Sosiaalityötä Helsingistä Lappiin

Moni haaveilee näkevänsä ja kokevansa Lapin tunturit, porot ja revontulien värittämän ruskan. Virtaavat
tunturipurot ovat suuri vetovoima myös matkailijoille. Sosiaalityön vetovoiman näkökulmasta virtaukset
eivät aina riitä, sillä sosiaalityöntekijöiden resurssipula koettelee alaa Etelä-Suomesta pohjoiseen, missä
ainutlaatuinen, mutta haastava toimintaympäristö asettaa sosiaalityön tekemiselle useita erityispiirteitä.
Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten sosiaalityötä tehdään paikoissa, joissa rakenteet, palvelut ja elämä
asettuvat itselleni vieraaseen viitekehykseen. Halusin kokea Lapissa tehtävästä sosiaalityöstä edes siivun, ja
siksi haastoin itseni lähtemään uuteen ja täysin tuntemattomaan ympäristöön. Tämä kirjoitus on syntynyt
tuntureiden juurella ja vesien äärellä. Se on kirjoitettu suoraan sosiaalityölle sykkivästä sydämestä ja
käsittelee sosiaalityön moninaisuuden lisäksi sitä, miten tärkeää on kunnioittaa tätä upeaa ammattia ja
siinä kohdattuja asiakkaita eri toimintaympäristöissä.

Hektisyydestä hiljentymiseen
On helppoa olettaa, että Lapissa sosiaalityön tekeminen olisi vähemmän hektistä kuin vaikkapa
pääkaupunkiseudulla, missä esimerkiksi lastensuojelun asiakkaita on enemmän, tai että luppoisan
elämäntyylin myötä sosiaalityö ja sen tekeminen muuttuisivat automaattisesti kevyemmiksi. Hektisyys ei
ole ainut tapa tarkastella resurssipulaan kriisiytynyttä sosiaalityötä kipupisteineen siitäkään huolimatta,
että Lapissa elämäntavan tempo soljahtaa määrittämään omanlaistaan suhdetta työn tekemiseen.
Helsingissä lastensuojelun avohuollossa olen tottunut siihen, että päivässä voi olla useita tapaamisia yhden
päivän aikana, ja niiden rytmittäminen on joskus minuuttipeliä. Lapin alkutaipaleella sain pian huomata
kotikäynnin sopimisen olevan hyvin erilaista. Ajankohtaa tarjotessani käynti sovittiin kellonajoista
piittaamatta esimerkiksi vain jollekin tietylle päivälle. Täysin tavatonta ei ollut sekään, että päivä jätettiin
avoimeksi, ajatuksena että olen tervetullut sitten, kun joudan tulla. Stadilaisittain tämä tuntui kovin
ihmeelliseltä, samoin kuin uudenlainen vieraanvaraisuus.

Vieraanvaraisuus
Kotikäynnille ajellessani minulle soitettiin perheestä useita kertoja varmistellen, etten vain olisi eksyksissä,
varoitettiin tien routavaurioista ja annettiin täsmennetyiksi tarkoitettuja ajo-ohjeita. Ne olivat melko
suurpiirteisiä, eikä puhelimessa tai navigaattorissa ollut aina tarvittavaa kenttääkään. Perille löydettyäni
minua oltiin pihalla vastassa, pöytä oli katettuna Lapin kahviherkuilla, ja kohta oli sylinikin täyttynyt sekä
koirilla, lapsilla että valokuva-albumeilla. Tapaamiselle asetuttiin ajan kanssa, mikä tarkoitti käytännössä
useita tunteja. Ymmärrys ajankäyttöä kohtaan lisääntyi vähitellen, sillä tämä, kuten monet muutkin
tapaamiset, saattoivat kestää pitkine ajomatkoineen koko päivän. Vähitellen tiedostin yhä vahvemmin
myös sen, että suorittaminen ei kuulu sosiaalityöhön pohjoisessa, eikä se saisi kuulua siihen etelässäkään.
Työn vaativuus sen sijaan kuuluu, mutta sosiaalityö onkin kaikissa toimintaympäristöissään monin tavoin
erityisen vaativaa asiantuntijatyötä.

Eriytetystä yhdennettyyn sosiaalityöhön 
​Sosiaalityö Lapissa ei missään nimessä ole vähäisempää kuin Etelä-Suomessa, eikä sitä sellaisena pidä
ajatella tai tavoitella. Se on täysipainoista ja yllättäviä piirteitä sisältävää sosiaalityötä, jossa on jatkuvasti
pyrittävä löytämään luovia ja laaja-alaisia ratkaisuja useaan sosiaaliseen ilmiöön. Sosiaalityö on äärimmäistä
tietotaitoa ja kohtaamisherkkyyttä vaativa ammatti kaikkialla Suomessa. Työn rakenteelliset
toteuttamistavat poikkeavat sen sijaan toisistaan etelässä ja pohjoisessa. Helsingissä sosiaalityöntekijät
hoitavat toisistaan eriytetysti lastensuojelun, aikuissosiaalityön tai ikäihmisten asiakkuuksiin liittyviä asioita.
Jokaisella sektorilla vaaditaan erityisosaamista ja omanlaistaan vahvaa ammattitaitoa. Lapissa puolestaan
tämä toteutuu hyvin laaja-alaista asiantuntijuutta vaativana yhdennettynä sosiaalityönä, jossa saman
sosiaalityöntekijän on kyettävä ottamaan haltuunsa perhesosiaalityö, lastensuojelun avo-, sijais- ja
jälkihuolto, aikuissosiaalityö ja päivystyksellinen sosiaalityö niin virka-aikana kuin sen ulkopuolella.
Saattaapa hoidettavaksi tulla myös ikäihmisten asiat laajoine palvelun tarpeineen. Yhdennetyn sosiaalityön
tekemiseen liittyviä monisäikeisiä työtehtäviä ja ongelmanratkaisutilanteita on pohjoisessa kyettävä ratkaisemaan varsin itsenäisesti. Tämä edellyttää työntekijältä kykyä ja rohkeutta mukauttaa sosiaalityön
asiantuntijuuttaan sen hetkiseen toimintaympäristöön sopivaksi.

Asiantuntijuus 
Lapissa työskentelevältä sosiaalityöntekijältä vaaditaan vahvaa ammatti-identiteettiä ja nöyryyttä kohdata
pohjoiselle kulttuurille ominaisia sosiaalisia ilmiöitä. Työskentelyotteen systeemisyys näyttäytyy vahvasti,
sillä sosiaalityöntekijän on kyettävä hahmottamaan perhe- ja sukulaisuuskokonaisuuksia hyvin laaja-
alaisesti. Asiantuntijuutta vaaditaan myös lapsiperheköyhyyden ja piilopirtteihin jäävien huolenaiheiden
äärellä, samoin kuin sen ymmärtämisessä, että kylillä kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, myös sen yhden ja
ainoan sosiaalityöntekijän. Työntekijän on jaksettava ottaa asioista selvää ja kestettävä se, että
yhteistyöverkostoa on vähän. Kiitettävää on kuitenkin kollegoiden tavoitettavuus etäältäkin, ja heidän
pyrkimyksensä olla avuksi. Kestettäväksi jää lopulta silti yksittäisen työntekijän pienuus pohjoisen
pirstaleisessa palvelujärjestelmässä.

Sosiaalihuollon merkittävyys 
Lapissa lapselle pitää joskus hankkia hänen tarvitsemansa palvelu pitkän välimatkan päästä, jolloin se voi
menettää oikea-aikaisuutensa ja siten myös parhaan hyötynsä. Pääkaupunkiseudulla on toisaalta kestettävä se sietämätön tosiasia, että lapsi voi joutua jonottamaan tarvitsemaansa palvelua. Sosiaalihuollon palveluiden luominen, tuominen ja ihmisten luokse vieminen ovat ajankohtaisia ja merkittäviä ammatillisia kehittämisen kokonaisuuksia kaikkialla Suomessa, sillä nyt jo joka viides suomalainen käyttää vuosittain sosiaalihuollon palveluita. Väestöltään ikääntyvässä Suomessa palveluiden tarve on lisäksi jatkuva ja kasvava. Sosiaalihuollon palveluita ja kentällä tapahtuvaa sosiaalityötä tarvitaan yhteiskunnassamme kaikissa ikäryhmissä ja kaikkialla Suomessa.  Tämä on tärkeä asia muistaa sote-keskusteluissa, ja päättäjät olisivat varsin tervetulleita seuraamaan sosiaalityöntekijöiden arkea sekä Lappiin että pääkaupunkiseudulle. Helsingissä saatetaan istua ruuhkabussissa pitkältä ajalta tuntuvan tunnin verran, kun Lapissa työtehtäviä hoidettaessa voi yhden työpäivän aikana kertyä kilometrejä jopa 750, eli sadan poronkuseman verran. Maanteillä ajaessani olen pohtinut paljon sitä, miten tärkeää on lisätä kansalaisten tietoa sosiaalihuollon palveluista.

Kullanarvoinen rakenteellinen sosiaalityö 
Sosiaalihuollon palveluista puhuttaessa jokaisen sosiaalityöntekijän vastuulle kuuluva rakenteellinen sosiaalityö nousee arvoon arvaamattomaan. Sosiaalityötä on tehtävä läpikuultavan
näkyväksi, ja sosiaalipalveluista on annettava tietoa etenkin heille, jotka palveluita tarvitsevat. Ei nimittäin
ole itsestään selvää, että Lapissa ihmisillä on sosiaalipalveluista oikeaa tai riittävää tietoa, jos ei toisaalta
Helsingissäkään. Emme voi sosiaalihuollon ammattihenkilöinä olettaa, että yhteiskuntamme jäsenillä on
kaikkialla Suomessa yhtäläinen tieto siitä, minkälaisia palveluita sosiaalihuollosta voidaan tarjota tai kuinka
paljon niitä on käytettävissä. Emme voi oikeastaan ihmetellä myöskään tiedon puutetta tai sitä, että
sosiaalihuollon palveluiden luullaan tulevan terveydenhuollosta, ellemme aktiivisesti puhu työstämme ja
asiakkaille kuuluvista palveluista ja oikeuksista. Lapissa, missä ihmiset asuvat hajallaan ja palvelut ovat
vähäisiä, rakenteellisen sosiaalityön merkitys korostuu entisestään. 

Lopuksi 
Sekä Lapissa että Helsingissä on upeita sosiaalityön erityispiirteitä. Etelä ja pohjoinen eivät ole mielestäni
arvopohjaltaan vertailtavissa, sillä molemmat ovat eri tavoin, mutta tasavertaisesti yhtä hienoja paikkoja
työskennellä. Lapsen etu on aina ja kaikkialla se tärkein asia. Jos minulla olisi Helsingissä työpöytäni
laatikosta noukittavia tai Lapissa hippusista huuhdeltavia kultakirjaimia, lisäisin niitä yhteiskuntatieteiden
maisterin tutkintotodistukseeni niin kauan, että siinä lukisi: lapsen suojeleminen on yksi sosiaalityöntekijän
herkimmistä kunniatehtävistä kaikkialla Suomessa.

Kiitos Helsingin kaupunki ja Lapin hyvinvointialue

Kuvat ja teksti:
Hannaleena Immonen
sosiaalityöntekijä (YTM)