|
Seuran arvoja ovat rohkeus, dialogisuus ja sosiaalityön eettisyys (ks. tuore strategia). Yhteensä kolmessa postauksessa seuran uusi puheenjohtaja Anna Tiili ja väistynyt puheenjohtaja Sonja Soini käyvät keskustelua näistä arvoista ja niiden merkityksestä. Edellisessä postauksessa on ajatuksia rohkeudesta ja torstaina julkaistaan postaus sosiaalityön eettisyydestä.   Dialogisuus on meille kaikille sosiaalityöntekijöille tuttu käsite, sillä teemme haastavaa vuorovaikutustyötä. Dialogisuudessahan kyse on merkitysten jakamisesta ja erilaisten näkemysten yhteisestä pohdinnasta. Oleellista on kyky kuunnella ja kyseenalaistaa omat valmiit näkemykset. Dialogi on siis tärkeä sosiaalityön yksilötyön väline, mutta se on myös laajemmassa mielessä yhteisöjen ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta aivan keskeinen käsite. Osallisuus ja demokratia edellyttävät dialogia. Pohdin, haastaako dialogisuutta ajan kuvaan kuuluva kova yhteiskuntapolitiikka. Entä mitä dialogisuudelle merkitsee tämän hetken yhteiskunnallinen todellisuus, jossa maailmat tuntuvat erkaantuvan, keskustelua käydään välillä kärkkäästi vastakkaisista ääripäistä ja puhutaan kuplaantumis-ilmiöstä? Mielestäni sosiaalityön haavoittuvassa asemassa olevien puolustajana on tärkeää miettiä paikkaansa tässä todellisuudessa.  Täytyy sanoa, etten enää edes muista millaiset mahdollisuudet yhteiskunnalliselle dialogille oli ennen sosiaalista mediaa, mutta some on ehdottomasti demokratisoinut keskustelua. Some tarjoaa alustan keskustelulle, johon periaatteessa kuka tahansa voi osallistua. Samalla keskustelua kuitenkin ohjaa some-yritysten markkinalogiikka, jolle keskustelun kärjistyminen on eduksi. Sosiaalityön asiantuntijoilla on ehdottomasti paikkansa sekä somessa että laajemmassakin yhteiskunnallisessa keskustelussa nimenomaan haavoittuvassa asemassa olevien puolustajana ja rakenteellisten tekijöiden avaajana. Sosiaalityöntekijöillä on annettavaa keskusteluun myös vuorovaikutustaitojensa ansiosta, sillä kyky reflektointiin ja eri näkökulmien ymmärtämiseen on avain dialogiin myös somessa.  Hyvä huomio, sosiaalinen media on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua keskusteluun. Samanaikaisesti some myös paljastaa yhteiskunnallisen polarisaation. Kärkäs keskustelu saattaa olla oire siitä, ettei yksilö koe tulevansa yhteiskunnassa kuulluksi tai olevansa osallinen. Ajattelen, että Sosiaalityöntekijöiden seura yhteiskunnallisena keskustelijana voi avata erilaisia maailmoja ja luoda ääripäiden väliin jaettua ymmärrystä. Sosiaalityö osallisuuden edistämiseen tähtäävänä työnä voi osaltaan lisätä yhteiskunnan koheesioita. Minulle on ollut tärkeää, että seuran toiminnassa rakentava ja argumentointiin perustuva keskustelu on ollut keskeinen elementti koko ajan. Sosiaalityöntekijöiden seura pyrkii argumentoimaan perustellusti ja tarjoamaan ratkaisuja dialogisesti; emme valita, vaan vaikutamme.  Myös minulle on seuran toiminnassa ollut tärkeää alusta asti se, että pyrimme aina löytämään ratkaisuja ja minulle dialogisuus arvona tarkoittaa juuri sitä. Dialogisuus, kuten edellä jo todettiin, edellyttää kykyä itsereflektioon eli kykyä tarkastella myös itseään kriittisesti. Ratkaisuihin pyrkiminen puolestaan suuntaa katseen tulevaisuuteen ja siihen, miten voimme yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa viedä alaamme eteenpäin. Nämä kaksi tarkastelukulmaa ovat mielestäni ehdoton edellytys sille, että sosiaalityö voi pysyä ajassa kiinni ja kehittyä koko ajan paremmaksi. On ollut huikeaa huomata, kuinka tällainen tekemisen tapa saa ihmisiä innostumaan. Meitä on kuvattu raikkaaksi tuulahdukseksi ja kehittämistyön äärellä on suorastaan kihisty intoa. On kerta kaikkiaan upeaa, että Sosiaalityöntekijöiden seura voi olla kanava tällaiselle tekemiselle ja dialogisuus on siinä aivan keskeinen elementti. Mihin kaikkeen me voimmekaan vielä pystyä!  Sanoisin, että ihan mihin vaan! Sosiaalityöntekijöiden seuran toimintaan on liittynyt mukaan niin innostavia ja tulevaisuuteen suuntautuneita sosiaalityöntekijöitä, että olen vakuuttunut sosiaalityön asiantuntijuuden kehittymisestä oikeaan suuntaan. Emme jumiudu kritisoimiseen vaan etsimme ratkaisuja. Kehittyminen tapahtuu ehkä parhaiten nimenomaan dialogisessa vuorovaikutuksessa, kun ideat jalostuvat joksikin uudeksi. Dialogin kautta tapahtuva vaikuttaminen realisoituu Sosiaalityöntekijöiden seurassa juuri kuvaamallasi tavalla - sosiaalisissa suhteissa, kumppanuuksiin tukeutuen. Yhteistyöverkostot antavat voimaa ja inspiraatioita, ja todellakin, on aika mieletöntä, miten sujuvasti verkostoituminen tänä päivänä onnistuu. Lisäksi jäsenistömme toimii jatkuvana peilinä seuran toiminnalle. Dialogi jäsenten kanssa on keskeinen arvo Sosiaalityöntekijöiden seuralle. Toivon, että jatkossakin saamme eri sosiaalityön sektoreiden edustajia jäsenistöömme, jotta sosiaalityön moninainen ja muuttuva asiantuntijuus rakentuu eri näkökulmat huomioiden.  Uskon, että meillä on vain oma mielikuvitus rajana. Meidän heikkous on tähän asti ollut se, että emme ole saaneet kaikkea intoa vielä edes kanavoitua. Vahvuus on kuitenkin se, että tämä on tiedostettu ja siihen haetaan aktiivisesti ratkaisuja. Seurassa on ollut ihanasti tilaa kokeilla asioita ja vaikka kaikki ei aina ole menneet putkeen, niin jokaisesta kokeilusta on opittu paljon. Ihan varmasti löydämme vielä toimivia tapoja sille, että kaikilla sektoreilla ja eri puolilla Suomea asuvat sosiaalityöntekijät voivat osallistua yhteiseen vaikuttamiseen ja saada tukea omaan vaikuttamistyöhönsä. Ensi vuonna lanseerattava asiantuntijapankki on ehdottomasti rohkea ja dialogia mahdollistava avaus tähän suuntaan.  Niin, totta. Monenlaisia mahdollisuuksia osallistua sosiaalityön asiantuntijuuden esiin nostamiseen on ollut, mutta aikamme ei ole riittänyt ihan kaikkeen. Uskon myös, että jäsenten innostaminen vaikuttamistyöhön tuo tähän helpotusta. Tähän saakka käyty dialogi jäsenten kanssa esimerkiksi strategiaa työstäessä oli onnistunut projekti. On tärkeää, ettei vuoropuhelu kavennu ainoastaan hallituksen sisäiseen työskentelyyn. Dialogisesti muotoiltu strategia on keskeinen väline Sosiaalityöntekijöiden seuran toiminnan ohjaamisessa tulevaisuudessa ja on hienoa, että jäsenet ovat olleet mukana suuntaamassa toimintaamme.
Tiivistäisin keskustelumme pohdintoja vielä lopuksi: Sosiaalityöntekijöiden seura toimii sillanrakentajana, dialogin ja jaetun ymmärryksen edistäjänä yhteiskunnan eri todellisuuksien välillä. Seura rakentaa siltaa käytännön työn ja yhteiskunnallisen keskustelun välille. Vaikuttamistyön ytimessä on sosiaalityön asiantuntijuuden esiin tuominen ratkaisuja etsien. Tätä tavoitetta seura toteuttaa dialogin kautta ja dialogisuus konkretisoituu rakentavaan ja argumentoivaan tyyliin ilmaistussa viestinnässämme sekä kyvyssämme käydä vuoropuhelua eri toimijoiden kanssa.
0 Kommentit
Seuran arvoja ovat rohkeus, dialogisuus ja sosiaalityön eettisyys (ks. tuore strategia). Seuraavissa kolmessa postauksessa seuran uusi puheenjohtaja Anna Tiili ja väistynyt puheenjohtaja Sonja Soini käyvät keskustelua näistä arvoista ja niiden merkityksestä. Ensimmäisenä käsittelyssä on rohkeus, seuraavat keskustelut julkaistaan tiistaina ja torstaina.   En tiedä, voiko sosiaalityötä tehdä olematta rohkea. Sosiaalityön asiakastyössä puhutaan käytännössä aina vaikeista asioista hauraassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Silloin ammattilaisen tulee olla rohkeasti valmis kohtaamaan elämän pimeimmät ja kipeimmät puolet. Sosiaalityöntekijän tulee rohkeasti asettua ihmisen puolelle ja nähdä hänet siinä elämäntilanteessa, missä hän on, vaikka moni haluaisi katsoa pois. Todellista ammattitaitoa on se, kun rohkeuden pariksi päästää empatian. Se, kun ottaa lainsäädännön, faktojen ja yhteiskuntatieteellisen asiantuntijuuden rinnalle työkaluksi myös tunteet ja kyvyn asettua rinnalle.  Sosiaalityö on nimenomaan ihmisen ja inhimillisyyden puolelle asettumista ja rohkeaa arjen ihmisoikeustyötä. Työn arjessa kohdataan myös eriarvoistavien rakenteiden ja toisinaan sosiaalityön arvoille vieraan yhteiskuntapolitiikan vaikutukset ihmisten elämään. Siitä syystä on aivan oleellista, että sosiaalityöntekijät osallistuvat rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun eriarvoisuutta tasaavan politiikan puolesta. Voisi jopa sanoa, että sosiaalityön asiantuntijoilla on velvollisuus tuoda esiin sosiaalisen arvoa, sillä vaikenemalla legitimoimme eriarvoistavan politiikan. Ajattelen, että sosiaalityön ytimessä on visio ihmisarvoja kunnioittavasta yhteiskunnasta, ja sosiaalityön asiantuntijoiden on kyettävä argumentoimaan rohkeasti, miksi tuo yhteiskunta on tavoittelemisen arvoinen. Sosiaalityössä muutostyö voi yksilötyön rinnalla tarkoittaa myös laajempaa yhteiskunnallista muutostyötä.  Olen aivan samaa mieltä. Rohkeutta tarvitaan sosiaalityön molemmissa perustehtävissä: sekä asiakastyössä että yhteiskunnan muuttamiseen suuntautuvassa rakenteellisessa sosiaalityössä. Jotta muutos voidaan saada aikaiseksi, rohkeus tarvitsee parikseen sinnikkyyttä ja näkemystä. Olen huomannut, että on helpompaa olla rohkea ja sinnikäs, kun siihen saa positiivista ja kannustavaa tukea. Minulle henkilökohtaisesti rohkeus on viimeiset pari vuotta tarkoittanut kehtaamista. Että en jätä asioita sanomatta siksi, että se tuntuu minusta nololta tai epämukavalta. Minulta on vaatinut rohkeutta nostaa esille myös asioita, joista en ole täysin varma. Olen oppinut, että silloinkaan mitään kamalaa ei tapahdu, vaan yleensä syntyy keskustelu, jossa kaikki osapuolet voivat oppia uusia näkökulmia. Yhteinen keskustelu on tukenut olemaan rohkea aina vain uudestaan.  Kehtaaminen on osuva sana - paljonhan kyse on rohkeudesta ottaa asioita puheeksi silloinkin, kun oma näkemys on vielä keskeneräinen. Yhteiskunnallisesta keskustelusta on liian pitkään puuttunut sosiaalityön asiantuntijuus ja minulle Sosiaalityöntekijöiden seura on merkinnyt ammatillista voimaantumista sekä kollegiaalista tukea asiantuntijana kehittymisessä. Julkinen esiintyminen, oman asiantuntijuuden esiin tuominen ja vaikuttaminen proaktiivisella tavalla ovat olleet sosiaalityön kentällä pitkään verrattain vierasta. Ajattelen, että nyt aika on kuitenkin otollinen vaikuttamaan pyrkivän sosiaalityön vahvistamiselle, sillä maailma on muuttunut julkista keskustelua ja läpinäkyvyyttä ruokkivaksi - ei siis ole ihme, että Sosiaalityöntekijöiden seura rohkeana sosiaalityöntekijöiden yhteisönä on syntynyt juuri tässä ajassa. Sosiaalityöntekijöiden seurassa rohkeus tarkoittaa mielestäni ammattiylpeyttä ja luottamusta osaamiseemme; sitä, että olemme ylpeästi oman alamme asiantuntijoita. Sosiaalityön vaikuttamiseen pyrkivä asiantuntijuus perustuu mielestäni systeemiseen ymmärrykseen käytännön sosiaalityön, muuttuvan toimintaympäristön sekä yhteiskunnallisten ilmiöiden keskinäisvaikutuksista. Ajattelen, että Sosiaalityöntekijöiden seuran arvona on kääntää tuo ymmärrys yhteiskunnallisesti vaikuttaviksi teoksi sekä osallistua rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalityön asiantuntijuuteen ja eettisiin periaatteisiin nojaten.  Hyvä huomio, että yhteiskunnallisen keskustelun avoimuus on laajempi tämän päivän trendi. Voikin sanoa, että Sosiaalityöntekijöiden seura on aikansa tuote, mutta samalla paluu sosiaalityön perusasioiden äärelle. On vähän hassuakin, että vaikuttaminen on jäänyt sosiaalityössä vähälle huomiolle, vaikka se on sisään kirjoitettu sosiaalityön perusolemukseen. Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkoston suosio ja aktiivisuus kuitenkin osoittavat, että sosiaalityöntekijöillä on ollut ikävä sosiaalityön pyrkimystä yhteiskunnalliseen muutokseen. Olen ylpeä siitä, että hyvin nopeasti uraverkoston perustamisen jälkeen haluttiin löytää kanava ammattikunnan sisäisen keskustelun tuomiseksi myös vahvemmin osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Sosiaalityöntekijöiden seuran pohja on siinä uraverkoston avaamassa yhteisössä ja rohkeudessa muuttaa oman alan kulttuuria.  Totta, sosiaalityön juurethan oikeastaan perustuvat rohkeaan yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteluun ja siihen, että yksilö nähdään osana ympäristöään. Muun muassa sosiaalityön pioneeri Jane Addams toimi rohkeasti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja oli aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Sosiaalityön asiantuntijuushan on kehittynyt noista ajoista aivan huimasti, mutta on aika inspiroivaa, että Sosiaalityöntekijöiden seura osaltaan palauttaa sosiaalityön ydinolemusta takaisin juurilleen. Teemme sen tälle vuosisadalle sopivalla, raikkaalla ja innostavalla tavalla. Kuten totesit, sosiaalityöntekijöillä on tarve jäsentää sosiaalityön muuttuvaa asiantuntijuutta, mistä uraverkosto on yksi ilmentymä ja seura tavallaan kääntää puheet teoiksi.
Sosiaalityöntekijöiden seurassa rohkeus tarkoittaa mielestäni myös sitä, että uskallamme katsoa tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti. Uskallamme elää osana muutosta sekä ideoida ja visioida tulevaisuutta ja sosiaalityön asiantuntijuutta osana sitä. Rohkeasti, yhdessä, asiantuntijayhteisönä. ”Sosiaalityöntekijöiden seura on vakiinnuttanut asemansa aktiivisena sosiaalityöntekijöiden asiantuntijayhteisönä”Otsikon lainauksessa on tiivistetty hallituksen ehdotus Sosiaalityöntekijöiden seuran visioksi vuosille 2019–2021. Strategiatyön aikana saimme seuran hallituksen jäseninä palautetta siitä, miksi seuran täytyisi visiossaan peräänkuuluttaa itsestäänselvää asiaa. Tarkoituksenani on tässä postauksessa avata tarkemmin niitä keskusteluja, joita olemme strategiaprosessin aikana käyneet. Kerron, mitä ajatuksia visio on itsessäni herättänyt.
On valitettavan yleistä, että sosiaalityö jää professiona herkästi luonnontieteellisten tieteiden jalkoihin. Koen, että yksi syy tähän on se, että sosiaalityöntekijöillä ei ole riittävästi taitoa ja aikaa perustella omaa asiantuntijuuttaan. Tämä on ollut erityisesti oma kokemukseni vastavalmistuneena sosiaalityöntekijänä. Lyhyen työkokemukseni aikana olen kokenut tulleeni kyseenalaistetuksi sosiaalityön tieteen edustajana jo useamman kerran. Aihetta sivuavaa keskustelua on käyty melko paljon myös Sosiaalityöntekijöiden uraverkostossa. Vaikka meille sosiaalityöntekijöille sosiaalityön profession tieteellinen perusta olisi selvä, monille yhteistyötahoille se ei sitä ole. Tästä syystä koen itse, että sosiaalityön tietoperustaa ja tieteenalan hallintaa ei voi vielä tässä ajassa liiaksi korostaa. Olen omassa työssäni jäänyt harmittelemaan sitä, että tieteellisten julkaisujen ja ajankohtaisten tutkimusten seuraaminen on jäänyt valitettavan usein vapaa-ajalle. Omaa työtään voi tietysti myös yrittää organisoida selvärajaisemmin niin, että tutkimusperustaisuuden vahvistamiselle jäisi riittävästi aikaa. Tässä en vielä itse ole onnistunut. En myöskään usko tämän olevan realistista sellaisilla sosiaalityön alueilla, joissa resurssit ovat rajallisia. Totta kuitenkin on se, että oman työnsä takana on helpompi seistä, jos asiakastyössä vastaan tulevia tilanteita voisi perustella tutkimusperustaisesti. Toivonkin, että tähän haasteeseen saisimme apuja tulevaisuuden OT-keskuksilta. Lisäksi toivon, että tähän haasteeseen saisimme lisätukea tänään valittavalta uudelta Sosiaalityöntekijöiden seuran hallitukselta. En tiedä tässä ajassa paikassa juuri mitään sen tärkeämpää tehtävää, kuin tarjota sosiaalityöntekijöille aktiivinen yhteisö asiantuntijuuden tueksi. Nähdäänhän illalla pikkujouluissa! Camilla Jokela Sosiaalityön onnistuminen on askel kohti koko yhteiskunnan onnistumista, tehdään se yhdessä näkyväksi Sosiaalityön arjessa tehdään hyvää työtä ja toimitaan yksilön ja yhteiskunnan rajapinnoilla. Sosiaalityö on arjen ihmisoikeustyötä, heikoimmassa asemassa olevien puolustamista ja vaativaa ihmissuhdetyötä, asiantuntijatyötä unohtamatta. Sosiaalityössä kohdataan eriarvoisuutta, surua, tuskaa, mutta myös nähdään auttamistyön tuloksia paremmin voivien henkilöiden muodossa ja rakenteiden parantumisessa. Jokainen sosiaalityön onnistuminen on askel kohti koko yhteiskunnan onnistumista.
Toivon, että sosiaalityön rooli nähdään jatkossa yhä vahvemmin investointina hyvinvointiin, inhimillisen kärsimyksen vähentämisenä sekä rakenteellisena muutostyönä kohti oikeudenmukaisempaa ja eettisesti kestävämpää yhteiskuntaa. Erityisesti haluan nähdä sosiaalityön tunnistettuna ja tunnustettuna professiona, jolla on annettavaa hyvin moneen yhteiskunnan osa-alueeseen, kuten esimerkiksi poliittisen päätöksenteon tueksi niin paikallisesti mutta myös globaaleissa kysymyksissä. Sosiaalityöntekijöiden seuran syksyn tärkeimpänä tehtävänä on ollut seuran strategian luominen. Suunnitelmallista työtä on ollut tärkeää miettiä nyt tuleville kausille etenkin, kun seuran työlle on tilausta jatkuvasti muuttuvien toimintaympäristöjen ristipaineessa. Näen, että seuralla on mahdollisuus olla yhä monipuolisempi sosiaalityöntekijöiden vahva ja rohkea yhteisö, etenkin kun strategiset päämäärät on linjattu ja seuran jäsenmäärä on lähtenyt mukavasti nousuun. Olen ollut nyt vuoden seuran hallituksessa ja suosittelen lämpimästi jokaista sosiaalityöntekijää tulemaan mukaan toimintaamme. Hallitustyöskentely on vain yksi tapa olla mukana, yhtä tärkeää on jokainen jäsen joka osaltaan antaa panoksensa olemalla kuulolla ja valmiina kertomaan sosiaalityöstä entistä rohkeammin! Sosiaalityöntekijöiden seura on erinomainen yhteisö sosiaalityöntekijöiden verkostoitumiseen ja ammattikuntamme yhteisten sisällöllisten tavoitteiden esiintuomiseen suurelle yleisölle. Pidetäänhän yhdessä huolta, että jatkossa meidät sosiaalityöntekijät tunnetaan entistä paremmin arvokkaina ja osaavina huippuammattilaisina, jotka tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. Hanna-Leena Laitinen Aloittelevana sosiaalityöntekijänä mietin omaa rooliani ja paikkaani asiakkaiden, työyhteisön ja rakenteiden tasoillaOlen niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat aiemmalta koulutukseltaan sosionomeja. Lähdin opiskelemaan sitä oikeastaan siksi, koska kymmenen vuotta sitten siihen ei ollut pääsykoekirjoja ollenkaan. Enhän mä ajatellut koskaan olevani mikään yliopistotyyppi: entinen koulupudokas, tarkkislainen, ongelmanuori - vai miten sitä nyt ammattitermein itseään nuorena kuvailisi?
Tarvitsin vähän kasvua. Vuosia olin osa lastensuojelun avohuollon työyhteisöä, jossa sosiaaliohjaajat, sosiaalityöntekijät ja esimiehet vedimme kaikki yhtä köyttä. Koin tulleeni hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, siinä ja nyt. Sain tukea, hyväksyntää ja myös kannustusta hakea lopulta sosiaalityön opintoihin. Nyt olen sijaispätevä viimeistä vuotta vaille valmis maisteri ja ikuisesti kiitollinen niille kaikille ihmisille, joilta olen saanut oppia sosiaalityöstä matkani varrella. Aloittelevana sosiaalityöntekijänä olen alkanut miettiä omaa rooliani ja paikkaani asiakkaiden, työyhteisön ja rakenteiden tasoilla. Olen miettinyt paljon omaa historiaani suhteessa omaan sosiaalityöntekijyyteen. Tämän myötä olen miettinyt etäisyyden ja läheisyyden suhdetta asiakkaisiin. Haluaisin niin usein kertoa heille, että mä niin tiedän miltä susta tuntuu! Mutta voiko viranomainen sanoa niin? Millainen viranomainen haluan olla? Kuulen myös korvissani kokemusasiantuntijoiden toiveet kohtaavasta sosiaalityöntekijästä, jolla on nuorelle aikaa tiedostaen samaan aikaan todellisuuden ja mahdollisuudet toteuttaa sitä. Koen riittämättömyyttä, ettei minulla ole mahdollisuuksia tehdä työtäni niin hyvin kuin haluaisin. Sen myötä olen miettinyt myös sitä, missä on kaikkien sosiaalityöntekijöiden palo vaikuttaa sosiaalityön asemaan ja sosiaalityön asiakkaita polkeviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, että todellisuus olisi toista? Toivon, että meille keltanokille löytyy oma paikka sosiaalityöntekijöinä. Sellainen paikka, jossa vedetään siitä yhteisestä köydestä, tuetaan ja kannustetaan. Sellainen paikka, jossa on ihan ok olla vähän keskeneräinen, kysellä ja pohtia. Paikka, jossa voisi toteuttaa itseään täysimääräisesti ja vaikuttaa asioihin. Se paikka voi löytyä työpaikalta, ja se paikka voi olla myös Sosiaalityöntekijöiden seura. Maija Haapala Pystymmekö seisomaan selkä suorana ja rinta rottingilla siellä missä meitä tarvitaan?Olen pohjakoulutukseltani sosionomi. Muutaman vuoden sosiaaliohjaajana työskenneltyäni rupesin kaipaamaan yhteiskunnallisempaa otetta työhöni sekä vaikutuskeinojen löytämistä yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien muuttamiseksi. Tuolloin ajattelin, että ainoa keino löytää tarvitsemani, on hakeutua yliopistoon lukemaan sosiaalipolitiikkaa. Ensimmäisen opintovuoden jälkeen huomasin, ettei ratkaisuni ollutkaan itselleni ihan oikea, sillä sosiaalipolitiikka ei kokonaisuudessaan tarjonnut sitä mitä etsin. Aloin perehtymään sosiaalityön opintojen tavoitteisiin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hämmennyin hieman kun sosiaalityön tavoitteiksi kuvailtiin yksilöiden ja yhteisöjen voimaannuttamisen lisäksi yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, ihmisoikeuksien puolustaminen, yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuva muutostyö ja niin edelleen. Sosiaalityössä näyttäytyi yhdistyvän paloni niin yksilöiden ja yhteisöjen kuin myös yhteiskuntien hyvinvoinnin edistämiseen ja vahvistamiseen sekä ihmisoikeuksien puolustamiseen. Niinpä siirryin sosiaalityön opiskelijaksi.
Vuosien kuluessa olen huomannut, että en ole ainoa, joka ei tiennyt sosiaalityön olevan myös yhteiskunnallisesti hyvin orientoitunutta, suorastaan yhteiskunta-aktivismia. Sosiaalityöllä on historiassaan jopa radikaaleja perinteitä. Radikaali sosiaalityö haastoi traditionaalista sosiaalityön kiinnostusta yksilöön. Radikaalissa sosiaalityössä politiikkaan vaikuttaminen nähtiin tärkeäksi ja ajateltiin ongelmien johtuvan ennemmin yhteiskunnallisista syistä kuin yksilöiden epäonnistumisista. Uskallan väittää, että vielä tänäkin päivänä sosiaalityön ajatellaan keskittyvän pääsääntöisesti yksilökohtaiseen muutostyöhön, eikä sosiaalityö ole aiemmin esimerkiksi näkynyt vahvasti poliittisessa päätöksenteossa mukana. Väitän, että meillä on historiallisista, yhteiskunnallisista seikoista tai jopa professionaalisesta itseymmärryksestä johtuen haavoja itsetunnossamme, johon esimerkiksi vaientamisen kulttuuri ei ole tuonut helpotusta. Myös salassapitovelvollisuus, joka korostuu yksilökohtaisessa sosiaalityössä, on saattanut vaikuttaa siihen, että sosiaalityöntekijät eivät ole ottaneet aktiivisesti kantaa työssä kohtaamiinsa epäkohtiin. Onneksi viime aikoina on syntynyt selkeää muutosta siihen suuntaan, että me sosiaalityöntekijät voimme vaikuttaa yhteiskuntien epäoikeudenmukaisiin ja sortaviin rakenteisiin. Me voimme olla luomassa oikeudenmukaista ja ihmisoikeudet täyttävää hyvinvointipolitiikkaa. Itsetunto on tietoisuutta omasta arvosta sekä uskomista omiin kykyihin. Siksi on mielestäni tärkeää aina tasaisin väliajoin kysyä itseltämme arvostammeko omaa asiantuntijuuttamme, uskommeko omiin ja toistemme kykyihin? Pystymmekö seisomaan selkä suorana ja rinta rottingilla siellä missä meitä tarvitaan? Sosiaalityöntekijöiden seurassa olemme huomanneet, että asiantuntijuuttamme todella kaivataan yhteiskunnan monissa eri kerroksissa, osaamisemme perään kysellään ja jopa ihmetellään missä olemme aiemmin olleet. Asiantuntijuutemme ja osaamisemme laadun ja arvon tiedämme parhaiten itse ja koska kotiovelta asti niitä harvemmin tullaan kyselemään, tulee meidän olla aktiivisia itse. Sosiaalityöntekijöiden seurassa hyvää on kollegiaalinen tuki vaikuttamistyöhön ja muihin ammatillisiin ambitioihin. Tämä onkin hyvä syy liittyä seuran toimintaan, toivotan teistä jokaisen lämpimästi tervetulleeksi mukaan! Susanna Kalliola Vaikuttamistyö voi lisätä työn merkityksellisyyttä
Työyhteisössämme muutama työntekijä on opiskellut Viktor Franklin ajatuksiin perustuvaa logoteoriaa. Keskustelin logoteorian keskeisistä opeista kollegoideni kanssa ja jäin pohtimaan sosiaalityön arvoja työtä ohjaavana tekijänä sekä työn merkityksellisyyttä motivaatiota ylläpitävänä voimana. Franklin ajatuksissa on paljon kyseenalaistettavaa ja ne tulee nähdä suhteessa historialliseen kontekstiinsa. Ne toimivat kuitenkin varsin kiinnostavana keskustelun herättelijänä sosiaalityön arvoista ja merkityksellisyydestä. Erityisesti mieleeni jäi keskustelusta kollegani kanssa Viktor Franklin korostama merkityksellisyyden käsite. Franklin mukaan ihminen tarvitsee sisäisen kokemuksen merkityksellisyydestä kehystämään elämäänsä ja tuomaan mielen asioille, joita tekee. Kollegani kertoi Franklin puhuvan siitä, että merkityksellisyys vahvistaa henkistä sietokykyä, auttaa jaksamaan vaikeissa tilanteissa, luo toivoa ja antaa elämälle tarkoitusta. Merkityksellisyyden kadottaminen voi johtaa toivottomuuteen, kyynisyyteen ja empatiavajeeseen. Jäin miettimään keskustelumme jälkeen merkityksellisyyden kokemuksen olevan tärkeä seikka sosiaalityössä, sillä työssämme ei ole varaa kyynisyyteen ja empatian kadottamiseen. Ajattelen, että sosiaalityön arvot ja etiikka antavat raamit sille, miksi sosiaalityö on merkityksellistä; ne antavat sosiaalityön tekemiselle mielen. Sosiaalityön organisaatioissa tarvitaan vahvaa arvojohtamista ja arjen tasolla olisi hyvä olla tilaa ammattieettisille pohdinnoille. Olisi tärkeää olla aikaa pohtia, miten esimerkiksi määrittelemme organisaatioidemme käytännöissä käsitystä riittävän hyvästä vanhemmuudesta tai riittävän hyvästä elämänhallinnasta. Onko ihmiskuvamme arkisissa käytännöissä riittävän suvaitsevainen, moninainen, monikulttuurinen ja aidosti sosiaalityön etiikkaan nojaava? Lisäksi sosiaalityöntekijöillä yhteiskunta-alan korkeakoulutettuina voisi ajatella olevan paljon annettavaa ja ehkä velvollisuuskin ottaa osaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun. Mitä viestimme sosiaalityön ammattilaisina, jos vaikenemme esimerkiksi eriarvoistavan politiikan keskusteluissa; hiljaista hyväksyntääkö? Sosiaalityössä on oltava sensitiivinen sen suhteen, miten positioimme itsemme yhteiskunnallisina toimijoina. On hyvä olla tietoinen, millaista ihmiskuvaa kenties huomaamatta toisinnamme käytännöissämme tai valitsemalla vaikenemisen vaikuttamisen sijaan. Reflektiivinen suhde rooliimme normalisoivan vallan käyttäjinä pitää meidät tietoisena siitä, että toiminnallamme saatamme uusintaa yksipuolista ymmärrystä ”normaalista”. Lisäksi vaaditaan rohkeutta puolustaa pehmeitä arvoja vastapainona muun muassa perinteisen taloustieteen käsitteille, jotka pyrkivät määrittämään työmme reunaehtoja joskus liian kapeasti. Arvoihin ja etiikkaan nojaavan sosiaalityön lisäksi arjen työhön kaivataan merkityksellisyyttä myös subjektiivisella tasolla. Jokaisella työntekijällä on omat tarpeensa toteuttaa itseään työssä omia intohimojaan, taitojaan ja ammatillista kasvuaan tukevalla tavalla. Tuntumani mukaan mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti voisi tuoda monelle työntekijälle merkityksellisyyttä arjen työhön - onhan yhteiskunnallinen vaikuttaminen sosiaalityön ydintä. Tätä näkemystä tuntuisi tukevan muun muassa viimeisen kahden vuoden aikana vahvistunut some-aktiivisuus sosiaalityöntekijöiden keskuudessa. Toivoisin, että arjen ihmisoikeustyö, vaikuttamistyö sekä eriarvoistavien rakenteiden esiin nostaminen näkyisivät sosiaalityön organisaatioiden missiossa ja toimintatavoissa yhä vahvemmin. Toivoisin, että me kaikki sosiaalityöntekijät oppisimme olemaan rohkeampia sosiaalityön arvojen mukaisten toimintatapojen puolestapuhuja, ja että omaksuisimme yhä vahvemman yhteiskunnallisen vaikuttamisen kulttuurin sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Vahvalla sitoutumisella sosiaalityön arvoihin ja ydintehtävään arjen ihmisoikeustyönä ylläpidämme sosiaalityön mielen ja merkityksellisyyden. Anna Tiili Hyvät ystävät, pysähdytään hetkeksiSosiaalityöntekijöiden seura täyttää joulukuussa kaksi vuotta. Seura perustettiin, sillä halusimme saada nostettua sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta paremmin esille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ammattikunnallamme ei ole ollut vahvaa vaikuttamisen kulttuuria, vaikka yhteiskunta- ja valtiotieteilijöinä meillä olisi siihen osaamista. Tämä kulttuuri alkoi muuttua sen jälkeen, kun kesällä 2016 perustettiin Facebook-ryhmä Sosiaalityön uraverkosto. Ensimmäistä kertaa sosiaalityöntekijöillä oli oma helposti saavutettava keskustelufoorumi ja keskustelu alkoikin hyökyaallon voimalla. Seuran juuret ovat vahvasti Sosiaalityön uraverkostossa.
Seuran kahden ensimmäisen vuoden aikana olemme koonneet sosiaalityöntekijöitä yhteen, kouluttaneet, keskustelleet, vaikuttaneet ja luoneet järjestölle rakenteita. Olemme löytäneet hyviä tapoja toimia ja tehneet myös vähemmän onnistuneita kokeiluja. Selväksi on tullut, että sosiaalityöntekijöitä on suorastaan odotettu mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Osaamistamme arvostetaan ja mielipiteemme halutaan kuulla. Ammattilaisten viesti puolestaan on, että vaikuttamista halutaan tehdä, mutta kanavat ja rakenteet puuttuvat. Seuran haasteeksi onkin noussut se, että tätä työtä tehdään harrastuksena. Meillä olisi paljon tehtävää ja paljon mahdollisuuksia, joten olemme hallituksessa joutuneet monta kertaa miettimään mihin meidän on tarkoituksenmukaista lähteä mukaan? Mikä on tärkeintä, mistä kannattaa aloittaa ja mikä säästetään myöhemmäksi? Ja mikä on paras tapa saada mahdollisimman monta innokasta sosiaalityöntekijää mukaan? Nämä kysymykset ovat vaikeita ja hallitus tarvitsee jäsenistön tukea näiden päätösten tekemiseen. Siksi olemme aloittaneet kolmen vuoden strategian valmistelun. Tavoitteena on, että strategia auttaa tulevia hallituksia toiminnan fokusoimisessa. Olen alusta asti yrittänyt hillitä itseäni muistuttamalla, että seura on kahdenkymmenen vuoden projekti. Tekisi niin mieli tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin heti ja muuttaa maailmaa rytinällä, mutta tiedämme jo nyt, että siten ei rakennetta kestävää toimintaa. Pysähdytään siis tänä syksynä miettimään mitä haluamme ja miten sen varmasti saavutamme. Sonja Soini P.S. Nähdään keskustelutilaisuudessa 20.10.! |
RSS-syöte