Sosiaalityöntekijän paikka

Aloittelevana sosiaalityöntekijänä mietin omaa rooliani ja paikkaani asiakkaiden, työyhteisön ja rakenteiden tasoilla

Olen niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat aiemmalta koulutukseltaan sosionomeja. Lähdin opiskelemaan sitä oikeastaan siksi, koska kymmenen vuotta sitten siihen ei ollut pääsykoekirjoja ollenkaan. Enhän mä ajatellut koskaan olevani mikään yliopistotyyppi: entinen koulupudokas, tarkkislainen, ongelmanuori - vai miten sitä nyt ammattitermein itseään nuorena kuvailisi?

Tarvitsin vähän kasvua. Vuosia olin osa lastensuojelun avohuollon työyhteisöä, jossa sosiaaliohjaajat, sosiaalityöntekijät ja esimiehet vedimme kaikki yhtä köyttä. Koin tulleeni hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, siinä ja nyt. Sain tukea, hyväksyntää ja myös kannustusta hakea lopulta sosiaalityön opintoihin. Nyt olen sijaispätevä viimeistä vuotta vaille valmis maisteri ja ikuisesti kiitollinen niille kaikille ihmisille, joilta olen saanut oppia sosiaalityöstä matkani varrella.

Aloittelevana sosiaalityöntekijänä olen alkanut miettiä omaa rooliani ja paikkaani asiakkaiden, työyhteisön ja rakenteiden tasoilla. Olen miettinyt paljon omaa historiaani suhteessa omaan sosiaalityöntekijyyteen. Tämän myötä olen miettinyt etäisyyden ja läheisyyden suhdetta asiakkaisiin. Haluaisin niin usein kertoa heille, että mä niin tiedän miltä susta tuntuu! Mutta voiko viranomainen sanoa niin? Millainen viranomainen haluan olla? Kuulen myös korvissani kokemusasiantuntijoiden toiveet kohtaavasta sosiaalityöntekijästä, jolla on nuorelle aikaa tiedostaen samaan aikaan todellisuuden ja mahdollisuudet toteuttaa sitä. Koen riittämättömyyttä, ettei minulla ole mahdollisuuksia tehdä työtäni niin hyvin kuin haluaisin. Sen myötä olen miettinyt myös sitä, missä on kaikkien sosiaalityöntekijöiden palo vaikuttaa sosiaalityön asemaan ja sosiaalityön asiakkaita polkeviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, että todellisuus olisi toista?

Toivon, että meille keltanokille löytyy oma paikka sosiaalityöntekijöinä. Sellainen paikka, jossa vedetään siitä yhteisestä köydestä, tuetaan ja kannustetaan. Sellainen paikka, jossa on ihan ok olla vähän keskeneräinen, kysellä ja pohtia. Paikka, jossa voisi toteuttaa itseään täysimääräisesti ja vaikuttaa asioihin.

Se paikka voi löytyä työpaikalta, ja se paikka voi olla myös Sosiaalityöntekijöiden seura.

​Maija Haapala