Yksilökeskeinen yhteiskunta, yksilöllisyys ja sosiaalityö - huomioita Anna Kontulan teoksesta Kadonnutta järkeä metsästämässä

Kansanedustaja Anna Kontula julkaisi vuonna 2024 kirjan Kadonnutta järkeä metsästämässä (Into-kustannus). Kirjan perusteesi on, että nykyaikaiset yhteiskunnalliset prosessit murentavat sosiaalisia siteitä, ja tämä tapahtuu yhteen kietoutuneiden terapisoivien puhetapojen ja kapitalistisen tuotantologiikan kautta. Kirja on osoittautunut varsin suosituksi: vuosi julkaisemisajankohdan jälkeen sillä on yli 500 varausta Helsingin kaupunginkirjaston varausjärjestelmässä. 

Myös sosiaalityö saa teoksessa osansa kritiikistä: Kontula kertoo, kuinka lastensuojelun prosesseissa korostuu psykologisoiva puhetapa, ja perheiden kohtaamat yhteiskunnalliset ongelmat, kuten palvelujärjestelmän rikkonaisuus ja lapsiperheköyhyys, jäävät sen sijaan esimerkiksi perhetyön työtavoissa kohtaamatta. Toisaalta Kontula kuvaa, että Kela-siirron myötä hyvinvointilalueilla on alettu tunnistaa "soturisossuja", jotka ajavat asiakkaan asiaa eri viranomaisissa. Kontula nimeää asianajotehtävän yhdeksi kannatettavaksi rakenteelliseksi strategiaksi, mutta jättää pohdittavaksi, mitä muita rakenteellisia strategioita voisi olla. 

Kontulan teosta arvioidessa on vaikea välttää keskustelua yksilökeskeisyydestä eli individualismista, jolla tarkoitetaan käsitystä itsenäisestä yksilöstä, joka on pohjimmiltaan autonominen ja riippumaton. Yksilöllisyyden huomioiminen sen sijaan tarkoittaa sitä, että yksilön tarpeet ja tavoitteet tulevat näkyviksi yhteiskunnalliseen kontekstiin kiinnittyneinä, ja ihminen on osallisena lähiyhteisössään ja yhteiskunnassa. Kontula ei tuo sosiaalityökritiikissään esiin yksilöllisyyden ja yksilökeskeisyyden eroja, mutta tämän käsiteparin erottaminen on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää 2020-luvun suomalaisen sosiaalityön eetosta ja toimintatapaa. 

Monen mielestä nykypäivä on yksilökeskeisen kehityksen huipentuma, joka murentaa sosiaalisia siteitä ja tuottaa haavoittuvien yksilöiden ”massan”, jolla ei ole todellista yksilöllisyyttä. Toisten mielestä nykyajan herkkyys yksilöille ruokkii uuden kulttuurin syntymistä, joka luo uusia sosiaalisia siteitä ja tuottaa itsenäisemmän yksilön, jolla on näin ollen suurempi yksilöllisyys. 

Ranskalainen sosiologi Michel Maffesoli (1995) on kirjoittanut, että nyky-yhteiskuntaa leimaa ”uuden individualismin” syntyminen, joka keskittyy itsensä toteuttamiseen, ja joka on tyhjentynyt moraalisista tavoitteista liittyen esimerkiksi köyhiin lähimmäisiin. Tuloksena on loputon personoitumisen ja yksilöllistymisen prosessi, joka ruokkii jatkuvaa identiteetin etsintää ja julkisen tilan rapautumista. Tällainen prosessi on vastakkainen klassiselle sosiaalityön strategialle, jossa etsitään tapoja toimia ja edistää ihmisen osallisuutta yhteisöissään. Eräs sosiaalityön oppiäideistä Mary Richmond toi tutkimuksissaan esiin, että sosiaalityön kohteena ei ole irrallinen yksilö, vaan ihminen elinympäristössään (person-in-environment). 

Mutta mitkä ovat sosiaalityön mahdollisuudet ammentaa juuristaan yhä yksilöllistyvämmässä yhteiskunnassa? Nyky-yhteiskuntien korostuneen yksilökeskeisyyden rinnalla kulkee Maffesolin mukaan myös toisenlainen kehitys, joka osoittaa pikemminkin sosiaalisuuden uudistumista ja uuden yksilöllisyyden tuottamista. Jälkimmäinen tapahtuu tällöin identiteetin ja minuuden etsimisen tuloksena ja tulkiten uudelleen affektin, tunteen ja kommunikaation merkitys - eli kaikki merkit, jotka ensi näkemältä viittaavat nyky-yhteiskuntien yli-individualistiseen kehitykseen ja Kontulan kuvaamaan terapiayhteiskuntaan. Sosiaalityössä ja etsivässä työssä onkin havahduttu esimerkiksi verkossa tapahtuvaan ryhmäytymiseen ja kehitetty erilaisia verkkoauttamisen menetelmiä. Sosiaalityön arkisissa keskusteluissa peräänkuulutetaan yhteisötyötä, ja mm. Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaalialan osaamiskeskus Socca on käynnistänyt laajan seminaarisarjan yhteisösosiaalityön kehittämiseksi. Kamppailu yhteisöjen ja yhteisten strategioiden puolesta ei ole poistunut sosiaalityöstä. Sosiaalityön tutkimuksessa näkyy yhä selvemmin uusia tutkimusteemoja, kuten esimerkiksi paikan ja alueen merkitys sosiaalityölle. Muun muassa ruotsalaiset tutkijat ovat peräänkuuluttaneet paikkaerityistä sosiaalityötä, joka ottaa huomioon paikan ja alueen merkityksen ihmisen sosiaalisille suhteille.

osiaalityö ei siis pelkästään ole yksilöiden ongelmia painottavaa muutostyötä, vaan alan sisällä käydään jatkuvaa keskustelua yhteiskunnan muutosten vaikutuksista yksilöihin. Kritiikki yksilökeskeisiä strategioita kohtaan on perusteltua, mutta se ei ole suomalaisen sosiaalityön ja sen tutkimuksen koko kuva. 

sosiaalityöntekijä Johanna Lahdenperä

Lähteet
Kontula, Anna (2024) Kadonneen järjen metsästys. Into Kustannus: Helsinki.
Maffesoli, Michel (1995) Maailman mieli: yhteisöllisen tyylin muodoista. Gaudeamus: Helsinki
Richmond, Mary (1917/2005) Social Diagnosis. Russel Sage Foundation: New York.