Sosiaalityön eettisyydestä

Seuran arvoja ovat rohkeus, dialogisuus ja sosiaalityön eettisyys (ks. tuore strategia). Kolmessa postauksessa seuran uusi puheenjohtaja Anna Tiili ja väistynyt puheenjohtaja Sonja Soini käyvät keskustelua näistä arvoista ja niiden merkityksestä. Kahdessa edellisessä postauksessa on keskusteltu rohkeudesta ja dialogisuudesta.

Sosiaalityön eettisyys nousi seuran arvoksi kuin itsestään. Se on paitsi sosiaalityön ammattitaidon keskeisin tekijä, sen ajateltiin myös sitovan yhteen esim. sellaisia asioita kuin ihmisoikeudet, solidaarisuus ja osallisuus, jotka myös saivat jäsenkyselyssä ääniä seuran arvoiksi.

Suomalaisessa sosiaalityössä on jo pitkään ollut sisäinen jännite viranomaistyön eli lakia toteuttavan työn ja toisaalta sosiaalityön alkuperäisen tehtävän eli ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvinvointivaltiossa nämä tehtävät eivät ole olleet välttämättä merkittävässä ristiriidassa keskenään, mutta jännite on olemassa. Hyvinvointivaltion perusideoita ollaan kuitenkin parhaillaan rapauttamassa ja Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkoston keskusteluista huomaa, että jännite näiden kahden tehtävän välillä on kasvamassa. Olen kuullut arvioita, että sosiaalityössä olisi käynnissä kulttuurin muutos, jossa työn painopiste olisi siirtymässä lain ja byrokratian suorittajasta enemmän asiakkaan ja hänen yhteisönsä yksilöllisten tarpeiden mukaiseen työhön.

Tunnistan tuon mainitsemasi sosiaalityön kahtiajakoisen roolin. Sosiaalityö voi määrittyä radikaaliksi oikeudenmukaisuustyöksi tai perinteistä professionaalista ja byrokraattista asiantuntijuutta tavoittelevaksi asiantuntija-ammatiksi. Lisäksi sosiaalityön muuttuva asiantuntijuus tuntuu valuvan moneen eri suuntaan, joskus kohti jotain sellaista, mitä emme ehkä toivoisi. Toisinaan on koettu, että asiantuntijuuttamme määritellään ulkoapäin eri tahoilta. Ihmisoikeusperustaista kohtaamistyötä on pyritty jäsentämään tulostavoitteina ja suoritteina. Samanaikaisesti kuulemme kuitenkin toiveita vahvistaa sosiaalityön ihmissuhdeperustaisuutta. Lisäksi sosiaalityön eri sektoreilla kohdataan muutoksia hieman erilaisilla painotuksilla eikä sosiaalityöntekijöiden keskuudessa välttämättä ole yhtä määritelmää sosiaalityön asiantuntijuudesta.
​
On tärkeää pohtia, mihin sosiaalityön itseymmärrykseen seuran toiminta perustuu ja millaisen sosiaalityön asiantuntijuuden puolesta haluamme liputtaa. Strategiaa työstäessä totesimme, että meille tärkeää on eettisyyteen nojaava asiantuntijuus. Kuten totesit, sosiaalityön eettisyys oli näin ollen aika itsestäänselvä valinta asiantuntijayhteisön toimintaa suuntaavana arvona.

Sosiaalityön kenttä on valtavan laaja ja vetoa on moneen suuntaan. Toisilla on tarve löytää sosiaalityölle rajoja ja siten saada selkiytettyä omia työtehtäviä, kun taas toiset haluavat laajentaa omaa osaamistaan ja tehdä uusiakin aluevaltauksia. Toivoisin, että alallamme olisi tilaa tälle kaikelle moniäänisyydelle. Eettiset kysymykset ovat sosiaalityössä läsnä aina ihan välttämättä, mutta eettisyys voi pysyä elossa vain, jos se on jatkuvan keskustelun ja debatin alla.

Näin juuri, eettiset kysymykset ovat sosiaalityön ytimessä ja yhdistävät kaikkia sosiaalityöntekijöitä, vaikka tehtävien kenttä on laaja. Asiantuntijuutta ja sosiaalityön tehtäväkenttää voi jäsentää monella eri tavalla, mutta kaikkea sosiaalityön asiantuntijuutta sitoo eettinen perusta. Sosiaalityö saa tavallaan oikeutuksensa siitä, että tiettyjä arvoja pidetään tärkeinä yhteiskunnassamme. Sosiaalityön eettisyys on myös kaikessa seuran argumentoinnissa mukana ja puhumme sosiaalisen asiantuntijoina, pehmeiden arvojen puolesta.

​On aivan totta, että arvokeskustelun on elettävä ajassa. Yhteiskunnallinen toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, enkä haluaisi nähdä muutoksia yksinomaan uhkana, vaan luonnollisena osana elämää. Muutoksen voi kääntää voimavaraksi sosiaalityön ammatilliselle ja professionaaliselle kehittymiselle. Sosiaalityön on kuitenkin oltava mukana muutoksen suunnan määrittelyssä ja tarkasteltava uudistuksia sosiaalityön eettisten linssien läpi.

Muutos ei ole automaattisesti uhka, mutta viime aikoina monia päätöksiä on tehty sosiaalityön arvojen vastaisesti. Mutta olen samaa mieltä siitä, että meidän alalle se on kuitenkin ollut iso palvelus. Muutoksessa me joudumme määrittelemään oman paikkamme uudelleen, kirkastamaan sosiaalityön perustehtävää ja nostamaan ammattietiikan sille kuuluvalle jalustalle. Ja kuten sanoit, sosiaalityön on oltava mukana tässäkin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja etsimässä heikommassa asemassa olevien ihmisten kannalta kestäviä ratkaisuja.

​Ennen Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkostoa meillä ei oikein ole ollut foorumeita käydä eettistä keskustelua. Toivon, että seurasta voisi kasvaa se toimija, joka tuo sosiaalityön eettisen keskustelun vahvemmin mukaan julkisuuteen ja kutsuu myös muita kuin sosiaalityöntekijöitä mukaan keskustelemaan.

Toisin sanoen, toimintaympäristön ja sosiaalityön asiantuntijuuden muutoksesta huolimatta asiantuntijuuden ytimessä olevan eettisen itseymmärryksen on säilyttävä. Keskustelumme perusteella voimme todeta, että alan moninaisuudesta sekä yhteiskunnallisten murrosten ja muutosten aiheuttamista jännitteistä huolimatta seura kytkee toimintansa sosiaalityön eettiseen perustaan. Tunnistamme muuttuvan asiantuntijuuden tarpeita, joista ensimmäinen on sosiaalityön arvopohjaisen argumentoinnin vahvistaminen osana julkista keskustelua. Sosiaalityöntekijöille on tärkeää, että voimme tehdä eettisesti kestävää sosiaalityötä ja sen vuoksi meidän on oltava hereillä ja valmiina vaikuttamaan. Sosiaalityöntekijöiden seurassa tuemme eettisesti kestävän sosiaalityön tavoitetta ja tarjoamme ratkaisuja sosiaalityön asiantuntijuuden kehittymiselle sosiaalityön arvoihin nojaten.