Unelma upeasta sosiaalityöstä: kohti tutkimusperusteisuutta ja yhteisiä menetelmiä

En voi sosiaalityöntekijänä olla varma, mitä toinen sosiaalityöntekijä tekisi oman asiakkaani kohdalla. Kykenen vain valistuneeseen arvaukseen siitä, miten ja mitä tietoa hän kerää ja miten hän sitä käyttää. Sosiaalityöntekijöillä on yhteinen maisterikoulutus, joka pääasiassa antaa valmiudet laadullisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tekoon. Tieteenfilosofialtaan se on suurelta osin konstruktionistista, joka taas suhtautuu kriittisesti tutkimukseen ammatillisen käytännön ohjeistajana (Raunio 2010).

Tiede tarvitsee laadullista tutkimusta, mutta sen yleistettävyys on heikkoa ja toistettavuus jopa mahdotonta. Käytännön työssä onkin perinteisesti nojattu työssä kertyvään kokemusperäiseen ”hiljaiseen tietoon” ja moni sosiaalityöntekijä hankkii jatko- ja lisäkoulutuksia joko omaan erityisalaan tai omiin mielenkiinnon kohteisiinsa liittyen. Vastuu yhteiskuntatieteellisen osaamisen soveltamisesta käytännön työhön tuntuukin jäävän maisterin omille, yksilöllisille harteille. Onko asiakkaan etu, että osaamisprofiilimme on niin pirstaleinen?

Sosiaalityön kirjallisuudessa puhutaan tiedon horisontaalisuudesta, jossa asiakkaan ja asiantuntijan tieto on yhtä arvokasta. Pyrimme dialogiin, jossa asiakas tulee kuulluksi. Tällainen suhde vaatii avoimuutta puolin ja toisin. Ovatko meidän arviomme ja menetelmämme asiakkaille selkeän avoimia ja näiden periaatteiden mukaisia? Pidän tätä asiakkaan oikeusturvan kannalta keskeisenä kysymyksenä.

Toivotan tervetulleeksi sosiaalityöhön nykyisen kehityssuunnan, jossa luomme yhteisiä osaamisprofiileja (mm. uudet erikoistumiskoulutukset) ja linkkejä käytännön työn ja akateemisen tutkimuksen välille (tulevat OT-keskukset, paikalliset osaamiskeskukset). Tarvitsemme yhteisiä asiakastyön mittareita ja menetelmiä, jotta sosiaalityö on eettisesti kestävää ja vaikuttavaa.

Mary Richmond kirjoitti jo vuonna 1917 auttamistyön vaativan ammatillisuutta, suunnitelmallisuutta ja yhteistä ohjeistusta. Sosiaalityön näyttöön perustuvan osaamisen pioneeri Eileen Gambrill puolestaan on järkeillyt, että sosiaalityö ei saisi perustua auktoriteettiin, vaan näyttöön osaamisesta. (Gambrill 1999). Kyse on asiakasturvallisuudesta.

Unelmoin sosiaalityöstä, jossa alalle tullaan yhteisen perustyökalupakin kera ja joka täydentyy kokemuksen ja lisäkoulutusten karttuessa näyttöön perustuvilla välineillä, joiden takana on tiedeyhteisön hyväksyntä.


Olli Kankkunen YTM, Sosiaalityöntekijä

Lähteitä: Gambrill, Eileen 1999 (alkuperäinen). Evidence-based practice: An alternative to authority based practice. Teoksessa: Families in Society: The Journal of Contemporary Social Services 2018. Vol 99(3) 283-294. Raunio, Kyösti 2010. Onko näyttöön perustuvalla käytännöllä tulevaisuutta sosiaalipalveluissa? Teoksessa: Janus vol. 8 (4) 2010, 387-395. Richmond, Mary. 1917. Social Diagnosis. New York: Russel Sage Foundation