Ennen sosiaalityön opintoihin hakemista ja opiskelemaan pääsemistä ajattelin opintojen kiertyvän hyvin pitkälti erilaisten sosiaalietuuksien ympärille. Jo pääsykokeisiin lukiessani oivalsin kuitenkin sen, kuinka monipuolisia sosiaalityön toimintaympäristöt voivat olla, ja kuinka laajan yhteiskuntatieteellisen yleissivistyksen opintojen myötä saa. Jo tämän ensimmäisen opiskeluvuoden aikana olen alkanut ymmärtää erilaisia mekanismeja ja selitysmalleja ilmiöiden taustalla.
On ollut mieltä avartavaa huomata opintojen aloittamisen jälkeen, millaisia mielikuvia lähipiirillä on sosiaalityöstä professiona. En ollut itsekään ymmärtänyt esimerkiksi rakenteellista ja vaikuttavaa sosiaalityötä ennen kyseisen kurssin alkamista. Alun perin hakeuduin opintoihin siksi, että tahdoin auttaa heikompiosaisia yhteiskunnan jäseniä. Tämä palo ajaa minua edelleen, mutta lisäksi olen saanut kipinän rakenteelliseen ja vaikuttavaan sosiaalityöhön, joka on tällä hetkellä puheenaiheena ammatillisella kentällä jatkuvasti. Kuinka minä sitten näen rakenteellisen ja vaikuttavan sosiaalityön? Lainatakseni sosiaalityön professoriamme Marja Vaaramaa, “vaikuttava sosiaalityö on laadukasta ja laadukas sosiaalityö vaikuttavaa”. Tämä on siitä riippumatonta, onko vaikuttavuutta arvioitu mikro- vai makrotasolla. Pohdin itse sosiaalityön vaikuttavuuden lähtevän juuri yksilötasolta, sillä voimme asiakastyössä olla vaikuttamassa jonkin tietyn sosiaalisen ongelman ratkeamiseen tai lievittymiseen. Kuinka sitten vaikuttavuutta voisi tulla laajemmin, yhteiskunnallisella tasolla? Näin ensimmäisen opiskeluvuoden puolivälin jälkeen olen miettinyt paljon sosiaalityön tiedontuotantoa ja siinä rakentuvaa vaikuttavuutta paitsi yksilöön, myös yhteisöihin. Koska sosiaalityön käytäntöön pohjautuvaa tietoa rakennetaan jatkuvasti teorioiden pohjalle, näkisin että asiakastyöstä saatava informaatio on ensiarvoisen tärkeää tietynlaisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi: miksi tietynlaiset sosiaaliset ongelmat kasautuvat jollekin tietylle alueelle, ja mitä asialle voisi tehdä? Millainen sitten on unelmani sosiaalityöstä? Toivoisin sosiaalityön olevan jatkossa paljon muutakin kuin vain yksilöiden ongelmien ja kärsimysten lievittämistä ja poistamista. Tämä on ehdottoman tärkeää työtä, mutta toivon sosiaalityön olevan jatkossa yhä enemmän yhteiskunnallista vaikuttamista, joka pyrkisi kärsimystä aiheuttavien sosiaalisten ongelmien syntymisen ehkäisyyn. Tämä ajatus voi kuulostaa utopistiselta, mutta sallikaa se ensimmäisen vuoden sosiaalityön opiskelijalle. Olen siis jo ensimmäisen vuoden perusteella odottamassa innolla opintojen jatkoa ja rakenteellisen ja vaikuttavan sosiaalityön edistämisessä kehitystä. Ala tuntuu todella omalta, ja nyt, kuten aikaisemmin jo mainitsin, on yksilöiden auttamisen rinnalle tullut halu rummuttaa sosiaalityön näkyvyyttä sekä yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttamista. Toinen unelmani onkin, että sosiaalityöntekijät olisivat yhtenä rintamana tässä missiossa mukana. Sen vuoksi oli luonteva päätös liittyä opiskelijajäseneksi myös Sosiaalityöntekijöiden seuraan. Iloista kevään odotusta kaikille lukijoille! Anna Miinin-Soiru
0 Comments
Sosiaalityöntekijöiden seuran kirjoituspyynnön aihe on ”Unelma upeasta sosiaalityöstä”. Ensi ajattelemalla ”upea” tarkoitti minulle glamouria, jossa kengänkorot huojuttavat arjen yläpuolella. Voiko sosiaalityö olla upeaa muualla kuin juhlapuheissa, kaukana työkentältään? Pitäisikö sen olla? Jos sosiaalityölle hakee kirjallista hahmoa, ehdotan J. R. R. Tolkienin Gandalf-velhoa. Ei haltiaruhtinaita, kiitos – sosiaalityö on se nukkavieru ja kauan kiertänyt hahmo, jonka ulkomuoto viittaa moneen ulkosalla nukuttuun yöhön. Sen hartiat ovat kumarassa eikä sen tarvitse varoa vaatteitaan. Tiukan paikan tullen sosiaalityö on se, joka ottaa kantaakseen vastuun ja jolta löytyy viisaus ja rohkeus siihen. Jos sen kärsivällisyys joskus pettääkin, se löytää kohta taas huumorinsa ja jatkaa. Gandalf voi vaikuttaa oman tiensä kulkijalta, mutta ei hän yksin toimi. Oli tavoite Vuoren valtaaminen lohikäärmeeltä tai Sormuksen tuhoaminen, Gandalf etsii sopivat jäsenet tiimiin. Samoin sosiaalityö liittoutuu joskus hyvin eri tahoilta mukaan tulleiden tahojen kanssa. Me tosielämän velhot ja sosiaalityöntekijät tiedämme, että kestävät ratkaisut tehdään yhteistyönä. Sosiaalityöntekijä näkee asiakkaiden ja ammattilaisten hyvän tahdon ja löytää heidän voimansa. Ilman sosiaalityötä käy helposti kuten kääpiöille Synkmetsässä: suunta katoaa, ohjeet unohtuvat ja riitoja puhkeaa. Aina sosiaalityöntekijä ei ole tervetullut. Hänen viestiään ei haluta kuulla, ja jotkut tahtovat pysytellä erossa ”toisten” ongelmista. Velhot ja sosiaalityöntekijät tietävät kuitenkin, ettei ”toisia” ole. Elämme yhteisessä maailmassa, jossa jokaisen teoilla on merkitystä eikä muureja korottamalla voi kitkeä pahuutta. Sosiaalityö herättää huomaamaan vahingollisia ilmiöitä ja tarjoaa keinoja niihin puuttumiseksi. Velhoilla ja sosiaalityöntekijöillä riittää myötätuntoa sormusten tai muiden houkutusten pauloihin jääneille: tiedämme, että heilläkin on tarkoituksensa. Jotta sosiaalityö olisi upeaa, meidän pitää tarttua sanaan ”upea” ja pudistaa siitä valheellinen säihke. Meitä tarvitaan sellaisina kuin olemme: arjen asiantuntijoina, suoraan puhujina, sinnikkäinä muutoksen tekijöinä ja koossapitäjinä. Kaapuumme saattaa tarttua likaa ja vastuu painaa kumaraan, mutta uskomalla sosiaalityön upeuteen voimme säilyttää sisäisen naurumme ja lämpömme. Kun on tauon paikka, velhot ja sosiaalityöntekijät rentoutuvat. Joku savurenkaiden, toinen jonkin muun äärellä. Silja Remes Tämä on omistettu kaikille meille toimintakykymme rajoilla ja meille, jotka näemme sen rajallisuuden
yli. Tämä on omistettu ihmisille, kaikille, sosiaalityön arvoja puolustaville kaikkialla, myös Tampereella. Tämä on omistettu asiakkaille, perheille, meille kaikille olentoina, ihmisinä, työntekijöinä sekä asiakkaina, meille sekä yhteiskunnan, että sosiaalityöntekijöiden hyvinvoinnista huolestuneille, opinnoista valmistuneille, opintoja käyneille, työn ohessa ahertaville, myös oululaisille. Tämä kaikki on omistettu meille, jotka haluamme hakukoneen sanakenttään kirjoittaessamme nähdä listan tuloksista, jossa lauseen aloitukset sosiaalityö on, mitä sosiaalityö on, olisivat saaneet hakukoneessa myös vastauksia pelkkien asenteellisten kysymysten sijaan. Meille, jotka luotamme hyvään ja pyrimme annettujen mahdollisuuksien puitteissa toimimaan hyvän edistämiseksi. Eikä! Tämä on omistettu meille, jotka olemme ihmisoikeus-, ilmasto-, tasa-arvo-, lastenoikeus-, pakolaiskriisi-, terveyssosiaali-, mielenterveys- ja päihde-, vanhus-, vammaistyön mahdollisuuksista puitteista säästöistä ahdistuneita, resurssipulaväsyneitä ja -väsytettyjä, mutta siitäkin huolimatta taisteluhaluisia, kehittämismyönteisiä, kunnianhimoisia, muutosta kaipaavia, mitä kaikkea, vielä enemmän ja palavammin! Ja meille, jotka haluamme muistuttaa, mitä kaikkea tuosta listasta vielä puuttuu, minkä kaiken puolesta vielä kovemmin pitäisi toimia! Meille, jotka olemme painineet näiden asioiden puolesta vuosikymmeniä ja meille, jotka haluamme tulevaisuudessa, jotka olemme päättäneet jäädä, ja jotka olemme päättäneet lähteä, meille. Tämä on omistettu ihmisille, kaikille meille, jotka tiedämme, mitä sosiaalityö on ja tiedämme, että upeaa! ja juuri siksi siitä tulee puhua ääneen, kirjoittaa runoja, sekä sille omistaa viikkoja. Ronja Mäkinen Lastensuojelun laadun kehittämiseksi on julkaistu Toimiva lastensuojelu -selvitys (STM 2013) sekä Lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamista koskeva selvitys (STM 2019). Myös aikuissosiaalityön tulevaisuutta tarkastelevan asiantuntijatyöryhmän työskentelyn myötä on valmistumassa keväällä 2019 sosiaalityön tulevaisuutta koskeva raportti. Seuraavalla hallituskaudella on siirryttävä selvityksistä toimeenpanoon sosiaalihuollon toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaalityöntekijöiden seura nostaa selvitysten pohjalta keskeisinä lastensuojelun ja aikuissosiaalityön kehittämiskohteina 1) tutkimukseen perustuvan sosiaalihuollon vahvistamisen sekä 2) lastensuojelun asiakasmitoituksen 5-25 asiakasta / työntekijä. Myös muiden sosiaalihuollon sektoreiden lakisääteistä asiakasmitoitusta on arvioitava. 1. Tutkimusperustainen sosiaalihuolto Toimenpide-ehdotukset
Asiakasdatan hyödyntäminen sosiaalityön tutkimuksessa ja kehittämisessä on keskeistä sosiaalihuollon laadun vahvistamisessa. Lakimuutos koskien sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen toissijaista käyttämistä onkin sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Lakimuutos yksin ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitsemme sosiaalihuollon käytäntöä palvelevan tutkimuksen toimeenpanon, rakenteet ja rahoituksen. Sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien yhtymien ja yliopistojen yhteyteen sekä maakunta- että yhteistoiminta-alueiden tasolla on vahvistettava TKIO-rakenteiden (tutkimus, kehittäminen, innovaatiot, osaaminen) syntyä ja rahoitusta. Rakenteiden vahvistamisen myötä sosiaalityön käytäntöä palveleva tutkimus vastaisi nykyisen lääketieteellisen ja terveystieteellisen tutkimuksen rakenteita ja valtion tutkimusrahoituksen tasoa. Haaste sosiaalityön käytännössä tällä hetkellä on, ettei asiakkaiden elämäntilanteiden muutoksista ja elämästä kokonaisuutena ole systemaattisesti koottua seurantatietoa ja tämä tulee esiin mm. lastensuojelun laatua koskevassa raportissa (2019). Oleellista olisi ymmärtää, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on ja kohdentuvatko ne oikeaan aikaan. Myös sosiaalityössä käytettävien menetelmien kehittäminen vaatii panostusta sekä käytännön ja tutkimuksen yhteistyötä. Tutkimusperustaista käytäntöä vahvistamalla on mahdollista ymmärtää esimerkiksi huono-osaisuuden kasautumista, syrjäytymiseen johtavia syitä ja ylisukupolvisuutta sekä arvioida palvelujärjestelmän heikkouksia ja yhteiskuntapoliittisten toimenpiteiden vaikutuksia sosiaalihuollon kustannuksiin ja toimintaedellytyksiin. Tutkimukseen perustuva sosiaalihuolto palvelee toiminnan taloudellista kestävyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja on asiakkaiden oikeusturvan sekä toiminnan laadun kannalta välttämätöntä. 2. Lastensuojelun asiakasmitoituslaki ja asiakasmäärän arviointi muilla sosiaalihuollon sektoreilla Toimenpide-ehdotukset
Kananoja esittää raportissaan asiakasmitoitukseksi lastensuojelussa 5-25 lasta/ sosiaalityöntekijä. Lastensuojelun laadun kohentamiseksi tämä on ehdoton edellytys ja vaatii asiakasmitoituksen saattamista lakiin. Lastensuojelun toimenpiteillä tai niiden tekemättä jäämisellä on kauaskantoiset vaikutukset lapsen elämään. Luottamuksellisen suhteen luomista lapseen ja huolellista kokonaisarviointia ei ole mahdollista tehdä, jos työntekijällä on vastuullaan liian monta lasta. Myös sosiaalityön muiden sektoreiden asiakasmäärät tulee ottaa tarkasteluun valtakunnallisesti. Sosiaalityön eri sektoreilla autetaan erityisen haavoittuvassa asemassa olevia, jolloin asiakasturvallisuuden näkökulmasta on välttämätöntä arvioida työntekijäkohtainen asiakasmäärä. Viitatut selvitykset: Toimiva Lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti 2013 (STM) http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74483/Toimiva%20lastensuojelu%20loppuraportti_final_19062013.pdf?sequence=1&isAllowed=y Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Loppuraportti 2019 (STM) http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y Asettamispäätös sosiaalityön tulevaisuus selvitysryhmälle (STM): https://stm.fi/documents/1271139/6184550/Asettamisp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+sosiaality%C3%B6n+tulevaisuus.pdf/9e6a3151-6a18-8e2a-f1a0-b5ae7ebecbe7/Asettamisp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+sosiaality%C3%B6n+tulevaisuus.pdf.pdf Seuran arvoja ovat rohkeus, dialogisuus ja sosiaalityön eettisyys (ks. tuore strategia). Kolmessa postauksessa seuran uusi puheenjohtaja Anna Tiili ja väistynyt puheenjohtaja Sonja Soini käyvät keskustelua näistä arvoista ja niiden merkityksestä. Kahdessa edellisessä postauksessa on keskusteltu rohkeudesta ja dialogisuudesta. Sosiaalityön eettisyys nousi seuran arvoksi kuin itsestään. Se on paitsi sosiaalityön ammattitaidon keskeisin tekijä, sen ajateltiin myös sitovan yhteen esim. sellaisia asioita kuin ihmisoikeudet, solidaarisuus ja osallisuus, jotka myös saivat jäsenkyselyssä ääniä seuran arvoiksi. Suomalaisessa sosiaalityössä on jo pitkään ollut sisäinen jännite viranomaistyön eli lakia toteuttavan työn ja toisaalta sosiaalityön alkuperäisen tehtävän eli ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvinvointivaltiossa nämä tehtävät eivät ole olleet välttämättä merkittävässä ristiriidassa keskenään, mutta jännite on olemassa. Hyvinvointivaltion perusideoita ollaan kuitenkin parhaillaan rapauttamassa ja Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkoston keskusteluista huomaa, että jännite näiden kahden tehtävän välillä on kasvamassa. Olen kuullut arvioita, että sosiaalityössä olisi käynnissä kulttuurin muutos, jossa työn painopiste olisi siirtymässä lain ja byrokratian suorittajasta enemmän asiakkaan ja hänen yhteisönsä yksilöllisten tarpeiden mukaiseen työhön. Tunnistan tuon mainitsemasi sosiaalityön kahtiajakoisen roolin. Sosiaalityö voi määrittyä radikaaliksi oikeudenmukaisuustyöksi tai perinteistä professionaalista ja byrokraattista asiantuntijuutta tavoittelevaksi asiantuntija-ammatiksi. Lisäksi sosiaalityön muuttuva asiantuntijuus tuntuu valuvan moneen eri suuntaan, joskus kohti jotain sellaista, mitä emme ehkä toivoisi. Toisinaan on koettu, että asiantuntijuuttamme määritellään ulkoapäin eri tahoilta. Ihmisoikeusperustaista kohtaamistyötä on pyritty jäsentämään tulostavoitteina ja suoritteina. Samanaikaisesti kuulemme kuitenkin toiveita vahvistaa sosiaalityön ihmissuhdeperustaisuutta. Lisäksi sosiaalityön eri sektoreilla kohdataan muutoksia hieman erilaisilla painotuksilla eikä sosiaalityöntekijöiden keskuudessa välttämättä ole yhtä määritelmää sosiaalityön asiantuntijuudesta. On tärkeää pohtia, mihin sosiaalityön itseymmärrykseen seuran toiminta perustuu ja millaisen sosiaalityön asiantuntijuuden puolesta haluamme liputtaa. Strategiaa työstäessä totesimme, että meille tärkeää on eettisyyteen nojaava asiantuntijuus. Kuten totesit, sosiaalityön eettisyys oli näin ollen aika itsestäänselvä valinta asiantuntijayhteisön toimintaa suuntaavana arvona. Sosiaalityön kenttä on valtavan laaja ja vetoa on moneen suuntaan. Toisilla on tarve löytää sosiaalityölle rajoja ja siten saada selkiytettyä omia työtehtäviä, kun taas toiset haluavat laajentaa omaa osaamistaan ja tehdä uusiakin aluevaltauksia. Toivoisin, että alallamme olisi tilaa tälle kaikelle moniäänisyydelle. Eettiset kysymykset ovat sosiaalityössä läsnä aina ihan välttämättä, mutta eettisyys voi pysyä elossa vain, jos se on jatkuvan keskustelun ja debatin alla. Näin juuri, eettiset kysymykset ovat sosiaalityön ytimessä ja yhdistävät kaikkia sosiaalityöntekijöitä, vaikka tehtävien kenttä on laaja. Asiantuntijuutta ja sosiaalityön tehtäväkenttää voi jäsentää monella eri tavalla, mutta kaikkea sosiaalityön asiantuntijuutta sitoo eettinen perusta. Sosiaalityö saa tavallaan oikeutuksensa siitä, että tiettyjä arvoja pidetään tärkeinä yhteiskunnassamme. Sosiaalityön eettisyys on myös kaikessa seuran argumentoinnissa mukana ja puhumme sosiaalisen asiantuntijoina, pehmeiden arvojen puolesta. On aivan totta, että arvokeskustelun on elettävä ajassa. Yhteiskunnallinen toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, enkä haluaisi nähdä muutoksia yksinomaan uhkana, vaan luonnollisena osana elämää. Muutoksen voi kääntää voimavaraksi sosiaalityön ammatilliselle ja professionaaliselle kehittymiselle. Sosiaalityön on kuitenkin oltava mukana muutoksen suunnan määrittelyssä ja tarkasteltava uudistuksia sosiaalityön eettisten linssien läpi. Muutos ei ole automaattisesti uhka, mutta viime aikoina monia päätöksiä on tehty sosiaalityön arvojen vastaisesti. Mutta olen samaa mieltä siitä, että meidän alalle se on kuitenkin ollut iso palvelus. Muutoksessa me joudumme määrittelemään oman paikkamme uudelleen, kirkastamaan sosiaalityön perustehtävää ja nostamaan ammattietiikan sille kuuluvalle jalustalle. Ja kuten sanoit, sosiaalityön on oltava mukana tässäkin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja etsimässä heikommassa asemassa olevien ihmisten kannalta kestäviä ratkaisuja. Ennen Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkostoa meillä ei oikein ole ollut foorumeita käydä eettistä keskustelua. Toivon, että seurasta voisi kasvaa se toimija, joka tuo sosiaalityön eettisen keskustelun vahvemmin mukaan julkisuuteen ja kutsuu myös muita kuin sosiaalityöntekijöitä mukaan keskustelemaan. Toisin sanoen, toimintaympäristön ja sosiaalityön asiantuntijuuden muutoksesta huolimatta asiantuntijuuden ytimessä olevan eettisen itseymmärryksen on säilyttävä. Keskustelumme perusteella voimme todeta, että alan moninaisuudesta sekä yhteiskunnallisten murrosten ja muutosten aiheuttamista jännitteistä huolimatta seura kytkee toimintansa sosiaalityön eettiseen perustaan. Tunnistamme muuttuvan asiantuntijuuden tarpeita, joista ensimmäinen on sosiaalityön arvopohjaisen argumentoinnin vahvistaminen osana julkista keskustelua. Sosiaalityöntekijöille on tärkeää, että voimme tehdä eettisesti kestävää sosiaalityötä ja sen vuoksi meidän on oltava hereillä ja valmiina vaikuttamaan. Sosiaalityöntekijöiden seurassa tuemme eettisesti kestävän sosiaalityön tavoitetta ja tarjoamme ratkaisuja sosiaalityön asiantuntijuuden kehittymiselle sosiaalityön arvoihin nojaten.
Seuran arvoja ovat rohkeus, dialogisuus ja sosiaalityön eettisyys (ks. tuore strategia). Yhteensä kolmessa postauksessa seuran uusi puheenjohtaja Anna Tiili ja väistynyt puheenjohtaja Sonja Soini käyvät keskustelua näistä arvoista ja niiden merkityksestä. Edellisessä postauksessa on ajatuksia rohkeudesta ja torstaina julkaistaan postaus sosiaalityön eettisyydestä. Dialogisuus on meille kaikille sosiaalityöntekijöille tuttu käsite, sillä teemme haastavaa vuorovaikutustyötä. Dialogisuudessahan kyse on merkitysten jakamisesta ja erilaisten näkemysten yhteisestä pohdinnasta. Oleellista on kyky kuunnella ja kyseenalaistaa omat valmiit näkemykset. Dialogi on siis tärkeä sosiaalityön yksilötyön väline, mutta se on myös laajemmassa mielessä yhteisöjen ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta aivan keskeinen käsite. Osallisuus ja demokratia edellyttävät dialogia. Pohdin, haastaako dialogisuutta ajan kuvaan kuuluva kova yhteiskuntapolitiikka. Entä mitä dialogisuudelle merkitsee tämän hetken yhteiskunnallinen todellisuus, jossa maailmat tuntuvat erkaantuvan, keskustelua käydään välillä kärkkäästi vastakkaisista ääripäistä ja puhutaan kuplaantumis-ilmiöstä? Mielestäni sosiaalityön haavoittuvassa asemassa olevien puolustajana on tärkeää miettiä paikkaansa tässä todellisuudessa. Täytyy sanoa, etten enää edes muista millaiset mahdollisuudet yhteiskunnalliselle dialogille oli ennen sosiaalista mediaa, mutta some on ehdottomasti demokratisoinut keskustelua. Some tarjoaa alustan keskustelulle, johon periaatteessa kuka tahansa voi osallistua. Samalla keskustelua kuitenkin ohjaa some-yritysten markkinalogiikka, jolle keskustelun kärjistyminen on eduksi. Sosiaalityön asiantuntijoilla on ehdottomasti paikkansa sekä somessa että laajemmassakin yhteiskunnallisessa keskustelussa nimenomaan haavoittuvassa asemassa olevien puolustajana ja rakenteellisten tekijöiden avaajana. Sosiaalityöntekijöillä on annettavaa keskusteluun myös vuorovaikutustaitojensa ansiosta, sillä kyky reflektointiin ja eri näkökulmien ymmärtämiseen on avain dialogiin myös somessa. Hyvä huomio, sosiaalinen media on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua keskusteluun. Samanaikaisesti some myös paljastaa yhteiskunnallisen polarisaation. Kärkäs keskustelu saattaa olla oire siitä, ettei yksilö koe tulevansa yhteiskunnassa kuulluksi tai olevansa osallinen. Ajattelen, että Sosiaalityöntekijöiden seura yhteiskunnallisena keskustelijana voi avata erilaisia maailmoja ja luoda ääripäiden väliin jaettua ymmärrystä. Sosiaalityö osallisuuden edistämiseen tähtäävänä työnä voi osaltaan lisätä yhteiskunnan koheesioita. Minulle on ollut tärkeää, että seuran toiminnassa rakentava ja argumentointiin perustuva keskustelu on ollut keskeinen elementti koko ajan. Sosiaalityöntekijöiden seura pyrkii argumentoimaan perustellusti ja tarjoamaan ratkaisuja dialogisesti; emme valita, vaan vaikutamme. Myös minulle on seuran toiminnassa ollut tärkeää alusta asti se, että pyrimme aina löytämään ratkaisuja ja minulle dialogisuus arvona tarkoittaa juuri sitä. Dialogisuus, kuten edellä jo todettiin, edellyttää kykyä itsereflektioon eli kykyä tarkastella myös itseään kriittisesti. Ratkaisuihin pyrkiminen puolestaan suuntaa katseen tulevaisuuteen ja siihen, miten voimme yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa viedä alaamme eteenpäin. Nämä kaksi tarkastelukulmaa ovat mielestäni ehdoton edellytys sille, että sosiaalityö voi pysyä ajassa kiinni ja kehittyä koko ajan paremmaksi. On ollut huikeaa huomata, kuinka tällainen tekemisen tapa saa ihmisiä innostumaan. Meitä on kuvattu raikkaaksi tuulahdukseksi ja kehittämistyön äärellä on suorastaan kihisty intoa. On kerta kaikkiaan upeaa, että Sosiaalityöntekijöiden seura voi olla kanava tällaiselle tekemiselle ja dialogisuus on siinä aivan keskeinen elementti. Mihin kaikkeen me voimmekaan vielä pystyä! Sanoisin, että ihan mihin vaan! Sosiaalityöntekijöiden seuran toimintaan on liittynyt mukaan niin innostavia ja tulevaisuuteen suuntautuneita sosiaalityöntekijöitä, että olen vakuuttunut sosiaalityön asiantuntijuuden kehittymisestä oikeaan suuntaan. Emme jumiudu kritisoimiseen vaan etsimme ratkaisuja. Kehittyminen tapahtuu ehkä parhaiten nimenomaan dialogisessa vuorovaikutuksessa, kun ideat jalostuvat joksikin uudeksi. Dialogin kautta tapahtuva vaikuttaminen realisoituu Sosiaalityöntekijöiden seurassa juuri kuvaamallasi tavalla - sosiaalisissa suhteissa, kumppanuuksiin tukeutuen. Yhteistyöverkostot antavat voimaa ja inspiraatioita, ja todellakin, on aika mieletöntä, miten sujuvasti verkostoituminen tänä päivänä onnistuu. Lisäksi jäsenistömme toimii jatkuvana peilinä seuran toiminnalle. Dialogi jäsenten kanssa on keskeinen arvo Sosiaalityöntekijöiden seuralle. Toivon, että jatkossakin saamme eri sosiaalityön sektoreiden edustajia jäsenistöömme, jotta sosiaalityön moninainen ja muuttuva asiantuntijuus rakentuu eri näkökulmat huomioiden. Uskon, että meillä on vain oma mielikuvitus rajana. Meidän heikkous on tähän asti ollut se, että emme ole saaneet kaikkea intoa vielä edes kanavoitua. Vahvuus on kuitenkin se, että tämä on tiedostettu ja siihen haetaan aktiivisesti ratkaisuja. Seurassa on ollut ihanasti tilaa kokeilla asioita ja vaikka kaikki ei aina ole menneet putkeen, niin jokaisesta kokeilusta on opittu paljon. Ihan varmasti löydämme vielä toimivia tapoja sille, että kaikilla sektoreilla ja eri puolilla Suomea asuvat sosiaalityöntekijät voivat osallistua yhteiseen vaikuttamiseen ja saada tukea omaan vaikuttamistyöhönsä. Ensi vuonna lanseerattava asiantuntijapankki on ehdottomasti rohkea ja dialogia mahdollistava avaus tähän suuntaan. Niin, totta. Monenlaisia mahdollisuuksia osallistua sosiaalityön asiantuntijuuden esiin nostamiseen on ollut, mutta aikamme ei ole riittänyt ihan kaikkeen. Uskon myös, että jäsenten innostaminen vaikuttamistyöhön tuo tähän helpotusta. Tähän saakka käyty dialogi jäsenten kanssa esimerkiksi strategiaa työstäessä oli onnistunut projekti. On tärkeää, ettei vuoropuhelu kavennu ainoastaan hallituksen sisäiseen työskentelyyn. Dialogisesti muotoiltu strategia on keskeinen väline Sosiaalityöntekijöiden seuran toiminnan ohjaamisessa tulevaisuudessa ja on hienoa, että jäsenet ovat olleet mukana suuntaamassa toimintaamme.
Tiivistäisin keskustelumme pohdintoja vielä lopuksi: Sosiaalityöntekijöiden seura toimii sillanrakentajana, dialogin ja jaetun ymmärryksen edistäjänä yhteiskunnan eri todellisuuksien välillä. Seura rakentaa siltaa käytännön työn ja yhteiskunnallisen keskustelun välille. Vaikuttamistyön ytimessä on sosiaalityön asiantuntijuuden esiin tuominen ratkaisuja etsien. Tätä tavoitetta seura toteuttaa dialogin kautta ja dialogisuus konkretisoituu rakentavaan ja argumentoivaan tyyliin ilmaistussa viestinnässämme sekä kyvyssämme käydä vuoropuhelua eri toimijoiden kanssa. Seuran arvoja ovat rohkeus, dialogisuus ja sosiaalityön eettisyys (ks. tuore strategia). Seuraavissa kolmessa postauksessa seuran uusi puheenjohtaja Anna Tiili ja väistynyt puheenjohtaja Sonja Soini käyvät keskustelua näistä arvoista ja niiden merkityksestä. Ensimmäisenä käsittelyssä on rohkeus, seuraavat keskustelut julkaistaan tiistaina ja torstaina. En tiedä, voiko sosiaalityötä tehdä olematta rohkea. Sosiaalityön asiakastyössä puhutaan käytännössä aina vaikeista asioista hauraassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Silloin ammattilaisen tulee olla rohkeasti valmis kohtaamaan elämän pimeimmät ja kipeimmät puolet. Sosiaalityöntekijän tulee rohkeasti asettua ihmisen puolelle ja nähdä hänet siinä elämäntilanteessa, missä hän on, vaikka moni haluaisi katsoa pois. Todellista ammattitaitoa on se, kun rohkeuden pariksi päästää empatian. Se, kun ottaa lainsäädännön, faktojen ja yhteiskuntatieteellisen asiantuntijuuden rinnalle työkaluksi myös tunteet ja kyvyn asettua rinnalle. Sosiaalityö on nimenomaan ihmisen ja inhimillisyyden puolelle asettumista ja rohkeaa arjen ihmisoikeustyötä. Työn arjessa kohdataan myös eriarvoistavien rakenteiden ja toisinaan sosiaalityön arvoille vieraan yhteiskuntapolitiikan vaikutukset ihmisten elämään. Siitä syystä on aivan oleellista, että sosiaalityöntekijät osallistuvat rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun eriarvoisuutta tasaavan politiikan puolesta. Voisi jopa sanoa, että sosiaalityön asiantuntijoilla on velvollisuus tuoda esiin sosiaalisen arvoa, sillä vaikenemalla legitimoimme eriarvoistavan politiikan. Ajattelen, että sosiaalityön ytimessä on visio ihmisarvoja kunnioittavasta yhteiskunnasta, ja sosiaalityön asiantuntijoiden on kyettävä argumentoimaan rohkeasti, miksi tuo yhteiskunta on tavoittelemisen arvoinen. Sosiaalityössä muutostyö voi yksilötyön rinnalla tarkoittaa myös laajempaa yhteiskunnallista muutostyötä. Olen aivan samaa mieltä. Rohkeutta tarvitaan sosiaalityön molemmissa perustehtävissä: sekä asiakastyössä että yhteiskunnan muuttamiseen suuntautuvassa rakenteellisessa sosiaalityössä. Jotta muutos voidaan saada aikaiseksi, rohkeus tarvitsee parikseen sinnikkyyttä ja näkemystä. Olen huomannut, että on helpompaa olla rohkea ja sinnikäs, kun siihen saa positiivista ja kannustavaa tukea. Minulle henkilökohtaisesti rohkeus on viimeiset pari vuotta tarkoittanut kehtaamista. Että en jätä asioita sanomatta siksi, että se tuntuu minusta nololta tai epämukavalta. Minulta on vaatinut rohkeutta nostaa esille myös asioita, joista en ole täysin varma. Olen oppinut, että silloinkaan mitään kamalaa ei tapahdu, vaan yleensä syntyy keskustelu, jossa kaikki osapuolet voivat oppia uusia näkökulmia. Yhteinen keskustelu on tukenut olemaan rohkea aina vain uudestaan. Kehtaaminen on osuva sana - paljonhan kyse on rohkeudesta ottaa asioita puheeksi silloinkin, kun oma näkemys on vielä keskeneräinen. Yhteiskunnallisesta keskustelusta on liian pitkään puuttunut sosiaalityön asiantuntijuus ja minulle Sosiaalityöntekijöiden seura on merkinnyt ammatillista voimaantumista sekä kollegiaalista tukea asiantuntijana kehittymisessä. Julkinen esiintyminen, oman asiantuntijuuden esiin tuominen ja vaikuttaminen proaktiivisella tavalla ovat olleet sosiaalityön kentällä pitkään verrattain vierasta. Ajattelen, että nyt aika on kuitenkin otollinen vaikuttamaan pyrkivän sosiaalityön vahvistamiselle, sillä maailma on muuttunut julkista keskustelua ja läpinäkyvyyttä ruokkivaksi - ei siis ole ihme, että Sosiaalityöntekijöiden seura rohkeana sosiaalityöntekijöiden yhteisönä on syntynyt juuri tässä ajassa. Sosiaalityöntekijöiden seurassa rohkeus tarkoittaa mielestäni ammattiylpeyttä ja luottamusta osaamiseemme; sitä, että olemme ylpeästi oman alamme asiantuntijoita. Sosiaalityön vaikuttamiseen pyrkivä asiantuntijuus perustuu mielestäni systeemiseen ymmärrykseen käytännön sosiaalityön, muuttuvan toimintaympäristön sekä yhteiskunnallisten ilmiöiden keskinäisvaikutuksista. Ajattelen, että Sosiaalityöntekijöiden seuran arvona on kääntää tuo ymmärrys yhteiskunnallisesti vaikuttaviksi teoksi sekä osallistua rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalityön asiantuntijuuteen ja eettisiin periaatteisiin nojaten. Hyvä huomio, että yhteiskunnallisen keskustelun avoimuus on laajempi tämän päivän trendi. Voikin sanoa, että Sosiaalityöntekijöiden seura on aikansa tuote, mutta samalla paluu sosiaalityön perusasioiden äärelle. On vähän hassuakin, että vaikuttaminen on jäänyt sosiaalityössä vähälle huomiolle, vaikka se on sisään kirjoitettu sosiaalityön perusolemukseen. Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkoston suosio ja aktiivisuus kuitenkin osoittavat, että sosiaalityöntekijöillä on ollut ikävä sosiaalityön pyrkimystä yhteiskunnalliseen muutokseen. Olen ylpeä siitä, että hyvin nopeasti uraverkoston perustamisen jälkeen haluttiin löytää kanava ammattikunnan sisäisen keskustelun tuomiseksi myös vahvemmin osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Sosiaalityöntekijöiden seuran pohja on siinä uraverkoston avaamassa yhteisössä ja rohkeudessa muuttaa oman alan kulttuuria. Totta, sosiaalityön juurethan oikeastaan perustuvat rohkeaan yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteluun ja siihen, että yksilö nähdään osana ympäristöään. Muun muassa sosiaalityön pioneeri Jane Addams toimi rohkeasti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja oli aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Sosiaalityön asiantuntijuushan on kehittynyt noista ajoista aivan huimasti, mutta on aika inspiroivaa, että Sosiaalityöntekijöiden seura osaltaan palauttaa sosiaalityön ydinolemusta takaisin juurilleen. Teemme sen tälle vuosisadalle sopivalla, raikkaalla ja innostavalla tavalla. Kuten totesit, sosiaalityöntekijöillä on tarve jäsentää sosiaalityön muuttuvaa asiantuntijuutta, mistä uraverkosto on yksi ilmentymä ja seura tavallaan kääntää puheet teoiksi.
Sosiaalityöntekijöiden seurassa rohkeus tarkoittaa mielestäni myös sitä, että uskallamme katsoa tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti. Uskallamme elää osana muutosta sekä ideoida ja visioida tulevaisuutta ja sosiaalityön asiantuntijuutta osana sitä. Rohkeasti, yhdessä, asiantuntijayhteisönä. ”Sosiaalityöntekijöiden seura on vakiinnuttanut asemansa aktiivisena sosiaalityöntekijöiden asiantuntijayhteisönä”Otsikon lainauksessa on tiivistetty hallituksen ehdotus Sosiaalityöntekijöiden seuran visioksi vuosille 2019–2021. Strategiatyön aikana saimme seuran hallituksen jäseninä palautetta siitä, miksi seuran täytyisi visiossaan peräänkuuluttaa itsestäänselvää asiaa. Tarkoituksenani on tässä postauksessa avata tarkemmin niitä keskusteluja, joita olemme strategiaprosessin aikana käyneet. Kerron, mitä ajatuksia visio on itsessäni herättänyt.
On valitettavan yleistä, että sosiaalityö jää professiona herkästi luonnontieteellisten tieteiden jalkoihin. Koen, että yksi syy tähän on se, että sosiaalityöntekijöillä ei ole riittävästi taitoa ja aikaa perustella omaa asiantuntijuuttaan. Tämä on ollut erityisesti oma kokemukseni vastavalmistuneena sosiaalityöntekijänä. Lyhyen työkokemukseni aikana olen kokenut tulleeni kyseenalaistetuksi sosiaalityön tieteen edustajana jo useamman kerran. Aihetta sivuavaa keskustelua on käyty melko paljon myös Sosiaalityöntekijöiden uraverkostossa. Vaikka meille sosiaalityöntekijöille sosiaalityön profession tieteellinen perusta olisi selvä, monille yhteistyötahoille se ei sitä ole. Tästä syystä koen itse, että sosiaalityön tietoperustaa ja tieteenalan hallintaa ei voi vielä tässä ajassa liiaksi korostaa. Olen omassa työssäni jäänyt harmittelemaan sitä, että tieteellisten julkaisujen ja ajankohtaisten tutkimusten seuraaminen on jäänyt valitettavan usein vapaa-ajalle. Omaa työtään voi tietysti myös yrittää organisoida selvärajaisemmin niin, että tutkimusperustaisuuden vahvistamiselle jäisi riittävästi aikaa. Tässä en vielä itse ole onnistunut. En myöskään usko tämän olevan realistista sellaisilla sosiaalityön alueilla, joissa resurssit ovat rajallisia. Totta kuitenkin on se, että oman työnsä takana on helpompi seistä, jos asiakastyössä vastaan tulevia tilanteita voisi perustella tutkimusperustaisesti. Toivonkin, että tähän haasteeseen saisimme apuja tulevaisuuden OT-keskuksilta. Lisäksi toivon, että tähän haasteeseen saisimme lisätukea tänään valittavalta uudelta Sosiaalityöntekijöiden seuran hallitukselta. En tiedä tässä ajassa paikassa juuri mitään sen tärkeämpää tehtävää, kuin tarjota sosiaalityöntekijöille aktiivinen yhteisö asiantuntijuuden tueksi. Nähdäänhän illalla pikkujouluissa! Camilla Jokela Sosiaalityön onnistuminen on askel kohti koko yhteiskunnan onnistumista, tehdään se yhdessä näkyväksi Sosiaalityön arjessa tehdään hyvää työtä ja toimitaan yksilön ja yhteiskunnan rajapinnoilla. Sosiaalityö on arjen ihmisoikeustyötä, heikoimmassa asemassa olevien puolustamista ja vaativaa ihmissuhdetyötä, asiantuntijatyötä unohtamatta. Sosiaalityössä kohdataan eriarvoisuutta, surua, tuskaa, mutta myös nähdään auttamistyön tuloksia paremmin voivien henkilöiden muodossa ja rakenteiden parantumisessa. Jokainen sosiaalityön onnistuminen on askel kohti koko yhteiskunnan onnistumista.
Toivon, että sosiaalityön rooli nähdään jatkossa yhä vahvemmin investointina hyvinvointiin, inhimillisen kärsimyksen vähentämisenä sekä rakenteellisena muutostyönä kohti oikeudenmukaisempaa ja eettisesti kestävämpää yhteiskuntaa. Erityisesti haluan nähdä sosiaalityön tunnistettuna ja tunnustettuna professiona, jolla on annettavaa hyvin moneen yhteiskunnan osa-alueeseen, kuten esimerkiksi poliittisen päätöksenteon tueksi niin paikallisesti mutta myös globaaleissa kysymyksissä. Sosiaalityöntekijöiden seuran syksyn tärkeimpänä tehtävänä on ollut seuran strategian luominen. Suunnitelmallista työtä on ollut tärkeää miettiä nyt tuleville kausille etenkin, kun seuran työlle on tilausta jatkuvasti muuttuvien toimintaympäristöjen ristipaineessa. Näen, että seuralla on mahdollisuus olla yhä monipuolisempi sosiaalityöntekijöiden vahva ja rohkea yhteisö, etenkin kun strategiset päämäärät on linjattu ja seuran jäsenmäärä on lähtenyt mukavasti nousuun. Olen ollut nyt vuoden seuran hallituksessa ja suosittelen lämpimästi jokaista sosiaalityöntekijää tulemaan mukaan toimintaamme. Hallitustyöskentely on vain yksi tapa olla mukana, yhtä tärkeää on jokainen jäsen joka osaltaan antaa panoksensa olemalla kuulolla ja valmiina kertomaan sosiaalityöstä entistä rohkeammin! Sosiaalityöntekijöiden seura on erinomainen yhteisö sosiaalityöntekijöiden verkostoitumiseen ja ammattikuntamme yhteisten sisällöllisten tavoitteiden esiintuomiseen suurelle yleisölle. Pidetäänhän yhdessä huolta, että jatkossa meidät sosiaalityöntekijät tunnetaan entistä paremmin arvokkaina ja osaavina huippuammattilaisina, jotka tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. Hanna-Leena Laitinen Aloittelevana sosiaalityöntekijänä mietin omaa rooliani ja paikkaani asiakkaiden, työyhteisön ja rakenteiden tasoillaOlen niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat aiemmalta koulutukseltaan sosionomeja. Lähdin opiskelemaan sitä oikeastaan siksi, koska kymmenen vuotta sitten siihen ei ollut pääsykoekirjoja ollenkaan. Enhän mä ajatellut koskaan olevani mikään yliopistotyyppi: entinen koulupudokas, tarkkislainen, ongelmanuori - vai miten sitä nyt ammattitermein itseään nuorena kuvailisi?
Tarvitsin vähän kasvua. Vuosia olin osa lastensuojelun avohuollon työyhteisöä, jossa sosiaaliohjaajat, sosiaalityöntekijät ja esimiehet vedimme kaikki yhtä köyttä. Koin tulleeni hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, siinä ja nyt. Sain tukea, hyväksyntää ja myös kannustusta hakea lopulta sosiaalityön opintoihin. Nyt olen sijaispätevä viimeistä vuotta vaille valmis maisteri ja ikuisesti kiitollinen niille kaikille ihmisille, joilta olen saanut oppia sosiaalityöstä matkani varrella. Aloittelevana sosiaalityöntekijänä olen alkanut miettiä omaa rooliani ja paikkaani asiakkaiden, työyhteisön ja rakenteiden tasoilla. Olen miettinyt paljon omaa historiaani suhteessa omaan sosiaalityöntekijyyteen. Tämän myötä olen miettinyt etäisyyden ja läheisyyden suhdetta asiakkaisiin. Haluaisin niin usein kertoa heille, että mä niin tiedän miltä susta tuntuu! Mutta voiko viranomainen sanoa niin? Millainen viranomainen haluan olla? Kuulen myös korvissani kokemusasiantuntijoiden toiveet kohtaavasta sosiaalityöntekijästä, jolla on nuorelle aikaa tiedostaen samaan aikaan todellisuuden ja mahdollisuudet toteuttaa sitä. Koen riittämättömyyttä, ettei minulla ole mahdollisuuksia tehdä työtäni niin hyvin kuin haluaisin. Sen myötä olen miettinyt myös sitä, missä on kaikkien sosiaalityöntekijöiden palo vaikuttaa sosiaalityön asemaan ja sosiaalityön asiakkaita polkeviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, että todellisuus olisi toista? Toivon, että meille keltanokille löytyy oma paikka sosiaalityöntekijöinä. Sellainen paikka, jossa vedetään siitä yhteisestä köydestä, tuetaan ja kannustetaan. Sellainen paikka, jossa on ihan ok olla vähän keskeneräinen, kysellä ja pohtia. Paikka, jossa voisi toteuttaa itseään täysimääräisesti ja vaikuttaa asioihin. Se paikka voi löytyä työpaikalta, ja se paikka voi olla myös Sosiaalityöntekijöiden seura. Maija Haapala |