|
Seuran kuntavaalikeskustelu järjestettiin 8.4.2021 etänä. Jäsenten lähettämiin kysymyksiin vastasivat Vilma Viitasaari (vihreät, Jyväskylä), Sirpa Hyytiä-Hallenberg (SDP, Espoo), Janne Koivunen (kokoomus, Helsinki), Hanna Holmberg (RKP, Vantaa) ja Petra Malin (vasemmistoliitto, Helsinki). He ovat kaikki sosiaalityöntekijöitä ja ehdolla tämän vuoden kuntavaaleissa, jotka näillä näkymin järjestetään kesäkuussa. Tilaisuuden juonsi seuran hallituksen jäsen Ville Santalahti.
Katso keskustelun tallenne tästä tai seuran YouTube-kanavalta. P.S. Äänestä sosiaalityöntekijää! Ehdolla on useita eri puolueissa ja eri puolilla Suomea!
0 Kommentit
Kunnissa painitaan jatkuvasti sen kanssa, mihin vähäiset varat tulisi osoittaa ja millä tavoin parhaiten saada vastinetta taloudellisille satsauksille. Kuntien budjeteista merkittävä osa kuluu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Toimenpiteiden vaikuttavuuden osoittamiseksi ja analysoimiseksi ei kuitenkaan riitä pelkät taloudelliset mittarit. Ihmisten haasteiden syntyminen ja näihin ongelmiin ratkaisujen löytäminen on monimutkainen yhtälö. Yhteiskunta on monella tapaa monimutkaistunut ja vaikka aineellinen vauraus on lisääntynyt, ihmisten hyvinvointi ja psyykkinen terveys eivät monilta osin ole seuranneet perässä. Tämän haasteen ratkaisemiseksi kuntien päätöksentekoon tarvitaan yhteiskuntatieteellistä viisautta ja sosiaalityön asiantuntemusta. Vaikka aineellinen vauraus on lisääntynyt, ihmisten hyvinvointi ja psyykkinen terveys eivät monilta osin ole seuranneet perässä. Miksi kuntavaaliehdokkaan tulisi kiinnostua sosiaalityöstä? Miten sosiaalityö edes liittyy kuntapäättämiseen? Entä koskettaako se ketään muuta kuin muutamaa kuntalaista elämänsä aikana?
Liittyykö rasismi sosiaalityöhön? Sosiaalityöntekijöinä ensimmäinen ajatuksemme on, ettei tietenkään kuulu. Sosiaalityön perustana ovat ihmisoikeussopimukset sekä sosiaalialan ammattietiikka, joka korostaa muun muassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja eettistä toimintaa. Lisäksi sosiaalityötä julkisena toimintana säätelevät hallintolaki ja laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, joiden mukaan sosiaalihuollossa on toimittava hyvän hallintotavan mukaan, asiakkaita kunnioittaen ja kohdellen heitä tasavertaisesti.
Rasismi ei kuitenkaan ole tuolla jossain. Koronavirus on muuttanut terveydenhuollon lisäksi myös sosiaalityön luonnetta ja työtapoja. Gerontologisen sosiaalityön iäkkäät asiakkaat ovat varsin usein erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Heillä on paljon tuen tarvetta, mutta eivät kykene itse hakemaan tarvitsemaansa tukea, eikä heillä aina ole auttavia läheisiäkään. Monesti heidän elämäänsä vaikeuttaa myös sosiaalisia ongelmia tuottavat muisti-, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä haasteet muun muassa asumisen ja talouden kanssa. Vaikka koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi onkin tarpeen rajoittaa ihmisten välistä fyysistä läheisyyttä, teemme gerontologisessa sosiaalityössä edelleen myös kotikäyntejä silloin, kun asiakkaan tarve niin edellyttää.
Vantaan kaupungin lastensuojelun avohuollon Länsi-Vantaan toimintayksikkö sijaitsee muusta maasta eristetyllä Uudellamaalla, Myyrmäessä. Alueellamme asuu karkeasti arvioituna noin 100 000 asukasta, joista 400 lapsella on asiakkuus toimipisteessämme. Kirjoitimme yhdessä sosiaalityöntekijöiden ja erityissosiaaliohjaajien kanssa lastensuojelun havaintoja poikkeustilan alkuviikoilta.
Maailmanlaajuinen pandemia kohtelee meitä eri tavoin riippuen henkisistä, sosiaalisista, psyykkisistä ja taloudellisista voimavaroistamme. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät – usein sosiaalityön asiakkaat – voivat luisua yhä vaikeampaan tilanteeseen. Joillekin kriisi tarkoittaa työpaikan menettämistä, toimeentulon vaarantumista, päihdeongelman ja lähisuhdeväkivallan kärjistymistä, mielenterveyden heikkenemistä tai yksinäisyyden syventymistä. Arjesta tulee monella tapaa kuormittavaa tai turvatonta, kun peruspalvelut eivät toimi siten kuin aikaisemmin.
Sosiaalityöntekijöiden seura sai Petteri Orpolta kutsun tapaamiseen, jossa keskustelun aiheena oli lastensuojelun nykytila ja kehittämistarpeet. Sosiaalityöntekijöiden seuran edustajat Maija Haapala ja Camilla Jokela toivat tapaamisessa esiin kolme kohtaa:
Sosiaalityöntekijöiden seura järjesti lauantaina 4.5.2019 paneelikeskustelun otsikolla Unelma upeasta sosiaalityöstä. Panelisteina olivat Sonja Soini, Timo Harrikari, Satu Ranta-Tyrkkö ja Petteri Paasio. Tähän kirjoitukseen on koottu osa paneelikeskustelun sisällöstä, ja kokonaisuudessaan voit katsoa tallenteen paneelista yhdistyksen Youtube-kanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=iV9ktaTeIUg.
Ennen paneelia aiheen Unelma upeasta sosiaalityöstä inspiroimia yhdistyksen jäsenten blogikirjoituksia julkaistiin yhdistyksen blogissa (linkki) maaliskuussa kansainvälisen sosiaalityön viikolla. Yhdistyksen puheenjohtajan Anna Tiilen mukaan valikoitunut aihe nousi esiin siitä huomiosta, että sosiaalityöntekijöiden tulee olla mukana havainnoimassa toimintaympäristön ajankohtaisia muutoksia ja alan kehittämisessä; siis mukana visioimassa sitä, mitä sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla nyt ja tulevaisuudessa. Mikä olisi unelma upeasta sosiaalityöstä? Paneelin puhujat lähestyivät kukin aihetta omista näkökulmistaan. Järjestökentällä toimiva erikoistuva sosiaalityöntekijä Sonja Soini kertoi innostuvansa digitaalisen sosiaalityön kehittämisestä ja unelmoivansa siitä, että alan osaaminen saataisiin puhkeamaan kukkaan ja asiantuntemusta laajennettua hyvästä yksilökohtaisesta asiakastyöstä ja viranomaisnäkökulmasta myös kehittämiseen ja rakenteelliseen työhön. Alustuksessaan Soini toivoi asiakastyöhön sellaisia resursseja, joilla kehittäminen mahdollistuu ja kuvasi sosiaalityössä innostavinta olevan yhteiskunnallisessa muutoksessa oleminen ja asiakkaiden tarinoiden esiin nostaminen. Tampereen yliopiston professori Timo Harrikari kertoi tutkimuksellisen mielenkiintonsa kohdistuneen uransa aikana pitkien, historiallisten kaarien tutkimiseen ja niiden avulla nyt elettävän ajan näkyväksi tekemiseen. Harrikari kuvasi historiallisen perspektiivin avaavan tilaa erilaisten vaihtoehtojen näkemiselle. Alustuksessaan hän nosti tärkeäksi tulevaksi kehityskohteeksi tutkimuksen ja käytännön aiempaa tiiviimmän yhteistyön. Ilmastonmuutos sekä ihmisarvon luovuttamattomuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousivat Harrikarin alustuksessa esiin konkreettisina tärkeinä alueina, joissa hän kuvasi sosiaalityöllä olevan annettavaa tänä päivänä. Niin ikään yliopistomaailmasta tullut Jyväskylän yliopiston dosentti ja yliopistolehtori Satu Ranta-Tyrkkö mainitsi tutkimuksellisiksi kiinnostuksene kohteikseen muun muassa intialaisen sosiaalityön, globaalin ja lokaalin jatkumon sekä sosiaalityön ja taiteen suhteen. Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota siihen, että kansallisvaltioon kiinnittyvä suomalainen sosiaalityö on vain yksi käsitys sosiaalityöstä, vaihtoehtonaan muun muassa sosiaalityö aktivismina sekä nosti esiin toiveen siitä, että sosiaalityö ja sosiaaliset liikkeet lähentyisivät toisiaan Suomessa. Unelmien sosiaalityötä hahmottaessaan Ranta-Tyrkkö nosti esiin opiskelijoidensa kuvaamat opinnoista saadun arvopohjan ja käytännöt työn mahdollisuuksien ristiriitaisuudet ja peräänkuulutti enemmän tilaa ja mahdollisuuksia sosiaalityölle toimia aktiivisena yhteiskunnallisena muutosvoimana. Ranta-Tyrkkö nosti ympäristökysymykset tärkeään rooliin ja kuvasi sosiaalityön voivan toimia rauhantyön roolissa, ollen mukana pohtimassa paikallisen työn, toimeentulon ja hoivan kysymyksiä niin että rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdollista tulvaisuudessakin. Soccassa hyvinvointimittareiden ja vaikuttavuuden arvioinnin parissa työskentelevä tutkija Petteri Paasio kiinnitti huomiota siihen, että paneelin aihe haasta määrittelemään niin unelman, upean kuin sosiaalityönkin käsitteen. Kahta ensimmäistä luonnehtiessaan Paasio peräänkuulutti sosiaalityöntekijöiltä kykyä analysoida yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutusta asiakkaiden elämäntilanteisiin sekä kyvykkyyttä arvioida kriittisesti omaa työtään. Sosiaalityön ytimeksi Paasio määritteli vaikeiden hyvinvointiongelmien kanssa kamppailevien ihmisten tiedeperustaisen auttamisen. Monipolvinen paneelikeskustelu käsitteli useita aiheita ja kirvoitti myös runsaasti yleisökysymyksiä panelisteille. Keskustelua käytiin seuraavien teemojen ympärillä: toimintaympäristön muutokset ja niistä seuraavat haasteet ja mahdollisuudet, erikoistuminen, tiedeperustainen sosiaalityö sekä rakenteellinen sosiaalityö. Muuttuva toimintaympäristö ja sosiaalityön asiantuntijuus Harrikari nosti esiin muun muassa globalisaation, digitalisaation, ilmastonmuutoksen ja pakolaisvirrat puhuessaan tämän ajan tendensseistä, jotka vaikuttavat sosiaalityöhön. Soini kiinnitti huomiota siihen, että asiakastyön keskellä mahdollisuudet pohtia tämän tason kysymyksiä ovat rajalliset. Yleisöstä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esitti kysymyksen siitä, onko sosiaalityön ydin hukkunut maailman monenlaisen muutoksen vaikutuksesta. Ajatus sai kannatusta keskustelijoiden joukossa, mutta keskustelijat kiinnittivät huomiota myös siihen, että asiakastasolla sosiaalityötä tehdään laadukkaasti ja kunnioittavasti. Soini nosti esiin sen, etteivät sosiaalityön kulttuuri ja järjestelmät kuitenkaan pysy mukana muutoksessa. Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota liikaan kiinnittyneisyyteen olemassa olevaan järjestelmään, molempien peräänkuuluttaen sosiaalityön osaamisen laajentamista asiakastasosta moniulotteisempaan asiantuntijuuteen. Asiantuntijuuden uudet ulottuvuudet Keskustelua käytiin myös koskien rakenteellisen tason vaikuttamista, aktivismia ja kansalaistottelemattomuutta sekä sosiaalityöntekijöitä radikaaleina toimijoina. Rakenteellisen vaikuttamisen mahdollistajiksi nostettiin muun muassa toimiva lähijohto sekä kyky jäsentää analyyttisesti asiakastietoa organisaatiossa eteenpäin vietäviksi muutosehdotuksiksi. Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät ovat osa yhteiskuntaa työn ulkopuolellakin ja kukin voi olla aktivisti pienten ratkaisujen, joita tehdään niin ihmisinä kuin työntekijöinäkin, kautta. Aiheeseen liittyen Soini nosti esiin sen, että viranomaisena toimiminen on vain yksi sosiaalityöntekijän rooleista; sosiaalityön pitää kuitenkin olla aina enemmän kuin viranomaisena toimimista. Sosiaalityöntekijän kyky soveltaa tieteellistä tietoa työssään nousi myös esiin keskustelussa monin paikoin. Paasio korosti tämän olevan sosiaalityöntekijän pätevyyden määritelmä. Harrikari peräänkuulutti tieteenalan teoreettisen perustan vahvistamista sekä olemassa olevan tiedon systematisointia ja tarjolle asettamista. Paasio korosti tiedonhankinnan taitojen tärkeyttä ja meta-analyysien sekä systemaattisten katsausten hyödyntämistä työssä. Soinin kiinnitti huomiota siihen, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen ja soveltaminen vaatii kuitenkin rutiinia ja siksi sen tulisikin olla osa sosiaalityötä koko ajan. Digitaalisen kehityksen nähtiin tuovan niin mahdollisuuksia kuin uhkakuviakin alalle. Harrikari kuvasi teknologisen kehityksen vaikuttaneen niin, että ihmisten elämässä arki- ja virtuaalinen todellisuus ovat sekoittuneet eivätkä eroteltavissa toisistaan. Soini visioi digitaalisen kehityksen mahdollistavan sosiaalityöntekijälle työajan vapautumista ja nosti esiin myös tekoälyn mahdollisuudet ennalta ehkäisevien palveluiden suuntaamisessa. Soinin mukaan digitaaliseen kehitykseen sisältyy mahdollisuus siitä, että sosiaalityöntekijä voi keskittyä sosiaalityön ytimeen; kohtaamiseen, muutostyöhön ja arviointiin. Digitalisaatio tuo mahdollisuuksia avoimuuteen, vuorovaikutukseen ja osallisuuden vahvistamiseen, mutta ilmiöön liittyy myös uhkakuvia. Soini kuvasi sen voivan tuoda yhden kerroksen lisää syrjäyttäviinn ilmiöihin ja Ranta-Tyrkkö kiinnitti huomiota siihen, että digitalisaatio mahdollistaa myös kontrollin ja ihmisten seurannan. Entä miten viedä unelmia eteenpäin? Myös ammatillinen kehittyminen valmistumisen jälkeen, jatkuva oppiminen ja ammattitaidon ylläpitäminen nousivat esiin keskustelussa. Niin Ranta-Tyrkkö kuin Harrikarikin toivat esiin yliopistojen näkökulmasta hankaluutta siinä, kuinka mahduttaa tutkintoon kaikki tarpeellinen. Harrikari totesikin jatkuvan oppimisen olevan tärkeää, sillä perustutkinnossa ei voi opettaa kaikkea. Soini peräänkuulutti ajatuksen kääntämistä pätevöitymiseen liittyen; työelämässä tulisi olla tilaa jatkuvalle kehittymiselle valmistumisen jälkeen. Soini nosti esiin kollegiaalisuuden tärkeyden. Harrikari kiinnitti huomiota siihen, että yhteentulemiselle on muodostunut uudenlaisia foorumeita digitaalisen kehityksen myötä. Ranta-Tyrkkö kuvasi yhteiskunnan olleen pitkään yksilökeskeinen ja läpikapitalisoitunut, ja peräänkuulutti nyt huomiota siihen miten rakentaa yhteisöllisyyttä tukevia rakenteita suhteessa asiakkaisiin. Paasio kuvasi asioiden muuttuvan vain tekemällä; muutokseen tarvitaan riittävän kirkas ja haastava visio sekä sen toteutus pala palalta. Sosiaalityöntekijöiden seuran hallitus kiittää panelisteja inspiroivasta keskustelusta ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan rakentamaan yhdessä unelmaa upeasta sosiaalityöstä! |
RSS-syöte