Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvointi pandemian jälkeen – mitä opimme kriisistä?

Kuva: www.picjumbo.com

Koronapandemia muutti työelämää tavalla, jota harva osasi ennakoida. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat joutuivat sopeutumaan uusiin työn tekemisen tapoihin ja olosuhteisiin nopealla aikataululla, eikä muutokseen ehditty valmistautua. Tarkastelen tässä blogikirjoituksessa, miten pandemia-aika vaikutti työhyvinvointiin, mitkä tekijät siihen vaikuttivat ja mitä oppeja voimme hyödyntää työhyvinvoinnin kehittämisessä tulevaisuudessa.
​
Työelämä muutoksessa
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja koronapandemia toi siihen yllättäviä ja ennakoimattomia muutoksia ja työn toteuttamiseksi oli kehitettävä ratkaisuja nopealla aikataululla [1]. Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työssä nämä muutokset näkyivät voimakkaasti, sillä perinteisesti kasvokkain toteutettu työ muuttui digitaalivälitteiseksi. Työntekijät joutuivat siirtymään nopealla aikataululla etätyöhön – otettiin pakotettu digiloikka minimaalisin valmisteluin, ja tämä vaikutti merkittävästi asiakastyön tekemiseen, työn organisointiin sekä työyhteisön vuorovaikutukseen. [2] Siirtyminen etätyöhön ja digitalisaation lisääntyminen toi työelämään sekä uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Kun samaan aikaan asiakkaiden tilanteet monimutkaistuivat ja tuen tarpeet kasvoivat, sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat joutuivat toimimaan uudenlaisessa tilanteessa, jossa heidän ajateltiin tarjoavan tukea, vaikka vielä itsekin opettelivat uusia työn tekemisen muotoja. 

Sosiaalityön pro gradu -tutkielmassani tutkin sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia sekä selvitin siihen vaikuttaneita tekijöitä pandemian aikana. Tämän lisäksi tarkastelin, mitä hyviä työkäytänteitä pandemian aikana syntyi ja millaisia työelämän haasteita pandemia jätti jälkeensä, jotka edelleen ilmenevät arjen työssä. 

Tutkimuksessani käytetty aineisto on kerätty Panda-hankkeen [3] aikana vuosina 2020-2023. Aineistosta valitsin analyyseihin 707 sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien määrällistä ja laadullista kyselyvastausta. Aineistoa analysoitiin määrällisin ja laadullisin analyysimenetelmin. 

Psykososiaalinen kuormitus ja resilienssi
Yksi pandemian merkittävistä työhyvinvointiin vaikuttaneista tekijöistä oli psykososiaalisen kuormituksen kasvu. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat joutuivat sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin, ja monilla oli tunne, ettei heillä ollut riittäviä resursseja tehdä työtään haluamallaan tavalla. Talentia [4] on nostanut esiin, että eettinen stressi kasvoi erityisesti tilanteissa, joissa työntekijät kokivat, etteivät voineet toteuttaa työtään riittävän laadukkaasti.

Toisaalta tutkimuksessani nousi esiin myös resilienssin merkitys. Resilienssiä voidaan kuvata kyvykkyytenä vaikeissa tilanteissa [5], ja se mahdollistaa haastavissa tilanteissa toimimisen ja siihen sopeutumisen ja lopulta tilanteesta selviytymisen [6]. Työn intensiivistyminen – eli työtahtiin ja vaatimuksiin kohdistuvat paineet – näkyivät työntekijöiden kokemuksissa. Näiden haasteiden keskellä resilienssi toimi suojaavana tekijänä, joka auttoi työntekijöitä sopeutumaan muutokseen ja selviytymään haasteista.

Digitalisaatio – mahdollisuus vai haaste?
Pandemia vauhditti digitalisaatiota sosiaalialalla, ja sen vaikutukset työhyvinvointiin olivat kaksijakoisia. Toisaalta etätyö ja digitaaliset ratkaisut lisäsivät joustavuutta ja mahdollistivat työn tekemisen uusilla tavoilla. Toisaalta osa työntekijöistä koki, että etätyö on ollut kuormittavaa esimerkiksi työyhteisön tuen puutteen tai työn ja vapaa-ajan yhdistämisen haasteiden takia. Digitalisaatio kytkeytyy työn kiihtyvyyden teemaan, jolla voi olla työhyvinvointia heikentäviä vaikutuksia. 

Hyvät käytännöt ja työn haasteet pandemian jälkeen
Vaikka pandemia toi mukanaan monia haasteita, se myös synnytti hyviä työkäytäntöjä. Erityisesti työn rakenteiden organisointi ja terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiminen nousivat tutkimuksessani esiin positiivisina teemoina. Esimerkiksi joustavat työajat ja etätyömahdollisuudet helpottivat työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kuitenkin monet pandemia-aikana syntyneet haasteet vaikuttavat edelleen työelämässä. Psykososiaalinen kuormitus, digitalisaation mukanaan tuomat ongelmat ja työn intensiivistyminen vaikuttavat edelleen työhyvinvointiin. Monet sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat kokevat, että heidän työmääränsä on kasvanut ja työn vaatimukset ovat lisääntyneet.

Miten työhyvinvointia voidaan tukea?
Pandemia opetti, että työhyvinvointia ei voida pitää itsestäänselvyytenä. Sen sijaan sitä on tuettava aktiivisesti sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Sosiaali- ja terveysministeriö [7] korostaa, että työhyvinvointi on keskeinen tekijä työssä jaksamisen ja työurien pidentämisen kannalta. Tulevaisuudessa on tärkeää panostaa työntekijöiden jaksamiseen, psyykkiseen hyvinvointiin sekä työyhteisöjen yhteisöllisyyteen, sillä hyvinvoivat työntekijät luovat perustan myös organisaatioille ja luovat mahdollisuuden kohdata tulevaisuuden haasteita sekä varmistavat organisaation kehittymisen myös tulevaisuudessa. 

Yhteenveto – Mitä opimme pandemiasta?
Koronapandemia jätti jälkensä sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvointiin, ja sen vaikutukset näkyvät edelleen arjessa. Osa muutoksista on ollut myönteisiä, mutta monet haasteet kaipaavat vielä ratkaisuja. Tutkimukseni osoittaa, että työhyvinvointia tukevat rakenteet ja ennakoiva valmistautuminen ovat avainasemassa, jotta tulevaisuuden kriisitilanteista voidaan selvitä mahdollisimman hyvin. 

Työhyvinvointi ei ole vain yksilön vastuulla, vaan se on yhteinen projekti, johon tarvitaan sekä työntekijöiden, esihenkilöiden että päättäjien panosta. Kun työhyvinvointiin panostetaan systemaattisesti, voidaan luoda kestäviä rakenteita ja toimintamalleja, jotka tukevat sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien jaksamista ja työhyvinvointia myös tulevaisuudessa.

Sari Herva, Lapin yliopistosta maaliskuussa 2025 valmistumassa oleva sosiaalityön pääaineopiskelija. Työskentelen Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aikuissosiaalityössä. 

Pro gradu: "Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työhyvinvoinnin muutokset koronapandemian muovaamassa arjessa"

Lähteet
[1] Harrikari, Timo & Romakkaniemi, Marjo & Tiitinen, Laura & Ovaskainen, Sanna (2021). Pandemic and Social Work: Exploring Finnish Social Workers’ Experiences through a SWOT Analysis. The British Journal of Social Work, 51(5), 1644–1662.
https://doi.org/10.1093/bjsw/bcab052.

[2] Fiorentino, Vera & Romakkaniemi, Marjo & Harrikari, Timo & Saraniemi, Sanna & Tiitinen, Laura (2023) Towards digitally mediated social work – the impact of the COVID-19 pandemic on encountering clients in social work. Qualitative Social Work,
22(3), 448–464. https://doi.org/10.1177/14733250221075603.

[3] https://www.ulapland.fi/EN/Webpages/PANDA-pandemic-social-work

[4]Talentia (2023) Sosiaalialalla on käynnistettävä työhyvinvointiremontti. https://www.talentia.fi/blogi/sosiaalialalla-on-kaynnistettava-tyohyvinvointiremontti/.

[5] Masten, Ann S. (2019) Resilience from a developmental systems perspective. World Psychiatry 18(1), 101-102. https://doi.org/10.1002/wps.20591

[6] Kimhi, Shaul (2015) Levels of Resilience: A Critical Review. Teoksessa Resiliency: Enhancing Coping with Crisis and Terrorism. Ajdukovic, Dean & Kimhi, Shaul & Lahad, Mooli (Eds). IOS Press, Incorporated. doi.10.3233/978-1-61499-490-9-49.

[7] Sosiaali- ja terveysministeriö (2023) Työhyvinvointi. https://stm.fi/tyohyvinvointi.

---