Seuran jatkoilla Sosiaalioikeudellisen seuran 25-vuotis juhlaseminaarin päätteeksi 14.3.2025 suhtauduttiin seminaariin innostuneesti ja jaettiin iltapäivän monipuolisten puheenvuorojen aikana heränneitä ajatuksia. 

Sosiaalioikeudellinen seura on kansalaisjärjestö, joka pyrkii edistämään sosiaalisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia. Seura on perustettu aikanaan siihen tarpeeseen, että terveydellisistä oikeuksista keskusteltiin yhteiskunnassa enemmän, mutta sosiaalisten oikeuksien puolustamiseen ja ajamiseen keskittyviä toimijoita oli vähän. Jatkoilla pohdimme, että sama ilmiö on ajankohtainen ja myös sosiaalityössä keskeinen yhä 25 vuoden jälkeen.

Sosiaalioikeudellisen seuran päätoimintamuodot ovat kannanottojen, vetoomusten, lakiesityksiä koskevien lausuntojen ja valitusten ja kanteluiden laatiminen sekä seminaarien järjestäminen. Totesimme jatkoilla seuran toiminnassa ja muutenkin juhlaseminaarin monipuolisessa sisällössä paljon samaa oman seuramme ja sosiaalityön sisäisten keskustelujen kanssa. Ja miksipä ei, samojen sosiaalisten oikeuksien äärellähän kaikki toimimme. Mielenkiintoisesti moni asia oli kuitenkin sanoitettu toisin kuin olemme esimerkiksi rakenteellisesta sosiaalityöstä puhuessamme tottuneet.

Erityisesti sosiaalioikeuden professorin Laura Kalliomaa-Puhan seminaaripuheenvuoro herätti jatkoilla keskustelua. Kalliomaa-Puha käsitteli hyvinvointialueiden säästöpaineiden aihetta virkistävästi eritellen vaihtoehtoja sille, miten säästämistä voi tehdä, jos oletetaan säästäminen väistämättömäksi. Hän kritisoi osaa nykyisistä säästökeinoista ja osoitti, miten esimerkiksi vahvimman osaamisen siirtäminen perinteisesti vaativimmiksi oletetuista viimesijaisista palveluista asiakassuhteiden alkuun, voi olla sekä säästötoimi että monin tavoin perusteltua. Kalliomaa-Puha eteni puheenvuorossa lopulta sen perustelemiseen, miten paras säästötoimi on panostus palvelujen tarpeen ennaltaehkäisyyn. 

Jatkoilla tämä päättely resonoi monien sosiaalityön sisäisten keskustelujen kanssa. Säästäminen nähdään useimmiten resurssien käytön vähentämisenä, vaikka kustannusvaikuttavampaa olisi kustannusten vähentäminen ennaltaehkäisyn tai ripeän puuttumisen keinoin, tai resurssien lisääminen esimerkiksi osaamiseen panostamalla. Myös Kalliomaa-Puha käytti puheenvuorossaan konkreettisena esimerkkinä Etelä-Karjalan lastensuojelupalvelujen menestyksekästä uudistusta ja painopisteen siirtämistä varhaiseen tukeen 2010-luvulla, ja vinkkasi myös mielenkiintoisen melko tuoreen Yhteiskuntapolitiikka-lehden kirjoituksen aiheesta: Miksi lapsiperhepalvelujen uudistamista Etelä-Karjalassa ei ole tutkittu?

Sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Heidi Vanjusovin puheenvuorossa korostettiin, että sosiaalipalvelujärjestelmämme suurin haaste ei ole saatavuus vaan saavutettavuus. Järjestelmä toimii hyvin ja siihen kiinnittyminen on helppoa ja yksinkertaista, jos osaa vaatia, on toimintakykyinen ja tarve on suppea ja satunnainen. Palvelujärjestelmän piiriin pääsee paremmin, jos auttamassa on sukulaisia, ystäviä tai vaikkapa järjestöjä. Joillakin asiakasryhmillä on vahvoja järjestöjä tukenaan ja toisilla ei ketään. Vanjusov peräänkuulutti palvelumuotoilua ja esimerkiksi lomakkeiden selkeyttämistä ja korosti ammattilaisten osaamisen merkitystä saavutettavuuden turvaajana. Jatkoilla pohdimme sosiaalityön erilaisten asiakasryhmien keskinäistä hyvin eriasteista järjestäytymistä ja sitä, voisiko (rakenteellisella) sosiaalityöllä olla nykyistä enemmän roolia tällaisen järjestäytymisen tukemisessa. Vaihdoimme kokemuksia myös siitä, että halua saatavuuden lisäksi saavutettavuuden parantamiseen myös sosiaalityön itsensä sisällä on sosiaalityöntekijöiden keskuudessa. Kollegiaalinen yhteistoiminta yli organisaatiorajojen on kuitenkin tässäkin asiassa välttämätöntä.

Kaksien ensimmäisten seuran jatkojen jälkeen pidämme seuran hallituksessa toimintamuotoa lupaavana matalan kynnyksen kohtaamispaikkana sosiaalityöntekijiölle jatkossakin. Molemmilla jatkoilla keskustelu on ollut vilkasta ja myös jäseniä on ollut aktiivisesti mukana, joskin näin alkuun vielä melko harvalukuisilla osallistujamäärillä. Tavoitteena on jatkossa onnistua kohdentamaan jatkoja sellaisten tapahtumien yhteyteen, joihin seuramme jäseniä on joka tapauksessa osallistumassa. Jos sinulla on mielessä tapahtuma, jonka jälkeen keskustelisit mielelläsi puolen tunnin ajan vapaamuotoisesti etäyhteydellä toisten tapahtumaan osallistuneiden ja muiden aiheesta kiinnostuneiden sosiaalityöntekijöiden kanssa, ehdota ideaasi matalalla kynnyksellä, [email protected].

Jatkoille 14.3.2024 seuran hallituksen puolesta osallistuneet Petra Erkkilä, Mira Miettinen ja Veera Niemi

Sosiaalityöntekijöiden seura järjesti valtakunnallisen aluevaalipaneelin Kansainvälisen sosiaalityön päivän aattona 17.3.2025. Sosiaalityöntekijöiden seura pitää tärkeänä sitä, että aluevaltuustoihin valittaisiin paljon sosiaalityöntekijöitä päättämään hyvinvointialueiden asukkaille tärkeistä palveluista. Tapahtuma järjestettiin Zoom-alustalla ja sen juonsi Ville Santalahti, joka on aiemmin toiminut seuran hallituksessa. Panelisteilla oli tiiviin aikataulun vuoksi vuorollaan vain minuutti aikaa vastata kuhunkin kysymykseen. Lyhyessäkin ajassa ehdittiin kuitenkin hyvin nostaa tiiviisti tärkeimmät asiat keskusteluun.

Paneeliin kutsuttiin tällä hetkellä aluevaltuustoissa vaikuttavien puolueiden kautta sosiaalityöntekijätaustaisia aluevaaliehdokkaita ympäri Suomen. Panelisteiksi saatiinkin maantieteellisesti kattava ja seitsemää eri puoluetta edustava joukko sosiaalityön ammattilaisia:

Teija Hautanen, Vasemmistoliitto, Pirkanmaa
Thomas Karlsson, Vihreät, Varsinais-Suomi
Kirsi Kumpulainen, Sosialidemokraatit, Pohjois-Pohjanmaa
Kristiina Ruuskanen, Keskusta, Kanta-Häme
Maija Silvennoinen, Kristillisdemokraatit, Pojois-Karjala
Mirjami Tuomikoski, Kokoomus, Länsi-Uusimaa
Jouni Vallin, Perussuomalaiset, Etelä-Pohjanmaa

Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen paneuduttiin varsinaiseen asiaan.  Panelisteja pyydettiin mainitsemaan kaksi tärkeintä sosiaalityön asiakkaiden olosuhteisiin liittyvää kysymystä, joihin he haluavat muutosta. Monen panelistin puheenvuorossa nousi tärkeänä yksittäisenä asiana lapsiperheköyhyyden vähentäminen. Lapsuusaikana koetulla köyhyydellä on pitkäaikaiset ja syvät vaikutukset. Panelistien näkemykset olivat varsin monialaiset ja kommenttipuheenvuoroissa todettiinkin, miten tärkeää on, että sosiaalityöntekijät kykenevät näkemään asiakkaidensa tarpeita niin laaja-alaisesti. Puheenvuoroissa nostettiin esiin esimerkiksi lapsen edun parempi huomioiminen, koulupoissaolot ja siitä johtuva koulupudokkuus, lähisuhdeväkivallan ehkäisy, digiosattomuus. Muutoinkin pääsy oikea-aikaisten palveluiden piiriin, mukaan lukien oikeus pätevän ja pysyvän sosiaalityöntekijän palveluun, nähtiin asiakasturvallisuuden ja luottamuksen edellytyksenä. Näiden lisäksi myös asunnottomuuden ehkäisy ja matalan kynnyksen palvelut toisen asteen opiskelijoille olivat panelistien näkemyksen mukaan asioita, joihin täytyisi saada muutosta aikaan. 

Seuraavaksi panelistien tehtävänä oli kertoa oman taustapuolueensa vaaliohjelmasta siltä osin, miten puolueen vaaliohjelmassa huomioidaan sosiaalityö. Sosiaalityötä terminä ei vaaliohjelmissa juuri ollut mainittu. Ehdokkaat näkivät kuitenkin, että vaaliohjelmissa käsiteltiin sosiaalityön ja -huollon kenttää laajasti ja pystyivät seisomaan puolueidensa vaaliohjelmien takana myös sosiaalityöntekijän linssien läpi katsottuna. Vaaliohjelmissa oli hyvin huomioitu asukkaiden lähipalveluiden tarpeet sekä hyvinvoinnin tasaisempi jakautuminen asuinpaikasta riippumatta. Tässä yhteydessä mielenkiintoisena nostona Kristiina Ruuskasen mainitsema Keskustan vaaliohjelma, jossa esitetään sosiaalihuoltolain mukaisten lastensuojeluilmoitusten käsittelyn kytkeminen aikuissosiaalityön ja päihdepalveluiden tarpeen arviointiin.

Paneelin edetessä keskusteltiin myös sosiaalityöntekijöiden työoloista. Panelistit olivat pitkälti yksimielisiä siitä, että hyvällä johtamisella ja riittävällä palkkauksella pystytään vaikuttamaan paljon sosiaalityöntekijöiden veto- ja pitovoimaan. Johtamisessa tärkeinä elementteinä nähtiin oman työn hallinta, kehittämis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä kohtuullinen asiakasmäärä. Myös riittävä perehdytys koettiin tärkeänä. Lisäksi puheenvuoroissa sivuttiin myös työssä viihtyvyyttä edistävinä tekijöinä mahdollisuus parityöskentelyyn sekä tarpeellisten työvälineiden saatavuus sekä yleisesti sosiaalityön arvostus. 

Hyvinvointialueiden säästökohteita panelistit löysivät siitä huolimatta, että monella hyvinvointialueella on säästöjä jo tehty kovallakin kädellä. Samalla linjalla panelistit olivat esimerkiksi puoluetukien pienentämisen tarpeesta sekä ostopalveluiden kriittisestä käytöstä. Lisäksi säästötoimeksi esitettiin käyttämättömistä tiloista luopumista ja tietojärjestelmien yksinkertaistamista. Myös organisaatiorakenteiden edelleen tarkasteleminen olisi panelistien mielestä tarpeellista. Hyvinvointialueiden verotusoikeudesta ei päästy yksimielisyyteen, lähinnä sen vuoksi että hyvinvointialueet ovat erilaisia väestörakenteeltaan. Yksittäisenä nostona mainittakoon Perussuomalaisten panelistin Jouni Vallinin ajatus siitä, että Kela-taksipalveluiden kulut siirrettäisiin pois valtioilta hyvinvointialueiden maksettavaksi, jolloin ”Kela-taksirallia” saataisiin hillittyä.

Paneelia juontava Ville Santalahti esitti tässä vaiheessa paneelia kysymyksen, johon panelistit eivät olleet pystyneet tutustumaan etukäteen. Panelistit saivat arvioida, miten sosiaalihuollon asema on kehittynyt hyvinvointialueilla verrattuna kunta-aikaan. Panelistien näkemyksen mukaan kunta-aikana oli helpompi pitää sosiaalihuollon asemaa esillä kuin nykyään. Hyvinvointialueiden aikana on valitettavasti käynyt niin, että sosiaalihuolto on jäänyt terveydenhuollon jalkoihin. Sosiaalityön professiojohtaminen on joillain alueilla kärsinyt, samoin innovaatio- ja kehittämistyö suhteessa terveydenhuoltoon. Hyviäkin puolia hyvinvointialueuudistuksesta sosiaalihuollon kannalta kuitenkin löydettiin ja panelistit totesivat, että osassa kunnista sosiaalihuollon palvelut ovat jopa parantuneet. 

Lopuksi panelistit saivat vielä ihan lyhyesti kertoa, mitä aikovat konkreettisesti tehdä sen eteen, että sosiaalityöntekijät saavat äänensä kuuluviin politiikassa. Kuultiin monipuolisia vastauksia, kuten ennaltaehkäisevän työn merkityksen nostaminen keskusteluun päätöksenteon yhteydessä. Panelistit aikoivat myös jokaisen esiteltävän asian kohdalla pohtia, mikä sen merkitys on sosiaalityölle ja sosiaalityön asiakkaille. 

Paneelin anti oli mitä parhain; puoluekannasta riippumatta kaikki ehdokkaat näkevät sosiaalityöntekijöiden olevan monipuolisia päättäjiä, asioita laaja-alaisesti tarkastelevia sekä toimivien lähi- ja peruspalveluiden puolesta puhujia. Käy tutustumassa ehdokkaisiin ja heidän ajatuksiinsa tarkemmin!
Vaalipaneeli on katsottavissa seuran Youtube-kanavalla.

Sosiaalityöntekijöiden seuran hallituksen puolesta hallituksen jäsen Iiris Satamo

Jätimme 19.3.2025 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopalveluun lausuntomme hallituksen esitykseen rikoslain 16 luvun muuttamisesta. Lausunto nähtävissä myös alla.

***

Yleistä
Sosiaalityöntekijöiden seura pitää tärkeänä, että eri viranomaisten työssään kohtaamaan väkivaltaan pyritään puuttumaan lainsäädännöllisin muutoksin.
Lakiesityksessä kuitenkin sivuutetaan kokonaan sosiaaliviranomaiset. Otamme tässä lausunnossa kantaa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä työskentelevien ammattilaisten huomioimiseksi lakimuutoksessa tasavertaisina toimijoina muiden kenttäviranomaisten rinnalla.

Lausunnonantajan näkemykset: Muut asiat
Sosiaalityöntekijöiden seura esittää, että lakimuutosehdotukseen sisällytetään poliisin, pelastuksen ja ensihoidon lisäksi myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen toiminnot. Siltä osin, kun osassa hyvinvointialueita sosiaali- ja kriisipäivystyksen tehtävät on delegoitu virka-aikana erillisille virka-aikana päivystäville toimijoille, tarkoitamme sosiaali- ja kriisipäivystyksellä myös heitä. Nyt lausunnolla oleva muotoilu on puutteellinen huomioidessaan neljästä rinnakkain toimivasta, kiinteästi hätäkeskukseen kytkeytyvästä kenttäviranomaisesta vain kolme. 

Sosiaali- ja kriisipäivystykset ovat hätäkeskuksen hälytettävissä olevia niin sanottuja kenttäviranomaisia vastaavalla tavalla kuin ensihoito, poliisi ja pelastus. Hätäkeskus välittää sosiaalitoimen tehtäväksi tehtävänkäsittelyohjeensa mukaisesti arvioidut tehtävät sosiaali- ja kriisipäivystyksille käyttäen kenttäviranomaisten yhteisiä tieto- ja viestintäjärjestelmiä. Sosiaalitoimen tehtävien määrällinen kasvu on ollut huomattavaa viimeisimpien vuosien aikana ja esimerkiksi vuonna 2024 hätäkeskukset välittivät sosiaalitoimelle enemmän tehtäviä (92 130 kpl) kuin pelastustoimelle (83 010 kpl) (https://112.fi/tilastotietoa-hatakeskustoiminnasta). Hätäkeskuksen kautta saapuvien tehtävien lisäksi sosiaali- ja kriisipäivystyksissä otetaan vastaan merkittävä määrä yhteydenottoja myös muista lähteistä, kuten suorina asiakaspuheluina (sosiaalipäivystyksiltä edellytetään 24/7 avoinna olevaa ja julkisesti saatavilla olevaa yhteydenottokanavaa) sekä muilta viranomaisilta. Sosiaali- ja kriisipäivystys on siis myös volyymiltaan merkittävä kenttäviranomaistoimija ja tästäkin syystä on tärkeää, ettei yhtä toimijaa sivuuteta lakimuutosehdotuksessa, joka kokoaa muut kolme kenttäviranomaistoimijaa yhteen ja korostaa kentällä tehtävän työn erityispiirteitä.

Sosiaali- ja kriisipäivystys on hyvinvointialueiden järjestämää ja tuottamaa, lakisääteistä toimintaa. Sosiaalipäivystyksestä säädetään Sosiaalihuoltolain 29 §:ssä: “Sosiaalipäivystys on järjestettävä ympärivuorokautisesti kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi kaiken ikäisille. Päivystys on toteutettava siten, että palveluun voi saada yhteyden ympäri vuorokauden ja kiireelliset sosiaalipalvelut voidaan antaa siten kuin tässä tai muussa laissa säädetään. Päivystävissä yksiköissä on oltava riittävät voimavarat ja osaaminen, jotta palvelun laatu ja asiakasturvallisuus toteutuvat. Sosiaalipäivystystä toteutettaessa on toimittava yhteistyössä ensihoitopalvelun, terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen, poliisin, hätäkeskuksen ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden kanssa.”

Sosiaali- ja kriisipäivystysten työ sisältää paljon kotikäyntejä ja asiakastapaamisia julkisissa tiloissa. Tapaamisista valtaosa toteutetaan kiireellisesti ja vähäisillä ennakkotiedoilla, ja esimerkiksi poliisin virka-apu on mukana vain osassa asiakaskohtaamisia. Asiakastapaamiset liittyvät usein esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan tai asiakkaiden vakavaan päihteidenkäyttöön tai mielenterveysoireisiin. Erityisesti lastensuojelutehtäviin liittyvä tahdosta riippumaton vallankäyttö tuottaa tilanteisiin usein ristiriitoja ja työntekijöihin kohdistuvaa uhkaa. 

Käytännössä suuressa osassa maata sosiaalipäivystystä järjestetään yhdistettyinä sosiaali- ja kriisipäivystyksinä (vain yksittäisissä tapauksissa nämä toiminnot järjestetään erillisinä). Tämä tarkoittaa, että ShL 29§ mukaisen sosiaalipäivystyksen rinnalla toteutetaan kriisipäivystystä eli tarjotaan psykososiaalista tukea äkillisissä, järkyttävissä tilanteissa. Kriisityön kokonaisuudesta säädetään sekä Sosiaalihuoltolaissa (29b§) että Terveydenhuoltolaissa (50§). 

Sosiaali- ja kriisipäivystysten yhdistetty toteutustapa tarkoittaa, että yksiköissä työskentelee rinnakkain eri ammattiryhmiä edustavia ammattihenkilöitä. Tällä on vaikutusta palvelussuhteiden muotoon. Jokaisessa Suomen sosiaalipäivystysyksikössä tulee olla virkasuhteinen sosiaalityöntekijä, jolla on laajat päätösoikeudet viranomaispäätösten tekemiseen (STM: Kuntainfo 11/2018, s. 2). Sosiaalipäivystystyössä käytetään laajaa viranomaisvaltaa ja pääsääntöisesti sosiaalipäivystysten sosiaalityöntekijät ovatkin virkasuhteisia. Sen sijaan heidän työpareinaan työskentelevien muiden ammattihenkilöiden (kriisityöntekijät, sosiaaliohjaajat, sairaanhoitajat) palvelussuhteen muoto saattaa vaihdella ja olla virkasuhteen sijasta myös työsuhde. Nämä ammattilaiset ovat vastaavassa tilanteessa kuin lainmuutosesityksen perusteluissa mainitut ensihoitajat: he ovat julkisyhteisön työntekijöitä, joita ei nykyisessä rikoslain 16 luvun soveltamisalasäännöksiä koskevassa 20 §:ssä rinnasteta virkamieheen. 

Sosiaali- ja kriisipäivystysten sosiaalityöntekijät virkasuhteessa toimivina ovat siis pääsääntöisesti jo nykymuotoisen rikoslain 16 luvun piirissä. Sosiaalityöntekijöiden seura esittää siitä huolimatta, että ehdotetussa sinivilkkusabotaasilisäyksessä huomioitaisiin sosiaali- ja kriisipäivystys poliisi- ja hälytystoiminnan rinnalla. Tätä perustelemme paitsi edellä kuvatulla sosiaali- ja kriisipäivystysten käytännön järjestämisen rakenteella (virkasuhteisen sosiaalityöntekijän työparina toimii usein yksikön työsuhteinen muu ammattihenkilö), myös sillä, että sosiaali- ja kriisipäivystyksen asema tasavertaisena kenttäviranomaistoimijana tulee huomioida, kun kenttätoimintaa (“poliisi- ja hälytystoimintaa”) kootaan yhteen yhteneväisesti tarkasteltavaksi kokonaisuudeksi. 

Muutosesityksessä käytetty muotoilu (sivu 27) “Ehdotettujen lainmuutosten tavoitteena on yhteiskunnallisesti tärkeiden toimijoiden, eli tässä yhteydessä poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon häiriöttömän toiminnan suojaaminen” on epäonnistunut ja ulossulkeva, jättäen huomioimatta neljännen kenttäviranomaisen eli sosiaali- ja kriisipäivystyksen yhteiskunnallisen tärkeyden. Samassa luvussa käytetään myös seuraavaa perustelua, joka niin ikään sivuuttaa sosiaali- ja kriisipäivystyksen: “Poliisi- ja hälytystoiminnan yhteiskunnallista merkitystä kuvastaa lisäksi, että kaikkien näiden tahojen tehtäviin kuuluu myös hälytystehtävien hoitaminen, joilla on kiinteä liityntä hätäkeskuslaitokseen ja sen toimintaan. Hätänumeroon voi soittaa vain kiireellisissä hätätilanteissa, jolloin paikalle tarvitaan auttavia tahoja.” Myös tämän tekstikohdan sisällöt pätevät yhtä lailla sosiaali- ja kriisipäivystykseen. 

Mikäli sosiaali- ja kriisipäivystykset sisällytettäisiin sinivilkkusabotaasilisäykseen, merkitsisi se parempaa lainsäädännöllistä suojaa myös heidän työssään käyttämille ajoneuvoille ja välineistölle. On perusteltua, että tältäkin osin kaikkia kenttäviranomaisia kohdellaan yhdenvertaisesti. 

Lainmuutosesityksen perusteluteksteissä esiteltiin kattavasti tilasto- ja muista lähteistä koottua tietoa poliisien, pelastajien ja ensihoitajien työssään kohtaamista uhka- ja väkivaltatilanteista sekä niitä koskevista oikeuden ratkaisuista. Sosiaali- ja kriisipäivystysten työntekijöiden (tai ylipäänsä sosiaalipalveluiden henkilöstön) osalta vastaavia tietoja ei esitöissä ole saatavissa, koska tiedonkeruu oli rajattu mainittuihin kolmeen toimijaan. Sosiaalityöntekijöiden seura esittää, että vastaava, perusteellinen taustatyö tehtäisiin myös sosiaalihuollon ammattilaisten osalta. Näin saataisiin käsitys uhka- ja väkivaltatilanteiden ilmiöstä myös heidän näkökulmastaan ja pystyttäisiin arvioimaan riittävän kattavasti ja tietoon pohjautuen tarvetta heidän liittämiseensä osaksi sinivilkkusabotaasilisäystä.

Sosiaaliviranomaiset huomioidaan muutosehdoksessa ainoastaan sivun 46 kohdassa “sitä kohtaan, joka poliisi-, pelastus- tai ensihoitotoiminnan henkilökuntaan kuuluvan henkilön pyynnöstä tai suostumuksella avustaa poliisi- tai hälytystoiminnassa. On perusteltua, että silloin, kun poliisi- tai hälytystoiminnassa joudutaan turvautumaan ulkopuolisten apuun tehtävien hoitamisessa, rikosoikeudellinen suoja ulotetaan myös toiminnassa avustaviin tahoihin, joita voivat tilanteesta riippuen olla esimerkiksi viranomaistahot, kuten Tulli, rajavartiolaitos, sosiaaliviranomainen...” 

On varsin tavanomaista, että sosiaali- ja kriisipäivystys tekee yhteistyötä poliisin kanssa työtehtävillä. Tyypillisimmin yhteistyö tarkoittaa sitä, että kumpikin viranomainen hoitaa omaa virkatehtäväänsä, nojautuen omaan lainsäädäntöönsä ja toimivaltaansa. Tavanomaista on myös se, että sosiaaliviranomainen pyytää poliisilta virka-apua esimerkiksi työtehtäviensä turvaamiseksi. Sen sijaan lainauksessa kuvattu tilanne, jossa poliisi pyytäisi sosiaaliviranomaiselta apua ilman, että tuo toiminta perustuisi sosiaalihuollon omaan lainsäädäntöön, on näkökulmastamme harvinainen.

Sosiaalityöntekijöiden seuran puolesta,

puheenjohtaja Veera Niemi 

sekä hallitus Linda Brandt-Ahde, Petra Erkkilä, Hanna Hautala, Johanna Lahdenperä, Joni Lähteenmäki, Anssi Liikamaa, Mira Miettinen, Anna Rantasuo, Anu Ropponen, Sohvi Salomaa ja Iiris Satamo

sekä lausuntotyöryhmään kuuluneet seuran jäsenet Sirpa Hyytiä-Hallenberg ja Jasmin Kallio

Kuva: www.picjumbo.com

Koronapandemia muutti työelämää tavalla, jota harva osasi ennakoida. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat joutuivat sopeutumaan uusiin työn tekemisen tapoihin ja olosuhteisiin nopealla aikataululla, eikä muutokseen ehditty valmistautua. Tarkastelen tässä blogikirjoituksessa, miten pandemia-aika vaikutti työhyvinvointiin, mitkä tekijät siihen vaikuttivat ja mitä oppeja voimme hyödyntää työhyvinvoinnin kehittämisessä tulevaisuudessa.
​
Työelämä muutoksessa
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja koronapandemia toi siihen yllättäviä ja ennakoimattomia muutoksia ja työn toteuttamiseksi oli kehitettävä ratkaisuja nopealla aikataululla [1]. Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työssä nämä muutokset näkyivät voimakkaasti, sillä perinteisesti kasvokkain toteutettu työ muuttui digitaalivälitteiseksi. Työntekijät joutuivat siirtymään nopealla aikataululla etätyöhön – otettiin pakotettu digiloikka minimaalisin valmisteluin, ja tämä vaikutti merkittävästi asiakastyön tekemiseen, työn organisointiin sekä työyhteisön vuorovaikutukseen. [2] Siirtyminen etätyöhön ja digitalisaation lisääntyminen toi työelämään sekä uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Kun samaan aikaan asiakkaiden tilanteet monimutkaistuivat ja tuen tarpeet kasvoivat, sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat joutuivat toimimaan uudenlaisessa tilanteessa, jossa heidän ajateltiin tarjoavan tukea, vaikka vielä itsekin opettelivat uusia työn tekemisen muotoja. 

Sosiaalityön pro gradu -tutkielmassani tutkin sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia sekä selvitin siihen vaikuttaneita tekijöitä pandemian aikana. Tämän lisäksi tarkastelin, mitä hyviä työkäytänteitä pandemian aikana syntyi ja millaisia työelämän haasteita pandemia jätti jälkeensä, jotka edelleen ilmenevät arjen työssä. 

Tutkimuksessani käytetty aineisto on kerätty Panda-hankkeen [3] aikana vuosina 2020-2023. Aineistosta valitsin analyyseihin 707 sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien määrällistä ja laadullista kyselyvastausta. Aineistoa analysoitiin määrällisin ja laadullisin analyysimenetelmin. 

Psykososiaalinen kuormitus ja resilienssi
Yksi pandemian merkittävistä työhyvinvointiin vaikuttaneista tekijöistä oli psykososiaalisen kuormituksen kasvu. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat joutuivat sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin, ja monilla oli tunne, ettei heillä ollut riittäviä resursseja tehdä työtään haluamallaan tavalla. Talentia [4] on nostanut esiin, että eettinen stressi kasvoi erityisesti tilanteissa, joissa työntekijät kokivat, etteivät voineet toteuttaa työtään riittävän laadukkaasti.

Toisaalta tutkimuksessani nousi esiin myös resilienssin merkitys. Resilienssiä voidaan kuvata kyvykkyytenä vaikeissa tilanteissa [5], ja se mahdollistaa haastavissa tilanteissa toimimisen ja siihen sopeutumisen ja lopulta tilanteesta selviytymisen [6]. Työn intensiivistyminen – eli työtahtiin ja vaatimuksiin kohdistuvat paineet – näkyivät työntekijöiden kokemuksissa. Näiden haasteiden keskellä resilienssi toimi suojaavana tekijänä, joka auttoi työntekijöitä sopeutumaan muutokseen ja selviytymään haasteista.

Digitalisaatio – mahdollisuus vai haaste?
Pandemia vauhditti digitalisaatiota sosiaalialalla, ja sen vaikutukset työhyvinvointiin olivat kaksijakoisia. Toisaalta etätyö ja digitaaliset ratkaisut lisäsivät joustavuutta ja mahdollistivat työn tekemisen uusilla tavoilla. Toisaalta osa työntekijöistä koki, että etätyö on ollut kuormittavaa esimerkiksi työyhteisön tuen puutteen tai työn ja vapaa-ajan yhdistämisen haasteiden takia. Digitalisaatio kytkeytyy työn kiihtyvyyden teemaan, jolla voi olla työhyvinvointia heikentäviä vaikutuksia. 

Hyvät käytännöt ja työn haasteet pandemian jälkeen
Vaikka pandemia toi mukanaan monia haasteita, se myös synnytti hyviä työkäytäntöjä. Erityisesti työn rakenteiden organisointi ja terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiminen nousivat tutkimuksessani esiin positiivisina teemoina. Esimerkiksi joustavat työajat ja etätyömahdollisuudet helpottivat työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kuitenkin monet pandemia-aikana syntyneet haasteet vaikuttavat edelleen työelämässä. Psykososiaalinen kuormitus, digitalisaation mukanaan tuomat ongelmat ja työn intensiivistyminen vaikuttavat edelleen työhyvinvointiin. Monet sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat kokevat, että heidän työmääränsä on kasvanut ja työn vaatimukset ovat lisääntyneet.

Miten työhyvinvointia voidaan tukea?
Pandemia opetti, että työhyvinvointia ei voida pitää itsestäänselvyytenä. Sen sijaan sitä on tuettava aktiivisesti sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Sosiaali- ja terveysministeriö [7] korostaa, että työhyvinvointi on keskeinen tekijä työssä jaksamisen ja työurien pidentämisen kannalta. Tulevaisuudessa on tärkeää panostaa työntekijöiden jaksamiseen, psyykkiseen hyvinvointiin sekä työyhteisöjen yhteisöllisyyteen, sillä hyvinvoivat työntekijät luovat perustan myös organisaatioille ja luovat mahdollisuuden kohdata tulevaisuuden haasteita sekä varmistavat organisaation kehittymisen myös tulevaisuudessa. 

Yhteenveto – Mitä opimme pandemiasta?
Koronapandemia jätti jälkensä sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvointiin, ja sen vaikutukset näkyvät edelleen arjessa. Osa muutoksista on ollut myönteisiä, mutta monet haasteet kaipaavat vielä ratkaisuja. Tutkimukseni osoittaa, että työhyvinvointia tukevat rakenteet ja ennakoiva valmistautuminen ovat avainasemassa, jotta tulevaisuuden kriisitilanteista voidaan selvitä mahdollisimman hyvin. 

Työhyvinvointi ei ole vain yksilön vastuulla, vaan se on yhteinen projekti, johon tarvitaan sekä työntekijöiden, esihenkilöiden että päättäjien panosta. Kun työhyvinvointiin panostetaan systemaattisesti, voidaan luoda kestäviä rakenteita ja toimintamalleja, jotka tukevat sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien jaksamista ja työhyvinvointia myös tulevaisuudessa.

Sari Herva, Lapin yliopistosta maaliskuussa 2025 valmistumassa oleva sosiaalityön pääaineopiskelija. Työskentelen Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aikuissosiaalityössä. 

Pro gradu: "Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvoinnin muutokset koronapandemian muovaamassa arjessa"

Lähteet
[1] Harrikari, Timo & Romakkaniemi, Marjo & Tiitinen, Laura & Ovaskainen, Sanna (2021). Pandemic and Social Work: Exploring Finnish Social Workers’ Experiences through a SWOT Analysis. The British Journal of Social Work, 51(5), 1644–1662.
https://doi.org/10.1093/bjsw/bcab052.

[2] Fiorentino, Vera & Romakkaniemi, Marjo & Harrikari, Timo & Saraniemi, Sanna & Tiitinen, Laura (2023) Towards digitally mediated social work – the impact of the COVID-19 pandemic on encountering clients in social work. Qualitative Social Work,
22(3), 448–464. https://doi.org/10.1177/14733250221075603.

[3] https://www.ulapland.fi/EN/Webpages/PANDA-pandemic-social-work

[4]Talentia (2023) Sosiaalialalla on käynnistettävä työhyvinvointiremontti. https://www.talentia.fi/blogi/sosiaalialalla-on-kaynnistettava-tyohyvinvointiremontti/.

[5] Masten, Ann S. (2019) Resilience from a developmental systems perspective. World Psychiatry 18(1), 101-102. https://doi.org/10.1002/wps.20591

[6] Kimhi, Shaul (2015) Levels of Resilience: A Critical Review. Teoksessa Resiliency: Enhancing Coping with Crisis and Terrorism. Ajdukovic, Dean & Kimhi, Shaul & Lahad, Mooli (Eds). IOS Press, Incorporated. doi.10.3233/978-1-61499-490-9-49.

[7] Sosiaali- ja terveysministeriö (2023) Työhyvinvointi. https://stm.fi/tyohyvinvointi.

Tiiviisti:
Sosiaalityöntekijöiden seuran mukaan sosiaalityöntekijöiden sijaiskelpoisuusvaatimusten alentaminen heikentää
• asiakasturvallisuutta
• työn vaikuttavuutta ja tehokkuutta
• sosiaalityön vetovoimaa ja laillistettujen työntekijöiden hakeutumista asiakastyön tehtäviin.

Sosiaalityöntekijöiden seuran mukaan ammattihenkilölain kokonaisuudistuksessa tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävässä toimiminen tulisi sallia vain sosiaalityön pääaineopiskelijoille enintään kahden vuoden ajaksi.

***************

Heidi Niemi ja Heli Valokivi nostivat 14.2.2025 julkaistussa Yhteiskuntapolitiikka-lehden puheenvuorossaan esiin sosiaalityöntekijöiden sijaiskelpoisuusvaatimusten madaltamisen seurauksia. Sosiaalityöntekijöiden seura pitää julkaisun nostoja tärkeinä ja vaatii sosiaalityön asiakkaiden puolesta päättäjiä huomioimaan asiakasturvallisuuden näkökulmat tulevaa ammattihenkilölain kokonaisuudistusta edistäessään. 

Niemi ja Valokivi nostivat esiin lakiuudistuksen ristiriidan suhteessa Sosiaali- ja terveysministeriön visioon Suomesta asiakas- ja potilasturvallisuuden mallimaana. Kirjoittajat kyseenalaistivat sen, että työntekijöiden suurempi määrä itsessään parantaisi asiakasturvallisuutta. Jo lain valmistelussa tunnistettiin merkittäviä riskejä liittyen sijaisten puutteelliseen osaamiseen mm. hallinnollisissa menettelyissä, sosiaalihuollon lainsäädännössä, asiakasasiakirjojen kirjaamisessa ja julkisen vallan käytön edellytyksissä. Edellä mainitut aihealueet sisältyvät suurelta osin vasta sosiaalityön maisterivaiheen opintoihin. Sosiaalityöntekijöiden seura muistuttaa, että esimerkiksi ammattikorkeakoulussa järjestettävä sosionomien koulutus on suunniteltu erilaisiin työtehtäviin. Osaamispuutteet aiheuttavat suoran asiakasturvallisuuden vaarantamisen lisäksi riskin, ettei työnantajalla ole mahdollisuutta tukea sijaiskelpoisia työntekijöitä niin vahvasti, kuin mitä vaativissa asiakastilanteissa toimiminen edellyttää - varsinkin kun tiedossa on, että sosiaalityöntekijöiden perehdytyksessä, ohjaamisessa ja johtamisessa tiedetään olevan ongelmia jo nyt. Sen lisäksi, että sijaiset eivät voi itsenäisesti hoitaa kaikkia sosiaalityön tehtäviä, kuluu laillistetuilta työntekijöiltä työaikaa tilapäisten työntekijöiden ohjaamiseen ja valvomiseen. Asiakkaiden kannalta merkittävä riskitekijä liittyy siihen, että tilapäisten työntekijöiden koulutus- ja työkokemustaustan soveltuvuus on jätetty työnantajien harkittavaksi. Työnantajilla puolestaan voi olla motiivina tehdä työntekijän valinta muita perusteita painottaen. 

Sosiaalityöntekijöiden seura haluaa nostaa esiin ymmärrystä sosiaalihuollon asiakkaiden usein kompleksisen tilanteen edellyttämästä osaamisesta, johon sosiaalityön maisteritasoinen yliopistotutkinto on suunniteltu vastaamaan. Sosiaalityössä ei pyritä vaikuttamaan vain asiakkaan elämässä ilmenneisiin haasteisiin vaan myös niitä aiheuttaviin syihin. Sosiaalityön tieteenalalla vaikuttavuustutkimus on jo laajaa, jolloin sosiaalihuoltoa koskien päätösten tulisi, esimerkiksi säästöjä tavoiteltaessa, perustua tutkimustietoon.

Sosiaalityöntekijöiden seura yhtyy Niemen ja Valokiven nostoon siitä, että sijaiskelpoisuusvaatimukset voivat joko kannustaa sosiaalityön opiskelijoita valmistumaan ja hakeutumaan sosiaalihuollon asiakastehtäviin tai toimia tätä estävänä. Seura arvioi, että sijaiskelpoisuusvaatimuksilla on vaikutusta alan vetovoimaan. Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa Niemen ja Valokiven näkemystä siitä, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentely rajattaisiin uudessa ammattihenkilölaissa maksimissaan kahden vuoden pituiseksi ja vain sellaisille sosiaalityön pääaineopiskelijoille, joilla on opinto-oikeus sosiaalityön maisteriopintoihin. Tällä olisi asiakasturvallisuuden parantamisen lisäksi vaikutusta työn vaikuttavuuteen, tehokkuuteen sekä alan vetovoimaan, ja muutos olisi sosiaalityön pääaineopiskelijoita valmistumaan kannustava.

Sosiaalityöntekijöiden seuran hallituksen puolesta Hanna Hautala, Joni Lähteenmäki ja Veera Niemi

Lastensuojelulain kokonaisuudistus on käynnissä Sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelua tehdään osissa, joista yksi keskittyy vakavasti päihteitä päihteitä ja väkivaltaa käyttävien sekä rikoksia tekevien alaikäisten nuorten asioihin. Poikkihallinnollinen valmisteluryhmä on koostanut tätä erityistä asiakasryhmää koskevia säädösehdotuksia raportiksi, josta Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti kohdennetun kuulemistilaisuuden 7.2.2025. 

Sosiaalityöntekijöiden seura sai kutsun kuulemistilaisuuteen ja lausuimme näkemyksemme ehdotuksista. Lausunto koostettiin osallistamalla asiantuntijapankkiin kuuluvia jäseniämme ja edustajanamme suullisessa kuulemistilaisuudessa toimi Mira Miettinen. Lue alla Sosiaali- ja terveysministeriölle tilaisuuden jälkeen toimittamamme kirjallinen lausunto.

---

Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n kirjallinen lausunto lastensuojelun poikkihallinnollisen valmisteluryhmän ehdotuksista
Vakavasti päihteitä ja väkivaltaa käyttäviä sekä rikoksia tekeviä alaikäisiä nuoria koskevan lastensuojelulainsäädännön uudistaminen, asianumero VN/5997/2024

Yleiset huomiomme:

Yleisesti ehdotetut muutokset kuuluvat sosiaalityön alaan, jossa jo nykytilanteessa käytetään merkittävää abstraktia ja konkreettista valtaa monin tavoin. Esitetyt muutokset entisestään lisäävät lastensuojelussa käytettävää valtaa, myös fyysisellä tasolla. Samaan aikaan on kuitenkin epäselvää, mitä lähiaikoina tulee tapahtumaan sosiaalihuollon ammattihenkilöiden kelpoisuusehdoille, kun ammattihenkilölakia uudistetaan. Sosiaalityöntekijöiden seuran ehdoton kanta on, että sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtoja ei saa heikentää. Asiakasturvallisuuden takaamiseksi tulee sosiaalityöntekijän erityisesti lastensuojelun yksilökohtaisessa päätöksenteossa olla laillistettu ammattihenkilö, jolla on riittävä koulutus, ammattitaito ja tuki työnsä tekemiseen.

Huomiomme koskien uutta lastensuojelupalvelua (lastensuojelun suljettu laitospalvelu):

Uusi palvelumuoto on lähtökohtaisesti tervetullut. Sille on selkeä tarve lastensuojelun käytännön työvälineenä, jollainen tällä hetkellä puuttuu lastensuojelun instrumenteista. Hyvänä näemme sen, että suljettu sijaishuolto mahdollistaa aidosti rakenteet alaikäisten riittävän pitkäkestoiselle päihdehoidolle. EHO:n perustavanlaatuinen ongelma, poislähettämisen kulttuuri, on ehdotuksessa huomioitu hyvin ja ajatus jatkuvuudesta, mahdollisuudesta pysyä samassa sijoituspaikassa yhtälailla voinnin heikentyessä kuin kohentuessakin, on hyvä lähtökohta. Kyseessä on kuitenkin merkittävästi tavanomaisesta kasvuympäristöstä eroava sijoitusmuoto silloinkin, jos asiakaslapsen yksilöllinen tilanne mahdollistaisi rajoitusten keventämisen yksikön sisällä, joten lainsäädäntöön tulisi saada erittäin tarkat kriteerit palvelun käytölle.

Toisaalta samaan aikaan on äärimmäisen tärkeää ylläpitää keskustelua lastensuojelun sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian paremmasta integraatiosta. Puuttuvat psykiatrian palvelut tuottavat jatkuvasti häiriökysyntää olemassa oleviin lastensuojelun palveluihin ja tilanne olisi varmasti sama myös uusimuotoisen sijaishuollon palvelun kohdalla. Valmistelussa tulee mielestämme erityisesti huolehtia siitä, ettei suljettua lastensuojelun laitospalvelua käytetä paikkaamaan terveydenhuollon palveluvalikoiman aukkoja. Terveydenhuollon tulee kantaa oma vastuunsa vaikeasti oireilevista lapsista.

Näemme, että kyseessä olisi erityisistä erityisin sosiaalihuollon palvelumuoto, jolle terveydenhuollon kentän verrokkina voisivat olla eräät äärimmäisen harvoin tarvittavat ja huippuluokan erityisosaamista edellyttävät kirurgian erityisalat. Tämän vuoksi olisi näemme, että toiminta vaatii myös sosiaalihuollon kentän kaikkein vahvimman kytköksen tiedeperustaisuuteen, ajantasaisimpiin näyttöön perustuviin käytäntöihin sekä vaikuttavuustutkimukseen. Siksi toivomme, että valmisteluun kutsuttaisiin tiiviisti mukaan myös yliopistot.

Palvelun erityisyys tulisi huomioida myös yksikön henkilöstölle asetetuissa vaatimuksissa. Henkilöstön osaamisesta – sekä kelpoisuusvaatimuksista että täydennyskoulutuksen kautta hankittavasta erityisosaamisesta – tulisi säätää riittävän yksityiskohtaisesti. On hyvä, että ehdotuksessa tunnistetaan nykyisen lastensuojelun sijaishuollon ammattihenkilöstöä koskevan sääntelyn tulkinnanvaraisuus ja esitetään, että tämän uuden palvelumuodon henkilöstön osaamisesta tulisi säätää nykyistä vahvemmin. Kiinnitimme kuitenkin huomioita siihen, että ehdotuksessa ei esitetty henkilöstömitoitukseen erillistä, yksikön omaa sosiaalityöntekijää. Myös muu sosiaalialan osaaminen oli ehdotuksessa ohitettu yleismaininnalla, vaikka erikseen oli tarkennettu terveydenhuollon ammattihenkilöiden osuutta sekä turvallisuusalan osaamista. Pidämme keskeisen tärkeänä, että ehdotukseen lisättäisiin vaatimus erillisestä sosiaalityöntekijän henkilöstöresurssista – paitsi tutkimusperustaisuuden tukemiseksi, mutta myös yksikön vahvan ihmis- ja perusoikeuksia rajoittavan (vaikka toisaalta myös turvaavan) luonteen vuoksi. 

Ehdotuksessa mainittiin asiakaslapsen väkivaltariskin säännöllinen arviointi sijoituksen aikana, mutta muutoin säännöllistä arviointia ei erikseen edellytetä – vaikkakin useammassa kohdassa viitataan lapsen “tilanteen edistymisen” mukaan säädeltäviin rajoituksiin. Pidämme tärkeänä, että lopullisessa säädöksessä velvoitetaan riittävän tiheään kokonaisarviointiin, onhan kyseessä merkittävästi yksilön perusopikeuksia rajoittava palvelumuoto. Asiakkaan tilanteen arvioinnin kärjen ei tule typistyä objektivoivaan väkivaltariskin arviointiin vaan keskiöön tulisi nostaa kuntoutuminen ja arvioida asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti, huomioiden lapsen sosiaalisen, terveydellisen ja kasvatuksellisen kokonaistilanteen lukuisat eri tekijät. Seurannan ja arvioinnin tulisi olla tiivistä ja lapsen kuulemista tukevaa.

Palvelun käytännön toteuttamista valtion ylläpitämien koulukotien yhteydessä kannatamme. Näemme, että palvelun tuottajan tulee aivan ehdottomasti olla julkinen toimija (vaikka suunniteltu kehitys valtion koulukotien siirtymisestä hyvinvointialueille myöhemmin toteutuisikin, se ei muuttaisi tätä). Valtion koulukodit ovat luonteva ratkaisu, niissä on toimivat rakenteet ja relevanttia osaamista ja kokemusta pohjalla. Tärkeää on kuitenkin huomioida, ettei vedetä liian suoria yhtäsuuruusmerkkejä nykyisen valtion koulukotitoiminnan ja uuden palvelumuodon välille. Uutta kehitettäessä tulee kehitystyö tehdä huolellisesti ja tarkastella kriittisesti ja avoimin silmin myös koulukotitoimintaa.

Yhteenvetona: uuden palvelumuodon myötä lastensuojelun sosiaalityön tahdosta riippumaton valta entisestään vahvistuu. Vallankäytön tulee kulkea käsi kädessä tiedon ja osaamisen kanssa – siksi peräänkuulutamme ehdotettua tiiviimpää kytköstä tiedeperustaiseen sosiaalityöhön ja tarkempia vaatimuksia henkilöstön osaamiselle. Lasta suojeleva ja kuntouttava lähtökohta täytyy varmistaa.

Huomiomme koskien ehdotuksia viranomaisyhteistyön tehostamisesta sijaishuoltopaikastaan luvatta poissa olevien lasten asioissa:

Ns. hatkalaiskokonaisuuden selkeyttäminen on käytännön sosiaalityön näkökulmasta ehdottoman tarpeen. Aihe on puhututtanut kuluneina vuosina erityisesti sosiaali- ja kriisipäivystysten päivittäistyön todellisuudessa, jossa nykyisen sääntelyn aukot, toimijoiden epäselvät roolit ja alueellisesti eroavat käytännöt ovat aiheuttaneet kohtuuttomia tilanteita, jotka ovat tosiasiallisesti estäneet lapsen suojelutehtävän toteuttamisen.

Hatkalaiskysymyksiä koskeva sääntely on pulmallista ja vastaa heikosti käytännön työn tarpeisiin muun muassa siksi, että meillä Suomessa ei ole erillistä lastensuojelulainsäädäntöä isommille, nuorisoikäisille lapsille, vaan samojen pykälien on toimittava vauvasta 17-vuotiaisiin. Toinen pulma on, että hatkat tapahtuvat käytännössä aina virka-ajan ulkopuolella, mutta sääntely kuitenkin rakentuu virka-ajan toimijoille ja resursseille.

Nykytilanteessa pelkästään sosiaalihuollon eri toimijoita erilaisilla toimivaltuuksilla on hatkalaistapauksissa lukuisia: sijaishuoltopaikan ohjaajat, sijaishuoltopaikan johtaja, sijoittajahyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys, sijaishuoltopaikan sijaintihyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystysi, lapsen oleskeluhyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys, lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, vanhan LsL 41§ mukainen johtava viranhaltija (+ laastariratkaisut tämän järjestämiseksi virka-ajan ulkopuolella). Tämän lisäksi kokonaisuuteen lukeutuvat poliisiorganisaation eri osat (tilannekeskukset, yleisjohtoratkaisut eri kellonaikoina, kenttäpartiot) ja Hätäkeskus. Lukuisista, tapauskohtaisista yksityiskohdista riippuu se, ketkä näistä toimijoista kulloinkin ovat toimivaltaisia. Vyyhti on melkoinen ja selkeyttä toimijuuksiin tarvitaan.

Kiinniotto- ja kuljetustilanteita on tarkasteltava myös työturvallisuuskysymyksenä! 

Konkreettista uutta ehdotus tarjoaa erityisesti siinä, että lastensuojelulaitokset – myös yksityiset, joita lasten sijaishuoltopaikoista on reilu valtaosa – olisivat suoraan oikeutettuja virka-apupyynnön tekemiseen poliisille. Tämä keventäisi byrokratiaa ja vähentäisi sosiaalityöntekijöiden, erityisesti sosiaali- ja kriisipäivystysten työtaakkaa, mutta toisaalta myös siirtäisi harkintavaltaa. Poliisit saisivat merkittävän määrän uusia yhteistyökumppaneita, joita tulisi ohjeistaa, kouluttaa ja perehdyttää prosessiin. Tämän perehdytyskokonaisuuden käytännön toteuttaminen ja siitä aiheutuvien kustannusten maksuvastuut tulisi suunnitella ennen lakimuutosten toimeenpanovaihetta. 

Toinen konkreettinen muutos ehdotuksessa olisi se, että hatkassa olevan lapsen oikeudellinen asema selkeytyisi, kun sijaishuollon täytäntöönpano tuotaisiin asiana lastensuojelulakiin. Se auttaisi myös hahmottamaan poliisin toimivaltuuksia hatkaamistilanteissa. Muutoksen myötä poliisin virka-apua voitaisiin jatkossa pyytää hatkatapauksissa lastensuojelulain perusteella, mikä toissijaisesti hyödyttäisi myös tilastointia ja mahdollistaisi siten nykyistä tarkemman tiedon tuottamista hatkaamisilmiöstä.

Säädöksiä uudistettaessa on sanamuotojen kanssa oltava tarkkana, jotta säädökset kattavat kaikki ne käytännön tilanteet, joissa niitä on tarve soveltaa. Luvattomaan poistumiseen sijaishuoltopaikasta nimittäin rinnastuu ainakin kaksi käytännössä usein toistuvaa tilannetta: 1. sijaishuoltopaikastaan luvan kanssa poistuneet, mutta palaamatta jääneet (esim. ulkoilu- tai kotilomatilanteet) sekä 2. ne lapset, joita ollaan vasta sijoittamassa eivätkä ole vielä käyneet kertaakaan (uudessa) sijaishuoltopaikassaan (sekä tulevaa sijoitustaan tietoisesti pakoilevat lapset että muut tilanteet). Sääntelyn tulisi kattaa myös nämä tosielämän tilanteet eikä jättää tarpeettomia aukkoja käytettävissä oleviin keinoihin.

Kynnys poliisin virka-avun saamiseen hatkanneen lapsen etsintä- ja hakutilanteissa ei ehdotettujen muutosten jälkeen madaltuisi käytännössä lainkaan, mikä sosiaalityön näkökulmasta on negatiivinen asia.

Erittäin tervetullutta on selkeyttää toimintakäytäntöjä ja rooleja matkapuhelimen paikannuksen pyytämisen käytännöissä hätäkeskuksen ja sosiaaliviranomaisten kesken. Nykytilanteessa poliisi on turha välikäsi tekemässä välissä harkintaa omista lähtökohdistaan käsin, omalla osaamisellaan ja virkavastuullaan. Ylipäänsä epätarkoituksenmukaisten välikäsien karsiminen prosessista on hyvä asia, koska hatkatilanteet vaativat usein hyvin nopeaa reagointia.

Esitys erillisestä, viranomaisvastuulla toimivasta etsintä- ja kuljetustoimijasta (ns. hatkapartio) vaikuttaa vastaavan sitä, mitä sosiaali- ja kriisipäivystysten keskuudessa on jo pidempään toivottu ja ideoitu. Laajempi kiinnipito-oikeus ja erityisesti sen pohjautuminen erityiseen koulutukseen ja osaamiseen on tässä toiminnossa tarpeen, jotta sen työ tosiasiallisesti olisi mahdollista. He olisivat käytännössä ainoita viranomaisia, joilla olisi oikeus ottaa lapsesta kiinni laitoksen alueen ulkopuolella hatkan jatkumisen estämisperusteella. Tämä on merkittävää valtaa ja siksi sen käyttäjiltä on perusteltua edellyttää hyvinkin yksityiskohtaisesti säänneltyä koulutusta ja osaamista.

10.2.2025
Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n hallitus
​
Linda Brandt-Ahde, Petra Erkkilä, Hanna Hautala, Johanna Lahdenperä, Anssi Liikamaa, Joni Lähteenmäki, Mira Miettinen, Veera Niemi, Anna Rantasuo, Anu Ropponen, Sohvi Salomaa, Iiris Satamo ja Sari Savikko

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 7.2.2025, että Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla on meneillään asuntomarkkinoiden murros, jossa melko uusiin taloihin on pesiytynyt vakavia sosiaalisia ongelmia. Jutussa siteeratun Elinympäristön tietopalvelu Liiterin raportin mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen määrä onkin pääkaupunkiseudulla kääntynyt nousuun samalla, kun valtion tukemien ARA-rahoitteisten vuokra-asuntojen tuotanto on pysynyt lähes samana koko 2000-luvun. Jutussa painotettiin, että kaupungin omissa vuokra-asunnoissa on asukasvalinta, joka ohjaa erilaisia asukkaita eri taloihin, ja että vapaarahoitteisissa kohteissa ei vastaavaa ohjausta ole. 

Asumissosiaalinen työ yhtenä ratkaisuna asumisen ongelmiin 

Sosiaalityön näkökulmasta katsottuna juttu ja siitä käynnistynyt keskustelu kaipaavat muistutusta siitä, että asuinalueiden eriytyminen eli segregaatio ei ole itsessään ongelma, vaan ongelmia voivat muodostaa segregaation mahdolliset kielteiset seuraukset. Näihin seurauksiin voidaan ja pitää puuttua myös monilla muilla keinoilla kuin suoraan ehkäisemällä tai vähentämällä segregaatiota.

Jutussa pohdittiin ratkaisuina tilanteeseen ensisijaisesti segregaation ehkäisemistä ja häiritsevästi käyttäytyvien asukkaiden häätämistä, käsitellen molempien osalta tehtävien nykyistä vaikeutta ja hitautta. Asunto- ja sosiaaliteoreettisessa tutkimuskirjallisuudessa vallitsee kuitenkin nykyään jo laaja ymmärrys siitä, että segregaation kielteisten seurausten ehkäisyssä tarkoituksenmukaisempaa ja vaikuttavampaa on ongelmien ratkaiseminen ja asuinalueiden suunnitelmallinen kehittäminen yhteistyössä asukkaiden kanssa.

Yhteisötyöllä kohti kestäviä kaupunkeja 

Suomessa asumissosiaalinen työ, asumisneuvonta ja osin myös yhteisösosiaalityö ovat jo kansainvälisestikin arvioituna pitkälle kehittyneitä. Tällaisessa työskentelyssä tavoitteena on lisätä kaikkien osapuolten osallisuutta ongelmatilanteiden ratkaisemisessa yhdessä ja etsiä tapauskohtaisia keinoja lisätä kaikkien osapuolten turvallisuutta ilman sosiaalisista ongelmista kärsivän asukkaan välitöntä häätämistä ja ulos sulkemista. Näillä työmuodoilla myös vahvistetaan yhteisöllisyyttä, lisätään ymmärrystä eri tahojen välillä, vastustetaan syrjintää ja tuodaan kohdennettuja yksilö- ja yhteisötason palveluja alueille. Toimivimmissa toimintaympäristöissä sosiaalityö toimii myös tiedon välittäjänä puolin ja toisin haavoittuvimpien asukkaiden ja kaupunkikehityksen välillä yhteisten intressien toteutumista tukien.

Jutussa ei kuitenkaan mainittu esimerkiksi yhteisösosiaalityötä ja tuettua asumista, joita hyvinvointialueiden on sosiaalihuoltolain nojalla järjestettävä. Tällöin palveluja tarjotaan koko asumisuran aikana, ei ainoastaan asukasvalinnan yhteydessä.  Suurissa kaupungeissa toimii asumisneuvojia, joihin voi ottaa yhteyttä, kun oma asuminen tai naapurin tilanne huolettaa esimerkiksi heikentyneen terveydentilan tai asumishäiriöiden vuoksi. Esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisneuvojat auttavat koko kaupunkia. Lisäksi Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Hekalla on omat asumisneuvojansa.

Aikuissosiaalityössä ratkotaan vuokravelkaongelmia ja häätöjä, mutta ehkäisevän toimeentulotuen apu vuokravelkoihin on rajattua ja tuettua asumista asiakkaan asumisen tuen tarpeisiin on vähennetty. Näin ollen yksilösosiaalityön keinoin asumisessa eteentulevien ongelmien ratkaisu- ja ehkäisytapoja on aiempaa vähemmän.

Yhteisösosiaalityön kasvava merkitys

Asumissosiaalisen työn merkitys ja välttämättömyys on tärkeää ymmärtää osana jutussa kuvatun kaltaisten ilmiöiden ratkaisemista. Työlle pitää löytyä resursseja ja työn on oltava monipaikkaista. Asukkaan koti on vain yksi asumissosiaalityön paikoista. Lisäksi on resursoitava etsivään työhön päiväkeskuksissa, kaduilla, naapurustotaloissa, asumispäivystyksissä – kaikkialla missä tavalla tai toisella tavoitteena on asunnottomuuden kitkeminen ja sosiaalisesti kestävän kaupungin tavoitteiden edistäminen. Asumissosiaalisen työn monipaikkaisuus osaltaan kuvaa sitä, kuinka vahvasti asuminen on kiinnittynyt elämän muihin osa-alueisiin. Tarvitaan yhteisöllistä sosiaalityötä, joka kiinnittyy siihen aikaan ja paikkaan, niihin arjen käytänteisiin, joissa ihmiset elävät. Tarvitaan kumppanuuksia asunnontarjoajien, kolmannen sektorin ja viranomaisten välillä. Yhteisösosiaalityö on suomalaisessa sosiaalityössä vielä marginaalissa, mutta sitäkin tarvitaan tässä ajassa kipeästi. 

Johanna Lahdenperä, Sohvi Salomaa ja Veera Niemi

Sosiaalityöntekijöiden seuran jatkoilla* Toimeentulotuki 2020-luvulla -raportin julkistustilaisuuden jälkeen 4.2. käytiin vilkasta keskustelua muun muassa siitä, miten tämän raportin ja tammikuussa julkaistun STM:n työryhmän ehdotukset toimeentulotukijärjestelmän muuttamiseksi eroavat toisistaan. Keskustelu sosiaalityöntekijöiden kesken palautui saman kannanoton äärelle: Kun palvelujärjestelmässämme edellytetään yksilöltä jotain, pitää olla samalla velvollisuus huolehtia, että jokaisella on realistiset mahdollisuudet toteuttaa se, mitä edellytetään.

Toimeentulotukilain uudistamisen keskustelussa on puhuttu paljon esimerkiksi etuoikeutettujen tulojen poistamisesta. Julkaisutilaisuuden paneelikeskustelussa osoitettiin hyvin, miten poisto voi joskus tukea siirtymistä kokoaikaiseen työhön, mutta samalla vaikeuttaa merkittävästi osa-aikaisten tai pätkittäisten töiden vastaanottamista. Sosiaalityön näkökulmasta korostamme, että kokoaikaisen työn vastaanottamisen ei pidä olla muutosten ensisijainen tavoite, kun sopivaa kokoaikaista työtä ei ole tosiasiassa tarjolla.

Logiikka on sama kuin kohtuuhintaisessa asumisessa. Edellytämme kasvavassa määrin muuttoja kohtuuhintaisiin asuntoihin, joita kuitenkaan ei ole tosiasiassa tarjolla. 

Paradoksi jatkuu psykiatrisen terveydenhuollon saatavuuden kontekstissa. Jokainen sosiaalityöntekijä keskustelussamme jakoi arjen tiedon siitä, että vakavista hoitamattomista psyykkisistä oireista kärsiviä asiakkaita tuetaan jatkuvasti pelkän sosiaalityön keinoin, kun psykiatriseen hoitoon pääsy ei ole tosiasiassa saavutettavaa. On tärkeää kyseenalaistaa, millaisiin etuusjärjestelmän velvoitteisiin voimme edellyttää vakavasti sairaan asiakkaan vastaavan, jos emme pysty mahdollistamaan apua perusarjesta selviytymiseen.

Tuoreimmissa keskusteluissa lakimuutoksista on esiintynyt jopa äärimmäisempiä versioita samasta asetelmasta. Toimeentulotuessa ei huomioida tulona alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja hänen henkilökohtaisen perusosansa ylittävältä osalta, koska lapsella ei ole velvollisuutta osallistua muiden perheenjäsenten elatukseen. Keskusteluissa on nyt paikoin kyseenalaistettu tätä huomiotta jättämistä, vaikka samanaikaisesti oikeusistuimissamme määrätään sakkoja tilanteissa, joissa vanhemmat käyttävät lapsen varoja tämän tililtä. Yhteinen sosiaalityöntekijöiden kantamme jatkoilla oli tästäkin selkeä: Vanhempaa tai muuta kotitalouden aikuista ei saa asettaa tilanteeseen, jossa kotitalouden lapsen oikeus olla elättämättä muita jää toteutumatta, kun samanaikaisesti yhteiskuntamme sääntelee toisaalla tiukasti vanhemman oikeutta käyttää lapsen varallisuutta.

Sosiaalityön ytimessä on kokonaisvaltainen hahmotus asiakkaiden monimutkaisista yksilöllisistä tilanteista, monimutkaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Tällainen ymmärrys on välttämätöntä, jottei yksioikoiseen yksilön velvoittamiseen sorruttaisi ilman yhteiskunnan samanaikaista vastuuta siitä, että edellytykset on mahdollista täyttää.

Anu Ropponen, Veera Niemi, Minka Leino-Holm ja Hanna Hautala

*Seuran jatkot ovat seuramme järjestämiä lyhyitä matalan kynnyksen etäkeskusteluhetkiä joidenkin alamme keskeisten etätapahtumien päätteeksi. Jatkoilla vaihdetaan päällimmäiset ajatukset tapahtuman jälkeen sosiaalityöntekijöiden kesken. 

Viime viikko muodostuikin sosiaalityölle oikein raporttijulkaisujen viikoksi. Neljä raporttia herättivät sekä julkista keskustelua sosiaalityöstä että ajatusten vaihtoa alan sisällä. Ensinnä sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi lastensuojelulain uudistamista valmistelevan työryhmän raportin, joka sisältää muutosehdotuksia erityisesti alaikäisten vakavaan päihteidenkäyttöön ja väkivaltaan puuttumisen osalta. Seura valmistautuu paraikaa tähän liittyvään kohdennettuun asiantuntijoiden kutsutilaisuuteen 7.2.2025. Viikolla valmistui myös julkisoikeuden professori Raija Huhtasen oikeudellinen arvio huostaanottojen päätöksentekojärjestelmästä. Huhtanen ehdotti arviossaan suostumukseen perustuvien tai kaikkien huostaanottojen päätäntävallan siirtämistä hyvinvointialueiden moniammatillisille toimielimille.

Kolmanneksi valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria koskevan tuloksellisuustarkastuksen. Jo useamman vuoden ajan poikkileikkaustilanteissa noin kymmenes 15–29-vuotiaista nuorista on kuulunut tähän ryhmään. Seurantatietoja ei ole vielä käytettävissä vuoden 2021 oppivelvollisuusiän noston vaikutuksista asiaan. Tarkastuksessa käsiteltiin erityisesti sitä, että osa nuorista on palvelujärjestelmälle vaikeasti tavoitettavia ja peräänkuulutettiin ratkaisuja asiaan toimeentulotuki- ja sosiaalihuoltolakeja uudistettaessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kela ja Suomen Syöpärekisteri puolestaan julkaisivat Väestön terveys- ja hyvinvointikatsauksen 2025. Raportti käsitteli suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä nyt ja tulevaisuudessa, ja näihin liittyviä sosiaali- ja terveyspalvelujen, sosiaaliturvan ja kriisinkestävyyden kysymyksiä. Raportin erityisteemoja olivat mm. matala syntyvyys, väestön ikääntyminen, köyhyys ja tuloerot, syrjintä, yksinäisyys, monisairastavuus, nuorten päihde- ja mielenterveysongelmat, sote-järjestelmän ja erityisesti lastensuojelujärjestelmän kuormittuneisuus sekä yhteiskunnan kriisinkestävyys. 127-sivuisessa raportissa sosiaalityö tai sosiaalityöntekijä mainittiin tekstissä vain yhdeksän kertaa – kuusi kertaa kuvattaessa vammaissosiaalityötä ja kolme kertaa lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun yhteydessä.

Haluamme seurassa summata viikon keskusteluja sosiaalityön näkökulmasta kolmeen huomioon:

1. Kaikissa raporteissa ja niistä käydyissä julkisissa keskusteluissa puhuttiin paljon sosiaalityön ydinaiheista, mutta sosiaalityöstä puhuttiin jälleen kovin vaihtelevalla osuvuudella nimeltä. 

2. Kaikissa raporteissa peräänkuulutettiin erityisesti seurantatietoa järjestelmien lukuisista tuoreista ja tulevista muutoksista (mm. lastensuojelu-, toimeentulotuki- ja sosiaalihuoltolait, oppivelvollisuusiän nosto, hyvinvointialueuudistus, yhteiskunnallisiin kriiseihin liittyneet nopeat uudistukset). Tällaista tietoa syntyy myös sosiaalityön asiakasrajapinnassa jatkuvasti - erittäin kohdentunutta, ajantasaista, äärimmäisiä kasautuvia tapahtumakulkuja havainnollistavaa ja asiantuntijanäkökulmasta jäsennettyä tietoa. Jostain syystä sosiaalityön arjessa tuotettua tietoa ei kuitenkaan täysmääräisesti hyödynnetä osana laajempaa, monialaista seurantatiedon kokonaisuutta. Väitämme, että syynä on ainakin osin se, ettei mekanismeja sosiaalityössä tuotetun tiedon kokoamiseksi kehitetä aktiivisesti ja systemaattisesti. Kehittäminen ja siitä käytävä keskustelu tuntuvat seisahtuneen odottamaan muun muassa teknologian ja sosiaalisen raportoinnin kehittymistä ja muita, tarkemmin määrittelemättömiä sitten kun -vaiheita. 

3. Sosiaalityön asiakkaat edustavat yhtä haavoittuvimmista väestöryhmistämme. Heidän selviytymisensä, turvallisuutensa ja luottamuksensa yhteiskuntaan on välttämätöntä oppia näkemään yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden perustavimpina kulmakivinä. Vain turva jokaiselle on monien päällekkäisten kriisien ajassamme tosiasiassa turvaa yhdellekään.

​Sosiaalityöntekijöiden seuran hallitus

Kuluneella viikolla maailma seurasi muun muassa Donald Trumpin virkaanastujaisia Yhdysvalloissa ja Éowyn-myrskyn seurauksia Britteinsaarilla. Molemmat koskettavat myös sosiaalityötä. Sosiaalityöntekijöinä tiedämme ja näemme arjen työssä päivittäin, miten kansainväliset valtasuhteiden muutokset, kansantalouden muutokset ja esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät sään ääriolosuhteet vaikuttavat väestöryhmiin hyvin eriarvoisesti.
​
Kotimaassa sosiaalityön näkökulmasta uutisviikolla korostuivat kuitenkin muut aiheet.  Yle uutisoi vauvan kuolemasta Karjalohjalla tilanteessa, jossa hätäkeskus välitti tehtävän ensihoidolle kiireettömänä ja apu, jota olisi tarvittu kiireellisesti, saapui siksi vasta puolen tunnin kuluttua. Kela uutisoi yli tuhannesta tukien väärinkäyttöepäilystä vuonna 2024, arviolta 6,7 miljoonan euron arvosta. Toisaalta samalla keskusteltiin etuuksien alikäytöstä, jonka suuruudeksi Kela arvioi noin 10 miljoonaa euroa vuosittain. Valtiokonttori alkoi viikolla maksaa ensimmäisiä korvauksia Vastaamon tietomurron uhreille, ja korvausten taso on keskusteluttanut. Korkein oikeus antoi päätöksen siitä, ettei vakavaakaan päihteidenkäyttöä raskauden aikana ja siitä seuraavia kärsimyksiä syntyvälle lapselle voida tuomita pahoinpitelynä tai vammantuottamuksena, koska sikiön rikosoikeudellinen suoja alkaa vasta syntymästä. Satakunnan hyvinvointialueen johtajan Kirsi Varhilan ero tehtävästään herätti keskustelua hyvinvointialueiden asiantuntijajohtamisen ja poliittisen ohjauksen välisestä suhteesta. Lisäksi ammattihenkilölain kokonaisuudistuksen aikataulu täsmentyi ja  aikaa vaikuttamistyölle on nyt noin vuoden verran enemmän.

Sosiaalityöntekijöiden seuran hallituksessa haluamme nostaa viikon uutisten myötä esiin kolme sosiaalityön näkökulmaa:
​
1. Kelan etuuksien alikäytön lisäksi sosiaalityön palvelujen alikäyttö on vakava ongelma sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Alikäyttö ei pitkällä aikavälillä tuo säästöjä vaan lisää kustannuksia monin tavoin sekä sosiaalihuollon sisällä että monilla muilla sektoreilla.

2. Keskustelu Korkeimman oikeuden päätöksestä liittyen raskaudenaikaiseen päihteidenkäyttöön havainnollisti sen tärkeyttä, että sosiaalityön vallan, päätöksenteon ja työskentelyn on tärkeää olla riittävän irrallaan esimerkiksi rikosoikeudellisista prosesseista. Sosiaalityö toimii, kulkee rinnalla, motivoi ja käyttää myös tahdosta riippumatonta valtaa oman tiedontuotantonsa, asiantuntijuutensa ja arviointinsa keinoin, ja pystyy monesti välttämättömään muutostyöskentelyyn silloinkin, kun oikeus joutuu rajautumaan juridisen näytön puutteeseen tai rikoslain kapeampiin muotoiluihin.

3. Karjalohjalaisen vauvan kuolemasta viikolla keskusteltiin toisaalta palvelujen keskittämisen ja siitä seuraavien pitkien etäisyyksien, ja toisaalta ensihoidon Hätäkeskuslaitokselle antamien tehtävänkäsittelyohjeiden tiukentamisen näkökulmista. Molemmat aiheet ylittävät yhä uutiskynnyksen helpommin terveyspalvelujen kontekstissa, mutta ilmiöt ovat erittäin ajankohtaisia myös sosiaalihuollossa. Sosiaalityössä todistetaan myös jatkuvasti tilanteita, joissa pitkillä etäisyyksillä ja esimerkiksi liikenneköyhyydellä  on suora yhteys sosiaalipalveluiden laajempaan alikäyttöön. 

Kannustamme kaikkia sosiaalityöntekijöitä kommunikoimaan osaltaan omissa verkostoissaan aktiivisesti muun muassa näistä näkökulmista. 

Lisäksi tärppinä kalentereihin tuleville viikoille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimeentulotuki 2020-luvulla -raportin julkistustilaisuus 4.2.2025 klo 13.00–14:30 (etäyhteys, ei ennakkoilmoittautumista). Seura kokeilee tänä vuonna lyhyitä matalan kynnyksen etäkahvituokioita alan kiinnostavien tapahtumien päätteeksi ja aloitamme tästä tilaisuudesta. Tervetuloa siis seuran jatkoille tapahtuman jälkeen klo 14.30–15.00 vaihtamaan päällimmäiset ajatukset sosiaalityöntekijöiden kesken. Tähänkään ei ennakkoilmoittautumista ja kuulolle saa tulla, vaikkei itse tapahtumaa olisikaan ehtinyt seurata! Linkki täällä.

seuran puheenjohtaja Veera Niemi yhdessä seuran hallituksen kanssa, [email protected]