen, tutkimustietoon ja pitkäjänteiseen lainsäädännön kehittämistyöhön.

Lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden vähimmäisehtona tulee olla sosiaalityöntekijän pätevyys sekä riittävä työkokemus. Näemme myös, että lastensuojelun toimintakenttä vaatii erikoisosaamista, jota jo järjestetäänkin lastensuojelun erikoisalan sosiaalityön erikoistumiskoulutuksena. Tilapäisratkaisut, kuten tilapäiset työntekijät tai epäpätevät sijaiset, eivät ole oikea keino vastata lasten suojelutehtävään. Vaihtuvat sijaiset eivät myöskään varmista lasten oikeuksien parempaa toteutumista tai osallisuutta. Tuttu ja turvallinen sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja voi olla lapsen tai nuoren ainoa turvallinen aikuinen tai korjaava ihmissuhde. Nykyistä laajemmat tilapäisratkaisut ovat omiaan lisäämään vaihtuvuutta sosiaalityössä suhdeperustaisen työn jatkuvuuden painottamisen sijaan. Vaihtuvuus kuormittaa niin asiakkaita, sosiaalityöntekijöitä ja organisaatioita kuin julkista taloutta ja yhteiskuntaakin. Vaihtuvuus vaikeuttaa pitkäjänteistä ja suunnitelmallista asiakastyötä. 

Veto- ja pitovoimahaasteet 

Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi- ja pitovoimahaasteet ovat pitkäaikainen ongelma. Ratkaisujen etsimisessä on tärkeää kuulla sosiaalityöntekijöitä ja heitä edustavia tahoja. Kyse on veto- ja pitovoimakysymyksestä koulutettujen sosiaalityöntekijöiden määrän sijaan. Sosiaalityöntekijöiden seurassa keskeisiksi ratkaisuiksi on nähty jo pidempään mm. panostus työolosuhteisiin, asiakasmääriin, perehdytykseen ja johtamiseen, palkkaukseen, toimiviin yhteistyön ja työnjaon käytäntöihin eri ammattiryhmien ja toimijoiden välillä, sekä rakenteellisen sosiaalityön mahdollistaminen ja tukeminen. 

Ristiriitaista on, että tarpeeseen avata sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimuksia on vaikuttanut erityisesti lastensuojelussa vuoden alussa voimaan tullut 30 asiakkaan asiakasmitoitus. Tietojemme mukaan oikea asiakasmitoitus on merkittävä pito- ja vetovoimatekijä, mutta muutokseen ei kuitenkaan oltu valmistauduttu riittävästi. Lastensuojelulain tarkoituksen toteutuminen edellyttäisi työntekijöiltä pysyvyyttä ja sitoutumista vaativaan työhön, sillä jatkuva sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus heikentää merkittävällä tavalla asiakkaan palveluketjun toteutumista ja asiakkaan oikeusturvaa sekä kuormittaa merkittävästi työyhteisöjä. Sosiaalityöntekijän sitoutumiseen tehdä vaativaa asiantuntijatyötään vaikuttavat ammattiin kohdistuva arvostus ja palkkaus suhteessa työn vaativuuteen.

Mikäli tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi työskennellä muu kuin sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö ja määräaikaisuuksia ketjutetaan, laillistettujen sosiaalityöntekijöiden määrä ei kasva. Pikemminkin tämä voi toimia esteenä lähteä opiskelemaan sosiaalityötä pääaineena, jos ilman opiskeluoikeutta voi toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä. Lakiesitys lisäisi määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrää sekä lisäisi laillistettujen sosiaalityöntekijöiden työajan käyttöä sijaisten ohjaukseen ja valvontaan – siis monin tavoin hankaloittaisi pitkäjänteistä, suhdeperustaista työskentelyä, ja lisäisi asiakassuhteiden katkoksia. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus kasvaisi, mikä heikentäisi työn tuloksellisuutta, sillä asiakassuhteen luominen vaatii luottamusta ja pitkäjänteisyyttä.  

Asiakasturvallisuus ja työnjako

Laadukas työskentely ja kyky edistää asiakkaan asian ja oikeuksien toteutumista, arvioida erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia, sekä tehdä päätöksiä sosiaalihuollon palveluista edellyttää sosiaalityöntekijältä sosiaalioikeuden hyvää hallintaa, eettistä arviointikykyä ja palvelujärjestelmän tuntemusta. Pätevyysvaatimusten madaltaminen aiheuttaisi merkittävän riskin asiakasturvallisuuden ja asiakkaan oikeuksien toteutumiselle; sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus asiantuntevaan ja osaavaan apuun asiassaan.

Lakiehdotusta on perusteltu asiakasturvallisuudella. Kiinnitämme huomiota siihen, että asiakasturvallisuuden toteutumisen edellytys on se, että asiakas voi luottaa saavansa mahdollisimman osaavaa ja asiantuntevaa apua asiaansa, että hänen asioitaan käsittelevä henkilö tuntee lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä, sekä että tämä epäkohtia huomatessaan osaa myös tuoda niitä esille ja tarvittaessa avustaa asiakasta oikeusturvakeinoissaan. Myös valvontaviranomaisten tekemät huomiot tilapäisistä sosiaalityöntekijöistä ovat vakavia ja puhuvat vahvasti sen puolesta, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi toimia vain sosiaalityön ammattiin opiskeleva eli sosiaalityötä pääaineena yliopistossa opiskeleva henkilö. Kelpoisuuden alentaminen onkin riski asiakkaiden näkökulmasta, mikä on ristiriidassa kriittisten palveluiden turvaamisen tavoitteen kanssa. Myös nopeat, erisuuntaiset lainsäädäntömuutokset vaarantavat asiakasturvallisuutta ja vaikeuttaa palveluiden järjestämistä kestävällä tavalla. Aiempien muutosten edut eivät ehdi tulla näkyviksi nopeiden muutosten keskellä.

Hallituksen esityksessä kuvataan, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentelevä voisi toimia lastensuojelussa laillistetun sosiaalityöntekijän työparina. Tätä kuitenkin jo tulkittu erilaisin, ristiriitaisin tavoin. Esityksessä jää epäselväksi ”työparina toimimisen” käytännön merkitys ja sen tuomat edut. Mikäli tilapäinen sosiaalityöntekijä toimii työparina, voiko hänellä olla vastuullaan 30 lapsen asiakkuus. Ja toisaalta tarkoittaako laillistetun sosiaalityöntekijän ohjaus ja valvontavelvollisuus sitä, että hänellä on vastuullaan omien asiakkaiden lisäksi myös tilapäisen sosiaalityöntekijän asiakkaat, jolloin vastuuasiakkaiden määrä ylittää lakisääteisen rajan.

Mielestämme jo olemassa olevaa työparityöskentelyä tulee tehostaa sosiaalihuollossa jo toimivien eri ammattiryhmien välisen tehtävänjaon selkeyttämisellä. Kaikilla ammattiryhmillä on oma osaamisensa, jonka oikein hyödyntäminen olisi kustannustehokasta. Erityisesti lastensuojelussa sosiaaliohjaajien toimiminen perhetyöntekijöinä, tukihenkilöinä ja soveltuvissa tilanteissa sosiaalityöntekijän työparina hyödyntäisi sosiaaliohjaajan asiantuntemusta monipuolisesti ja voisi arvokkaan työpanoksensa ja näkökulmansa lisäksi tuoda sosiaalityöhön pitovoimaa.
Lisäksi sosiaalihuoltoon voitaisiin saada palkkakulujen säästöjä esimerkiksi lisäämällä toimistosihteerien määrää, mikä vähentäisi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden työajan käyttämistä toimistotehtäviin. Työnkuvien selkeyttäminen ja tehtävien jakaminen eri ammattiryhmien kesken voisi parantaa työtyytyväisyyttä, vähentää työn kuormitusta ja nopeuttaa asiakasprosesseja.

Valvontavastuu

Lakiesityksessä vastuu tilapäisen sosiaalityöntekijän työskentelystä, ohjauksesta ja valvonnasta olisi kuitenkin laillistetulla sosiaalityöntekijällä. Sosiaalityöntekijät ovat suhtautuneet kriittisesti tämän toteuttamisen mahdollisuuksiin. Saamissamme yhteydenotoissa kuvataan hyvinvointialueiden työolosuhteiden olevan sellaiset, joissa virassa toimivien sosiaalityöntekijöiden tai johtavien sosiaalityöntekijöiden ei tosiasiassa ole mahdollista valvoa tilapäisten sosiaalityöntekijöiden työtä. Erilaisin koulutustaustoin toimivien tilapäisten sosiaalityöntekijöiden valvomisen ja heidän toimistaan vastuun kantamisen kuvataan lisäävän laillistettujen sosiaalityöntekijöiden siirtymisiä muihin töihin.

Lakiesitys lähtee siitä ajatuksesta, että hyvinvointialueilla on riittävästi resursseja tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseen, perehdyttämiseen, johtamiseen ja valvomiseen. Emme kuitenkaan tiedä, että hyvinvointialueilla olisi käynnistynyt toimenpiteitä tämän muuttamiseksi 1.1.2025 mennessä, joten huoli asiakasturvallisuuden vaarantumisen lisääntymisestä on aiheellinen. Esitetty valvontatapa vaatisi sellaista toimintakulttuurin muutosta organisaatiotasolla, joka ei tapahdu hetkessä. Käytännössä tilapäiset sosiaalityöntekijät tekevät paljon itsenäistä työtä, jonka välitön valvominen on mahdotonta ja virheet huomataan usein vasta viiveellä. Todellinen valvonta ja johtaminen edellyttäisi resursseja, rakenteita ja tosiasiallista työpariutta, joka ei ole nykyisessä toimintaympäristössä käytännössä mahdollista toteuttaa. Virkoja tulisi myös lisätä, mikäli laillistettujen sosiaalityöntekijöiden työajasta pitäisi vapauttaa aikaa myös muiden valvontaan, ohjaamiseen ja johtamiseen. 

Huomionarvoista on myös pohtia sitä, miten toimittaisi tiimeissä, joissa on huomattava määrä tilapäisiä sosiaalityöntekijöitä. Lisäksi tulisi arvioida miten laillistettujen sosiaalityöntekijöiden aika lisäksi riittäisi sosiaalityön yliopisto-opiskelijoiden käytännön harjoittelujen ohjaamiseen. Yksi todennäköinen seuraus olisi, että muutos vaikuttaisi negatiivisesti myös opiskelijoiden työharjoittelupaikkojen määrään ja ohjaukseen. 
​
Helsingissä 15.10.2024
Sosiaalityöntekijöiden seura ry

Lausunnonantajan näkemykset sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n muuttamisesta

Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta koskien sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamista.
 
Sosiaalityöntekijöiden seura vastustaa lakiesitystä.
 
Sosiaalityön ammatissa tehdään vaativaa ihmissuhdeperusteista vuorovaikutus-, asiantuntija- ja vaikuttamistyötä, joka perustuu yhteiskuntatieteelliseen osaamiseen, tutkimustietoon sekä sen hyödyntämiseen. Sosiaalityön asiantuntijuus edellyttää lainsäädännön ja yhteiskunnan monitasoisten rakenteiden perusteellista tuntemista. Sosiaalityöntekijä on laillistettu ammattihenkilö, joka käyttää merkittävää julkista valtaa ja jonka päätöksillä on merkittävä vaikutus yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin ja elämänkulkuun.
 
Sosiaalityöntekijä on yksi harvoista yhteiskuntamme ammattiryhmistä, jolla on oikeus ja velvollisuus käyttää työssä tahdosta riippumatonta julkista valtaa. Vallankäyttö konkretisoituu yksilön positiivisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisessa, kun sosiaalityöntekijä päättää harkinnanvaraisen toimeentulotuen ja lukuisten sosiaaliselle selviytymiselle välttämättömien palvelujen myöntämisestä ja epäämisestä. Negatiivisten perus- ja ihmisoikeuksien osalta juuri sosiaalityöntekijällä on oikeus puuttua jopa tahdosta riippumatta mm. yksilön ja perhe-elämän suojaan, koskemattomuuteen ja oikeuteen yhteydenpitoon lastensuojelun ja osin vammaistyön konteksteissa. Tämän tasoisen vallankäytön on hyvinvointiyhteiskunnassa perustuttava aina riittävään koulutukseen, tutkimustietoon ja pitkäjänteiseen lainsäädännön kehittämistyöhön.
 
Hallituksen esityksessä mainitaan perustuslain (731/1999) 18 § mukaisesta oikeudesta työhön ja elinkeinoon. Ammattioikeuksia ja mahdollisia pätevyysvaatimusten madaltamisia tulee kuitenkin tarkastella muidenkin sosiaali- ja terveydenhuollon laillistettujen ammattihenkilöiden osalta, eikä työntekijöiden oikeus työhön ja elinkeinoon voi mennä asiakkaiden oikeusturvan ja sosiaalihuollon laadukkaan toteutumisen edelle. Kelpoisuusehtojen lieventäminen heikentäisi erityisesti kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien oikeusturvaa.
 
Sosiaalityöntekijöiden seura edustaa satoja Suomessa työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä, ja yhteisössämme arvioidaan laajasti, että ehdotettu lakimuutos heikentäisi asiakasturvallisuuden ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutumisen (laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000, 4-5 §) lisäksi myös laillistettujen sosiaalityöntekijöiden veto- ja pitovoimaa hyvinvointialueilla.
 
Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi- ja pitovoimahaasteet kuntien ja nykyisten hyvinvointialueiden palveluissa ovat pitkäaikainen ongelma. Ratkaisujen etsimisessä on tärkeää kuulla myös sosiaalityöntekijöitä ja heitä edustavia tahoja. Esimerkiksi Talentia on esittänyt toistuvasti laskelmia, joiden mukaan laillistettuja sosiaalityöntekijöitä on jo runsaasti enemmän kuin sosiaalityön tehtäviä hyvinvointialueilla. Kyse on siis veto- ja pitovoimakysymyksistä, ei koulutettujen sosiaalityöntekijöiden määrän riittämättömyydestä. Sosiaalityöntekijöiden seurassa keskeisiksi ratkaisuiksi näihin kysymyksiin on nähty jo pidempään mm. panostus työolosuhteisiin, asiakasmääriin, perehdytykseen ja johtamiseen, palkkaukseen, toimiviin yhteistyön ja työnjaon käytäntöihin eri ammattiryhmien ja toimijoiden välillä, sekä rakenteellisen sosiaalityön välttämättömyyden ymmärtäminen ja sen aktiivinen mahdollistaminen ja tukeminen arjen työssä.
 
Ristiriitaista on, että tarpeeseen avata sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimuksia on vaikuttanut erityisesti lastensuojelussa vuoden alussa voimaan tullut 30 asiakkaan asiakasmitoitus, johon ei oltu valmistauduttu riittävästi. Oikea asiakasmitoitus on kuitenkin merkittävä pito- ja vetovoimatekijä sosiaalityöntekijän kohdalla.  Lastensuojelulain tarkoituksen toteutuminen edellyttäisi työntekijöiltä pysyvyyttä ja sitoutumista vaativaan työhön, sillä jatkuva sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus heikentää merkittävällä tavalla asiakkaan palveluketjun toteutumista ja asiakkaan oikeusturvaa sekä kuormittaa merkittävästi työyhteisöjä ja esihenkilöiden resursseja.
 
Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimista ei tulisi mielestämme rinnastaa “sosiaalityöntekijän työhön tutustumiseen” tai “sosiaalipalvelujärjestelmään perehtymiseen” kuten esityksessä todetaan, sillä näitä varten on yliopistokoulutukseen sisältyvät käytännön harjoittelut. Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentelevä henkilö tekee sosiaalityön vaativaa asiakastyötä ja arvioi asiakkaiden haastavia tilanteita ja palvelutarpeita, vaikka hänellä ei olekaan kaikilta osin samoja toimivaltuuksia ja vastuita kuin laillistetulla sosiaalityöntekijällä. Lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden vähimmäisehtona tulee olla sosiaalityöntekijän pätevyys sekä riittävä työkokemus. Näemme myös, että lastensuojelun toimintakenttä vaatii erikoisosaamista, jota jo järjestetäänkin lastensuojelun erikoisalan sosiaalityön erikoistumiskoulutuksena.
 
Mikäli tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi työskennellä muu kuin sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö ja määräaikaisuuksia ketjutetaan, laillistettujen sosiaalityöntekijöiden määrä ei ainakaan kasva. Pikemminkin tämä voi toimia esteenä lähteä opiskelemaan sosiaalityötä pääaineena, jos ilman opiskeluoikeuttakin voi toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä.
 
Lausunnonantajan näkemykset voimaantulosta

Lakia ei tule saattaa voimaan. Sosiaalihuollon ammattihenkilölakia ei tule muuttaa esitetyssä aikataulussa tai irrallaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksesta.
 
Säännöksiä, joiden nojalla on oikeus toimia tilapäisenä ammattihenkilönä sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa tulisi käsitellä yhtä aikaa, sillä pulaa on myös lääkäreistä, psykologeista ja sairaanhoitajista. Tilapäisesti näissä tehtävissä toimimisen edellytysten tulisi olla keskenään vastaavia.
 
Onko lakiehdotuksen olennaisia vaikutuksia arvioitu riittävästi? Mitä muita olennaisia vaikutuksia lakiehdotuksella voidaan arvioida olevan?

Lakiehdotuksen olennaisia vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi.
 
Hallituksen esitys tunnistaa, että ”ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksesta erillään valmistelu voisi johtaa lainsäädännön ja sitä koskevan tulkinnan ja soveltamiskäytännön jatkuvaan, lyhyen aikavälin vaihteluun, mikä heikentäisi palvelujärjestelmän ja sosiaalialan opiskelijoiden sekä sosiaalihuollon henkilöstön mahdollisuuksiin suunnitella toimintaansa”. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden kokonaisuudistuksen on määrä tulla myöhemmin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden osalta ratkaisua tulisikin miettiä samanaikaisesti, koska terveydenhuollossakin potilasturvallisuus vaarantuu resurssivajeen vuoksi.
 
Laadukas työskentely ja kyky edistää asiakkaan asiaa ja hänen oikeuksiensa toteutumista, arvioida erilaisia toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia, sekä tehdä päätöksiä sosiaalihuollon palveluista edellyttää sosiaalityöntekijältä sosiaalioikeuden hyvää hallintaa, eettistä arviointikykyä ja palvelujärjestelmän tuntemusta. Pätevyysvaatimusten madaltaminen aiheuttaisi merkittävän riskin asiakasturvallisuuden ja asiakkaan oikeuksien toteutumiselle.
 
Valvontaviranomaisten tekemät huomiot tilapäisistä sosiaalityöntekijöistä ovat vakavia ja puhuvat vahvasti sen puolesta, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi toimia vain sosiaalityön ammattiin opiskeleva eli sosiaalityötä pääaineena yliopistossa opiskeleva henkilö. Kelpoisuuden alentaminen on nimenomaan riski asiakkaiden näkökulmasta, mikä on ristiriidassa kriittisten palveluiden turvaamisen tavoitteen kanssa.
 
Hallituksen esityksessä mainitaan, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentelevä voisi toimia lastensuojelussa laillistetun sosiaalityöntekijän työparina. Vastuu työskentelystä olisi kuitenkin laillistetulla sosiaalityöntekijällä. Esitys kaipaa selkeyttämistä sen suhteen, että millaista lisäarvoa tämä toisi lapsen osallisuuteen tai työskentelyyn, verrattuna sosiaaliohjaaja-työpariin. Sosionomien käyttöä sosiaalityöntekijöiden työparina voisi lisätä, mikä säästäisi myös palkkauskustannuksia. Tilapäisratkaisut, kuten tilapäiset työntekijät tai epäpätevät sijaiset, eivät ole oikea keino vastata lasten suojelutehtävään. Vaihtuvat sijaiset eivät myöskään varmista lasten oikeuksien parempaa toteutumista tai osallisuutta. Tuttu ja turvallinen sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja voi olla lapsen tai nuoren ainoa turvallinen aikuinen tai korjaava ihmissuhde.
 
Muita yleisiä huomioita lakiehdotuksesta?
​
Esitys toteutuessaan lisäisi määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrää sekä lisäisi laillistettujen sosiaalityöntekijöiden työajan käyttöä sijaisten sekä opiskelijoiden ohjaukseen ja valvontaan.
 
Sosiaalityöntekijän motivaatioon tehdä vaativaa asiantuntijatyötään vaikuttavat ammattiin kohdistuva arvostus ja palkkaus suhteessa työn vaativuuteen. Mikäli sosiaalityöntekijän tehtävässä voisi toimia alemmalla koulutuksella tai pienellä määrällä sosiaalityön opintoja, voi tämä merkittävästi heikentää motivaatiota hakeutua sosiaalityön pääaineopintoihin yliopistoon sekä valmistua valtio- tai yhteiskuntatieteiden maisteriksi sosiaalityön pääaineesta.
 
Haluamme nostaa esiin myös ulkopuolisen valvonnan merkityksen. Mielestämme Valviran tulisi ulottaa sosiaalityöntekijöihin ja sosionomeihin kohdistuva valvonta myös määräaikaisiin ja sijaispäteviin työntekijöihin. Valviran rekisteröinti auttaisi tilapäisten sosiaalityöntekijöiden työ- tai virkasuhteiden ketjuttamiseen liittyviin haasteisiin ja olisi yhdenmukainen terveydenhuollon ammattioikeuksien kanssa. Tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimivan työntekijän aseman tulisi käydä ilmi hänen käyttämästä ammattinimikkeestään.
 
Monessa organisaatiossa sosiaalityöntekijöiden, sosiaaliohjaajien ja muiden ammattiryhmien tehtävänkuvat eivät ole välttämättä riittävän selkeitä. Kaikilla ammattiryhmillä on oma osaamisensa ja kustannustehokkuuden edistämiseksi olisi tärkeää, että tätä osaamista hyödynnetään oikein. Sosiaalihuoltoon voitaisiin saada palkkakulujen säästöjä esimerkiksi lisäämällä toimistosihteerien määrää, mikä vähentäisi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden työajan käyttämistä toimistotehtäviin. Sosiaalityön tehtäväkenttien suunnittelu, työnkuvien selkeyttäminen ja tehtävien jakaminen eri ammattiryhmien kesken voisivat parantaa työtyytyväisyyttä, vähentää työn kuormitusta ja nopeuttaa asiakasprosesseja.
 
Ehdotuksessa mainitaan, että työnantajan tulee arvioida työntekijän edellytykset toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä. Tämä kuuluu työnantajan velvollisuuksiin nytkin. Emme kannata työnantajan tulkintavallan lisäämistä asiassa.
 
7.8.2024
Sosiaalityöntekijöiden seura ry
 

Lausunto liittyy hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta, lausuntopyynnön diaarinumero: VN/36736/2023
Asiaa koskevat asiakirjat löytyvät lausuntopalvelu.fi-sivustolta.

Sosiaalityöntekijöiden seuran lausunto:

Antaisivatko ehdotetut muutokset riittävät mahdollisuudet hoitaa hyvinvointialueiden rajat ylittäviä häiriötilanteita käytännössä?

Kyllä. Käytännössä antavat, ainakin vähimmäistasolla. Sosiaalityöntekijöiden seura haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että sosiaalihuollon sisällöllisen asiantuntemuksen ja osaamisen varmistamiseen näissä tilanteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Tukisivatko ehdotuksen mukaiset yhteistyöaluetasoiset ja kansalliset järjestelyt hyvinvointialueiden valmiutta ja varautumista? 

Kyllä. Näemme hyvänä sosiaali– ja terveydenhuollon valmiuskeskuksille osoitettavan ohjaamisvastuun valmius- ja varautumisasioissa, sillä se lisännee yhdenmukaisuutta.

Olisivatko ehdotetut normaaliolojen häiriötilanteiden hoitamista koskevat toimintamallit toimivia myös poikkeusoloissa? 

Kyllä.


Muut mahdolliset huomiot hallituksen esityksestä:

Sosiaalityöntekijöiden seura kiittää mahdollisuudesta jättää lausunto hallituksen esitystä koskien. Seura on perehtynyt lausuntomateriaaleihin ja esittää lausuntonaan seuraavaa:

Lain ehdotetussa pykälässä 50b ehdotetaan perustettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisen johtoryhmä. Johtoryhmän puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana toimisivat sosiaali- ja terveysministeriön määräämät ministeriön virkamiehet. Lisäksi ryhmään nimettäisiin yksi edustaja kultakin yliopistollista sairaalaa ylläpitävältä hyvinvointialueelta, yksi edustaja Helsingin kaupungilta ja yksi edustaja HUS-yhtymästä.

Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa lakiehdotusta muilta osin, mutta esittää täsmennystä edellä mainitun johtoryhmän kokoonpanoon. Kun mainituista tahoista nimetään kustakin vain yksi edustaja, on suuri riski, että johtoryhmä koostuu tosiasiassa vain tai lähes kokonaan terveydenhuollon edustajista. Ehdotetussa pykälässä 50b esitetään täsmennykseksi, että johtoryhmän kokoonpanossa tulee ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja palvelujärjestelmän sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen asiantuntemus. Sosiaalityöntekijöiden seura esittää, että laissa tulisikin erikseen määrittää tapa, jolla varmistetaan johtoryhmän edustajien riittävä asiantuntijuus sekä sosiaali- että terveydenhuollon järjestämisen, palvelujärjestelmän, valmiuden ja varautumisen osalta. Esimerkiksi niin, että johtoryhmän edustajista vähintään kahden tulee olla terveydenhuollon koulutuksen saaneita terveydenhuollon asiantuntijoita ja vähintään kahden sosiaalialan koulutuksen saaneita sosiaalihuollon asiantuntijoita - tai jokin muu tapa, joka konkreettisesti varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon riittävän asiantuntijuuden johtoryhmässä.

Nykyisellään lakimuutosehdotus jättää liiaksi huomiotta sen, että hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden keskinäiset valtasuhteet eivät usein ole tasavertaisia ja valittaessa vain yksittäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita edustustehtäviin, terveydenhuollon asiantuntijuus käytännössä herkästi ylikorostuu valinnoissa. Lakiehdotus kokonaisuudessaan, ja erityisesti pykälät 50a ja 50c kuitenkin osoittavat, että kyseessä oleva johtoryhmä tulisi käyttämään merkittävää valtaa sekä sosiaali- että terveydenhuollon asioissa. Se mm. päättäisi valmiuden tasoista ja menettelytavoista eri tasoilla, voimavarojen kohdentamisesta yli hyvinvointialuerajojen ja ottaisi kantaa hälytysjärjestelyihin.

On tärkeää tiedostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon häiriötilanteet voivat johtua myös ensisijaisesti sosiaalisista ilmiöistä, tai ilmiöistä, joissa sekä sosiaaliset että terveydelliset ilmiöt vaikuttavat yhtä aikaa. Samoin sosiaaliset ja terveydelliset seikat tosiasiassa lomittuvat kansalaisten elämäntilanteissa ja palveluissa, ja myös mahdollisiin terveydellisesti painottuneisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin vastataan suuresti myös sosiaalihuollon keinoin. Riittävä sosiaalihuollon asiantuntijuus johtoryhmässä on näistä syistä välttämätöntä.
​
Sosiaali- ja terveydenhuoltoon on jo perustettu valtakunnallisesti viisi valmiuskeskusta. Niiden asiantuntijuudesta ei säädetä laissa erikseen. Sosiaalityöntekijöiden seura pitää tärkeänä, että myös valmiuskeskuksen tehtävissä sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon asiantuntijuus ja valta ovat riittävät ja tasapainossa keskenään.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee uutta lakia sosiaali- ja terveyspalveluiden valvonnasta. Sosiaalityöntekijöiden seura on jättänyt oman lausuntonsa lakiluonnoksesta (lausuntopyyntö). Lausunnon valmistelivat Heta Kulla-Mykkänen, Eero-Tapani Hynynen, Ylva Krokfors ja Hanna Lappi.

Uuden valvontalain tavoitteena on turvata yhdenmukaiset, laadukkaat, vaikuttavat ja turvalliset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut muuttuneessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä. Lain myötä yksityiset ja julkiset palveluntuottajat asettuvat valvonnan kohteina tasavertaisiksi ja niitä koskevat samat reunaehdot ja menettelyt.

Valvontaviranomaisia ovat uuden lakiluonnoksen mukaisesti aluehallintovirastot sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Valvontalaki painottaa voimakkaasti omavalvontaa. Myös hyvinvointialueiden yksityisiä palveluntuottajia koskeva valvonta on lakiesityksen myötä osa hyvinvointialueiden toteuttamaa omavalvontaa. Hyvinvointialueen edustaja ei siis lain myötä olisi valvontalain tarkoittama valvontaviranomainen, vaan toteuttaisi valvontatehtävässään hyvinvointialueen ostamien ja itse tuottamien palveluiden omavalvontaa.

​Toteutuessaan valvontalaki keventää joitain valvontaprosesseja ja siirtää esimerkiksi nykyisten ilmoitustenvaraisten palveluiden perustamiseen liittyvän byrokratian kunnista palveluntuottajien Soteri-rekisteriä ylläpitävälle Valviralle. Samalla käyntejä perustettaviin yksiköihin vähennetään ja toteutuvat käynnit suunnataan erikseen arvioitaviin korkeamman riskin palveluihin. 

Valvontalakia koskevassa hallituksen esitysluonnoksessa todetaan palveluntuottajien rekisteröintiin liittyen että: ”Lähtökohtaisesti arviointi tapahtuisi puhtaasti palveluntuottajan ilmoittamien perustietojen perusteella. Perusvaatimusten täyttymisen arviointi olisi siten pääsääntöisesti asiakirjapohjausta ja perustuisi luottamukseen palveluntuottajan ilmoittamien tietojen oikeellisuuteen.” (s.34). Tällöin palveluntuottajan omavalvonnan ja dokumenttien merkitys korostuisi entisestään. 

Omavalvonta on jokaisen palvelun laadun kulmakivi. Se on perusta kaikkien laadukkaiden palveluiden toteuttamiselle. Omavalvonta onkin erityisen hyvä keino huolehtia luotettavien ja vastuullisten palveluntuottajien laadusta. Jokaisen palveluntuottajan toiminta perustuu siihen, että omavalvontaa toteutetaan jatkuvasti palvelun kehittämisen ja toteuttamisen työkaluna. Omavalvonta on kuitenkin vain yksi valvonnan osa-alue.

Sosiaalityöntekijöiden seura ilmaisee lausunnossaan huolensa lakiesityksen taustalla olevasta vahvasta omavalvontapainotteisuudesta. Omavalvonnan tärkeydestä huolimatta se ei näkemyksemme mukaan ole ehdotetussa laajuudessa riittävä keino haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten sosiaalipalveluiden valvontaan. Yleisen ammatillisen kokemuksemme perusteella emme voi olla vakuuttuneita siitä, että omavalvonta antaa riittävän takuun palvelun lain- ja asianmukaisuudesta. Käytännön valvontatyössä on ollut havaittavissa myös ristiriitoja dokumenttien ja käytännön palvelun välillä ja ajoittain -onneksi hyvin harvoin- myös tahallista virheellisten tietojen antamista valvontaviranomaiselle.

​Yhden esimerkin lakiluonnoksen omavalvontapainotteisuudesta antaa lain esitys tilojen tarkastamisesta. Esityksessä todetaan, että asiakirjapohjainen valvonta vähentäisi valvontakäyntejä palveluntuottajien käyttämiin tiloihin ja käyntejä suunnattaisiin rutiininomaisten tarkastusten sijaan kohdennetusti. Kuitenkin niin, että ennakkotarkastuksia toteutettaisiin yhä kaikkiin sairaaloihin ja vaativia sosiaalihuollon palveluita tuottaviin yksiköihin. Ennakkotarkastus olisi mahdollista tehdä myös sähköisti etäyhteyksin.

Hallituksen esityksessä perustellaan toiminnan perustamisvaiheen tarkastusten tarpeettomuutta muun muassa sillä, että tiloihin tekevät tarkastuksia myös muut viranomaiset, esimerkiksi pelastus-, rakennusvalvonta- ja terveydensuojeluviranomaiset (s.28). Näkemyksemme mukaan nämä tarkastukset eivät riitä korvaamaan sosiaalihuollon valvonnan asiantuntemusta.

Sosiaalityöntekijöiden seura painottaa lausunnossaan, että on erityisen tärkeää lisätä palveluiden ennakollista valvontaa ja huomioida ennakkotarkastuksissa myös muut, kuin ympärivuorokautisia palveluita tuottavat sosiaalihuollon yksiköt. Eri asiakasryhmien päivätoiminta tai lastensuojelun valvotut tapaamiset ovat palveluita, joissa asiakasturvallisuus on myös tilojen osalta varmistettava sosiaalihuollon valvontaviranomaisen fyysisesti yksikköön toteuttamalla valvontakäynnillä. Omavalvonta ei yksin riitä varmistamaan riittävää asiakasturvallisuutta tai sosiaalihuollon palveluihin käytettävien tilojen turvallisuutta ja asianmukaisuutta.

Onnistuneen omavalvonnan lisäksi tarvitaan systemaattista ja laajaa valvontaviranomaisen toteuttamaa ennakollista ja suunnitelmallista valvontaa. On tärkeää varmistaa myös jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käyttävien asiakkaiden asiakasturvallisuus. Erityisen tärkeää on turvata myös valvontaviranomaisen toteuttamalla valvonnalla laadukkaat palvelut erityisesti niille asiakkaille, joilla ei ole resursseja itse vaatia tai seurata käyttämiensä palvelun laatua ja lainmukaisuutta.

Hanna Lappi
Väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
Valvonnan sosiaalityöntekijä, Vantaa