|
Lausunto 20.9.2023 Sosiaalityöntekijöiden seura haluaa lausunnossaan tuoda esiin hallituksen esityksen vaikutuksia ihmisten arkielämän ja sosiaalityön arjessa kohdattavien ilmiöiden kannalta. Lyhyen lausuntoajan puitteissa annettava lausunto ei valitettavasti ole kokonaisuudessaan kattava, mutta käsittelee mielestämme olennaisimpia lakiesitykseen liittyviä ongelmakohtia, joiden johdosta emme kannata hallituksen esitystä. Asumistuen korvausprosenttia esitetään laskettavaksi 80 prosentista 70 prosenttiin, mikä pienentäisi tuen tasoa kaikilla yleisen asumistuen saajilla. Keskimäärin tuki pienenisi 12,5 prosenttia ja euromääräisesti vaikutus on sitä suurempi, mitä enemmän ruokakunta saa yleistä asumistukea. Asumiskustannusten kattamisessa edellytetään asumistuen saajien jatkossa hankkivan enemmän tuloja. Tämä on kuitenkin monelle vaikeaa tai mahdotonta. Lakiehdotuksessa ei ole huomioitu osa-aikaisesti töissä käyviä opiskelijoita, yksinhuoltajia eikä niitä ihmisiä, joiden työkyky riittää vain osa-aikatyöhön (esim. vammaiset tai pitkäaikaissairaat) tai joille kokoaikainen työskentely ei ole mahdollista (esim. omaishoitajat). Esityksessä ei myöskään ole huomioitu osatyökykyisiä ja työkyvyttömiä, jotka odottavat eläkepäätöstä. Ehdotettavat muutokset vähentäisivät kipeästi pääkaupunkiseudulla asuvien asumistukea ja muita sosiaalietuuksia saavien tuloja. Asumistuen enimmäisasumismenojen kuntaryhmien 1 ja 2 yhtenäistäminen tasolle 2 on suunta huonompaan, kun alueella todelliset asumiskustannukset eivät ole aiemminkaan vastanneet asumistuessa hyväksyttäviä asumismenoja. Muutos vaikuttaisi muun muassa moniin alueella varhaiskasvatuksessa ja sote-alalla matalapalkkaisissa, mutta vaativissa, työtehtävissä työskenteleviin. Pääkaupunkiseudulta, erityisesti Helsingistä voikin syntyä talouden sanelemaa muuttoa kauemmas, missä asumiskulut ovat pienemmät. Esimerkiksi sote-palveluiden ja varhaiskasvatuksen saanti voi entisestään vaikeutua alojen työvoimapulan syventyessä. Tällä olisi negatiivisia vaikutuksia myös esimerkiksi iäkkäiden, sairaiden, vammaisten, henkilökohtaista apua käyttävien ihmisten mahdollisuuksiin elää itsenäistä elämää. Esityksessä palkka- ja yrittäjätuloja koskevasta 300 euron ansiotulovähennyksestä luovuttaisiin. Kannustimet työllistyä pienipalkkaisiin kokoaikatöihin heikentyvät, kun tuen saannin tuloraja pienenee. Hallitus tavoittelee suojaosan poistamisella kokoaikatyöhön hakeutumisen lisääntymistä, mutta ei huomioi sitä, etteivät kaikki ihmiset voi tehdä kokoaikatyötä. Työ voi olla osa-aikatyötä ja kausityötä, ja kokoaikaista työtä ei myöskään ole kaikille ja kaikkialla tarjolla. Pienipalkkaisilla aloilla ja osa-aikaisesti työskenteleville sosiaaliturvaetuudet ovat erittäin tärkeitä; ne täydentävät toimeentuloa, kun palkka ei riitä. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevat, toimeentulotuen varassa elävät ja osatyökykyiset työttömät työnhakijat tarvitsevat mahdollisuuden ottaa vastaan pienimuotoista työtä ilman, että siitä rangaistaan asumistuen menettämisen kautta. Jos pienikin palkkatulo vaikuttaa päivärahaan ja asumistukeen, syntyy voimakas kannustinloukku; ansiotulovähennyksen tai suojaosan poisto tekee työstä kannattamatonta. Työntekijän kannalta on riski ottaa vastaan esimerkiksi lyhyt sijaisuus, jos se aiheuttaa byrokraattisia ongelmia. Työn vastaanottamista pitää helpottaa, ei vaikeuttaa entisestään. Esimerkkinä monet henkilökohtaiset avustajat tekevät työtä osa-aikaisesti. Koska henkilökohtaisen avun työssä ei vaadita tiettyä koulutusta, se tarjoaa työtä mm. opiskelijoille, osatyökykyisille ja maahanmuuttajille. Työvoiman tarve voi vaihdella viikoittain ja työnantajia voi olla useita. Tämän työn vaikeuttaminen voi tietää pahimmillaan sitä, että vammaiset henkilöt joutuvat avustajan puutteen vuoksi lopettamaan työskentelyn, siirtymään omaishoitoon tai palveluasumiseen. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi tämä lisäisi jo ennestään korkeita hoivamenoja. Valtiovarainministeriön alustavan arvion mukaan yleiseen asumistukeen ehdotettavien muutosten positiiviset kokonaisvaikutukset työllisyyteen ovat vähäisiä. Esimerkiksi ansiotulojen suojaosan poistolla ei esityksessä todetusti ole positiivisia vaikutuksia työllisyyteen ja silti esitystä perustellaan työllistymisen kannustimien lisäämisellä. Myös kannustimet työllistyä hyvin pienipalkkaisiin kokoaikatöihin voivat heikentyä joissain tapauksissa, kun tuen saannin tuloraja pienenee. Käytettävissä olevien tulojen väheneminen vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen. Se aiheuttaa epävarmuutta, turvattomuutta, stressiä ja voi lisätä syrjäytymistä. Perusomavastuun kasvaminen pakottaa yhä useampia pienituloisia hakemaan toimeentulotukea. Kelan perustoimeentulotukeen onkin valtiovarainministeriössä arveltu tulevan ehdotettavien leikkausten vuoksi 15 000 kotitaloutta lisää. Ansiotulovähennyksen poisto johtaa väistämättä tuhansien kaikkein pienituloisimpien toimeentulotukiriippuvuuteen ja esimerkiksi opiskelijoilla kasvaviin opintolainasummiin. Taloudellinen kuormitus vähentää myös vanhemmuuden voimavaroja ja haastaa vähävaraisissa perheissä asuvien lasten selviytymistä. Hallitus on myös ehdottanut toimeentulotukilakiin muutoksia, jotka vaikuttavat asumismenojen huomioimiseen toimeentulotuessa. Nämä ja muut suunnitellut leikkaukset ja niiden yhteisvaikutukset kohdistuvat pääosin samoihin, jo nyt heikossa taloudellisessa asemassa oleviin ihmisiin. Samoihin henkilöihin kohdistuvia vaikutuksia syntyy myös indeksijäädytyksiä koskevaan hallituksen esitykseen sisältyvistä ehdotuksista. Myös työttömyysturvaa koskevat muutosehdotukset kohdistuvat osittain samoihin henkilöihin. Sosiaalityöntekijöiden seura näkee, että lakiehdotus kokonaisuudessaan ei merkittävästi lisäisi valtion tuloja, mutta lisäisi asumistukea saavien jo valmiiksi heikossa taloudellisessa asemassa olevien riippuvuutta toimeentulotuesta. Samalla lakiehdotus kasvattaisi sekä Kelan perustoimeentulon, että siirtovaikutuksineen (mm. mielenterveyden ongelmien lisääntyminen, täydentävän toimeentulotuen tarve) hyvinvointialueiden jo nyt kovasti kuormitettuja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarvetta. Kun suunnitellaan lakiehdotuksia, jossa ollaan leikkaamasta sosiaaliturvasta, on tarpeellista tehdä huolellisia vaikutusarvioita ennen lakiehdotuksen julkaisemista. Tässä tapauksessa jotakin vaikutusarvioita on tehty, mutta ne eivät valitettavasti ole juurikaan vaikuttaneet lakiehdotuksen sisältöön. Ideaalitilanteessa kaikki pystyisivät elättämään itsensä ilman minkäänlaisia tulonsiirtoja, mutta niin kauan, kun palkat eivät riitä asumisen ja elämisen kustannuksiin, näin ei tapahdu. Kun huomioidaan EU-komission huomautukset maamme liian matalasta sosiaaliturvasta, on kestämätöntä, että kaikkein pienituloisimpiin ollaan nyt kohdistamassa rajuimmat leikkaukset.
0 Comments
Lausunto liittyen lastensuojelun jälkihuollon ikärajan muutosta koskevaan hallituksen esitykseen19/10/2023 Lausunto, 12.9.2023
Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö VN/20569/2023 Sosiaalityöntekijöiden seura jättää lausunnon koskien hallituksen esityksessä ehdotettua lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskua kahdella vuodella. Sosiaalityöntekijöiden seura ei pidä hallituksen esitystä tältä osin kannatettavana. Jälkihuollon työskentely on erityisosaamista vaativaa työtä ja asiakaskunnan palvelutarve eroaa niistä nuorista, jotka eivät ole olleet kodin ulkopuolelle sijoitettuina (esim. Ristikari ym. 2016 & 2018). Jälkihuollon asiakaskuntaan kuuluvien nuorten tarve pitkäkestoiselle ja vankalle tuelle perusteleekin erillisen jälkihuollon sosiaalityön tarvetta. Nuoret aikuiset muodostavat omaa identiteettiään ja ikävaiheeseen kuuluu oman lapsuuden ja nuoruuden jäsentäminen. Jotta nuoria voidaan tukea tässä, on tärkeää, että jälkihuolto on nimenomaan lastensuojelua ja jälkihuollossa on ymmärrystä sijaishuollosta lasten kasvuympäristönä. Edellisen ikärajan muutoksen myötä jälkihuollon erityisosaamisen keskittyminen omiin tiimeihin ja työn kehittäminen on päässyt hyvinvointialueilla vasta käyntiin. Suhdeperustainen jälkihuoltotyö perustuu luottamukseen asiakkaan ja työntekijän välillä. Työntekijän vaihtuminen on siksi aina riski palvelun katkeamiselle, tai vähintäänkin hidaste tuen tarpeeseen vastaamisessa. Pidempään jatkuvalla jälkihuollolla on enemmän aikaa tavoittaa niitä nuoria, jotka havahtuvat tuen tarpeeseen vasta myöhemmin, ja myös enemmän aikaa työskennellä asiakkaiden kanssa. Työntekijöiden kokemuksen mukaan tällöin asiakkaita todennäköisemmin pystytään tukemaan niin, että asiakkuutta ei ole tarvetta siirtää aikuissosiaalityöhön. Eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet kansalliseen lapsistrategiaan, jonka keskeisenä tavoitteena on luoda kestävä, johdonmukainen ja pitkäjänteinen pohja kansalliselle lapsi- ja perhepolitiikalle (Lapsistrategia, 2021). Laadukas jälkihuolto on osa lapsistrategian toteuttamista. Hallituksen esityksen muutos kaventaisi heikommassa asemassa olevien nuorten subjektiivista oikeutta palveluihin, mikä ei näkemyksemme mukaan edusta pitkäjänteistä ja johdonmukaista lapsi- ja perhepolitiikkaa. Lisäksi on huomioitava, että ennaltaehkäisevänä palveluna jälkihuollolla on tärkeä rooli myös sosiaalisten ongelmien sukupolvelta toiselle siirtymisen ehkäisemisessä, sillä tutkimusten mukaan jälkihuollon asiakkaat saavat lapsia muuta ikäluokkaa nuorempina (esim Ristikari ym. 2016 & 2018). On tärkeää, että näiden perheiden kanssa työskentelevät lastensuojeluun erikoistuneet työntekijät. Jälkihuollon järjestämisen tavan ja ikärajan tulee perustua tutkimustietoon. Koska ensimmäinen ikäluokka, jota jälkihuollon ikärajan nosto koski, ovat vuonna 1999 syntyneet ja 25 vuotta ensi vuonna täyttävät nuoret, ikärajan noston vaikutuksia ei ole vielä ehditty riittävästi tutkimaan. Jo kerätyt nuorten kokemukset viittaavat kuitenkin säännönmukaisesti siihen, että ikärajan nostaminen oli tarpeen (Reito, 2023). Näemme tärkeänä, että jälkihuollon ikärajaa arvioidaan tutkimustietoon perustuen. Tämä olisi luontevaa tehdä lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Ikärajan muutoksen taloudellisia vaikutuksia koskien tulee myös tehdä kattava vaikutustenarviointi. Lähteet:
Moni haaveilee näkevänsä ja kokevansa Lapin tunturit, porot ja revontulien värittämän ruskan. Virtaavat tunturipurot ovat suuri vetovoima myös matkailijoille. Sosiaalityön vetovoiman näkökulmasta virtaukset eivät aina riitä, sillä sosiaalityöntekijöiden resurssipula koettelee alaa Etelä-Suomesta pohjoiseen, missä ainutlaatuinen, mutta haastava toimintaympäristö asettaa sosiaalityön tekemiselle useita erityispiirteitä. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten sosiaalityötä tehdään paikoissa, joissa rakenteet, palvelut ja elämä asettuvat itselleni vieraaseen viitekehykseen. Halusin kokea Lapissa tehtävästä sosiaalityöstä edes siivun, ja siksi haastoin itseni lähtemään uuteen ja täysin tuntemattomaan ympäristöön. Tämä kirjoitus on syntynyt tuntureiden juurella ja vesien äärellä. Se on kirjoitettu suoraan sosiaalityölle sykkivästä sydämestä ja käsittelee sosiaalityön moninaisuuden lisäksi sitä, miten tärkeää on kunnioittaa tätä upeaa ammattia ja siinä kohdattuja asiakkaita eri toimintaympäristöissä.  Hektisyydestä hiljentymiseen On helppoa olettaa, että Lapissa sosiaalityön tekeminen olisi vähemmän hektistä kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla, missä esimerkiksi lastensuojelun asiakkaita on enemmän, tai että luppoisan elämäntyylin myötä sosiaalityö ja sen tekeminen muuttuisivat automaattisesti kevyemmiksi. Hektisyys ei ole ainut tapa tarkastella resurssipulaan kriisiytynyttä sosiaalityötä kipupisteineen siitäkään huolimatta, että Lapissa elämäntavan tempo soljahtaa määrittämään omanlaistaan suhdetta työn tekemiseen. Helsingissä lastensuojelun avohuollossa olen tottunut siihen, että päivässä voi olla useita tapaamisia yhden päivän aikana, ja niiden rytmittäminen on joskus minuuttipeliä. Lapin alkutaipaleella sain pian huomata kotikäynnin sopimisen olevan hyvin erilaista. Ajankohtaa tarjotessani käynti sovittiin kellonajoista piittaamatta esimerkiksi vain jollekin tietylle päivälle. Täysin tavatonta ei ollut sekään, että päivä jätettiin avoimeksi, ajatuksena että olen tervetullut sitten, kun joudan tulla. Stadilaisittain tämä tuntui kovin ihmeelliseltä, samoin kuin uudenlainen vieraanvaraisuus.  Vieraanvaraisuus Kotikäynnille ajellessani minulle soitettiin perheestä useita kertoja varmistellen, etten vain olisi eksyksissä, varoitettiin tien routavaurioista ja annettiin täsmennetyiksi tarkoitettuja ajo-ohjeita. Ne olivat melko suurpiirteisiä, eikä puhelimessa tai navigaattorissa ollut aina tarvittavaa kenttääkään. Perille löydettyäni minua oltiin pihalla vastassa, pöytä oli katettuna Lapin kahviherkuilla, ja kohta oli sylinikin täyttynyt sekä koirilla, lapsilla että valokuva-albumeilla. Tapaamiselle asetuttiin ajan kanssa, mikä tarkoitti käytännössä useita tunteja. Ymmärrys ajankäyttöä kohtaan lisääntyi vähitellen, sillä tämä, kuten monet muutkin tapaamiset, saattoivat kestää pitkine ajomatkoineen koko päivän. Vähitellen tiedostin yhä vahvemmin myös sen, että suorittaminen ei kuulu sosiaalityöhön pohjoisessa, eikä se saisi kuulua siihen etelässäkään. Työn vaativuus sen sijaan kuuluu, mutta sosiaalityö onkin kaikissa toimintaympäristöissään monin tavoin erityisen vaativaa asiantuntijatyötä.  Eriytetystä yhdennettyyn sosiaalityöhön Sosiaalityö Lapissa ei missään nimessä ole vähäisempää kuin Etelä-Suomessa, eikä sitä sellaisena pidä ajatella tai tavoitella. Se on täysipainoista ja yllättäviä piirteitä sisältävää sosiaalityötä, jossa on jatkuvasti pyrittävä löytämään luovia ja laaja-alaisia ratkaisuja useaan sosiaaliseen ilmiöön. Sosiaalityö on äärimmäistä tietotaitoa ja kohtaamisherkkyyttä vaativa ammatti kaikkialla Suomessa. Työn rakenteelliset toteuttamistavat poikkeavat sen sijaan toisistaan etelässä ja pohjoisessa. Helsingissä sosiaalityöntekijät hoitavat toisistaan eriytetysti lastensuojelun, aikuissosiaalityön tai ikäihmisten asiakkuuksiin liittyviä asioita. Jokaisella sektorilla vaaditaan erityisosaamista ja omanlaistaan vahvaa ammattitaitoa. Lapissa puolestaan tämä toteutuu hyvin laaja-alaista asiantuntijuutta vaativana yhdennettynä sosiaalityönä, jossa saman sosiaalityöntekijän on kyettävä ottamaan haltuunsa perhesosiaalityö, lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuolto, aikuissosiaalityö ja päivystyksellinen sosiaalityö niin virka-aikana kuin sen ulkopuolella. Saattaapa hoidettavaksi tulla myös ikäihmisten asiat laajoine palvelun tarpeineen. Yhdennetyn sosiaalityön tekemiseen liittyviä monisäikeisiä työtehtäviä ja ongelmanratkaisutilanteita on pohjoisessa kyettävä ratkaisemaan varsin itsenäisesti. Tämä edellyttää työntekijältä kykyä ja rohkeutta mukauttaa sosiaalityön asiantuntijuuttaan sen hetkiseen toimintaympäristöön sopivaksi.  Asiantuntijuus Lapissa työskentelevältä sosiaalityöntekijältä vaaditaan vahvaa ammatti-identiteettiä ja nöyryyttä kohdata pohjoiselle kulttuurille ominaisia sosiaalisia ilmiöitä. Työskentelyotteen systeemisyys näyttäytyy vahvasti, sillä sosiaalityöntekijän on kyettävä hahmottamaan perhe- ja sukulaisuuskokonaisuuksia hyvin laaja- alaisesti. Asiantuntijuutta vaaditaan myös lapsiperheköyhyyden ja piilopirtteihin jäävien huolenaiheiden äärellä, samoin kuin sen ymmärtämisessä, että kylillä kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, myös sen yhden ja ainoan sosiaalityöntekijän. Työntekijän on jaksettava ottaa asioista selvää ja kestettävä se, että yhteistyöverkostoa on vähän. Kiitettävää on kuitenkin kollegoiden tavoitettavuus etäältäkin, ja heidän pyrkimyksensä olla avuksi. Kestettäväksi jää lopulta silti yksittäisen työntekijän pienuus pohjoisen pirstaleisessa palvelujärjestelmässä.  Sosiaalihuollon merkittävyys Lapissa lapselle pitää joskus hankkia hänen tarvitsemansa palvelu pitkän välimatkan päästä, jolloin se voi menettää oikea-aikaisuutensa ja siten myös parhaan hyötynsä. Pääkaupunkiseudulla on toisaalta kestettävä se sietämätön tosiasia, että lapsi voi joutua jonottamaan tarvitsemaansa palvelua. Sosiaalihuollon palveluiden luominen, tuominen ja ihmisten luokse vieminen ovat ajankohtaisia ja merkittäviä ammatillisia kehittämisen kokonaisuuksia kaikkialla Suomessa, sillä nyt jo joka viides suomalainen käyttää vuosittain sosiaalihuollon palveluita. Väestöltään ikääntyvässä Suomessa palveluiden tarve on lisäksi jatkuva ja kasvava. Sosiaalihuollon palveluita ja kentällä tapahtuvaa sosiaalityötä tarvitaan yhteiskunnassamme kaikissa ikäryhmissä ja kaikkialla Suomessa. Tämä on tärkeä asia muistaa sote-keskusteluissa, ja päättäjät olisivat varsin tervetulleita seuraamaan sosiaalityöntekijöiden arkea sekä Lappiin että pääkaupunkiseudulle. Helsingissä saatetaan istua ruuhkabussissa pitkältä ajalta tuntuvan tunnin verran, kun Lapissa työtehtäviä hoidettaessa voi yhden työpäivän aikana kertyä kilometrejä jopa 750, eli sadan poronkuseman verran. Maanteillä ajaessani olen pohtinut paljon sitä, miten tärkeää on lisätä kansalaisten tietoa sosiaalihuollon palveluista.  Kullanarvoinen rakenteellinen sosiaalityö Sosiaalihuollon palveluista puhuttaessa jokaisen sosiaalityöntekijän vastuulle kuuluva rakenteellinen sosiaalityö nousee arvoon arvaamattomaan. Sosiaalityötä on tehtävä läpikuultavan näkyväksi, ja sosiaalipalveluista on annettava tietoa etenkin heille, jotka palveluita tarvitsevat. Ei nimittäin ole itsestään selvää, että Lapissa ihmisillä on sosiaalipalveluista oikeaa tai riittävää tietoa, jos ei toisaalta Helsingissäkään. Emme voi sosiaalihuollon ammattihenkilöinä olettaa, että yhteiskuntamme jäsenillä on kaikkialla Suomessa yhtäläinen tieto siitä, minkälaisia palveluita sosiaalihuollosta voidaan tarjota tai kuinka paljon niitä on käytettävissä. Emme voi oikeastaan ihmetellä myöskään tiedon puutetta tai sitä, että sosiaalihuollon palveluiden luullaan tulevan terveydenhuollosta, ellemme aktiivisesti puhu työstämme ja asiakkaille kuuluvista palveluista ja oikeuksista. Lapissa, missä ihmiset asuvat hajallaan ja palvelut ovat vähäisiä, rakenteellisen sosiaalityön merkitys korostuu entisestään. Lopuksi Sekä Lapissa että Helsingissä on upeita sosiaalityön erityispiirteitä. Etelä ja pohjoinen eivät ole mielestäni arvopohjaltaan vertailtavissa, sillä molemmat ovat eri tavoin, mutta tasavertaisesti yhtä hienoja paikkoja työskennellä. Lapsen etu on aina ja kaikkialla se tärkein asia. Jos minulla olisi Helsingissä työpöytäni laatikosta noukittavia tai Lapissa hippusista huuhdeltavia kultakirjaimia, lisäisin niitä yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintotodistukseeni niin kauan, että siinä lukisi: lapsen suojeleminen on yksi sosiaalityöntekijän herkimmistä kunniatehtävistä kaikkialla Suomessa. Kiitos Helsingin kaupunki ja Lapin hyvinvointialue Kuvat ja teksti: Hannaleena Immonen sosiaalityöntekijä (YTM)  Keskustelutilaisuus tiedolla johtamisesta järjestettiin toukokuussa jo kolmatta kertaa Sosiaalityöntekijöiden seuran aktiivijäsenen Miina Arajärven toimesta. Tällä kertaa mukaan oli kutsuttu seuran jäsenten lisäksi sosiaalityön esihenkilöitä ympäri Suomen. Tapahtuma herätti paljon mielenkiintoa ja keskustelu oli niin vilkasta, että sitä päätettiin jatkaa myöhemmin syksyllä. Asiakastiedolla johtamisen nykytilanne ja tahtotilaAsiakastiedolla johtaminen on koko ajan enemmän sosiaalityön johtajien puheissa, mutta käytännön toteutus vaikuttaa olevan monin paikoin alkutekijöissään. Hyvinvointialuiden järjestäytyminen on vienyt tilaa kaikelta muulta kehittämiseltä ja muun muassa asiakastiedolla johtamisen osalta tilanne näyttäytyy paikoin jopa sekavana. Mikäli toimialueella on jo käytössä yhtenäinen sosiaalityön käytänteitä palveleva asiakastietojärjestelmä sekä yhdessä sovitut suuntaviivat tiedon hyödyntämiselle, tiedolla johtamisen kehittämisessä ollaan jo pitkällä. Todellisuus on kuitenkin se, että suurin osa Suomesta käyttää tällä hetkellä sosiaalityössä asiakastietojärjestelmiä, jotka eivät mahdollista systemaattista tiedon hyödyntämistä. Myöskään henkilöstöä ei ole riittävästi koulutettu rakenteiseen kirjaamiseen, jolloin hyväkään tietojärjestelmä ei yksinään ole riittävä. Tämä on hyvin ongelmallista etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon integraation näkökulmasta, koska sosiaalihuolto on selkeästi terveydenhuoltoa jäljessä vaikuttavien toimenpiteiden osoittamisessa. Tiedolla johtamisen tarpeetTarvitsemme sosiaalityössä enemmän tietoa siitä, keitä sosiaalityön asiakkaat ovat ja mistä palveluista he hyötyvät. Tämä edellyttää toimivien asiakastietojärjestelmien ja kirjaamiskoulutettujen työntekijöiden lisäksi sitä, että hyvinvointialueilla on käytössä toimivat asiakaspalautejärjestelmät ja kokemusasiantuntijayhteistyö. Lisäksi sosiaalialan osaamiskeskukset, järjestöt ja sosiaalityön tutkijat ovat avainasemassa, kun halutaan kehittää sosiaalityön johtamista vaikuttavuusnäkökulma edellä. Hienojen käsitteiden sisään mahtuu myös tuttua ja jo olemassa olevaa kuten yhteisösosiaalityön kirkastamista. On olennaista jalkautua vielä enemmän asiakkaiden luokse ja tuottaa tietoa johtamisen tueksi yhdessä heidän kanssaan. Kaikki olennainen tieto löytyy asiakaspinnasta ja ilman sen tiedon hyödyntämistä luomme todennäköisesti häiriökysyntää entistä enemmän organisaatiolähtöisellä kehittämisellä. Pahimmillaan ilman asiakastiedolla johtamista sosiaalityö muuttuu näennäistyöskentelyksi, jossa onnistumiset ovat enemmän sattumaa kuin suunnitellun työskentelyn tulosta. Miten tästä eteenpäin?Keskeisenä asiakastiedolla johtamisen edistymisen kannalta voidaan pitää sosiaalityön johdon kiinnostusta ja ymmärrystä sekä sosiaalityön tutkimusta että rakenteellista sosiaalityötä kohtaan. On tärkeää määritellä yhdessä, mitä tietoa haluamme erityisesti hyödyntää paikallisella tasolla ja kehittää sitä kautta kansallisesti yhteneviä käytänteitä. Selkeiden rakenteiden luominen ja riittävän ajan resursoiminen tiedon keräämiseen, tuottamiseen ja analysointiin on mahdollista jo olemassa olevien käytänteiden ja mallien avulla.
Mikäli jokainen hyvinvointialue päätyy kehittämään toimintaansa yksin, menetetään turhaan arvokasta resurssia ja saatetaan lopulta päätyä toimimattomiin ratkaisuihin. On kaikkien – erityisesti sosiaalityön asiakkaiden – etu, että otamme yhdessä vastuuta paremman ja vaikuttavamman sosiaalityön kehittämisestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on keskeinen toimija asiakastiedolla johtamisen vahvistajana, mutta myös jokaisen hyvinvointialueen täytyy itse olla aktiivinen. Johtamisen helpottamiseksi kokosimme vielä työpajan perusteella seuraavat keskeiset nostot:
Vaikka paljon on vielä tehtävää, paljon on jo saatu aikaan. Yhteinen foorumi on nimittäin nyt perustettu ja aiheen äärellä jatketaan jälleen syksyllä. Toivomme näkevämme silloin runsaan edustuksen jokaiselta hyvinvointialueelta. Lisäksi esitämme erityisesti sosiaalityön johtajille toiveen: menkää työntekijöidenne luokse ja kuunnelkaa heidän ajatuksiaan. Laadukkaassa johtamisessa on nimittäin mahdollista onnistua, jos pyytää tukea oikeasta paikasta. Miina Arajärvi, Tuuli Kotisaari, Anu Virtanen, Petra Erkkilä ja Hanna Vesimäki Asiakastiedolla johtaminen -työpajan fasilitaattorit Järjestimme huhtikuun alussa keskustelutilaisuuden lihavuuden stigmasta ja kehorauhasta. Keskusteluun osallistuivat kutsuttuina puhujina taiteilija Raisa Omaheimo, tutkija Hannele Harjunen ja aktivisti Javiera Marchant Aedo. Tilaisuus oli tarkoitus tallentaa ja jakaa seuran jäsenille, mutta tekniikka petti meidät, eikä tallennus onnistunut. Yritimme pelastaa tallennetta it-asiantuntijoiden voimin, mutta tuloksetta. Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan esiin joitain näkökulmia, joita otin itse mukaani keskustelusta. Kaksituntinen keskustelu oli monipuolinen ja tarjosi osallistujille uutta tietoa ja ymmärrystä aiheesta. Sekä puhujat että kuulijat kiittelivät seuraa tärkeästä keskustelunavauksesta. Siitä nimenomaan olikin kyse. Halusimme herätellä sosiaalityöntekijöitä pohtimaan, miten lihavuuden stigma ilmenee sosiaalityössä ja työyhteisöissä sekä pohtia keinoja, miten voisimme yhdessä edistää kehorauhaa niissä konteksteissa ja kohtaamisissa, joissa olemme mukana.  Lihavuuteen ja lihaviin ihmisiin on kohdistunut ennakkoluuloja ja stereotyyppisiä käsityksiä jo paljon pidempään, mutta erityisesti 2000-luvulla lihavuus on muodostunut yhdeksi keskeiseksi stigmatisoivaksi eli negatiivisesti henkilöä leimaavaksi ominaisuudeksi. Stigmatisoivat ominaisuudet voivat olla joko näkymättömiä tai näkyviä. Lihavuus on esimerkki tällaisesta näkyvästä ominaisuudesta. Lähestulkoon kaikilla ihmisillä on jonkinlaisia ennakkoluuloja lihavia ihmisiä kohtaan. Lihavuutta pidetään merkkinä sairaudesta ja moraalisesta poikkeavuudesta. Ajatellaan, että lihava ihminen ei ole hyveellinen ihminen, vaan laiska, saamaton ja vailla niin kutsuttua tahdonvoimaa. Harvat meistä haluavat tietoisesti ja aktiivisesti syrjiä lihavia ihmisiä. Olemme kuitenkin altistuneet läskivihamieliselle tavalle ajatella ja toimia aivan pienestä pitäen esimerkiksi lukemalla lehtiä ja kirjoja, katsomalla elokuvia ja tv-sarjoja ja kuuntelemalla läheisiämme, jotka ovat puhuneet joko muiden tai omista lihavista kehoistaan negatiivisesti. Näistä meihin syvään juurtuneista ajattelu- ja toimintatavoista luopuminen vaatii tietoista ja sitkeää opettelua. Aivan ensimmäiseksi on tärkeää havainnoida ja huomata, missä tilanteissa ajattelemme syrjivästi lihavista ihmisistä: joko muista tai itsestämme. Tutkimustieto osoittaa, että lihavuuden stigman haitalliset seuraukset ovat hyvin merkittäviä kaikilla elämän keskeisillä osa-alueilla. Esimerkiksi terveydenhuollossa, työelämässä ja ihmissuhteissa. Erityisesti korkeakoulutetut naiset saavat vähemmän palkkaa ja heidän on vaikeampi edetä urallaan, jos he ovat lihavia. Lihavuus voi vaikeuttaa myös perheen perustamista, koska hedelmöityshoitoihin ja adoptioon on BMI-raja. Miksi sosiaalityöntekijän pitäisi kiinnostua tästä?Ennen kaikkea siksi, että sosiaalityöntekijällä on nähdäkseni velvollisuus taistella kaikenlaista yhteiskunnassamme ilmenevää syrjintää vastaan. Tämä taistelu lähtee meistä itsestämme ja meidän yhteisöistämme. Jokainen meistä kohtaa sekä asiakkaita että työkavereita, jotka kärsivät tavalla tai toisella lihavuuden stigmasta. Meillä on koulutuksemme ja tehtävämme puolesta sekä osaamista että mahdollisuuksia muuttaa rakenteita, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät syrjintää. Haastan kaikki sosiaalityöntekijät ryhtymään kehorauhan edistäjiksi ja puolustajiksi. Kehorauha tarkoittaa käytännössä sitä, että emme arvostele tai kommentoi toisten ihmisten kehoja tai tee toisen ulkomuodon perusteella oletuksia hänestä tai hänen elämästään. Tämä on mielestäni velvollisuutemme, koska tehtävämme on edistää ihmisten hyvinvointia. Syömishäiriöliitto on julkaissut erinomaisen oppaan, jossa kehotetaan painopuheesta vapaaseen hyvinvointipuheeseen. Jokainen lihava ihminen tietää kyllä olevansa lihava. Sitä ei tarvitse hänelle kertoa. Jos olet aidosti kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista, kysy häneltä, miten hän voi ja mitä asioita hän haluaisi mahdollisesti muuttaa voidakseen paremmin. Pohtikaa yhdessä, mitkä asiat voisivat tukea hänen hyvinvointiaan. Mitkä asiat kuormittavat häntä ja miten kuormitusta voisi vähentää? Esimerkiksi köyhyys ja taloudelliset ongelmat ovat erittäin merkittävä kuormitusta aiheuttava tekijä. Tulotaso ja terveys korreloivat keskenään. Mitä voisitte tehdä hänen voimavarojensa lisäämiseksi? Yksi keskustelutilaisuudessa esille nostettu esimerkki on liikuntaharrastuksen taloudellinen tukeminen. Lisäksi uni ja muu lepo ovat keskeisessä roolissa hyvinvoinnin kannalta. Nämä voivat olla uhattuina esimerkiksi silloin, jos ihmisellä on pieniä lapsia tai muita hänen huolenpitoaan tarvitsevia läheisiä. Mitä voisit tehdä ensimmäiseksi? Lue, kuuntele ja keskustele.Lihavuuden stigmasta ja sen vähentämisestä voi lukea lisää esimerkiksi valtioneuvoston kanslian rahoittaman Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja käytäntöjä -hankkeen loppuraportista, joka julkaistiin maaliskuussa 2023. Suosittelen lämpimästi myös Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille -kirjan lukemista tai kuuntelemista. Ota asia puheeksi omassa työyhteisössäsi.Esihenkilön on puututtava kaikenlaiseen syrjintään. Kehorauhan edistämisen tulisi olla koko työyhteisön asia. Työyhteisö voi oppia yhdessä keskustellen tai tilata koulutuksen aiheesta. Jos kaipaat tukea asian edistämisessä, muista että olemme täällä sinua varten. Seuran kautta voit löytää ihmisiä, joiden kanssa pohtia asioita ja ryhtyä toimeen yhdessä.
Olisiko sinulla mielessä jokin teema, jonka haluaisit nostaa yhteiseen keskusteluun? Ota yhteyttä ja ideoidaan yhdessä hallitus@sosiaalityontekijoidenseura.fi. Aurinkoisin terveisin Anniina Lappalainen sosiaalityön opiskelija, kehorauha-aktivisti ja seuran viestintävastaava Kansainvälisen sosiaalityön päivän 21.3.2023 teemana on tänä vuonna respecting diversity through joint social action, joka vapaasti suomeksi käännettynä kuuluu moninaisuuden kunnioittamista yhteisen yhteiskunnallisen toiminnan avulla. Juhlapäivänä Kansainvälinen sosiaalityöntekijöiden liitto (International Federation of Social Workers, IFSW) kiinnittää huomiota etenkin ekologisesti kestävään kehitykseen ja siihen, että sitä kohti johtava kehitys tapahtuu paikallisella tasolla ja keskenään moninaisissa yhteisöissä. Sosiaalityöntekijöinä olemme ihmisoikeustyötä tekeviä asiantuntijoita ja teemme työtä yhteiskuntarauhan eteen. Edistämme hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa monin tavoin. Tämä työ tapahtuu jokapäiväisessä arjessa ja on kiinni paikallisissa konkreettisissa ympäristöissä; neuvotteluhuoneissa, kotikäynneillä ja luentosaleissa. Samalla olemme kuitenkin osa laajempaa kokonaisuutta, kansainvälistä yhteisöä ja voimme niin työssä kuin vapaa-ajallakin tehdä valintoja sekä ekologisen kestävyyden että ihmisoikeuksien toteutumisen eteen – kaikkialla maailmassa. Ohjenuorana tähän toimivat sosiaalialan ammattieettiset periaatteet. Työskentelyssä emme voi suunnata katsetta vain asiakkaan tai lähimmän sidosryhmän tasolle, vaan eettinen velvollisuutemme on kohottaa katse laajemmalle. Eettinen velvollisuutemme on kohottaa katse laajemmalle. Laajemmalle katsominen liittyy siihen, että toivon jokaisen sosiaalityöntekijän tunnistavan oman vaikutusvaltansa ja hyödyntävän mahdollisuudet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen. Ihmisten arkisen elämän asiantuntijoina sosiaalityöntekijöillä on valtavasti arvokasta tietoa, jota täytyy tuoda esiin niin, että sitä voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja hyvinvoinnin edistämisessä. Juhlapäivän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvä teema resonoi hienosti Sosiaalityöntekijöiden seuran tarkoituksen kanssa. Yhteisö, yhteiskunnallinen toiminta, vaikuttaminen – nämä ovat kaikki sanoja, jotka mielessäni yhdistyvät myös Sosiaalityöntekijöiden seuraan. Seura tarjoaa jokaiselle sosiaalityöntekijälle turvallisen yhteisön, jossa muihin alan asiantuntijoihin tutustumisen lisäksi pääsee tekemään vaikuttamistyötä ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Seuran missiona on nostaa esille sosiaalityön asiantuntemusta yhteiskunnassa ja vuosille 2022–2026 laaditun strategian visionamme onkin, että jokainen sosiaalityöntekijä tekee rakenteellista sosiaalityötä. Visionamme on, että jokainen sosiaalityöntekijä tekee rakenteellista sosiaalityötä. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi yhteisöömme mukaan jokaisen sosiaalityöntekijän ja alan opiskelijan osallistumaan vaikuttamistyöhön! Samalla on hyvä pitää mielessä, että pian koittavat eduskuntavaalit tarjoavat meille sosiaalityöntekijöillekin oivan paikan vaikuttaa. Kannustan vahvasti ottamaan selvää ehdokkaiden sosiaalityötä koskevista näkemyksistä ja äänestämään sosiaalityötä tuntevaa ehdokasta. Alan ehdokkaita löytyy esimerkiksi Talentian verkkosivuille koottujen liittoon kuuluvien ehdokkaiden joukosta. Sosiaalityöntekijäehdokkaisiin pääset tutustumaan myös Sosiaalityöntekijöiden seuran YouTube-kanavalla julkaistun tallenteen välityksellä. Noora Kivioja Sosiaalityöntekijöiden seuran hallituksen puheenjohtaja #WSWD2023  Keskustelutilaisuus asiakastiedolla johtamisesta pidettiin marraskuussa 4.11. Töölössä Korjaamon tiloissa. Tilaisuus toteutettiin hybriditilaisuutena seuran jäsenille ja se oli jatkoa kesäkuussa Turun Hüggessa järjestetylle tapaamiselle, joka tuotti monipuolisia näkökulmia, erilaisia ajatuksia ja tarpeita tiedolla johtamisen kehittämiseen sosiaalityössä. Sama aktiivinen pöhinä jatkui marraskuun keskustelutilaisuudessa, jota oli alustamassa erityisasiantuntija Martta Forsell. Hän kertoi uuden sosiaalihuollon seurantarekisterin kehittämisestä. Saimme kuulla sosiaalihuollon seurantarekisterin hyödyistä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Erittäin kiinnostavaa oli kuulla myös rekisterin edellytyksistä ja toteutuksen etenemisen aikataulusta. Sosiaalihuollon tietopohjan hajanaisuus on ollut esteenä palvelukokonaisuuksien seurannalle tähän asti, mutta sosiaalihuollon seurantarekisteri, Sosdata, tulee vuoteen 2030 mennessä yhdistämään tietopohjan vaiheittaisen toteutuksen myötä. Sosiaalityön palveluita voidaan kehittää paremmiksi vain koostetun tiedon avulla Martan esitys sai hyvää palautetta ja seurantarekisteri koettiin sosiaalityön tiedolla johtamista edistävänä kokonaisuutena. Keskustelussa tuotiin yhteisesti esille se, että tieto on se pääoma, jolla palveluita kyetään kehittämään parempaan suuntaan ja jonka avulla sosiaalityötä saadaan näkyvämmäksi. Tiedon pohjalta pystytään tuottamaan laadukasta sosiaalityön tutkimusta, mitä tarvitaan erityisesti sosiaalityön vaikuttavuudesta. Samalla nostettiin esiin myös tiedolla johtamista koskevan käsiteparin osittainen epämääräisyys ja haaste keskustella tiedolla johtamisesta, koska se itsessään tuntuu tarkoittavan eri ihmisille eri asioita. Lisäksi pohdimme sosiaalityöntekijöiden paikallista tuen tarvetta erityisesti kirjaamiseen ja laajemminkin tiedon hyödyntämiseen ja tiedolla johtamiseen tähtäävässä toimintakulttuurin muutoksessa. Martta korosti esityksessään, että yhtenä tärkeänä edellytyksenä tiedon hyödyntämiseen seurantarekisteristä kansallisella tasolla on kirjaamisen laatu. Sosiaalityö tarvitsee kirjaamiskulttuurin uudistamisen Martta toi puheessaan esille, että THL järjestää säännöllisesti kirjaamiskoulutuksia ja erilaisia tilaisuuksia koskien mm. Kantaan liittymistä. Nämä koettiinkin hyvinä, mutta keskustelun perusteella vaikuttaisi siltä, että tukea ja aktiivisuutta tarvittaisiin enemmän myös paikallisesti kansallisen ohjaamisen ja tuen lisäksi. Keskustelussa koettiin tärkeänä, että sosiaalityöntekijöiden esihenkilöiden tulisi olla tietoisempia siitä, mitä kansallisessa sosiaalityön tiedolla johtamisen kehityskokonaisuudessa tapahtuu. Sosiaalihuollon seurantarekisterin päämääränä on lisätä hyvinvointia parempien palveluiden kehittämisen mahdollistamisella, minkä takia ymmärrys esimerkiksi Kantapalveluihin liittymisen vaiheista, sekä kirjaamiskulttuurin muutoksen tavoitteista vaativat käytännön toimia ruohonjuuritason sosiaalityössä. Vaikuttamiskampanja sosiaalityön esihenkilöille Antoisan keskustelun lopputuloksena pohdimme mahdollisen kampanjan tai muun vaikuttamistyön toteuttamista, jossa kohderyhmänä olisivat sosiaalityön esihenkilöt. Samaan aikaan nostettiin tarve päästä vaikuttamaan tietojärjestelmien kehittämiseen, jotta ne palvelisivat paremmin sosiaalityön kirjaamisen tarpeita. Tilaisuudessa sovittiin, että aiheesta kiinnostuneet seuran jäsenet tulevat suunnittelemaan konkreettisia jatkotoimia asiakastiedolla johtamisen teemalla vuoden 2023 alussa. Työ kytketään seuran muuhun vaikuttamistyöhön. Ja työhön ovat tietenkin kaikki lämpimästi tervetulleita! Lisätietoja THL:n järjestämistä koulutuksista kirjaamiseen liittyen: Rakenteisen kirjaamisen tuki Seuran jäsenet Miina Arajärvi ja Anna Rantasuo Sosiaalityöntekijöiden Seuran iltakeskustelussa 26.9.2022 keskusteltiin sosiaalityöstä vuonna 2050 kahden megatrendin kautta. Toinen näistä oli väestön ikääntyminen, josta käytyä keskustelua avaan tässä blogissa.
Vuonna 2021 gerontologista osaamista on sosiaalityössä liian vähän. Mahdollisuuksia erikoistua gerontologiseen sosiaalityöhön ei pahemmin ole, ja gerontologista sosiaalityötä tehdään Suomessa vain valitettavan harvassa paikassa. Sosiaalityön peruskoulutus ei pääasiassa tarjoa ikääntymiseen liittyviin kysymyksiin liittyvää opetusta, ja ikääntymisen ilmiöiden tutkimuksessa olisi vielä paljon tilaa sosiaalitieteiden tutkimukselle. Ikääntyneiden sosiaaliset ongelmat ovat kuitenkin kasvussa, ja yhä syvempiä. Olisi korkea aika ryhtyä vahvistamaan sosiaalityön asemaa ikääntyneiden asioissa. Vai olemmeko jo liian myöhässä? Yksi mahdollinen ja melko uhkaava skenaario on, ettei sosiaalityö ota tai saa roolia ikääntymisen kysymyksissä. Yksi mahdollinen ja melko uhkaava skenaario on, ettei sosiaalityö ota tai saa roolia ikääntymisen kysymyksissä. Ikääntyneiden sosiaalisia ongelmia ei tunnisteta, eikä niihin osata vastata. Sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulma jää ikääntyneiden palveluissa ja kokonaisuudessaan yhteiskunnassa ohueksi. Kokonainen, yhä suureneva ikäluokka jää paitsi rakenteellisen sosiaalityön hyödyistä. Sosiaalityö kapenee entisestään yhä syvemmällä marginaalissa olevien palveluksi, ja se alkaa itsessään marginalisoimaan sen piirissä olevia ihmisiä. Toinen mahdollinen skenaario on, että sosiaalityö ryhtyy ottamaan ja saamaan roolia ikääntymisen kysymyksissä. Mitä ikääntymisellä tarkoitetaan vuonna 2050? Kenelle sosiaalityö on tulevaisuudessa tarkoitettu? Tulevaisuutta visioidessa herää kysymys siitä, mitä ikääntymisellä tarkoitetaan vuonna 2050. Kuka on ikääntynyt, millaisia ovat ikääntyneet? Yhä useampi henkilö, jonka vuonna 2022 käsitämme ikääntyneenä, lienee vuonna 2050 työelämässä oleva, aktiivinen toimija. Millaisia palveluja vuoden 2050 ikääntyneet tarvitsevat? Ikääntyneiden määrä kasvaa, elinikä pitenee ja toimintakyky paranee – tämä on ennuste. Voiko ikääntyneiden kasvava osuus väestöstä johtaa siihen, että suhtautuminen ikääntymiseen muuttuu positiivisemmaksi, ja ikääntyneiden elämänkokemusta ryhdytään arvostamaan uudella tavalla? Tuleeko maailmasta ikäystävällisempi paikka elää?
Mikä on sosiaalityön rooli tässä tulevaisuuden kuvassa, jossa yhteisöllisyys kokee uuden nousun? Keskustelussa yhdeksi isoksi käsitteeksi nousi yhteisöllisyys. Yhteisöjen rooli ihmisten arjessa on kenties suurempi vuonna 2050, kuin vuonna 2022. Ikääntyneet toimivat ikääntyneiden tukena, yhteisöt vastaavat itse omiin tarpeisiinsa. Tarvitseeko professionaalisuudella vastata kaikkiin tarpeisiin, vai voiko ei-professionaalinen tuki olla aivan yhtä pätevää? Mikä on sosiaalityön rooli tässä tulevaisuuden kuvassa, jossa yhteisöllisyys kokee uuden nousun? Voiko sosiaalityö suunnata marginaalissa olevien tukemisesta kohti koko yhteiskunnan toiminnan tukemista, ja olla yhä merkittävämmässä roolissa yhteisöjen toiminnan käynnistäjänä ja tukijana? Historia tapaa toistaa itseään, tämä olisi eräänlainen paluu sosiaalityön juurille. Toivottavasti kuitenkin osaamme välttää historiasta ne sudenkuopat, joiden emme halua toistuvan, kuten huutolaisjärjestelmän. Sosiaalityötä vuonna 2050 on mahdotonta ennustaa, mutta siihen voi vaikuttaa. Sosiaalityön tulevaisuuteen liittyy sekä uhkia, että suuria mahdollisuuksia. Tänään ja huomenna tekemämme valinnat ohjaavat sitä, millaista sosiaalityön tulevaisuutta kohti matkaamme. On olennaista, että sosiaalityön tulevaisuuden suuntaa ovat määrittelemässä itse sosiaalityöntekijät. Emme toki tee tulevaisuutta tyhjiössä keskenämme, mutta meidän pitää ottaa aktiivinen rooli omassa asiassamme, ja olla rohkeasti mukana tuomassa näkemyksemme esiin. Tehdään sosiaalityölle valoisa tulevaisuus!
Seuran jäsen Miina Arajärvi kutsui muita asiakastiedolla johtamisesta kiinnostuneita seuran jäseniä vaihtamaan ajatuksia aiheesta. Kokoonnuimme seuran kesäjuhlien etkoille keskustelemaan hyvän ruuan äärelle aurinkoiseen Turkuun ravintola Hüggeen. Keskustelu tuotti ilahduttavan monipuolisia näkökulmia, erilaisia ajatuksia ja tarpeita tiedolla johtamisen kehittämiseen sosiaalityössä. Asiakastiedolla johtamista varten tietoa tarvitaan erityisesti sosiaalihuollon asiakkaista ja heidän tarpeistaan. Asiakastietoa tarvitaan, jotta palveluita voidaan kehittää asiakaslähtöisempään ja tiimirajat ylittävämpään suuntaan. Keskustelimme siitä, että päätöksenteon tulisi perustua saatavilla olevaan, relevanttiin tietoon, joka on valtakunnallisesti vertailukelpoista. Keskustelimme tietojärjestelmien puutteista. Meistä monilla on kokemusta siitä, etteivät tietojärjestelmät ja niihin tehtävä kirjaus vastaa useinkaan sosiaalityön tarpeisiin. Totesimme, että uusien järjestelmien käyttöönottoon olisi varattava riittävästi aikaa. Kun käyttöönottoa ei tehdä huolella, jäävät järjestelmät työntekijöille vaikeasti ymmärrettäväksi ja samalla datan laatu kärsii. Ongelmana näimme myös sosiaalityöntekijöiden valtavan työmäärän, jolloin ei jää aikaa esimerkiksi kehittämistehtäviin, perehtymiseen tai johtavilla hallinnolliseen työhön, koska kaikki aika kuluu asiakastyöhön.  Kuvassa keskustelussa mukana olleet Maija Haapala, Camilla Granholm, Miina Arajärvi, Anna Rantasuo, Katri Pellinen, Petra Erkkilä ja Sonja Soini. Keskustelussa nostettiin esille huoli siitä, ettei monikaan sosiaalityöntekijä halua ryhtyä sosiaalityön johtajaksi tai heitä pyydetään siihen, vaikka valmiuksia ei välttämättä ole. Samaan aikaan sosiaalityöntekijöiden perehdyttämisprosesseissa on ongelmia ja tällä nähtiin olevan sidos johtamiseen ja tietoon. Perehdytysvaiheessa tiedon tulisi olla saatavilla ja johdon tukea perehdyttämisprosessia.
Keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että tiedolla johtamisen ja siihen kytkeytyvän tiedonhallinnan kokonaisuus on monelle sosiaalityöntekijälle vielä vaikeasti hahmotettava kokonaisuus. Jos näistä saataisiin jäsennetty kuvaus, voisivat sosiaalityöntekijät vaatia johdolta tukea ja kehittämistoimenpiteitä helpottaakseen tiedon saatavuutta ja sen hyödyntämistä asiakastyössä, sen kehittämisessä ja johtamisessa. Mietimme, onko jotain sellaista, mitä kuka tahansa sosiaalityöntekijä voisi tehdä tiedolla johtamisen edistämiseksi nyt. Yksi helppo, konkreettinen ja erittäin tärkeä asia on kysyä omalta johdolta, millaisella aikataululla ja miten Kantaan siirtyminen aiotaan panna toimeen. Läheskään kaikki kunnat eivät ole vielä valmistautuneet siirtymään, vaikka alkaisi jo olla kiire. Olisi hienoa, jos siirtymä tehtäisiin niin, että myös henkilöstöllä olisi enemmän kuin yksi yö aikaa orientoitua siihen. Rakenteiseen kirjaamiseen ja valtakunnalliseen Kanta-arkistoon siirtyminen avaa paljon mahdollisuuksia tiedolla johtamisen kehittymiselle ja siksi sitä kannattaa edistää. Antoisan keskustelun ja hyvien pohdintojen lopputuloksena päädyimme siihen, että keskustelua ja kehittämistä tiedolla johtamisesta sosiaalityössä on syytä jatkaa ja seuraava tapaaminen pyritään järjestämään kesälomien jälkeen! Tähän palataan elokuun aikana. Kesäterveisin Miina Arajärvi ja Sonja Soini Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee uutta lakia sosiaali- ja terveyspalveluiden valvonnasta. Sosiaalityöntekijöiden seura on jättänyt oman lausuntonsa lakiluonnoksesta (lausuntopyyntö). Lausunnon valmistelivat Heta Kulla-Mykkänen, Eero-Tapani Hynynen, Ylva Krokfors ja Hanna Lappi. Uuden valvontalain tavoitteena on turvata yhdenmukaiset, laadukkaat, vaikuttavat ja turvalliset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut muuttuneessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä. Lain myötä yksityiset ja julkiset palveluntuottajat asettuvat valvonnan kohteina tasavertaisiksi ja niitä koskevat samat reunaehdot ja menettelyt. Valvontaviranomaisia ovat uuden lakiluonnoksen mukaisesti aluehallintovirastot sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Valvontalaki painottaa voimakkaasti omavalvontaa. Myös hyvinvointialueiden yksityisiä palveluntuottajia koskeva valvonta on lakiesityksen myötä osa hyvinvointialueiden toteuttamaa omavalvontaa. Hyvinvointialueen edustaja ei siis lain myötä olisi valvontalain tarkoittama valvontaviranomainen, vaan toteuttaisi valvontatehtävässään hyvinvointialueen ostamien ja itse tuottamien palveluiden omavalvontaa. Uuden valvontalain tavoitteena on turvata yhdenmukaiset, laadukkaat, vaikuttavat ja turvalliset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Toteutuessaan valvontalaki keventää joitain valvontaprosesseja ja siirtää esimerkiksi nykyisten ilmoitustenvaraisten palveluiden perustamiseen liittyvän byrokratian kunnista palveluntuottajien Soteri-rekisteriä ylläpitävälle Valviralle. Samalla käyntejä perustettaviin yksiköihin vähennetään ja toteutuvat käynnit suunnataan erikseen arvioitaviin korkeamman riskin palveluihin. Valvontalakia koskevassa hallituksen esitysluonnoksessa todetaan palveluntuottajien rekisteröintiin liittyen että: ”Lähtökohtaisesti arviointi tapahtuisi puhtaasti palveluntuottajan ilmoittamien perustietojen perusteella. Perusvaatimusten täyttymisen arviointi olisi siten pääsääntöisesti asiakirjapohjausta ja perustuisi luottamukseen palveluntuottajan ilmoittamien tietojen oikeellisuuteen.” (s.34). Tällöin palveluntuottajan omavalvonnan ja dokumenttien merkitys korostuisi entisestään. Omavalvonta on jokaisen palvelun laadun kulmakivi. Se on perusta kaikkien laadukkaiden palveluiden toteuttamiselle. Omavalvonta onkin erityisen hyvä keino huolehtia luotettavien ja vastuullisten palveluntuottajien laadusta. Jokaisen palveluntuottajan toiminta perustuu siihen, että omavalvontaa toteutetaan jatkuvasti palvelun kehittämisen ja toteuttamisen työkaluna. Omavalvonta on kuitenkin vain yksi valvonnan osa-alue. Omavalvonnan tärkeydestä huolimatta se ei ole riittävä keino haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten sosiaalipalveluiden valvontaan. Sosiaalityöntekijöiden seura ilmaisee lausunnossaan huolensa lakiesityksen taustalla olevasta vahvasta omavalvontapainotteisuudesta. Omavalvonnan tärkeydestä huolimatta se ei näkemyksemme mukaan ole ehdotetussa laajuudessa riittävä keino haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten sosiaalipalveluiden valvontaan. Yleisen ammatillisen kokemuksemme perusteella emme voi olla vakuuttuneita siitä, että omavalvonta antaa riittävän takuun palvelun lain- ja asianmukaisuudesta. Käytännön valvontatyössä on ollut havaittavissa myös ristiriitoja dokumenttien ja käytännön palvelun välillä ja ajoittain -onneksi hyvin harvoin- myös tahallista virheellisten tietojen antamista valvontaviranomaiselle. Yhden esimerkin lakiluonnoksen omavalvontapainotteisuudesta antaa lain esitys tilojen tarkastamisesta. Esityksessä todetaan, että asiakirjapohjainen valvonta vähentäisi valvontakäyntejä palveluntuottajien käyttämiin tiloihin ja käyntejä suunnattaisiin rutiininomaisten tarkastusten sijaan kohdennetusti. Kuitenkin niin, että ennakkotarkastuksia toteutettaisiin yhä kaikkiin sairaaloihin ja vaativia sosiaalihuollon palveluita tuottaviin yksiköihin. Ennakkotarkastus olisi mahdollista tehdä myös sähköisti etäyhteyksin. Hallituksen esityksessä perustellaan toiminnan perustamisvaiheen tarkastusten tarpeettomuutta muun muassa sillä, että tiloihin tekevät tarkastuksia myös muut viranomaiset, esimerkiksi pelastus-, rakennusvalvonta- ja terveydensuojeluviranomaiset (s.28). Näkemyksemme mukaan nämä tarkastukset eivät riitä korvaamaan sosiaalihuollon valvonnan asiantuntemusta. Onnistuneen omavalvonnan lisäksi tarvitaan systemaattista ja laajaa valvontaviranomaisen toteuttamaa valvontaa. Sosiaalityöntekijöiden seura painottaa lausunnossaan, että on erityisen tärkeää lisätä palveluiden ennakollista valvontaa ja huomioida ennakkotarkastuksissa myös muut, kuin ympärivuorokautisia palveluita tuottavat sosiaalihuollon yksiköt. Eri asiakasryhmien päivätoiminta tai lastensuojelun valvotut tapaamiset ovat palveluita, joissa asiakasturvallisuus on myös tilojen osalta varmistettava sosiaalihuollon valvontaviranomaisen fyysisesti yksikköön toteuttamalla valvontakäynnillä. Omavalvonta ei yksin riitä varmistamaan riittävää asiakasturvallisuutta tai sosiaalihuollon palveluihin käytettävien tilojen turvallisuutta ja asianmukaisuutta.
Onnistuneen omavalvonnan lisäksi tarvitaan systemaattista ja laajaa valvontaviranomaisen toteuttamaa ennakollista ja suunnitelmallista valvontaa. On tärkeää varmistaa myös jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käyttävien asiakkaiden asiakasturvallisuus. Erityisen tärkeää on turvata myös valvontaviranomaisen toteuttamalla valvonnalla laadukkaat palvelut erityisesti niille asiakkaille, joilla ei ole resursseja itse vaatia tai seurata käyttämiensä palvelun laatua ja lainmukaisuutta. Hanna Lappi Väitöskirjatutkija, Turun yliopisto Valvonnan sosiaalityöntekijä, Vantaa |
RSS Feed